maanantai 30. syyskuuta 2013

Enää yksi yö!

Voitteko uskoa? Enää yksi yö ja saan uuden asunnon avaimet! Tähän ollaan nyt tultu niin monen tuskaisen ja epätoivoisen blogipäivityksen jälkeen - oma elämä on alkamaisillaan! Ollaan vähän jaettu huonekaluja ja jotain muita juttuja, joten minulla on huomiselle päivälle jotain konkreettista muutettavaa. Kaveripariskunta tulee pakettiautonsa kanssa illalla käymään, viedään isoimpia huonekaluja. Pienemmät tavarat saan kuljetettua omallakin autolla hiljalleen. Onneksi ei ole mitään suurempaa hoppua muuton kanssa, vaan voin viedä tavaroita omaan tahtiin. Uusi koti on nykyisen kodin ja työpaikan välissä, joten voin töihin lähtiessäni viedä tavaroita. Suunnittelin, että en muuta heti uuteen paikkaan, vaan asustelen viikot täällä nykyisessä kodissa ja viikonloput uudessa, koska en halua jättää koiraa heti yksin uuteen paikkaan, vaan totuttelen sen kanssa ensin viikonloput ja sitten vähitellen kun se osaa olla yksinään, voin jättää sen työpäivienkin ajaksi hyvillä mielin. Koiran tahdissa sitten siirryn yhä enemmän ja enemmän uuteen paikkaan.

Vähän haikea tunnelma, mutta pääasiallisesti odottavan kutkuttava fiilis. Hyvillä mielin olen muuttamassa omilleni! :) Olen iloinen, että sain voimia tehdä eropäätöksen. Olen nyt täysin varma, että jatkaessani tässä suhteessa en olisi ollut riittävän onnellinen. Olisin kuitenkin katkeroitunut vähitellen enemmän ja enemmän, olisin epäillyt miehen uskollisuutta, en olisi voinut enää luottaa. Sisäisesti olisin kuihtunut ja näivettynyt, hukannut positiivisen minäni. Nyt voin jättää tämän parisuhteen taakseni, sillä olen pureskellut eron niin hyvin, että ei ole enää mitään jossiteltavaa. Ollaan ihan ok väleissä, joka on ihan hyvä, sillä tulemme vastaisuudessakin näkemään toisiamme, kun osittain samoissa ympyröissä pyörimme tästä eteenkin päin. Tuskin tässä kuitenkaan alkaa mikään vanha suola janottaa. Haluan elämältäni jotain muuta. Ihan tarkkaan en vielä tiedä että mitä, mutta nyt on hyvä lähteä etsimään uutta suuntaa ihan rauhassa. Voi miten jännittävää, saankohan yöllä untakaan!? :)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ositus mietityttää

Yritin aloitella exän kanssa keskustelua omaisuuden jaosta. Hän ei oikein ollut juttutuulella. Ihan kuin hän olisi teflonia, josta ei saa tarttumapintaa. Edelleenkin. Ei mitään mielipidettä tai ehdotusta siitä, miten lähdetään liikkeelle. Tuijotti keskittyneen oloisena tietokoneensa näyttöä, selkeästi ilmaisi ettei halua paneutua aiheeseen. Ei sitten. Onko minun sitten tehtävä tämäkin itse? Kovasti toivon että saadaan tämä käytyä asiallisesti läpi, ettei tule jälkimutinoita, sillä haluan saada tämän selvitettyä kerta kaikkiaan lopullisesti. Sitä olenkin pohtinut, että millä tavalla avioeron ositus pitäisi tehdä? Miten tarkat paperit pitää tehdä siitä mitä kumpikin ottaa ja täytyykö paperi vielä toimittaa jonnekin, vai riittääkö että se on tehty ja kummallakin on siitä oma kappaleensa? 


torstai 19. syyskuuta 2013

Asioiden järjestelyä ja viimeisiä terapiakäyntejä

Järjestelin tänään uuden elämäni asioita. Tein sähkösopimuksen vuokra-asuntooni ja otin kotivakuutuksen. Sovin töissä, että voin pitää vapaata sen päivän, kun saan avaimet uuteen kotiini, joten voin käyttää koko päivän muuttopuuhiin. Selvitin jo valmiiksi, mistä ja mihin aikaan saan noutaa avaimet ja mitä dokumentteja siellä pitää olla mukana. Alle kaksi viikkoa enää.. :)

Tällä viikolla minulla oli tapaaminen oman terapeuttini kanssa. Se oli sellainen seurantakäynti, joka sovittiin loppukeväällä. Sanoin hänelle, että silloin vuosi sitten kesällä minusta tuntui, kuin kerrostalo olisi kaatunut niskaani ja olen sieltä pimeästä ja henkeä ahdistavasta loukosta kaivanut itseäni ulos tiiliskivi kerrallaan. Olen niitä kiviä heitellyt yksitellen pois ja välillä se kivikasa on taas romahtanut takaisin, mutta vähitellen olen saanut itseni sieltä alta pois, päivänvaloon ja raikkaaseen ilmaan. Terapeuttini sanoikin, että minusta huokuu nyt ihan erilainen energia, kuin aikaisemmin. Olemuksestani kuulema välittyy positiivisuus, ilo, valoisuus, toivo.. jopa onnellisuus. Hänen mielestään olen selvinnyt tästä koettelemuksesta hyvin, vaikka minut niin rajusti petettiin ja sen jälkeen olen saanut tehdä kovasti töitä ja olla monessa (melkein kaikessa) se aktiivinen ja asioita eteenpäin vievä osapuoli, toisen haratessa vastaan ja ollessa vastahakoinen selvittämään asioita. Hän painotti sitä, että en ole missään vastuussa siitä, mitä exäni tekee, vaan hänellä on oma elämänsä, jonka järjestelee kuten parhaaksi näkee.

Sovimme vielä yhden käynnin jonkin ajan päähän siten, että olen ehtinyt muuttaa omilleni ja olen jonkin aikaa saanut totuttautua elämään omillani. Pohdin hänelle sitä, että ehkä minulle siinä vaiheessa sitten loppujen lopuksi konkretisoituu tämä koko asia, kun ihan oikeastikin asun yksin.. Terapeutti katsoi minua hymyillen ja sanoi, että uskoo, ettei niskaan tule kuin ihan korkeintaan jokunen yksittäinen tiiliskivi, mutta mitään suurempaa romahdusta tuskin enää tulee. Niin perusteellisesti ja ajan kanssa olen tätä kriisiä työstänyt ja tosiaankin olen ollut se aktiivisempi osapuoli asioiden selvittämisessä, että enköhän minä ole jo selkeästi voiton puolella. Itse asiassa olen hänen kanssaan pitkälti samoilla linjoilla. Tuntuu ihan hyvältä, energiseltä, optimistiselta ja tunnen olevani valmis muutokseen. Malttamattomana jo odottelen lokakuun ensimmäistä päivää.

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Senttipelillä kohti uutta alkua

Mies otti uutisen muuttoaikeistani tyynesti vastaan. Kyseli muutaman kysymyksen asunnosta ja vuokrasta, ihmetteli miten minulla muka on varaa maksaa kaikki kulut ja siinäpä se sitten. Asia käsitelty. Ainakin tältä erää. Raha-asiat minuakin rassaavat, kun tuleva tilini ei tule yksinään riittämään kaikkiin muuttokuluihin, mutta onneksi äitini lupasi auttaa isoimmissa kuluissa, kuten esimerkiksi vuokratakuussa ja ensimmäisen kuun vuokrassa. Maksan sitten takaisin, kun saadaan talo myytyä.

On tämä melkoista senttipeliä, monessakin mielessä. Tilin varoja saa miettiä sentilleen, kun käy ruokakaupassa, taskujenkin pohjilta saa kaivella kaikki kolikot, jotta talous ei heitä täydellistä kuperkeikkaa. Laskuja pitää vähän miettiä, että mitä voi maksaa vähän myöhässä ilman isompia sanktioita ja mitkä ovat sellaisia laskuja, jotka on paras maksaa ajallaan. Onneksi tämäkin tilanne on entuudestaankin tuttu, joten tiedän ettei tämä ole pysyvä olotila. Aikanaan meillä oli talous myös tosi tiukilla yllättävien tapahtumien johdosta, mutta niin siitä vaan selvittiin. Niin selviän tästäkin.

Senttipeliä olen pelannut myös uuden kotini pohjapiirrustuksen kanssa. Koska asunto on aika pieni, huonekalujen sijoittelun kanssa pitää olla tarkkana. Olen pyörinyt mittanauhan kanssa mittailemassa huonekaluja ja mielessäni sijoittanut niitä milloin mihinkin paikkaan pohjapiirrustukselle. Tein myös joitakin hankintoja. Tilasin uuden sängyn, pienen vuodesohvan ja tuolin, jotka tuodaan uuteen kotiini heti ensimmäisenä päivänä. Vaikka se taloudellisesti kirpaiseekin, halusin ehdottomasti uusia nimenomaan nuo kalusteet.. tietyistä syistä. Liikaa ikäviä mielleyhtymiä. Raikas uusi alku uudessa kodissa odottaa ihan kulman takana. :)

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ero tuntuu hyvältä ja asiat kyllä järjestyvät

Exä sai vihdoinkin otettua itseään niskasta kiinni, ja kertoi erosta ja jopa sen syystä vanhemmilleen. Olihan se heille suuri järkytys. Hyvä kuitenkin että kertoi, sillä loputtomiin sitä ei olisi voinut salailla. Siltikin olen sitä mieltä, että liian kauan asian kertomisessa meni. No, kun he nyt tiesivät asiasta, laitoin Faceen parisuhdepäivityksen. Siellähän sitä kai nykyään enimmäkseen ilmoitetaan tämmöisistä asioista. Joitakin hämmästyneitä kommentteja tuli, mutta koska suuri osa tuntemistani ihmisistä tiesi asioiden laidan jo ennestään, sain enimmäkseen kannustavia kommentteja. Mies veti herneen nenään, kun olin saanut tykkäyksiäkin eroamisesta. Ei kuulema ole soveliasta tykätä tuommoisista asioista, mutta itse olen vähän sitä mieltä, että taitaa ukkoa vain hävettää. Tuollaisestahan saattaa joku keksiä, etteivät eroon johtaneet syyt olleet minun tekosiani, tai ettei ero ollut ihan hatusta vedetty tempaus, vaikka se olikin taustoista tietämättömille iso yllätys.

Huomaan että en osaa vielä sanoa exää exäksi. Mikäänhän ei käytännössä ole muuttunut. Asumme edelleenkin saman katon alla, käymme samalla jääkaapilla, touhuamme yhdessä pihahommia jne. Jonkin verran olen yrittänyt ottaa etäisyyttä antamalla miehen hoitaa itse omat kauppareissunsa ja omat pöperönsä, olen myös yrittänyt olla aika paljon omissa oloissani kotona ollessani. Edelleenkin olemme ns. hyvissä väleissä, emme riitele. Kovasti kumminkin odotan, että pääsen muuttamaan omilleni. Kun nyt sain töitäkin, hävisi yksi iso tumma pilvi taivaalta. Työstä saamani palkka ei ole kovin hyvä, mutta kyllä sillä pärjää, kun tarkasti elää. Oikeastaan suurin huolenaiheeni tällä hetkellä on tuon koiran totuttaminen ihan toisenlaiseen elinympäristöön, kuin missä se on koko ikänsä oppinut elämään. Kerrostalokoiraksi suoraan maaseudulta. Aika haastava yhtälö. Kärsivällisyyttä, johdonmukaisuutta, herkkuja ja lempeyttä. Jospa se niillä lääkkeillä lähtisi sujumaan.

Pitkästä aikaa kävi kiinnostuneita talonkatsojiakin. Eivät jättäneet tarjousta, mutta olivat vaikuttaneet kiinnostuneilta. Jospa he haluavat miettiä viikonlopun yli ja palaavat asiaan ensi viikolla.. peukut pystyssä! Kaiken kaikkiaan on ihan hyvä fiilis tästä kaikesta. Tunnen tehneeni oikean ratkaisun ja jotenkin tuntuu siltä että kaikki asiat tulevat järjestymään tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, mutta kuitenkin hyvin. Luotan siihen, että elämä kantaa. :)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Eronnut vai sinkku?

Se on loppu nyt. Meidät on tuomittu avioeroon käräjäoikeuden päätöksellä, joten olen nyt virallisesti ex-vaimo ja mies on ex-mies. Tai olemme olleet jo jonkin aikaa, mutta ilmoitus päätöksestä tuli vasta nyt. Eronnut nainen. Sinkku. Molemmat lienevät termeinä oikeita. Mikä nyt on fiilis? Helpottunut, jännittynyt, surullinenkin. Myös vähän ärsyyntynyt. Helpottaa, kun epätietoisuuden ja juupas-eipäs -jahkailun aika on nyt virallisesti ohi ja pääsen rakentamaan omaa tulevaisuuttani. Jännittää, koska nyt elämään tulee ihan oikeastikin isoja muutoksia, eikä vain kaukaiselta ja epätodelliselta tuntuvia suunnitelmia niistä. Olen surullinenkin, koska onhan tämä erään aikakauden ja parisuhteen virallinen loppu. Ärsyttää, koska mies on niin vätys, ettei ole uskaltanut kertoa koko asiasta mitään vanhemmilleen - vieläkään.. Heiltä tulee varmaan hääpäiväonnittelukorttikin ihan lähipäivinä. En ole halunnut kertoa asiaa heille, sillä mielestäni miehen tulee tehdä se ihan itse. Kohdata edes vanhempansa oma-aloitteisesti, eikä luikahtaa kuin koira veräjästä heidän ensijärkytyksestään, jos sen kertoo joku muu. Tilannehan on se, että kohta he sen kuulevat jotain muuta kautta, kuin pojaltaan. Ryhdistäytyisi nyt. Tekisi mieli laittaa Facebookin parisuhdepäivitykseenkin jotakin, mutta sitä kautta se kulkeutuu nopsaan ex-appivanhempien korviin, joten odotan.. odotan.. odotan.. edelleenkin odotan miehen tekemisiä, tai tekemättä jättämisiä.. Ja se ärsyttää. En loputtomiin odota, ei se kumminkaan ole minun ongelmani, vaikka vanhempia vähän käy sääliksikin. Miehen olisi ollut hyvä vähän valmistaa heitä aikaisemmin, sanoa vaikka että on vähän ongelmia, joita yritetään ratkoa, tai jotakin. No, hän haluaa hoitaa tämän näin, minkäs teen. Oma valinta.

Niin, se termi.. Eronnut vai sinkku? Eronneella on ehkä vähän surullinen kaiku, mutta sinkkukaan ei oikein tunnu oikealta, ainakaan nyt ihan heti eron jälkeen, kun käytännössä vielä asummekin saman katon alla. En oikein ole miettinyt tätä etukäteen, termi ei ole tuntunut oleelliselta, mutta nyt eron ollessa tosiasia, pitää minun tietenkin määritellä itseni jotenkin. En ole naimisissa, olenko sitten naimaton? Vai onko naimaton sellainen termi, jota käytetään jos ei koskaan ole ollutkaan naimisissa? Hämmentävää. Tässä vaiheessa on vähän pallo hukassa tämän kanssa. Eronnut ehkä sitten? Ainakin vähän aikaa.

Mutta onhan tämä taas yksi askel eteenpäin. :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Sain töitä, mutta..

Sitä ei pieni ihminen aina etukäteen tiedä mihin on päänsä pistänyt.. Sain siis töitä ykskaks yllättäen. Jee! :) Iloinen asia. Kuitenkin olen nyt jonkin aikaa sitä tehtyäni jäänyt pohtimaan, että onkohan minusta sittenkään siihen. Työ on vastuullista, ja vaikka siihen ei ilmeisimminkään ole mitään tarkkoja vaatimuksia ja edellytyksiä, olisi käytännössä todella, todella hyvä asia jos olisi tietynlaista koulutusta ja kokemusta takana. Minulla ei ole yhtään mitään sen tyyppistä taustaa ja siksi olenkin miettinyt, että olenkohan haukannut nyt liian suuren palan. Työ on sinänsä mukavaa ja pidän siitä, mutta siihen liittyy erinäisiä seikkoja, joiden takia tulee toisinaan tunne, että olen tyhjän päällä, enkä ole varma mitä pitäisi tehdä. Oikeita asioita pitäisi kumminkin tehdä ripeästi, jotta asiat sujuisivat, eikä siinä lähellä ole välttämättä ketään jolta kysyä neuvoa. Siksi mietinkin, että olenkohan kuitenkaan ihan oikea ihminen ihan oikeassa tehtävässä.. Pitää vain toivoa, että oma pelisilmä kehittyy (nopeasti!) ja saan hommat hoidettua kunnialla.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Ihailija ihan puun takaa

Ystäväni on aiheuttanut minulle muutaman huonosti nukutun yön. Positiivisessa mielessä kuitenkin. Hän kertoi jokunen päivä sitten, että minulla on ihailija. Eräs mies, jonka olen tavannut kaksi kertaa ollessani kyläilemässä tämän kyseisen ystäväni luona noin vuosi sitten. Tämä mies oli kuulema kysellyt ystävältäni, että mitähän sille viehättävälle naiselle kuuluu, jonka oli tavannut ystäväni luona. Muistan miehen, vaikka en juurikaan jutellut hänen kanssaan. Ihan mukavan oloinen mies.

Tässähän nyt sitten lähti ajatukset laukkailemaan vähän turhankin vallattomasti yöunien kustannuksella ja jäinkin nyt miettimään, että miksi. Tietysti on tosi mukavaa kuulla, että joku on kiinnostunut ja vielä vuodenkin jälkeen miettii, mitä minulle mahtaa kuulua. Imarteleehan se. :) Pelottaa vähän se, että kun oma ero ei vielä ole konkreettisesti edes tapahtunut, niin onkohan nyt vielä liian varhainen vaihe lähteä treffeille kenenkään kanssa, vaikka ystävän suositukset tästä miehestä kyllä olivatkin hyvät.. Voiko treffeille mennä kaverimielessä? En tiedä. Vähän mietityttää myös se, että mitäs jos tämä mies on kuluneen vuoden aikana rakentanut minusta jonkinlaisen ihannekuvan, joka ei vastaakaan todellisuutta. Että tuotankin pettymyksen? Enemmänkin mietityttää se, että olenko itse valmis yhtään mihinkään kaverisuhdetta läheisempään suhteeseen vielä tässä vaiheessa.

Pakko myöntää, että tämä ihan puun takaa tullut yllättävä kiinnostuksen osoitus kyllä imartelee ja tietenkin kiinnostaa tavata mies, joka moisia miettii. Ehkä hänen kanssaan voisi käydä vaikka kahvilla, tai tehdä jotain muuta neutraalia, mutta ilmapiiriä tunnustelevaa. :) Onhan tämä kai kuitenkin ihan positiivinen merkki, että jossain määrin pystyy periaatteessa jo ajattelemaan tulevaisuutta ilman tulevaa ex-miestäni. Kai? En tiedä. Ihan uusi juttu minulle tämmöinen eron jälkeinen fiilis. Vai pitäisikö sanoa tulevan eron jälkeinen fiilis? No, pienin askelin kohti tulevaa.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyskuu

Päivitin tuota Tähän mennessä tapahtunutta -osiota. Huh huh, väsyttää. Onko se tämä syyskuun sateinen ja kolea sää, joka heti vaikuttaa? Vai lieneekö joku syysflunssan tapainen tulossa, kun kurkku on kipeä ja lihaksia kolottaa. Tekisi mieli vain käpertyä peiton alle ja jäädä sinne nukkumaan.

Tekisi mieli kirjoittaa, mutta sanoja ei tule. Ei oikeastaan ole mitään ihmeellistä kirjoitettavaakaan juuri nyt. Päätä särkee. Eikös sitä sanota, että kovan stressin jälkeen sairastuu helposti, kun se kova jännitys ja tunnetila laukeaa elimistöstä? Onhan tässä nyt tullut tehtyä tosi isoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen, jotka vaikuttavat koko loppuelämään merkittävästi. Siinä mielessä ei kai ole ihmekään, jos vähän väsyttää ja on voimat pois. Olotila on kumminkin ihan positiivinen siinä mielessä, että tunnen tehneeni oikean ratkaisun eron suhteen.

Taidan oikeasti kömpiä sinne peiton alle lämpimään.