Vuoden 2013 lupausten arviointia

Katsaus menneeseen:

 

Vuonna 2013:

 

1. Lupaan pitää itsestäni huolta.

 * Olen vielä hengissä, eikös? Lupaus on siis pidetty ainakin jollakin tasolla. :)

 * Olen myös lähtenyt eroryhmään oman henkilökohtaisen terapiani päätyttyä.

 

2. Lupaan asettaa itseni, omat tunteeni ja tavoitteeni etusijalle. Hienovaraisesti.

 * Hmm.. tässä olen onnistunut siinä mielessä, että laitoin avioliitolleni pisteen, koska halusin asettaa itseni ja omat tunteeni etusijalle. 

* Opeteltavaa on vielä, sillä jos joku sanoo "hyppää!", niin meikähän hyppää. 

 

3. Lupaan opetella tunnistamaan omat tuntemukseni ja motiivini, jotta osaan toimia itselleni parhaalla tavalla.

* Olen yrittänyt. Tässä voi aina kehittyä.

 

4. Lupaan luottaa omiin vaistoihini.

* Tätäkin olen opetellut. En luottanut miehen lupauksiin uskollisuudesta ja hyvästä yhteisestä tulevaisuudesta. Tuntuu hyvältä, nyt tuntuu siltä, että olen tehnyt oikeita ratkaisuja vaistoihini luottaen.

 

5. Lupaan olla itselleni armollinen, en vaadi itseltäni liikoja, en vaadi täydellisyyttä.

* Olen antanut itselleni armoa painonpudotusprojektissa. Ei se onnistuisi tällaisessa rumbassa, vaan siitä tulisi vain lisästressiä ja epäonnistumisen tunnetta ihan turhaan. Kunhan elämä vähän tasoittuu ja saan voimia.

* Osaan olla epätäydellisesti täydellinen. ;)

 

6. Lupaan etten muutu tosikoksi, vaikka taivas putoaisi niskaani. Taas.

* Tämän olen onnistunut pitämään hyvin, tosikkoa minusta ei ole saanut kaiken tämän jälkeenkään. :)

 

 

7. Ja lupaan muistaa pitää pyyheliinan valmiina, en ehkä aina mukana, mutta valmiina. ;) (Suosittelen Douglas Adamsin tuotantoon perehtymistä, etenkin viisiosaista Linnunrata-trilogiaa..) 

* Aina valmiina! :)

Huomenta vaan

Jahas, kirjoitin äsken tulikivenkatkuisen tekstin, mutta se katosi. Ehkä parempi niin. Nyt vähän rauhoittuneempana samasta aiheesta uudestaan..

Vapaapäivän aamu alkoi perinteisesti. Koira herätteli kuuden maissa ylös ja kävin sen kanssa aamukävelyllä. Suunnittelin antavani sille aamuruuat ja lääkkeet, jonka jälkeen painelisin takaisin petiin ja nukkuisin vaikka puolille päivin, jos siltä tuntuu. Lenkiltä palaillessani puhelin soi, kello oli vasta muutaman minuutin yli seitsemän.. Töistä soitettiin, että pääsisinkö millään tulemaan tänään, kun oli jonkinlainen pakkorako, eräs työntekijä ei tullutkaan tänään töihin. Ajattelin, että ei ole todellista, en ala.. mutta suostuin kuitenkin. Sain korvauksena ylimääräisen palkallisen vapaapäivän, plus tietenkin vaihdettua tämän päivän vapaan toiselle päivälle. Mutta silti puhelun jälkeen istuin sohvalla ja mietin, että ei tästä tule yhtään mitään. Mitään ei voi suunnitella, mihinkään ei voi luottaa, ei siihen että menen töihin tiettynä kellonaikana ja pääsen sieltä pois tiettyyn aikaan, saatika sitten että työvuorolistaan merkityt vapaapäivät olisivat vapaapäiviä. Vähintäänkin joutuu vatvomaan työasioita vapaa-ajalla puhelimitse, mutta pyörivät ne muutenkin ajatuksissa vähän väliä. Ihan tässä muutama päivä sitten minun työvuoroni piti alkaa klo 15, mutta töistä soitettiin aamulla, että pääsisinkö tulemaan aikaisemmin, kun aamuvuoron ihminen ei tullutkaan. Menin sitten jo puolilta päivin työmaalle, mutta koko aamuhan siinä meni pilalle, kun suunnitelmat menivät uusiksi ja harmitti. Töistä ei myöskään pääse välttämättä siihen aikaan kotiin, kun on suunnitellut, vaan töissä saattaakin olla ns. tilanne päällä ja kotiin pääsee vasta tunteja myöhemmin. Töissä stressaa muutenkin, mutta eihän tämä tällainen ole mistään kotoisin. Pakko saada uusi työpaikka, ihan pakko.. Mutta nyt taas mars matkaan..

Kuka muu muka?

Näin viime yönä hassun unen, pakko kirjoittaa siitä, kun en yleensä muista uniani ja tämä oli ihan absurdi. :)

Olin jossakin tapahtumassa (konsertti/urheilutapahtuma/tms.), jossa oli iso katsomo ja paljon ihmisiä. Olin kai joidenkin kavereiden kanssa siellä ja oli jonkinlainen väliaika, lähdimme liikkeelle hakemaan juotavaa tai jotakin. Yhtäkkiä luokseni tulee joku mies, jota en heti tunnista. Hän alkaa jutella minulle ja vie minut vähän kauemmas pöytään istumaan ja istuu itse vastapäätä. Tunnistan hänet, hän on räppäri Cheek. Olen vähän hämmentynyt, kun hän alkaa selittää että nyt hän näki mahdollisuutensa tulleen, ja hänen oli nyt ihan pakko toimia. Hän kaivaa povaristaan jotakin, samalla kertoen että kuuli minun eronneen ja olevan nyt vapaa. Kuuntelen aivan äimän käkenä, saamatta sanaa suustani. Hän ottaa kädestäni kiinni, pyöritellen hermostuneena kädessään taskusta ottamaansa esinettä. Näen että se on sormus, pieni kultainen sormus. Alan nauraa ja itkeä samaan aikaan. Cheek ottaa oikeasta kädestäni kiinni ja yrittää laittaa sormusta oikean käden nimettömään, mutta sormus tuntuu olevan vähän liian pieni. Edelleenkin nauran ja itken, pyytelen anteeksi sitä, ja selitän että en suinkaan hänelle naura, mutta olen niin yllättynyt ja hämmentynyt, enkä oikein tahdo uskoa tätä todeksi. Hän vakuuttelee että totta tämä on ja että toivoo minun ottavan sormuksen vastaan. Hämmentyneenä, ilahtuneena, imarreltuna otan sormuksen käteeni ja laitan sen vasemman käden nimettömään. Cheek ilahtuu kovin ja nousemme ylös, lähdemme kävelemään. Luoksemme tulee ystäviä onnittelemaan ja iloitsemaan. Tunnelma on katossa, olen suorastaan järkyttynyt tästä yllättävästä käänteestä elämässäni ja ihmettelen itsekseni, miten onni voikin kävellä vastaan niin salamannopeasti. Tunnen iloa ja onnea. Ystävät vakuuttelevat minulle, miten onnellisia ovat puolestani. Hetken kuluttua tarkastelen sormusta tarkemmin, kurkistan sen sisäpuolelle ja sinne on kaiverrettu nimi: Elastinen.

Että semmoinen uni. Olin herättyäni vielä jotenkin onnen ja yllätyksen vallassa, hämmentynyt ja huvittunut tästä omituisesta unesta. Mainittakoon vielä että en ole mitenkään erityisemmin Cheekin tai Elastisen fani, joten kovasti kummastelen miten nämä tyypit olivat eksyneet uneeni. Hassu juttu.. :)

Jouluaatto

Teille kaikille:

Kaikkea hyvää ja kaunista,

onnea, iloa,

rakkautta ja lämpöä!

Hyvää ja Rauhallista Joulua!

Pitkiä pimeitä päiviä

Aikamoisen uuvuttavaa aikaa tämä vuoden pimein ajanjakso. Omat voimat ovat ainakin melko vähissä, eikä niinä harvoina vapaapäivinä oikein muuta jaksa tehdä kuin nukkua. Tai yrittää nukkua. Töissä on sen verran epävakaita aikoja meneillään, että jokseenkin kaikkeen mahdolliseen pitää yrittää varautua. Jatkuu siis edelleenkin samaan vanhaan tyyliin. Olenkin kovasti miettinyt vaihtoehtoisia uramahdollisuuksia, mutta vielä ei ole mitään niin konkreettista, että voisin lähteä nykyisestä paikastani. Ehkä ensi vuosi tuo jotain uutta väriä tähän kuvioon.

Joulu menee kotosalla, joulunpyhät ja vuodenvaihteen olen suurimmaksi osaksi töissä. Ei oikein tunnu joululta. Aiemmat joulut ovat useimmiten menneet minun ja exän vanhemmilla kyläillessä, viime jouluna he olivat meidän luonamme. Nyt en ole menossa minnekään. Äitini lähtee jouluksi veljelleni ja exän vanhemmille en oikein usko meneväni, tuskinpa sen kummemmin olen exänkään kanssa tekemisissä. Tänä vuonna en jaksanut laittaa kenellekään edes joulukortteja.. Joulua olen laittanut sen verran, että parvekkeella on jouluvalot ja sisällä on muutama koriste. That's it. En ota tästä mitään stressiä, tavoitteenani on nyt vain selvitä jotenkin tästä eteenpäin. Päivä kerrallaan.

Kuitenkin, vaikka olen aika uuvuksissa, jaksan vieläkin uskoa siihen, että aurinko paistaa jonakin päivänä tähänkin risukasaan. Pitää vaan jaksaa painaa pitkää päivää, sillä lopussa kiitos seisoo. Pakkohan sen on! :) Valoa kohti!

Aamu-unisia pikamietteitä

Pohjimmiltaan positiivinen perusvire on vallalla, vaikka elämä heittääkin välillä kapuloita rattaisiin. Päivä toisensa jälkeen vierähtää ohitse ja illalla nukkumaan mennessään huomaa, että niin vain tästäkin päivästä selvisin. Samat vanhat aiheet pyörivät kuvioissa: stressaava ja hektinen työ, myymätön talo, oikutteleva exä, edelleenkin sairasteleva koira, univaje, hiljaa hiipivä painonnousu, väsymys. Plus yhtä sun toista. Vaan on niitä positiivisiakin asioita. Se eroryhmä on osoittautumassa varsin hyväksi paikaksi käsitellä omia ajatuksia ja saada tukea, mutta myös toisenlaisiakin näkemyksiä ja kokemuksia eroon liittyvistä tilanteista. Uusi koti tuntuu oikeasti kodilta, enkä ikävöi takaisin entiseen taloon, koirakin on ottanut tämän jo ihan kodikseen ja on kiltisti myös yksin ollessaan. Saa olla niin kuin itse haluaa ja touhuta asioita omaan tahtiin. Oma tupa, oma lupa. Arvostan. :)

Ensimmäisen eroryhmätapaamisen jälkeen

Kuluneella viikolla kävin ensimmäisessä eroryhmätapaamisessa. Ryhmä oli pieni, siihen kuului kaksi vetäjää ja seitsemän osallistujaa. Aluksi sovimme ryhmän säännöistä, joihin kuuluivat mm. sellaiset asiat, että ryhmässä puhutuista asioista ei puhuta ulkopuolisille, jokaisella on vapaus valita osallistuuko johonkin tehtävään vai ei ja haluaako sanoa jotakin vai ei. Kaikki saavat esittää kysymyksiä ja kommentteja halutessaan, mutta mihinkään ei ole pakko vastata, jos ei halua. Lisäksi toivottiin sitoutumista siihen, että käy tapaamisissa (yhteensä 10), jollei tule mitään pakottavaa estettä.

En kerro mitään ryhmän muista ihmisistä, tai heidän elämäntilanteistaan, jotta kukaan ei vahingossakaan sattuisi tunnistamaan jotakuta tuttuaan sieltä. Ryhmän jäsenten tarinat olivat koskettavia ja jokaisella oli omanlaisensa ero takanaan. Löysimme jokaisesta tapauksesta tuttuja elementtejä, jotka sopivat meihin kaikkiin, vaikka tietenkin oli eroavaisuuksiakin. Tämä ensimmäinen tapaaminen meni lähinnä ennakko-odotusten ja toivomusten kartoittamiseen ja siihen, että jokainen sai kertoa omasta tilanteestaan lyhyesti. Minulle jäi ryhmästä hyvä mieli ja sellainen ajatus, että tämä on minulle hyväksi ja tarpeen. Tekee hyvää päästä peilaamaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan vertaisryhmässä, jossa muillakin on kipeitä asioita takanaan.

Sain työpaikalla järjestettyä työvuoroni niin, että pääsen osallistumaan ryhmään. Olen ollut aika avoin ja rehellinen näistä(kin) asioista, olen kertonut miksi en pääsisi tulemaan tiettyinä aikoina töihin ja minuun on onneksi suhtauduttu reilusti. Asennoituminen on ollut sellaista, että totta kai sinun pitää päästä menemään sinne, joten järjestetään nämä vuorot niin että se onnistuu mahdollisimman usein. Hieno juttu, ja vaikka työstäni täällä toisinaan olen vähän märissytkin mm. sen stressaavuuden ja ennakoimattomuuden takia, niin on se työnä mielenkiintoista ja palkitsevaa, ja se on iso plussa että joustoa löytyy tarvittaessa myös minun suuntaani, jos se vain on mahdollista järjestää.

Ensi viikon tapaamista odotan mielenkiinnolla. Ryhmä vaikutti toimivalta ja kaikilla oli heti alusta lähtien sellainen kiva, avoin asenne, että me kaikki saamme tapaamisista varmasti paljon irti, vaikka asioiden läpikäyminen raskasta onkin.