lauantai 8. helmikuuta 2014

Treffien jälkeen on...

..pää pyörryksissä. :)

Herrasmies. Täysi herrasmies. Avaa ovet, antaa mennä ensin, maksaa kahvit ja paakkelssit, on tahdikas, kiinnostava, charmantti, osaa keskustella, kuuntelee, ei tungettele, puhuu myös ns. vaikeista asioista, kuten tunteista. Koska tuntee sekä minut, että exäni jollakin tavalla entuudestaankin, sanoo, että on huomannut jo kauan sitten miten välinpitämättömästi exäni minua on kohdellut, mutta sanoo, että eihän siitä olisi silloin voinut minulle sanoa. Nyt kuulema voi. Kun keskustelimme parisuhteista ja seurustelun aloittamisesta yleisellä tasolla ja kerron miten epävarma olen, kun en ole ennen exääkään oikein viettänyt ns. sinkkuelämää, hän sanoo ettei minulla ole mitään hätää, ole vain oma itsesi. (Tätä toistelee useammassa yhteydessä.) Kyselee kautta rantain, että olenko nyt kokonaan menettänyt toivoni miesten suhteen, katsoo minua suoraan silmiin, sanoessaan että jos toinen ihminen kiinnostaa, niin voihan sen sanoa suoraan, mitä siinä on hävittävää - ei mitään. Toinen voi sanoa, että häntä ei kiinnosta ja se on sitten siinä, ei siinä sen kummempaa. (Tämänkin taisi tehdä vähintään pariin kertaan, intensiivisesti silmiin katsoen.)

..ja mitä teen minä? En saa sanotuksi, että kiinnostaa. Menen täysin puihin. Katson kyllä silmiin ja pehmeällä äänensävyllä kerron, että en toki ole uskoani menettänyt miehiin, nyökyttelen kun hän kehoittaa tarvittaessa aloitteen tekemiseen.. ja siinä se. Voi elämän kevät sentään..

Pois lähtiessä kävelemme autoille, sinne päästyämme hän ottaa minua toisella kädellä vyötäröltä kiinni, teen samoin, ja toivottavasti edes vähän pelastan tilannetta, kun kysyn että mennäänkö vielä uudestaan kahville.. Hän sanoo, että voidaan mennä. Tähän vastaan hymyn kera, että kiva. Ja käännyn autolleni.. Tuli jotenkin paniikki siinä niin lähellä ollessa, en tiedä miksi. Huh huh, meikäläisellä taitaa olla vielä paljon opittavaa treffeillä käymisestä! :) Jotenkin sitä vaan ei osaa suhtautua uuteen mieheen niin lähellä, kun tähän saakka niin lähelle ei ylimääräisillä ollut asiaa. Ja kun jotenkin olin ihan häkellyksissä kerta kaikkiaan, en tiennyt miten päin olisin ja mitä sanoisin. Keskustelu kai kumminkin päällisin puolin oli luonnollisen oloista, mitään ikäviä hiljaisia hetkiä ei tullut, koko ajan oli (ainakin minulla) sellainen olo, että en haluaisi olla missään muualla juuri nyt.

Muutama tunti treffien jälkeen laitoin hänelle viestin, kiitin aamukahvista ja seurasta, uutta tapaamista odotellessa. Vastasi, että oli mukava jutella, vaikka paikka ei ollutkaan kovin rauhallinen, otetaan uusiksi jos haluat. Tämän jälkeen vaihdoimme muutaman viestin, mutta seuraavaa paikkaa/ajankohtaa emme vielä lyöneet lukkoon.

Että semmoista. :)

11 kommenttia:

Maisa kirjoitti...

Eli hienosti meni, mahtavaa :)

Ja jatkoa odotellessa (kärsivällisesti!)...

Anonyymi kirjoitti...

Tuli niin onnellinen olo ja hieno fiilis! Tuosta on hyvä jatkaa eteenpäin! :)

Riski Rouva kirjoitti...

Kärsivällisyys on koetuksella.. mutta nyt en kyllä ota yhteyttä ennen häntä. Ehkä näemme muutenkin tässä ensi viikolla yhdessä tapahtumassa, mutta sen näkee sitten. Perhosia! :)

Anonyymi kirjoitti...

Anna perhosten lepattaa ja tunteiden viedä! Miksi pidätellä ja odotella jos toisen seura tuntuu hyvältä?

Anonyymi kirjoitti...

Iiih! Ihana lukea tällaista. Jotain ihastumista siellä taustalla on ja jos ei olisikaan niin eikö tämä ole silti ihana kokemus? Olet ansainnut tämän! :)

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Kuulostaa täysin tyypilliseltä post-ero tapaamiselta! :)
Ihan hyvin sulla meni! Tietenkin se on uudenlainen tilanne, ja tietenkin sitä menee ostittain ehkä mykäksi. Mitä siitä!
Hienoa, että hän osaa puhua syvällisemmin (yleensä nuo toisen kierroksen (?) miehet osaa sen, mitä ne ei ekassa liitossa osaa.

Ethän sä vielä edes tiedä kuinka paljon sua oikeasti kiinnostaa, joten hyvä puhua yleisellä tasolla. Vastahan te rikoitte jään!
Pari syvällisempää keskusteluhetkeä kertonee sullekin tarkemmin, miltä oikein tuntuu ja onko kyseessä kiinnostuminen henkilöstä vai kiinnostuminen kiinnostumisesta.

Varsinkin läheisyys on se, mitä pitää opetella - siis jos unohdetaan seksi kokonaan: ihan se, että toinen koskettaa.. se on uusi ihminen, uusi tilanne, uudet tunteet.

Kivalta siis kuulosta kokonaisuus :) Nyt sitten rauhassa kattelette tapaatteko ja milloin ja miltä silloin tuntuu.
Miehet ei välttämättä oo mitään supertekstaroijia, joten siihen ei kannata lukea liikaa, jos siltä ei ala tulla tekstareita.

Ja hommahan menee niin, että jos mies on kiinnostunut, hän näyttää sen, piste. Jos hänestä ei ala kuulua mitään pitkiin aikoihin, se oli sitten siinä.
Silloin kokemusta voi pitää kuivaharjoitteluna tulevia mieskohtaamisia varten :)

Riski Rouva kirjoitti...

Oih, kun tekisikin mieli soittaa tai tekstata koko ajan, mutta täytyy pitää järki mukana. Voi kai mies sitäkin säikähtää, että saakin yhtäkkiä takiaisen kimppuunsa! En halua olla takiainen. :) Ja tokihan hänelläkin on oikeus omaan mielipiteeseensä tapaamisestamme. Ehkä hänen ajatuksensa muuttuivatkin, eikä enää koekaan minua niin kiinnostavana, mistäpä sen tietää. Aika näyttänee. :)

Kilokiukuttelija, kiitos analyysistä. :) Ehkä en olekaan ihan luuseri tässä touhussa, kokemus vaan puuttuu. Ja sehän voi miehen silmissä olla ihan hyväkin asia, luulisin.. ;)

Läheisyys, sanopa se.. niin kiehtovaa, mutta silti vielä vähän pelottavaa.

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Ongelma onkin, miten tasapainoilla sen kanssa, että ei ole liian tunkeileva ja sen kanssa, että olishan se hauska olla yhteyksissä..
Vähän kannattaa olla kärsivällinen ja antaa muutaman päivän mennä.
Me naiset tulkitaan aina kaikkea (sellaistakin mitä ei ole!) ja miehet on oikeasti ihan putkiaivoja eikä suuremmin analysoi.
Mikään ei kuitenkaan estä sua laittamasta viestiä jossain vaiheessa jos siltä tuntuu. Jos sitä ei kiinnosta, se feidaa sit..

Anonyymi kirjoitti...

Niin totta! Järki ja tunteet tasapainossa, niin hyvä tulee! Tsemppiä!

Sirpa kirjoitti...

Jess! Tuli NIIN hyvä mieli tästä! Siis että iso askel eteenpäin, yksi kynnys ylitettynä ja kaikki muutkin kliseet tähän. Mulla tuli tosta kuva, että mies on ite käyny ton vaiheen läpi, ja älyää olla puskematta asioihin liikaa vauhtia, kun tietää sun tilanteen. Sillon voit kyl itekin olla aktiivinen jos siltä tuntuu, ihan niinkuin hän sanoi, ole vaan oma itsesi. Eihän siinä voi muuta käydä kuin et jompaakumpaa ei kiinnostakaan, ja se ei oo maailmanloppu. Lykkyä pyttyyn!

Riski Rouva kirjoitti...

Tasapainoilua, tasapainoilua. Pyrkimyksenä on painottaa vaakaa siihen, että eläisin omaa elämääni omilla ehdoillani, enkä jahtaisi sokeana jotain haavekuvia, tai ihanteita. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Malttia, malttia.. aika näyttää.

Ihanalta tämä siltikin tuntuu, ja jonkinlainen kynnys tässä todellakin on tullut ylitettyä. Tästä on hyvä jatkaa. :)