keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vuoristorataa

Olen nyt muutaman päivän ajan pyöritellyt ajatuksia päässäni, monenmoista mietittävää tässä on taas ollut. Töissä ensinnäkin on lopun ajan tunnelmat, kuun viimeinen päivä lähestyy ja sen jälkeen olen taas töitä vailla. Loppuajan työt pitäisi saada hoidettua ja stressiä pukkaa. Harteilleni yritetään sysätä isompia urakoita ja vastuualueita, kuin toimenkuvaani kuuluisikaan, mutta tilanne on vähän kurja siinä mielessä, että jonkunhan ne hommat pitää tehdä ja se "joku" olen ilmeisesti sitten minä. Haluan tai en. Vaan päivä kerrallaan, eihän tässä voi muuta tehdä. Kohtahan tämä on ohi. Ja sitten taas uusi stressi työstä, eli uuden löytämisestä. On tämä elämäni melkoista vuoristorataa.

Vuoristorataa on myös suhderintamalla, sillä kävin viime viikolla treffeillä sen Rakastuneen kanssa. Arvelin, että kai tuollainen avautuminen omista tunteistaan ansaitsee edes yhden tapaamisen ja kyselin häneltä viikonloppusuunnitelmia. Hän kutsui minut kotiinsa syömään, oli avaamassa grillikautta illalla. Vähän arvelutti lähteä hänen kotiinsa, mutta kun entuudestaan hänet jollakin tavalla tunnen, niin ei kyseessä sentään ollut mikään ihan random-tyyppi. Käytin koiran kävelyllä, annoin ruuan, valmistauduin kyläreissulle ja menoksi.

Hän oli himmentänyt valoja, laittanut paljon kynttilöitä ja musiikkia taustalle soimaan. Oli oikein viihtyisää ja romanttista. Ilta oli oikein mukava, pari drinkkiä, hyvää ruokaa ja viiniä, hyvää musiikkia, hauskaa seuraa (joka ylisti minua joka käänteessä).. ja yksi asia johti toiseen, toinen kolmanteen ja jäinkin sitten aamuun saakka. ;) Johan edellisestä kerrasta oli yli vuosi aikaa, joten ei minua loppujen lopuksi kovin hirveästi tarvinnut houkutellakaan. Tapasimme tässä vielä toisenkin kerran.

Hyvä fiilis jäi, mutta silti vähän mietityttää, että olikohan noin pitkälle meneminen kuitenkin virhe. Hän kun ihan oikeasti tuntuu olevan niin kovin rakastunut ja kun minä taas en ole niin suurella tunteella mukana. Rakastunut on mukava, herkkä, tunteellinen ja hauska mies, joka ei ole mikään nössö kumminkaan, vaan seisoo mielipiteittensä takana, eikä pelkää tuoda niitä julki. Hän olisi jo esittelemässä minua tyttärelleen, joka tulee ensi viikonloppuna hänen luokseen. Itse en nyt lähtisi ihan vielä sille asteelle, vastahan tässä on tapailtukin vain vähän aikaa. Kyllä hänelle sanoin, että hän puhuu nyt pelottavan suurista asioista, kun hän mm. kyseli että saako hän rakastua minuun, mutta pelkään että särjen hänen sydämensä, jos en tunnetasolla nousekaan sille tasolle, missä hän on. Ei minun pitäisi pelätä hänen puolestaan, aikuinen mies kun on, mutta niin herkkä, tunteellinen ja ..rakastunut.

Päivä kerrallaan, pitää hänen kanssaan puhua tämä vielä kerran ihan kunnolla läpi. Itse kun en vielä ehkä kumminkaan ole ihan valmis sitoutumaan mihinkään vakavaan, kun vasta erosin pitkästä suhteesta. Mutta never say never.. :)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Miehiä siellä, miehiä täällä..

Nyt jotenkin ihan puun takaa tupsahtelee näitä ennestään tuttuja miehiä, jotka ilmaisevat kiinnostustaan..  Onkohan se tämä alkava kevät, vai mitä kummaa?

Eräs puolituttu tässä kertoi ihastuneensa minuun aivan saman tien, kun näki minut ensimmäisen kerran joitakin vuosia sitten - sanoi pettyneensä karvaasti, kun kuuli minun olevan varattu, mutta kun kuuli minun eronneen, niin antoi minulle aikaa toipua ja nyt koki aikansa tulleen. Arveli että olen päässyt erosta sen verran yli, että voisin ajatella jo uutta suhdetta. Puhui pitkään, kauniita asioita, kehui minua, silmiä ja hymyä.. Pyysi miettimään asiaa, sanoi antavansa aikaa, haluaa että minäkin tunnen samalla tavalla häntä kohtaan kuin hän minua, ei halua kiirehtiä, mutta sydämestään toivoo että saisi minut omakseen. Sanoi olevansa minuun kovin ihastunut, suorastaan rakastunut. Olin aivan häkeltynyt. Kuuntelin lähinnä, en osannut sanoa oikein yhtään mitään, ja sen hänelle kerroinkin. Kun hän pyysi minua miettimään asiaa, sanoin sen tekeväni. Imarteleehan se, että noin voimakkaita sanoja sanotaan ja tunteita tunnustetaan. Vaan on se pelottavaakin. Miten voi muka jopa rakastaa, kun tuntee vain päällisin puolin? Hämmentävää.

Sitten taas eräs toinen mies on myös pörrännyt ympärillä kiinnostuneena. Ei käytä sormusta, mutta tiedän että hänellä on puoliso ja lapsia. Hän tietää myös minun tietävän sen. Keksii keinoja koskettaa, ottaa kädestä kiinni, silittää, sanoo mm. sellaisia asioita, että olen todella mukavan oloinen ihminen, oikein todella mukava. Vaikuttaa myös tarkoittavan sitä. Vaan näihin varattuihin en halua sekaantua, vaikka kovin kiinnostavan oloinen ihminen tämä onkin. Mitenpä sitä sitten oikein asian selväksi tekee, kun tavallaan kyllä ymmärtää, että toinen on kiinnostunut, mutta ei kumminkaan ole sitä sanonut mitenkään sillä tavalla, että sitä voisi kommentoida. Etäisyyttä olen koettanut pitää, olla katsomatta silmiin jne. Mutta kai se pitäisi sitten ihan sanoilla sanoa, selväksi tehdä. Vaan miten ja missä tilanteessa?

On tämä sinkkuelämä monimutkaista. Varattuna ei tarvinnut tällaisia miettiä, silloin en edes ajatellut ketään siinä mielessä kiinnostavana, kuljin tavallaan silmälaput silmillä. Riitti kun näytti sormusta sormessa ja innokkaimmille sitten voi sanoa että on varattu, ei kiinnosta. Nyt ei ole ns. selkeää "hyvää syytä" torjua miehiä ja mistä sen sitten tietää että kenet yleensäkin kannattaa karkottaa? Kai se kiintymys ja rakkaus voi syttyä ajankin kanssa? Ei kai se välttämättä heti ensisilmäyksellä tapahdu? Ja kun se Mr A kummittelee mielessä kumminkin melkoisen voimakkaasti.

Kun ei halua loukata ketään, mutta haluaa olla rehellinen, myös itselleen. Vaan kun ei tiedä mitä tehdä, mitä ajatella. Haluan aikalisän. Kai sen voi sanoa? Ihan pihalla näistä treffailujutuista, todellakin..

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Jotain ihan muuta

Maailma ei edelleenkään pyöri vain oman napani ympärillä. Mr A ei vastannut viestiini, koska hänen ajatuksensa ovat olleet nyt aivan muualla, toisin sanoen hänellä oli Hyvä Syy olla vastaamatta. Sain häneltä viestin päivällä. Syy ei liity minuun, vaan on kategoriassa "jotain ihan muuta". Terveellinen muistutus minulle siitä, että liika analysointi ilman tosiasioiden tietämistä on.. no, turhaa. Tai sanotaan että lähes turhaa. Näin naisena kuuluukin analysoida ja spekuloida, edes vähäsen.. ;)

Annan hänelle nyt aikaa ja yritän itsekin keskittää ajatuksiani johonkin muuhun. Sattumoisin sain tänään yhteydenoton eräältä taholta, jonka parissa tulen tulevaisuudessa tekemään jonkin verran vapaaehtoistyötä. Mukavaa puuhaa, jonka kautta saan taas uusia ulottuvuuksia omaan universumiini. Sitä kun ilmeisesti on sellaista tyyppiä, että vähän kuin vahingossa työntää päänsä milloin minkäkinlaiseen soppaan.

Painosta piti muuten mainita pitkästä aikaa sen verran, että se on pysynyt pitkään alle 90 kilossa. Ihan ilman mitään tietoista laihdutusta, tai nälkäkuuria. Sen verran kiirettä on ollut mm. töissä, että aina ei ole ehtinyt kunnolla syömäänkään, mutta en kumminkaan ole kahminut karkkia ja muita herkkuja kaksin käsin kitaani. Ilmeisesti onnellisempi olotila vaikuttaa painoon positiivisesti! Tai siis kiloissa negatiivisesti. :) Tänään aamulla paino oli 88,9 kg.

Tämä uusi minä onkin oikein mukavantuntuinen tyyppi. :) Ei näköjään stressaa turhia, osaa katsoa itseään (ja muita) hyväksyvien silmälasien läpi, vaikuttaa huumorintajuiselta ja positiiviselta persoonalta, joka elää ja antaa toistenkin elää.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Periaatekysymys

Kuten tuonne vähän aikaisempaan tekstiini kommenttiosioon kirjoitinkin, tästä Mr A:n tapauksesta alkaa muodostua minulle periaatekysymys. Onko se sitten hyvä vai huono asia, aika näyttää.

Koska siis tunnemme ennestäänkin ja tulemme todennäköisesti tulevaisuudessakin kohtaamaan silloin tällöin, haluaisin selvittää asian niin, että tästä ei tulisi taakkaa kummankaan harteille. Nyt, tuolla tavalla jalat alle ottamalla ja hiljaisuuteen verhoutumalla, minua häiritsee entistä enemmän tämä koko juttu. Luultavasti häntäkin. Laitoin hänelle perjantaina päivällä viestin (Virhe? Todennäköisesti.) jossa kysyin olisiko hän illalla kotona, jos tulisin käymään, sillä jotain asioita jäi kaihertamaan. Vastausta ei ole tullut tähänkään mennessä.

Vastaamattomuus ei varsinaisesti ärsytä. Vähän kyllä, mutta ei juurikaan. Lähinnä olen miettinyt syitä siihen. Ehkä hän yrittää unohtaa koko jutun vaikenemalla ja pakenemalla, mutta se taktiikka ei tule onnistumaan, jollei hän jätä kokonaan yhteisiä kuvioitamme pois. Sitä en suinkaan toivo. Ehkä hän ei tiedä mitä vastaisi, ehkä hän taistelee itsensä kanssa; kiinnostaa - ei kiinnosta/ei saa kiinnostaa. Järki vs. tunteet. Vaikea tilanne. Ehkä häntä pelottaa/nolottaa kohdata minut, kun itse on kumminkin ollut se aloitteellinen osapuoli, joka sitten laittoikin pakin päälle, kun sai minut kiinnostumaan. Ehkä hän ajattelee minun olevan vihainen? Epätoivoisen ihastunut? Kostonhaluinen? Jotain muuta, mitä? Ehkä häntä pelottaa oma reaktionsa, omat tunteensa, omat ennakkoluulonsa? Vaikea sanoa, kun ei toisen ihmisen pään sisään pääse.

Vanha minä olisi jättänyt asian tähän. Vanha minä olisi jäänyt sohvan nurkkaan suruissaan miettimään, mikä minussa on vikana. Onneksi tässä on nyt uusi minä. Tämä uusi minä ymmärtää, että minussa ei ole mikään vikana. Uusi minä haluaisi selvittää asian hyväntahtoisesti, huumorilla ja pilke silmäkulmassa niin, että voisimme molemmat jatkaa elämäämme hyvillä mielin, yhdessä tai erikseen.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Happy end

Elämään mahtuu paljon iloa ja naurua, hauskoja juttuja ja ihania ihmisiä! Vietimme eroryhmän päättäjäisiä, kävimme yhdessä syömässä. Tunnelma oli iloinen, vapautunut, kerrassaan mahtava. Ruoka oli aivan loistavaa, sääli etten uskalla laittaa tänne ravintolan yhteystietoja paljastumiseni pelossa, paikka ansaitsisi kaiken mainostuksen.

Oli hienoa nähdä miten ryhmän tunnelma oli muuttunut positiiviseen suuntaan siitä kun aloitimme. Yhteishenki oli myös korkealla ja suunnittelimme näkevämme toisiamme jatkossakin. Ryhmästä on tarttunut mukaan myös uusi ystävä, jonka kanssa meillä on ollut yllättävänkin paljon yhteistä.

Happy end! :) Ja jonkun loppu on aina myös jonkun toisen asian alku, aika ei pysähdy.

lauantai 1. maaliskuuta 2014

Haavoja nuollessa..

Ehkä tämä Mr A tuli näyttämään, minkälaisia miehiä voi maailmassa olla. Riman hän asetti korkealle. Toivottavasti ei liian korkealle, etten loppuikääni etsi sitä nuorempaa painosta hänestä. 
 
Tiistai-illasta jäi käteen tyhjä arpa. Hän ei halua aiheuttaa minulle tuskaa, jonka hän kokee 20 vuoden ikäeron tuovan. Hän kyllä selkeästi välittää ja oli toivonut tästä enemmänkin, koska kyseli mm. että onko varmaa ettei minulla ole paluuta entiseen (exän luo), välillämme kipinöi, eivätkä suudelmat olleet mitään pikkupusuja, mutta ikäeron selvittyä laittoi pakin päälle. Heti huudahti että hän voisi olla isäni ja että kun minä olen 60, hän on 80-vuotias rollaattoripappa. Yritin kyllä sanoa, että eihän elämästä koskaan tiedä, vaikka itse olisi haudassa ensi viikolla, kaikkea voi tapahtua, eikä kannattaisi murehtia asioita liian pitkälle. Kuinka moni mies jättää 20 vuotta nuoremman naisen kesken illan nuolemaan näppejään ja lähtee kotiin? (Vaikka olinkin itse etukäteen päättänyt, ettei sinä iltana tapahdu mitään suudelmia isompaa, niin hän ei sitä tiennyt, vaan lähti pois. Tosin, olisin kyllä ollut halukas enempäänkin, mutta pidin päätöksestäni kiinni. Hänkin oli selkeästi myös halukas muuhunkin..) Sanoo että kaikki on hyvin tähän saakka, mutta että tosiasioille ei voi mitään, joten ei kannata edetä pidemmälle, koska se todennäköisesti vain satuttaa.

Herrasmies, hyvä mies, mies joka ei halua aiheuttaa tuskaa, mies joka kunnioittaa naista, mies jonka sydän on kultaa. Mies, joka vääntää veistä haavassa ihan vain ollessaan liian hyvää ollakseen totta..

Kai tästäkin yli pääsee.