sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Mistä tätä kiirettä riittää?

Sateisen harmaa sunnuntai. Kesäajan päätös, kellojen kääntö, tunnin verran pidempi viikonloppu. Uusi koti alkaa vähitellen näyttää kodilta, vaikka purkamattomia muuttolaatikoita onkin vielä siellä täällä. Budjetti ei ihan salli kaikkia ihania sisustusideoita, joita päässä pyörii, mutta jotain olen pystynyt toteuttamaan. Kulunut viikko on vierähtänyt kiireisesti, ennakoimattomia asioita setvien, päällekkäisiä aikatauluja sumplien, ohimennen tavaroita roudaten, öitä huonosti nukkuen. Lohtuna on se, että asiat kuitenkin edistyvät ja uusi koti alkaa näyttämisen ohella myös tuntua kodilta, vaikka en ole ehtinyt juurikaan edes käydä täällä. Vanha koti tyhjenee huonekaluistani ja tavaroistani, enkä enää oikein osaa olla siellä. Toisaalta, viime aikoina olen käynyt siellä lähinnä hoitamassa koiraa ja nukkumassa.. En ole ehtinyt olla uudessa kodissa koiran kanssa keskeneräisen muuton ja työpäivieni ennalta-arvaamattomien pituuksien takia. En ole nyt viikonloppunakaan ehtinyt olemaan koiran kanssa täällä uudessa paikassa, kun näille kahdelle päivälle oli buukattuna monenlaisia menoja parinsadan kilometrin säteelle. Uskon kyllä että karvakorva oppii olemaan myös yksin täällä aika helposti. Se on osoittanut aika isoja edistysaskeleita niinä harvoina päivinä, kun olemme olleet täällä. Nakkeja siinä kyllä kuluu. ;) Naapurit joutunevat valitettavasti kuulemaan vähän sen protestointeja alkuvaiheessa, mutta elämä on.. Ainoa isompi huolenaiheeni tällä hetkellä ovatkin siis työpäiväni, jotka saattavat itsestäni riippumattomista seikoista johtuen kestää ennakoitua pidempään. Ei kai auta kuin toivoa parasta. Asioilla on tapana järjestyä, vai miten se meni. :)

Sain viikolla postia terapeutiltani. Hän laittoi mainoksen eroryhmästä, joka alkaisi noin kuukauden kuluttua. Ajattelin osallistua, joten pitää yrittää mahduttaa sekin tiukkoihin aikatauluihini mukaan. Ryhmästä saattaisin saada lisää eväitä itsenäisen elämän alkuun, vaikka nyt tuntuukin siltä että ihan kohtalaisestihan tässä on selviytynyt. Kiire tosin voi vähän hämätä. Ei ole ollut kunnolla aikaa ajatella ja käsitellä kaikkia tunteita ja mietteitä. Päässä pyörii eron jälkipuinnin lisäksi monen muunkinlaisia ajatushattaroita, joista ei oikein saa kiinni. Kun ei myöskään ole aikaa muodostaa niistä lauseita koneen äärellä, bloginkin kirjoittaminen on ollut valitettavasti vähän taka-alalla. Kokonaisuudessaan on kumminkin luottavainen olo ja tunne siitä, että elämä kantaa, vaikka välillä asiat ovatkin melko kaoottisia ja kiire värittää silmänalusia tummalla tussilla.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eroseminaari on hyvä juttu! Itselläni tarttui sieltä matkaan myös elinikäinen ystävä. Ja auttoi se jäsentämään myös tunteita ja koettua.

Riski Rouva kirjoitti...

Kiva kuulla että sinulle oli siitä hyötyä ja ystäväkin löytyi! :) Olen kuullut eroseminaareista ihan hyviä kokemuksia. En monia, mutta positiivisia.