maanantai 31. joulukuuta 2012

Päätä sekoittavia lupauksia ja rakkaudentunnustuksia

Mies lähti reissuunsa, palaa ensi vuonna, huomenna. Lähtiessään sanoi, että yleensä ei tee uudenvuodenlupauksia, tai muitakaan lupauksia, mutta:

Mies: - Mitäs jos nyt lupaisin rakastaa sinua myötä- ja vastamäessä tästä eteenpäin?
Riski Rouva: - No, itsehän siinä lupaat, en minä osaa sanoa.
M: - Lupaan, rakastan sinua.

Mies halasi minua ja käänsi päätäni, antoi suukon huulille.

M: - Sinä et sanonut mitään..
RR: - Täytyy pohtia..

Mies katsoi hieman pettyneen ja ärtyneen oloisena, kääntyi ja lähti.

Tästä jäi vähän valju olo itselle. Mies ei ole vakuutellut rakkauttaan pettämisen tultua ilmi, ennen kuin vasta nyt. Emme myöskään ole suukotelleet pitkään aikaan. Minun olisi tehnyt mieli avata keskustelua enemmänkin, mutta eihän siinä lähtökiireessä ollut aikaa. Muutama kirpeä sana olisi saattanut löytyä esimerkiksi aiheesta "rakastaa myötä- ja vastamäessä", sillä sitä aihetta pappikin muistaakseni sivusi vain viikkoja ennen sivusuhteen aloittamista. Ei niillä valoilla silloin(kaan?) ollut merkitystä. Miksi uskoisin ja luottaisin nyt?

Ei mies minun mielestäni ole oikeutettu penäämään minulta rakkaudentunnustuksia ja osoittamaan niiden puuttuessa mieltään. En tiedä rakastanko, tunteeni ovat aivan sekaisin.

Ja mikä yhteys tällä tunteenpurkauksella oli eiliseen vierailuun miehen vanhempien luona. Kävimme pikaisella iltakahvilla, joka sujui päällisin puolin hyvin - sisälläni myllersi ja olin aivan rikki salailusta ja kulissien ylläpitämisestä. Sanoin siitä kotiin palattuamme miehelle, joka ei kommentoinut asiaa. Pelkääkö hän että paljastan koko jutun hänen vanhemmilleen ja yrittää rakkaudentunnustuksillaan ja lupaamisillaan saada minua pitämään suuni kiinni? Pääni on aivan pyörällä. :(

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Kommunikointia lauantai-iltana

Mies pyytää kanssaan keittiöön siivoamaan ja laittamaan ruokaa. Menen. Avaan viinipullon ja kaadan juomaa lasiin ennen aloittamista. Siinä astioita koneeseen laittaessani huokaisen..

Riski Rouva: *huokaus*
Mies: - Mikä nyt?
RR: - Harmittaa vaan.. tää meidän.. tilanne.

Mies keskeyttää touhunsa ja menee harmistuneen näköisenä hämärään olohuoneeseen istumaan.

RR: - Mitäs sie sinne menit?
M: - ...

Jatkan siivousta ja astioiden laittamista tiskikoneeseen ja kun saan sen käyntiin, menen olohuoneeseen.

RR: - Mitäs sie sinne menit?
M: - Katsoin tuleeko telkkarista mitään.
RR: - No tuliko?
M: - Ei.
RR: - Okei..

Palaan keittiöön, hörppään pari siemausta viinilasista, lasken mielessäni hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen menen olohuoneeseen istumaan.

M: - Piti sitten pilata tääkin ilta, kun yritin ehdottaa jotain yhteistä tekemistä.
RR: - Täh?
M: - Niin, sulla on oikein nimikin tälle .."Tilanne"
RR: - No, siis.. mitä sanaa mun sitten pitäisi käyttää, mitä mun olis pitänyt sanoa?
M: - Ihan vaan, että harmittaa.

M: - Ja eikö voi puhua muuten kuin silloin kun on juonut?
RR: - Siis just avasin viinipullon ja ekasta lasista oon muutaman kerran hörpännyt..
M: - Tarkoitinkin itseäni.
RR: - En mä sitä silleen ajatellut, etkä sä mun mielestäni mitenkään humalassa ole.
M: - Tässä olis ollut monta päivää, viikkoa aikaa aikaisemminkin. Miks pitää pilata tää nyt?
RR: - En halunnut just ennen joulua alkaa riitelemään tästä.. Mua ahdisti se kun meidän molempien porukat tuli tänne ja piti esittää että kaikki on hyvin. En mä jaksa enää teeskennellä. Ja nyt ollaan viikonloppu kotona, niin..
M: - Olisko ehkä voinut sanoa asiasta jotain?
RR: - No niin, mut en mä ennen joulua..
M: - Mitä mun pitäis muka vielä tehdä, en mä tiedä mitä mun pitäis tehdä? Mä oon yrittänyt, enkä saa mennä mihinkään, enkä..

Tässä vaiheessa meinaa niskakarvat nousta pystyyn, sillä en todellakaan ole sanellut miehelle mitään ehtoja tai kieltoja minkään suhteen.

RR: - Hetkinen! Mä en ole kertaakaan sulle sanonut, ettet sä saa mennä jonnekin tai tehdä jotain? Olenko muka?
M: - Kyllä mä oon huomannut, monta kertaa nytkin kysynyt että ootko menossa uudeksivuodeksi xxx:lle, ootko kotona sillon..

Mies on siis menossa reissuun uudeksivuodeksi, jään koiran kanssa kahdestaan kotiin.

RR: - Siis mä oon toivonut että olisit mun kanssa kahden silloin, mut en mä oo sanonut ettet sä saa mennä.
M: - Mitä mun muka pitäisi tehdä..
RR: - Voisit sä joskus kysyä miten mä jaksan, mitä mulle kuuluu, haluatko jutella, sanoa olevas pahoillas, pyytää anteeks.. Mä oon kyllä suoraan sanoen päästänyt sut helvetin helpolla..
M: - Jaha, nyt sitten jo kiroillaankin. Et sitten osaa keskustella sivistyneesti.

Olen ihminen joka ei juuri koskaan kiroile, joten kai tuo sitten kuulostaa pahalta...? Mutta että en osaa keskustella sivistyneesti...? En ole edes huutanut.

RR: - No mun nähdäkseni aihe on kyllä nyt semmonen, että mulla voi olla vähän syytä olla kiukkuinen.
M: - Mitä sä oot tehnyt tän suhteen eteen?
RR: - Öö.. siis munko tässä nyt pitää olla se sovittelevampi osapuoli? Mä oon saanut kaiken kökön niskaani ja mun tässä nyt pitäisi olla sovittelemassa?
M: - Yhdessä tätä parisuhdetta pitäisi hoitaa. Mitä sä oot tehnyt?
RR: - Mä olen antanut sulle mahdollisuuden, mä en ole heittänyt sua pihalle. Se on mun mielestäni aika paljon tehty..
M: - En minä yksin osaa mitään tehdä, en mä enää tiedä mitä mun pitäis tehdä, en jaksa enkä kohta haluakaan.

RR: - No jos siltä tuntuu niin sillähän siitä pääsee että laittaa nimet paperiin.
M: - Sitäkö sä haluat?!
RR: - En mä tiedä mitä mä haluan, mutta ei tää voi jatkua tämmösenä.
M: - Mä en halua enää tänään keskustella tästä..

Mies lähtee tupakalle. Jään hämärään olohuoneeseen odottamaan. Miehen palattua teemme ruokaa, syömme hiljaisina. Mies pyytää minua siivoamaan pöydän ja sen teen.

M: - Helpottiko se keskusteluhetki.
RR: - Olisin mä halunnut vielä vähän jatkaa.
M: - No mitä..
RR: - Siis mistä se oikein alkoi, se teidän juttu?
M: - En mä enää muista.
RR: - Et muista.. Alkoiko se ennen häitä?
M: - Ei.
RR: - Miten sä voit niin pian häiden jälkeen alkaa siihen, eihän pappi kysynyt että viitsitkö rakastaa, tai että huvittaako rakastaa..?
M: - ... Olen mä sulle ne syyt kertonu.
RR: - Kerro vielä. Tai antaa olla.. Miten mä voin suhun luottaa enää..? Mistä mä tiedän ettei tällaista tapahdu enää?
M: - Ei elämästä tiedä mitä eteen tulee, en mä voi luvata mitään. Jos mulla olis oikeat lottonumerot etukäteen, niin mä kertoisin ne. Mä kuitenkin uskon että olen oppinut tästä, mutta en mä voi sulle mitenkään todistaa että sä voit nyt luottaa. Mä olen läksyni oppinut.
RR: - ..
M: - Mä tässä just joku aika sitten tajusin.. kavereidenkin puheista että se (toisen naisen nimi) on ihan huora..

Tässä vaiheessa nostelin kulmiani, sillä minä en ole sitä naista tuolla nimityksellä kutsunut, en lähimainkaan.. Tosin, juttuja olin kuullut minäkin nyt jälkeenpäin.

M: - Että jos me oltais yhteistä elämää vietetty, niin mun olis pitänyt vahtia sitä koko ajan. Mä pääsin siitä lopullisesti irti silloin. Olin ihan helpottunut siitä että me ei olla yhdessä. Mä olen nyt seikkailuni seikkaillut. Tajusin sen.

En osannut sanoa oikein mitään. Ajatukset sinkoilivat joka suuntaan ja törmäilivät toisiinsa, enkä saanut mistään mitään selkoa..

M: - Mä menen nyt nukkumaan. Hyvää yötä.
RR: - Yötä..

Jäin yksin hämärään olohuoneeseen, kello oli vasta kahdeksan illalla. Jonkin ajan kuluttua päätin mennä nukkumaan, eri huoneeseen. Olemme jo pitkään nukkuneet erillään, minä makuuhuoneessamme, mies toisessa huoneessa. Pyörin sängyssä aamuneljään saakka, ennen kuin sain edes jonkinlaista katkonaista unta.

Mielessä pyöri monen monta asiaa. Mies on seikkailunsa seikkaillut, kuulema, tällä erää. Entäs minä, entäs jos minäkin haluan vielä seikkailla, etenkin nyt näiden miehen temppujen jälkeen? Mieheni kuitenkin on ainoa mies jonka kanssa olen seurustellut. Miehellä meni näin monta vuotta siihen että totesi seikkailunsa seikkaillun, onko siis jotakin mitä en vielä tiedä? Miten paljon hän on suhteemme aikana seikkaillut? Miksi hän jättää itselleen kätevästi takaportin, ettei voi luvata ikuista uskollisuutta.. no, eihän sitä kai aikuistenoikeasti voikaan luvata (?), mutta mielestäni hän jättää aika ison raon josta voi pujahtaa, jos tulevaisuudessa tuleekin jotain. Ja olenko minä nyt sitten jotain, mihin pitää tyytyä? Joku jämäpala? Mulle tuli ihan semmoinen olo tuosta miehen loppulöpinöistä. Ja minkä läksyn hän nyt on oppinut, mitä hän on oppinut? Että ei kannata jäädä kiinni? Ja monen monta muuta asiaa, mitkä sinkoilivat korvien välissä..

Tulevaisuus näyttää hataralta..

lauantai 29. joulukuuta 2012

Uusi sivu

Lisäsin blogiin Tähän mennessä tapahtunutta -sivun tuohon otsikon alla olevaan valikkoon. Siitä näkee edes suurinpiirtein, mitä tässä blogissa on tapahtunut.

Uusi sivu on kääntymässä muutenkin tässä ihan kohta, vuosi vaihtuu. Vuoden vaihteessa on perinteisesti tapana katsastella mitä kuluvana vuotena on tullut tehtyä ja mitä ensi vuodelta odottaa. Nyt on ilmassa suuria muutosten tuulia, joita olen yrittänyt haistella ja ennakoida. Miehen petollisuuden ilmitulemisesta on puoli vuotta, miten tästä eteenpäin? Luotanko, kunnioitanko, arvostanko, ..rakastanko? Entä hän? Siinä aihepiiriä pohdittavaksi tulevina päivinä.

torstai 27. joulukuuta 2012

Mukava joulu, miettimisen aihetta..

Joulu meni leppoisasti, oli itse asiassa oikein mukavaa. Ennakkoon ahdisti ja pelotti miten kaikki sujuu, mutta sitten kun vieraat olivat saapuneet ja ensimmäiset glögit olivat menossa, tunnelma rentoutui. Vieraat viihtyivät pitkään ja kaikki sujui oikein hyvin, meillä oli leppoisa, hauska, rauhallinen joulutunnelma. En saanut mieheltäni joululahjaa, en tosin itsekään ollut hankkinut lahjaa hänelle. Annoin hänelle kyllä syksyllä syntymäpäivälahjan, mutta hän ei antanut minulle syntymäpäivälahjaa n. kuukausi sitten. Ajattelin että kun olosuhteet ovat mitkä ovat, niin olisihan se nyt ollut ihan kohtuullista odottaa häneltä edes jotain pientä muistamista.. mutta ei näköjään. No, ei hän yleensäkään ole lahjoja ostellut, joten vähän arvelinkin etten saa häneltä mitään.

Sitä olenkin sitten miettinyt tässä että voisiko meillä olla sittenkin mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen mieheni kanssa, kun joulunpyhät menivät kuitenkin kohtalaisen hienosti. Olen sitä pohtinut ja tullut ainakin osittain siihen tulokseen, että koska minä olen ihan liian kiltti ihminen, ollut käytännössä koko ikäni, niin minun olisi todella helppo palata takaisin siihen kilttiin rooliin ja antaa tämän koko pettämisjupakan vain olla. Luulen että se olisi oikeasti mahdollista, ainakin suurimmaksi osaksi. Ihan toinen asia sitten on se, että mikä on minun itseni kannalta parasta. Olisiko minun jo viimeinkin aika ravistaa kynnysmaton rippeet selästäni ja itsenäistyä, tehdä asioita ihan oman itseni takia, omaksi parhaakseni. Lopettaa se liika kiltteys, sillä ei se ole ihmiselle hyväksi, vaan pitää osata olla terveesti itsekäs. Siinä voisi olla minulle tämän joulun lahja.

maanantai 24. joulukuuta 2012

24.12.2012

Viime hetken järjestelyt, koristeiden asettelut.
Onko kaikki hankittuna, ruuat, lahjat katsottuna?
Joululaulut hiljaa soivat, kynttilöissä tulet ovat.
Nyt on kaikki valmisteltu, joulun henki houkuteltu.
Voimme takan eteen istahtaa, mielen antaa levähtää.
 
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

lauantai 22. joulukuuta 2012

Jouluherkkuja ja valmisteluja

Maailma ei loppunutkaan eilen, joten täällä ollaan vielä. Jouluvalmistelut ovat jo hyvällä mallilla, kaikki tarpeellinen on hankittu, kinkku paistetaan huomenna ja muut ruokavalmistelut sitten maanantaina. Vieraat tulevat joulupäivänä, tiistaina, joten tässä on hyvää aikaa laittaa kaikki valmiiksi. Jouluherkkuja on tullut nautiskeltua jo nyt ihan liiaksi, mutta joulu on vain kerran vuodessa.. Olen päättänyt aloittaa taas joulun jälkeen (27.12. torstaina) reippailun ja terveellisen ruokavalion. Teen kotona käsipainoilla ja kahvakuulalla bootcamp-tyyppisesti liikkeitä, samoja mitä tehtiin Kevyessä Sankarissa. Siihen saakka yritän nauttia joulusta mahdollisimman paljon, tilanteen huomioon ottaen. Ei tässä nyt tällä kerralla tämän kummempia. Iloista joulunodotusta!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Ulkokuori voi hämätä

Tapasin eilen erään ihmisen pitkästä aikaa ja hän oli jälkeenpäin kommentoinut minua sanoen, että näytin tosi hyvältä, energiseltä ja pirteältä. Ulkokuori voi todellakin hämätä, sillä nuo adjektiivit eivät omasta mielestäni kuvaa minua pätkääkään tällä hetkellä..

Itsesäälissä kieriskeleminen ei tosin auta minua ollenkaan, joten päätin suoristaa ryhtini, nostaa leuan ylös ja kohdata tulevaisuuden haasteet. Asiat nyt vaan täytyy selvittää, jotta elämässä pääsee eteenpäin. Paikallaan tarpominen ja päätösten pakoilu ei edistä hyvinvointiani, mutta pieni aikalisä tekee hyvää tässä(kin) asiassa. Päätin etten anna minkään pilata joulumieltäni, mutta viimeistään ensi vuoden alussa nostan kissan (ja koiran) pöydälle ja tämä parisuhdeasia selvitetään juuria myöten. Joulurauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tai sitten se hämäävä ulkokuori..

tiistai 18. joulukuuta 2012

Ahdistusta joulun alla

Nyt ei kyllä tunnu tulevan mistään mitään. Ihan ankeaa. Olo tuntuu niin pieneltä ja mitättömältä, merkityksettömältä. Tuo aamun vaakaoivallus (vaaka + matonreuna = virheellinen tulos) oli vielä oikein kirsikka kakun päälle. No olihan se ihan loogista, eihän mässyttelemällä paino putoa, kun en ole liikkunutkaan juuri ollenkaan. Sai sentään hetken aikaa nauttia olosta ja iloita laihduttamisen etenemisestä, jos nyt jotain lohtua yrittää tilanteesta löytää.. Tömähdys takaisin maanpinnalle oli sitten melkoinen.

Mutta joo.. yleisesti ajatellen tilanteeni tuntuu nyt aika ahdistavalta. Mies on pettänyt minua kaverini kanssa melkein vuoden, alkaen juuri häittemme jälkeen. Nyt on kulunut puolisen vuotta siitä kun asia selvisi minulle ja olen aivan sekaisin ajatusteni kanssa. Jatkaa, ei jatkaa, miksi, miksi ei, miten..? Mies tuntuu käyttäytyvän samalla tavalla kuin ennenkin, tilanne tuntuu ja näyttää normaalilta, mutta sisälläni on myrsky, joka ei löydä ulospääsyä, ei sanoja. Miten paljon voin vaatia ja odottaa mieheltä? Mitä hänen tulisi tehdä sovitellakseen petostaan? En edes itse tiedä mitä häneltä haluan. Olen työtön, ollut jo kohta kolme kuukautta. Yhtään kutsua työhaastatteluun ei ole tullut, sopivan oloisia työpaikkojakaan ei oikein ole - ainakaan täällä päin. Olen kyllä hakenut vähän kaikkialle, mihin edellytykseni riittävät, mutta ei.. Olen lähettänyt avoimia hakemuksia yrityksiin, kysellyt kavereilta, selannut nettiä ympäriämpäri, viilannut CV:tä ja hakemuksia tuntikausia. Ei. Ei tärppää. Edes niitä haastatteluja. Tuntuu että olen ihan epäkelpo. Vanha. Lihava. Ilman työpaikkaa on vaikea muuttaa vuokralle, omilleen. Ja jos sekin järjestyisi, niin sitten on vielä tuo koira. Sairas ja iäkkäänpuoleinen koira, jolla kuitenkin vielä on elämäniloa ja energiaa, mutta joka ei osaa elää kerrostalossa. En pääse täältä nykyisestä kodista ja parisuhteen raunioista mihinkään. Joulu on tulossa. Ilon, rakkauden, perheen ja sukulaisten juhla - ja mieli on ihan musta. Parisuhdekulissi on pystyssä, huojuen. Toivon ettei se romahda kesken joulunpyhiä, ei silloin.. Ehkä viimeinen joulu yhdessä minun ja miehen vanhempien ja sukulaisten kanssa. Se riippuu minun päätöksestäni, haluanko erota vai en. Sillä päätöksellä on kauaskantoiset vaikutukset ja minua suututtaa että minun pitää tehdä se. Mies teki omat päätöksensä ja toimi niiden mukaan ja kuitenkin minä olen se, joka tämän kaiken sitten päättää. Jos päättää. Jos pystyy päättämään, päättääkö vai eikö päätä.

On hanget korkeat nietokset, vaan musta joulu on meillä...

maanantai 17. joulukuuta 2012

Mittausmaanantai, kymppi rikki ..not.

Huomenta, huomenta, ihanaa huomenta! :) En tiedä mitä ihmettä on tapahtunut, mutta paino olikin pudonnut viikon aikana aikamoisesti, puolitoista kiloa! Piti hieraista unihiekat silmistä kahteenkin kertaan, kun tuijottelin hämärässä saunan pukuhuoneessa vaa'an numeroita. Paino oli siis 86,4 kiloa ja yhteispudotusta bloginpidon ajalta on nyt 10,9 kiloa! Myös BMI:ssä tapahtui muutos, en ole enää vaikeasti lihava, vaan "ainoastaan" merkittävästi lihava. :) Hihihiii..!! *boing, boing, boing, boing* (=pomppii jänöjussin lailla ympäri huonetta)

Vyötärö oli 107 cm, eli pari senttiä suurempi kuin viimeksi, vaan enpä anna sen häiritä, sillä turvotusta se on vain, joka lähtee aikanaan pois. On vähän sellainen aika kuusta..

Hohhoi, olipa mahtava yllätys! Ihana aamu! :)

Edit. 18.12.2012:

Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.. joten: Vaaka oli aaaaaavistuksen verran maton reunalla ja se kevensi tulosta hieman, joten oikeasti en ollut pudottanut painoa, vaan itse asiassa se oli noussut. Tämän aamun mittaustulos oli 88,3 kg.

Takaisin todellisuuteen..

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Old habits die hard..

Ei tiikeri raidoistaan noin vain eroon pääse. Viikonlopun kunniaksi käytiin eilen miehen kanssa kaupassa herkkuostoksilla.. tuli sitten ostettua pussillinen irtokarkkeja, melkein 600 grammaa. Ja nyt ne on syöty. Kaikki yksin, sillä miehellä oli oma pussi. Voi pöö.. Se on kyllä sanottava, että samanlaista herkkuhimon tyydytystä ei tällä kerralla tullut, kuin monesti aikaisemmin. Olo on aika ällö ja iljettävä, harmittaa vietävästi että tuli ostettua ja syötyä moinen mättömäärä. Ikävää ja harmillista että sorruin, mutta positiivista on se, että tästä jäi päälimmäiseksi huono muistijälki. Ensi kerralla kun tekee mieli herkkuja, ei välttämättä mielessä kajastelekaan enää se entisenlainen herkkuhekuma, vaan tällainen öklöttävä karkkikrapula. Kokemuksena siis kallistuu ehkä positiivisen puolelle pitkässä juoksussa. (Tai sitten yritän jotain seliseliä, ettei olisi nyt niin kurja fiilis..)

Huonoja tapoja, jotka eivät noin vain unohdu, vaikka kuinka olisikin hyvät aikeet. Se täytyy muistaa, että tähän ei terveellinen elämäntapa ja hoikempi tulevaisuus kaadu, vain hieman hidastuu. Ei ole syytä heittää kirvestä kaivoon, ei suinkaan. Harmittaa, mutta ei voi enää mitään. Tästä opitaan ja osataan tulevaisuudessa tehdä viisaampia valintoja.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Levotonta aikaa

Lähestyvä joulu saa mielen levottomaksi. Parisuhdekulissia täytyisi jaksaa pitää yllä, ei joulu sentään ole oikea aika kertoa tällaisia asioita.. Miehellekin pitää jossain vaiheessa sanoa, että en jaksa enää tätä tällaista jurnutusta. Omassa mielessäni taitaa jo olla valmis vastaus kysymykseen, erotako vai ei. Tavallaan olo on helpottunut ja huojentunut, mutta pelottaa kovasti. Tulevaisuudessa on synkkiä pilviä ja vaikeita aikoja jos/kun eroan. Työttömänä on vaikea saada asuntoa. Miten koira sopeutuu uuteen kotiin, vai sopeutuuko ollenkaan? Miten vaikeaksi mies asiat tekee, kun kerron lopullisen päätökseni.. Muutto. Omaisuuden jako. Kaikki vuosien varrella kertyneet muistoesineet, valokuvat.. Yhteiset ystävät, yhteiset kummilapset, yhteiset ne ja nämä ja nuo..

Pelottaa, jännittää, hirvittää, harmittaa, surettaa, masentaa, ahdistaa, lamaannuttaa.. Ja silti pitäisi löytyä virtaa ja voimaa, jotta saa asiansa järjestymään. Oman itsensä takia. Huoh. Joulukin vielä..

torstai 13. joulukuuta 2012

Uusi terapeutti.

Kävin hiljattain terapeutilla. Olen käynyt muutaman kerran "omalla" terapeutilla pariterapian ohessa, mutta erinäisten syiden takia terapeutti vaihtui, ainakin joksikin aikaa. En tiedä menenkö ensimmäiselle terapeutille takaisin jossakin vaiheessa, vai jatkanko nyt sitten "loppuun saakka" tämän uuden kanssa. Tuntuu raskaalta joutua aloittamaan taas alusta uuden ihmisen kanssa, kun ennätin jo sen ensimmäisen kanssa tapaamaan muutaman kerran ja hänen kanssaan oli helppo ja mukava puhua. Mukava, vaikka itkinkin joka kerta, mutta se taas johtui käsiteltävistä asioista..

Tämä uusi terapeutti oli toisen tyylinen persoona, vähän virastomaisempi ja tuntui etäisemmältä. Hyvin asiallinen ja kävimme hänenkin kanssaan kipeitä asioita läpi. Hänellä on myös hieman erilainen tyyli, hän mm. asetti ison nallen tuolille minua vastapäätä ja pyysi minua puhumaan nallelle, kuin siinä istuisi mieheni. Ensimmäinen ajatus oli, että siis ihan oikeastiko, älä nyt pelleile, mutta sen jälkeen päätin tehdä kuten terapeutti pyysi ja se oli ihan ok juttu.

Kaiken kaikkiaan tapaaminen oli hyvä ja sain taas uutta ajattelemisen aihetta. Minun pitää miettiä tilannetta oman jaksamiseni kannalta. Mikä on minulle parasta. Nyt saa ja pitää olla myös itsekäs, eikä miettiä sitä miten joku muu pärjää, tai mitä asiasta ajattelee, tai pahoittaako joku mielensä. Palataan taas sen perimmäisen kysymyksen äärelle: Mitä minä haluan?


Lisäsin blogin otsikkoon kysymyksen..

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kevyt Sankari, loppuyhteenveto

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin tämäkin. Olen tosi tyytyväinen ja iloinen siitä että lähdin mukaan, vaikka viime hetkillä ilmoittauduinkin ryhmään. Sain 10 viikon aikana pudotettua painoani 7,6 kiloa ja kohotettua kuntotasoani roimasti. Tulokseen olisi ollut mahdollista saada enemmänkin kiloja, periaatteessa jopa aika helpostikin, mutta ottaen huomioon stressitilani ja sairastelut olen tulokseen kohtalaisen tyytyväinen.

Aluksi ja lopuksi otettiin kehonkoostumusmittaukset. Sen mukaan minulta olisi lähtenyt myös hieman lihasmassaa, eli kaikki pudottamani paino ei ole ollut rasvaa. Kuvittelemani suurentuneet lihakset ovat luultavasti vain tulleet rasvan alta paremmin esiin - ei huono tilanne sekään. Ohjaaja totesikin lopuksi, että lisäämällä proteiinin määrää olisi lihasten pienentyminen saatu estettyä, ja neuvoikin jatkossa kiinnittämään huomiota siihen. Mittausten perusteella saatujen tulosten mukaan minulta olisi kuitenkin lähtenyt sitä itseään, eli rasvaa 5,2 kiloa. Kun sen miettii vaikkapa pinottuina voipaketteina, niin onhan se melkoinen klöntti! Melkein kymmenen ja puoli pakettia! Täytyypä ensi kerralla kaupassa käydä katsomassa miltä sellainen määrä rasvaa näyttää.. Myös erityisen vaarallisen viskeraalisen (= sisäelinten ympärillä olevan) rasvan määrä oli pienentynyt. Arvo oli alussa 12 ja nyt se oli 11, molemmat oli määritelty matalaksi riskiksi.

Myös liikunnan ilo löytyi tämän kymmenen viikon aikana. Nyt sitä ei vaan saa päästää häviämään uudestaan. Ehti myös muodostua rutiini siitä että kävi säännöllisesti tekemässä jonkinlaista fyysistä aktiviteettia, keho kaipaa rasitusta ja paikallaan oleminen on jopa raskasta. Tulee huono fiilis siitä että ei pääse liikkumaan, kuten nyt viime viikon aikana, kun olin kipeä. Nämä ovat kaikki todella hyviä juttuja, joista on syytä pitää kiinni. Ruokavalion suhteen on myös tullut muutoksia parempaan, vaikkakaan en ole noudattanut annettuja ohjeita aivan orjallisesti. Siihen tuleekin kiinnittää nyt enemmän huomiota. Tottahan onkin että vaikka liikkuisin kuinka paljon, niin jos syön huonosti ja epäterveellisesti, paino ei putoa eikä keho voi hyvin. Suurin haasteeni tuleekin olemaan se, että pidän näistä opituista asioista napakan otteen myös itsenäisesti, ilman kenenkään valvovaa silmää ja valmiiksi ohjelmoituja aikatauluja ja treeniohjelmia. Nyt on kuitenkin olemassa jo hyvä pohja ja sille on helpompi lähteä rakentamaan omaa terveyttä ja hyvinvointia.
Sain pudotettua voipaketillisen rasvaa joka viikko!


maanantai 10. joulukuuta 2012

Mittausmaanantai!

Dingdingdingdingding!! Wupii! Aamu-unisuus karisi kummasti kun vaaka kertoi että tänä aamuna painan vain 87,9 kiloa! Vyötärönkin mittasin ja se oli 105 cm. Vähän hankalaa oli, kun vatsaa on jotenkin niin vaikea pitää samanlaisena joka kerta. Milloin sitä vetää sisään ja milloin sitten antaa olla rentona (=pömppänä), mutta pitkällä tähtäimellä tulos kai sitten on vertailukelpoinen. Olisi ollut järkevää ottaa mittoja muualtakin, kun rasvaahan lähtee hyvinkin eri tahtiin eri osasta kroppaa, mutta eipä nyt ole tullut mitattua. Illalla sitten on Kevyt Sankarin viimeinen punnitus, kirjoittelen siitä erikseen vielä.

Eilen oli tosi hyvä fiilis ulkonäköni suhteen. Kävin eräässä tilaisuudessa ja puin päälle uudet farkkuni, punaisen hihattoman paidan ja erään mustan jakkuni, joka on mahtunut päälleni viimeksi joskus vuonna miekka ja kirves, eli jotakuinkin vuonna 1996! Nyt se istui miltei virheettömästi, hartioista vielä kiristi hieman kun kumartui vähän enemmän eteenpäin, eikä napit menneet kiinni, mutta se näytti päälläni tosi hyvältä! Mahakaan ei pömpöttänyt ihan entiseen malliin vyön päällä. Olin ihan fiiliksissä koko tilaisuuden ajan!!! Oi näitä onnen hetkiä! Dingdingding!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Parempi olo jo

Aamupaino jumittaa sitkeästi siinä samassa 88,6 kilossa. Siitä tulee vähän ristiriitaisia tunnelmia, sillä toisaalta on aivan ihanaa että se kuitenkin sitkeästi on alle 9-alkuisissa lukemissa, mutta toisaalta taas harmittaa kun se ei siitä tunnu nytkähtävän alaskaan päin. Pitää kuitenkin muistaa että tämä viikko on mennyt aivan kokonaan ilman liikuntaa, sairastellessa. En siltikään ole repsahtanyt lohtumässyihin, vaikka olen makoillut niin surkeana sängynpohjalla. Niin olen tehnyt monen monta kertaa aikaisemmin ja vaikka herkut ovatkin maistuneet hyviltä, niin mieli on kuitenkin vähän mustana lisäkaloreiden takia. Nyt ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa ja pahaa mieltä itsekurin pettämisen takia. :)

Olo alkaa olla jo vähän parempi, jaksoin lyhentää ostamani farkutkin ja ne ovat nyt jalassa. Reidet näyttävät paaaaaljon hoikemmilta ja maha pienemmältä kuin aikaisemmin.. :) Ihana fiilis! Minulla on eräät toiset aikaisemmin ostamani 44-kokoiset (tuntuvat olevan korkeintaan kokoa 42!) kivat farkut, jotka toivon saavani jalkaan tammikuun puolivälin maissa. Silloin on eräät pikkujoulut (joo, joulun jälkeen koska ennen joulua porukalla on niin paljon muuta tekemistä) ja kovasti yritän saada itseäni siihen kuntoon että pääsisin juhlimaan hoikempana! Tavoitetta on, katsotaan kuinka käy. Joulu ja kaikki jouluherkut ovat tässä kuitenkin vielä edessäpäin..

torstai 6. joulukuuta 2012

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!

Kohta voikin siirtyä kohti televisioruutua, tokihan ne Linnan juhlien puvut ja ihmiset täytyy tarkastaa tänäkin vuonna.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Puolivuosikatsaus, laihdutus

Niiskutiniiskutiniisk.. varsinainen Niiskuneiti täällä. Tai Nuhanenä, ei puutu kuin kuusi kääpiötä ja Lumikki. Pfffthh..

Tässä pärskimisen lomassa ajattelin kirjoitella mitä laihdutuksesta liikkuu mielessä nyt puolisen vuotta blogin aloittamisen jälkeen. Paino on laskenut mukavasti, jos nyt tämänaamuista 88,6 kg tulosta pidetään vertailukohtana, niin 8,7 kiloa on kadonnut puolessa vuodessa. Ottaen huomioon välillä tuskaisenkin hitaan etenemisen, tulos on mielestäni ihan kelvollinen. Parhaan tuloksen olen saanut sekä kilomäärällisesti, että kroppaan saadun vaikutuksen perusteella tässä viimeisen kymmenen viikon aikana, kun olen käynyt treenaamassa. Kahvakuula, käsipainot, levytanko, steppilauta, jumppamatto ja -pallo ovat olleet kovassa käytössä. Ihan sitä "oikeaa" salitreeniä en ole harrastanut kovin aktiivisesti, muutaman kerran vain. Tähän lisäksi ulkoliikuntaa, pelejä, leikkejä, rappusia, ylämäkiä, puistonpenkkipunnerrusta jne. ja kaverin kanssa tehtyjä vajaan parin tunnin kävelyitä mäkisellä pururadalla.

Olo tuntuu (nuhan poislukien) hyvältä ja energiseltä, ja kroppa on kiinteytynyt kovasti. Vielä on löllyköitä, tottakai, mutta vähemmän. Erityisen iloinen olen siitä, että valtavan mahamakkarani kiinteytyessä myös nahka on kutistunut mukana. Ainakaan vielä ei ole lörppänää mahanahkaa läpsyttelemässä joka askeleella iloisesti! :) Toivon totisesti, että nahka pysyy muutoksen mukana loppuun saakka. Käsivarret, ne iänikuiset allit, ovat pienentyneet, mutta vielä ne ovat olemassa.

Kroppaan tulleita selkeitä muutoksia ovat olleet selkämakkaroiden väheneminen (etenkin yläselästä), rintojen alla olevan makkaran kutistuminen, sekä ison mahamakkaran pienentyminen. Kasvot ovat kaventuneet ja leuan alla oleva heltta on pienempi. Myös reidet ovat kaventuneet ja takapuoleen tullut ehkä hieman sellaista erilaista pyöreyttä (lihasten myötä?). Aikaisemmin kireät ja jopa liian pienet vaatteet menevät nyt mukavasti päälle, eivätkä purista.

Kunto on myös parempi. Aloittaessani pelkkä ajatuskin juoksemisesta puistatti. En ole vielä uskaltanut kokeilla ihan oikeasti juoksemista pidempää matkaa (minun tapauksessani siis sataa metriä), mutta sellaisia pieniä juoksupyrähdyksiä olen välillä tehnyt ja askel tuntuu aika kevyeltä. En hengästy niin pahasti kuin mitä olen aikaisemmin hengästynyt, jaksan kiivetä rappusia huomattavasti paremmin kuin ennen. Ryhmämme vetäjä sanoikin minulle viime viikkoisen rappusnousun jälkeen, että on tapahtunut räjähtävä kuntotason nousu verrattuna lähtötasoon. :) Jaksan myös treenata isommilla painoilla ja useampia toistoja kuin aloittaessani.

On hienoa huomata oikeita, konkreettisia tuloksia ja vielä hienommalta tuntuu, kun tietää että MINÄ ITSE olen saanut ne aikaan! Minä itse omalla työlläni ja hikipisaroillani olen saanut tehtyä näkyviä tuloksia. Tämä tuntuu hienolta ja jotenkin tuntuu siltä että tästä on hyvä jatkaa kohti normaalipainoa, liikunnan avulla, terveellisesti.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Niisk..

Joo-oh.. sairastuin kuitenkin ja tämän viikon treenit, ainakin alkuviikon osalta, jäävät sitten käymättä. Harmittaa hurjasti. Ärsyttää muutenkin olla flunssassa, mutta tuplaärsyttävämpää tämä on siksi että tämä on viimeinen treeniviikko. Olisin halunnut päästä treenaamaan..

Ei auta, näillä mennään.

No, mietitäänpä iloisia asioita. Kävin perjantaina farkkuostoksilla, kun vanhat farkut ovat reisistä melkein puhki. Eri valmistajien mitoitukset ja kokonumeroinnit eivät aina ole ihan suoraan vertailukelpoisia, mutta edelliset olivat kokoa 46 ja nämä uudet ovat kokoa 44! Jee! Olivat jopa nippanappa löysähkön oloiset, mutta en kuitenkaan uskaltanut testata 42 kokoisia. Halusin jättää päälimmäiseksi mielikuvan siitä että sain kokoa pienemmät housut kevyesti jalkaan. Lahkeita pitää lyhentää vielä, niin sitten saan otettua housut käyttöön.

Hassu juttu muuten.. kaupassa ihmettelin kokonumerointia, kun koot oli merkitty esim. 44S ja 44L. En jaksanut kysyä myyjältä, joten päättelin että S = slim ja L = large. No, tajusinpa nyt aamulla että eiväthän ne kuitenkaan tainneet olla ihan noin, vaan että S = short ja L = long. Ostinpa hukkapätkänä sitten varmuuden vuoksi housut pitkällä lahkeenpituudella. :D Ihmettelinkin sovituskopissa että tuleepa näistä paljon lyhennettävää, mutta sakset ja ompelukone on keksitty, onneksi.. Mutta olihan siitä oivalluksesta sekin ilo, että tajusin etteivät ostamani housut olleetkaan large-mitoituksella! Ilo se on pienikin ilo.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Slow Sunday

Hidastempoinen sunnuntai. Olen tankannut itseäni C-vitamiinilla ja mustaherukkamehulla, levännyt peiton alla ja notkunut tietokoneen ääressä. Kaverin kanssa suunnittelemani lenkki jäi väliin, kävin sentään koiran kanssa tepastelemassa lyhyen ja hidastempoisen kävelyn ihanan raikkaassa talvisäässä. Nenä yrittää vähän niiskuttaa, mutta kurkku ei ole enää kovin kipeä, eikä olokaan enää kovin huono. Tällä hetkellä näyttää siis aika hyvältä. Pohkeetkin ovat vielä jumissa, mutta ovat jo paljon paremmassa kunnossa kuin eilen.

Ensimmäinen adventtisunnuntai. Joulu on jo lähellä..

lauantai 1. joulukuuta 2012

Jou jou, joulukuu!

On hanget, korkeat nietokset
Vaan joulu, joulu on meillä
On kylmät paukkuvat pakkaset
Ja tuimat Pohjolan tuuloset
Vaan joulu, joulu on meillä..

Okei, okei, vähän etuajassa tuo biisi, mutta on niin jouluinen fiilis kun on lunta ja alkoi joulukuu. Ja ikään kuin etuajassa olevana joululahjana vaaka näytti aamulla lukemaa 88,4 kg! :) Vau!

Pohkeet ovat edelleenkin kipeät, eivät ehkä aivan niin pahasti enää kuin eilen, mutta käveleminen, rappusissa kulkeminen, kyykistely ja muu sen semmoinen sattuu. Kokeilin ottaa aamulla magnesiumtabletin, sen pitäisi kuulema auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta. Venyttelen ja ravistelen koipia myös kevyesti, yritän myös kävellä vähän. Huomenna menen kaverini kanssa kävelylenkille, joten eiköhän se sitten viimeistään palauttele koivet kuntoon. I hope!

On vähän kipeä olotila, kurkku on kipeä ja pää tuntuu höttöiseltä. Kuumetta ei ainakaan vielä äsken ollut. Toivottavasti ei tulekaan, en halua sairastaa, en, en, en.. Yritän karkottaa alkavaa nuhaa C-vitamiinilla, lämpimällä mustaherukkamehulla ja vällyjen välissä lepäilemällä. Ensi viikko on viimeinen treeniviikko ja haluan vetää sen täysillä, kun on tässä jo ollut niitä lepsumpiakin viikkoja syystä ja toisesta.