Blogin lopun alkua

Olen miettinyt syytä/syitä siihen, että kirjoittelutahtini hiipuu hiipumistaan. Kyllähän elämässä sattuu ja tapahtuu vähän kaikenlaista, pääasiassa toki iloisia juttuja, mutta ei vain ole fiilistä kirjoitella blogia. Tulin siihen tulokseen, että olen päässyt purkamaan ja avautumaan pahimmista stressiä ja ahdistusta aiheuttavista asioista jo niin riittävästi, että enää ei oikein ole mistä ammentaa. Paineidenpurkukeinona ja ajatusten selvittämisen apuna tämä blogi on toiminut aivan loistavana välineenä, johon on ollut helppo naputella yhtä sun toista, kun tuntuu että vanne puristaa päätä ihan liikaa ja seinät kaatuvat päälle.

Elämä alkaa olla raiteillaan enemmän ja vähemmän, ainakin tuntuu siltä että mustat pilvet hälvenevät taivaaltani, vaikka kaukana vielä siintää tummia reunoja ja ukkonenkin välillä jyrähtelee. Talo on vielä myymättä ja kunnon töitä ei vieläkään ole, vaikka jotain kuvioita välillä onkin näköpiirissä. Exä ei pörrää elämässä kuin satunnaisesti ja lähinnä silloinkin vain talon myyntiin liittyvissä asioissa. Kerroin muuten tästä Rakastuneesta hänelle viimeksi talollamme käydessäni. Pois lähtiessäni kävimme ovella lyhyen keskustelun, joka meni jotakuinkin näin:

RR: Niin.. en tiedä oletko jo jostakin kuullut, tai muuten hoksannut, mutta olen tässä jonkin aikaa treffaillut sen yhden Sukunimi Etunimi kanssa. Olette muuten joskus tavanneetkin, Paikka X:ssä silloin ja silloin.

EX: .. En ole kuullut. Jaa, niin joo, sehän on mun FB-kaverikin, vaikka olen meinannut sen poistaa kavereista, kun ei se ole ottanut mitään yhteyttä tai kommentoinut mitään mun juttuja. En siis tämän takia aikonut poistaa..

RR: Niin joo, taidatte ollakin.

EX: No, lähdes nyt menemään siitä, kun mulla on tässä vielä paljon tekemistä.

RR: Okei, moikka.

Ja lähdin. En tiedä minkälaisen reaktion tämä hänessä aiheutti, mutta eipä se sinänsä kuulu enää minulle. Tietääpä nyt. Tuli hoidettua sekin asia, kun vaikutti vihdoin ja viimein olevan sellaisessa kuosissa että ei järjestä kohtausta.

Rakastuneen kanssa asiat ovat mallillaan, viihdymme toistemme seurassa, hän rakastaa niin paljon kuin suomalainen mies voi rakastaa ja minullakin tunteet heräilevät hiljalleen. Olen vain vähän jumissa ja lukossa, kun en millään voi uskoa että hän ihan oikeasti tarkoittaa niitä asioita mitä minulle sanoo ja vakuuttaa. Millään en meinaa uskoa, että tällaista voi oikeastikin olla olemassa. Pitää vain uskaltaa luottaa ja antaa omille tunteille aikaa ja tilaa. Hyvältä näyttää ja tuntuu. :) Olo on hyvä ja vaikka joitakin huolia ja murheita tosiaan vielä onkin, niin enää ei samalla tavalla ahdista, kuin joskus aikaisemmin. Voisihan sitä iloisista ja hauskoistakin jutuista kirjoitella tänne, mutta toisaalta on tullut sellainenkin olo, että olen jo elämääni avannut tänne virtuaalimaailmaan kaiken kansan nähtäville jo niin paljon, että jossakin kulkee raja. Mitä kaikkea haluan/voin tänne kirjoittaa, minkä verran ja kenestä? Tulee tässä omasta elämästä kertoessa kirjoittaneeksi myös muista ihmisistä ja heidän asioistaan, vaikka olenkin ihan pahimpia juttuja jättänyt pois, tai mistä en esimerkiksi vaitiolovelvollisuudenkaan vuoksi voi kertoa. Olen myös koettanut pitää tekstit siinä mielessä neutraalina, ettei ihan heti voi tunnistaa ketä postauksissa esiintyy.. itseni mukaanlukien. Toki, jos minut tuntee ennestään ja tietää mitä elämässäni on tapahtunut, ja sattuu tänne blogiin joskus eksymään, niin tättärää.. morjensta vaan, minä se olen. ;) Mutta pidetään se ihan meidän välisenä juttunamme, joohan.

Niin, että kai tässä jonkinlaista blogin lopun alkua on ilmassa. Kun ei ole enää tarvetta purkautua, ei tule niin kirjoiteltuakaan. Ainakaan tämän blogin aihepiirin merkeissä. Laihdutusblogiksikaan tämä ei jaksa enää kääntyä, vaikka aihetta onkin. :) Elämä on kaikesta huolimatta vihdoin positiivisen puolella, vaikka kyllä sitä on syvissä ja pimeissä vesissä sukellettu välillä. Ihan hirveän suuri kiitos kuuluu myös teille kaikille seuraajille ja kommentoijille! Teistä on ollut valtavan suuri apu ja ilo, kun olette jaksaneet kirjoitella näkemyksiänne ja kommentoida juttujani. Olen saanut monta kertaa uusia ajatuskuvioita ja näkökulmia, tsemppiä ja kannustusta. Kiitos, kiitos!

Ihan viimeistä lukua en vielä kirjoittele, saatan jossakin välissä vielä päivitellä asioiden kulkua, mutta tuskin tässä nyt enää tulee naputeltua kovin tiheään tahtiin. Ehkä jatkan joskus inspiroiduttuani jonkun uuden blogin parissa, jonkin toisen aihepiirin tiimoilta, jollakin toisella nimimerkillä, mutta senkin aika näyttää.

Voimia kaikille elämän myrskyissä taisteleville, jaksamista elämään, uskoa tulevaan!

Ihanaa kesää kaikille, paistaa se päivä vielä risukasaankin!