keskiviikko 8. elokuuta 2012

Verikokeissa

Kävin tänään uudestaan verikokeissa. Aikaisemmin alkukesällä maksa-arvot olivat hiukan koholla ja nyt seurataan tilannetta ja tutkitaan että oliko se vain joku tilapäinen juttu vai vieläkö on jotakin epänormaalia meneillään. Minulla oli vähän ennen edellisiä verikokeita lyhyt lääkekuuri, joka saattoi vaikuttaa tuloksiin. Toivottavasti arvot ovat nyt laskeneet normaaleiksi. Tuloksia pitäisi tulla viimeistään alkuviikosta.

Ylipainohan saattaa vaikuttaa maksaan, tulee esimerkiksi ns. rasvamaksa. Sitä tässä nyt kovasti toivon että tulos ei viittaisi mihinkään tuollaiseen. Omaa terveyttä ja hyvinvointia pitäisi pystyä vaalimaan jo hyvissä ajoin, ettei havahtuisi sitten vasta kun jo on ns. tilanne päällä ja korjaavat toimenpiteet mahdollisesti jo myöhäisiä. Vaikka tässä neljänkympin korvilla vielä (toivon mukaan) on täysipainoisia ja hyviä elinvuosia runsaasti edessä, niin kyllähän sitä jo välillä miettii vanhuusaikaa ja sitä, minkälaisessa kunnossa sitä siihen aikaan sitten mennä viipottelee. Varmasti ylipaino ei ainakaan auta jaksamisessa ja omatoimisuuden säilyttämisessä, joten alkaa olla viimeiset hetket saada tulosta aikaan. Kun eihän se pelkkä laihduttaminen vielä autuaaksi tee. Pitäisi pystyä myös pitämään se paino alhaalla. Se on ollut minulle aikaisemminkin vaikeaa. Nopeasti ne pudotetut kilot ovat tulleet takaisin, ihan huomaamatta.



6 kommenttia:

Eli kirjoitti...

Tsemppiä ,toivottavasti maksa-arvosi ovat palautuneet taas normaaliksi :)

Possu kirjoitti...

Mulla parani maksa-arvot, kun sain painoa pois. :)

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos Eli!

Riski Rouva kirjoitti...

Hienoa! Toivottavasti suuntaus on sama täälläkin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se siitä. Joskus lääkekuuritkin vaikuttavat maksa-arvoihin ja tosiaan ylipaino. Tuskin vakavasta on kyse. Mukavaa loppuviikkoa! :)

Riski Rouva kirjoitti...

Toivotaan niin. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin! :)