Työhakemusten lähettelyksi se taas meni, vaikka työsuhde vielä jatkuukin..ainakin vähän aikaa. Jotain muuta pitää löytää henkensä pitimiksi. Tämä ei vetele, ihan liikaa muuttujia ja epävarmuustekijöitä tässä nykyisessä hommassa. Stressaantuneena olen taas alkanut syömään suklaata, toffeeta, keksejä, sipsejä.. naama turpoaa ja ahteri ei mahdu housuihin.
Exällä on S-ketjun bonus-/luottokortti, johon minut on liitetty. Halusin saada oman kortin, mutta enhän sitä sitten saanutkaan, kun olen vielä liitettynä siihen yhteiseen tiliin. Minulle kerrottiin, että meidän pitää yhdessä tulla tekemään tarvittavat muutokset. No, monen monta päivää maaniteltuani ja pyydettyäni sain exän kanssani hoitamaan asiaa. Kortissa on luotto-ominaisuus, jota minä en ole siis käyttänyt ollenkaan. Exä on ostanut velaksi milloin mitäkin ja tilinhoitoehdoissahan sanotaan, että olemme yhteisvastuullisia tästä velasta. Exä kyllä lupasi ottaa velan omakseen täysimääräisenä, kun en minä ole sen tekemiseen millään muotoa osallistunutkaan. Menimme siis hoitamaan asian lopultakin kuntoon, mutta eihän sekään taas mennyt kuten kuvittelin. Luottotili pitää lopettaa kokonaan ja maksaa luotto pois, jonka jälkeen voidaan tehdä sitten uusi luottohakemus. Mies alkoi kiemurtelemaan vaikeana tässä kohdassa ja tajusin heti mistä kiikastaa. Kun hän ei ole töissä, ei hän saa uutta luotollista korttia. Joten minä en alkanut hankalaksi (vaikka ei se olisi ollut hankaluutta, vaan asoiden oikeudenmukaista hoitoa) enkä vaatinut tilin lopettamista. Roikun siis vielä vastuullisena siinä velassa, vaikka minun käyttöoikeuteni siihen otettiinkin jo pois (meidän molempien tahdosta). Saan siis oman kortin, mutta en pääse vielä kokonaan eroon siitä entisestä. Pehmo minä. Luuseri ja vastuuta pakoileva exä.
Vaikka en itsekään rahoissa kieri, mutta sentään parhaani teen töitä löytääkseni ja rahaa säästääkseni. Exä sen sijaan on ihan onneton raha-asioissaan. Tai en tiedä mistä se johtuu, mutta tavatessamme hän oli korviaan myöten veloissa ja autoin häntä maksamaan laskujaan ulosotosta jne. Nyt pahasti näyttäisi siltä, että hän on hyvää vauhtia menossa taas samaan suuntaan. Koko suhteemme ajan hänen rahankäyttönsä on ollut lyhytnäköistä, mitään ei ole saatu säästöön, vaikka välillä olen itse laittanutkin rahaa sivuun omaan jemmaan, mikä on sitten lopulta pitänyt ottaa käyttöön, kun kaikki muut rahat ovat menneet.. Kaikki on aina mennyt johonkin. Jollei muuhun niin kaljaan ja viinaan. Joihin en siis itse ole koskenut. Autoa ei ole voinut vaihtaa edullisempaan, menoja ei ole voinut karsia - tai siis minun menonihan olivat aivan eri asia. Niistä kyllä karsittiin ja minua syyteltiin opiskeluaikanakin siitä, että en tuo tarpeeksi rahaa talouteen, kun en käynyt täysipäiväisesti töissä. Exä puolestaan ei oikein ole innostunut työnhausta. En jaksa enää välittää. Aikuinen mies, hoitakoot omat asiansa. Minä yritän pärjätä oman elämäni kanssa. Vastoinkäymisiä tulee muutenkin niin että oksat pois.
Eläinlääkärireissukin oli ja lasku oli kolminumeroinen, kun koiruli kävi tarkistuksessa, sai rokotuksen, tutkittiin yhtä ja toista ja todettiin korvatulehdus. Molemmissa korvissa. Kolmen viikon korvatippakuuri, tulehduskipulääkekuuri, rauhoittavaa hormonia erittävä Adaptil-haihdutin muuttostressiä lievittämään, plus ne entiset lääkkeet, mitä saanut jo pitkään: nesteenpoistolääke, sydänlääke ja insuliinipiikit.. Onneksi koiruus on piristynyt jo, ehdin huolestuakin, kun eläinlääkäri jo maalaili viimeisille unille laittoa, jos olotila ei lähde kohenemaan.. Mutta toki pitää elää koiran ehdoilla ja parhaani mukaan koetan katsoa, ettei se kärsi viimeisiä aikojaan. Armeliasta ja vastuullista on päästää se rajan taa, jos tilanne sen vaatii. Mutta ei vielä, ehkä.. Onneksi se sentään alkaa kotiutumaan uuteen kotiin, hississä kulkeminen sujuu, vaikka pikkuisen pitää haukkua vieraille hajuille. Yksinkin osaa olla jo vähän aikaa ilman isompaa hepulia.
Koiraa yksin olemiseen totuttaessani kävin tänään kysymässä lähikampaamosta hiustenleikkausaikaa, jonka sainkin yllättäen hetken odottelun jälkeen. Vähän epäröin, kun jätin koiran yksin, mutta päätin ottaa sen. En siis ollut koskaan käynyt kyseisessä paikassa, kerroin kampaajalle miten haluaisin hiukset leikattavan ja hän alkoi hommiin. Tulos oli .. no, erilainen. Olihan se sinnepäin ja kyllähän jos oikein katsomalla katsoo, niin ohjeita on noudatettu, mutta en tykkää. Harmittaa. Mutta ei voi mitään. Ei ainakaan ollut kallis ja kun viimeksi olen käynyt kampaajalla yli neljä kuukautta sitten, niin onhan tulos kai siihen nähden parempi. Piirun verran parempi. Mutta ei mennyt ihan putkeen siis sekään.
Mitähän vielä..? Sataa. Väsyttää. Ai niin, ostin Lidlistä iltaa piristämään pakastepizzan. Mainostettiin oikein infernaalisen tuliseksi.. ja niin se muuten olikin! Jäi puolet syömättä. Se siitä herkkuhetkestä. Ja nyt ajatus ei oikein luista enää. En tosin tiedä, että onko se luistanut koko tekstin alusta alkaenkaan, mutta naputtelinpa nyt kun en vähään aikaan ole teitä lukijoita kiusannut ajatelmillani.. kjäh. ;)
Mutta kaiken kaikkiaan taidan kumminkin katsella maailmaa ruusunpunaisten lasien takaa, sillä edelleenkin näen tulevaisuuden mahdollisuuksia täynnä ja luottoa on siihen, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Hiuksetkin kasvavat aikanaan.