torstai 8. toukokuuta 2014

Tunteita hämmennellen

Onpa ollut aika sekalaiset fiilikset viime aikoina. Elämä ilman koiraa on ollut haikean surumielistä, vaikkakin myös helpottavaa. Enää ei ole pakko lähteä ulos vaikka keskellä yötä sateeseen ja tuuleen, jos koira haluaa mennä tarpeilleen. Ei tarvitsisi enää katsella jalkoihinsa koko ajan, ettei tuolilta noustessaan astu koiran päälle, tai keittiössä häärätessään vahingossa potkaisisi ympärillä pyörivää koiraa. Varon silti koko ajan vaistomaisesti vieläkin.. Enää ei myöskään ole pakko huolehtia siitä, että ei ole liian pitkään poissa kotoa, eikä myöskään tarvitse enää olla sydän syrjällään koiran terveydentilan puolesta. Ei myöskään tarvitse pelätä ja surra väistämätöntä, sitä viimeistä hengähdystä.. Mutta sen kokeneena ikävöin nyt niitä menneitä aikoja, sängyn alta kuuluvaa kovaäänistä kuorsausta, pehmeää turkkia, lämmintä kieltä, lempeitä silmiä. Olen joskus viheltämäisilläni koiralle, että tulisi "siivoamaan", kun lattialle putoaa ruuanmurusia, mutta eipä se tulisi vaikka kuinka viheltäisin.. Nyt koirasta on jäljellä kasa tuhkaa. Valkoisessa aaltopahvirasiassa. Luopumisen tuskaa, mutta ajan mittaan se helpottaa.

Jonkinmoisia tunnehämmennyksiä olen kokenut myös exän suhteen. Tai ehkä enemmänkin talomme suhteen. Exä ei oikein ole saanut aikaiseksi kunnollista siivousta asuntonäyttöjä ajatellen, joten olen ollut siellä parina päivänä touhuilemassa. Siis siivoamassa. ;) Vielä siellä olisi tekemistä, sillä jotenkin exä on ollut alamaissa ja aikaansaamaton - ja talo on sen näköinen. Exä saa jopa jonkinlaisia paniikkihäiriöitä; sydän hakkaa, hikoiluttaa, henkeä ahdistaa, pelkää että kuolee, jne. Viimeksi maanantaina soitti minulle, että voisinko tulla sinne, kun hän ei pysty edes liikkumaan. No, menin.. hänellä ei kuulema ollut oikein ketään muutakaan kenelle voisi soittaa. Hankala juttu, mutta olen yrittänyt suhtautua mahdollisimman neutraalisti. Nyt sitten kun olen ollut tuolla talollamme siivoamassa ja istuttamassa pihakukkia, hän on ostanut minulle lempisiideriäni, tehnyt ruokaa, hankkinut jopa jälkiruokaa minua varten, ostanut karkkia, jne.. Eilen katsoin häntä vähän kulmien alta ja kysäisin, että mitäs tämä tämmöinen nyt oikein on, mutta hän ei sanonut hetkeen yhtään mitään ja seuraavaksi alkoi puhua ihan muusta aiheesta. Ettei nyt vain yritä jotenkin saada minua takaisin? Ei tule onnistumaan. Vaikka kieltämättä.. nyt parina päivänä talon terassilla auringonpaisteessa, siiderilasi kädessä, lintujenlaulua kuunnellen ja tuttua pihamaata katsellen käväisi mielessä ajatus, että tähän olisi todella helppo palata takaisin. Ja näin kesän kynnyksellä, kun talomme ja pihapiirimme on aivan ihanan rauhallinen kesäpaikka, haikeus täyttää mielen.. Mutta ei. Ei, ei, ei, ei... ja ei.

Mitä lie ex-appivanhempienkin päässä liikkuu, kun pyysivät poikaansa ja minua luokseen iltaa istumaan. Olisi ruokaa ja juomaa, pelattaisiin jotain peliä ja he maksaisivat sitten meille taksin kotiin. Siis niin, että taksi veisi kummatkin omiin osoitteisiimme. En ole ollut heidän kanssaan juurikaan missään tekemisissä eromme jälkeen. He ovat ihan mukavia ihmisiä, mutta tuntuisi kovin kummalliselta mennä exän kanssa heille kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Sen sanoinkin exälle, kun hän tästä suunnitelmasta kertoi. He olivat kolmistaan lyhyellä matkalla tässä hiljattain ja toivon kovasti, ettei siellä ole ollut minkäänlaista puhetta, toivetta tai ajatusta siitä, että exä ja minä vielä jonakin päivänä palaisimme yhteen.. Aika hämmentävää siltikin.

Mitäs vielä..? Niin, Rakastuneestahan en ole vielä tällä kerralla kirjoittanut mitään. Olen viettänyt hänen luonaan aikaa melkeinpä enemmän kuin kotonani. Tuossa kun oli pitkiä vapaaputkia, pääsiäistä, vappua ja mitä näitä nyt on.. Siellä hänen kotonaanhan minä olin. Tapasin hänen lapsensa, joka osoittautui mukavaksi tapaukseksi myöskin. Rakastunut on siis edelleenkin ihan päästä varpaisiin saakka rakastunut, kyselee milloin muutan kokonaan sinne hänen luokseen, pyytelee vaimokseen, hempeyden puuskassaan puolileikillään heittelee ajatusta yhteisestä lapsesta.. Nämä tällaiset ehdottelut olen kyllä torpannut heti alkuunsa, mikään näistä ei todellakaan ole ajankohtaista tässä vaiheessa, jos koskaan tulee olemaankaan. Etenkään tuo viimeisin ajatus.. Mutta kyllä hän osaa olla kerta kaikkisen herkkä ja tunteellinen tapaus, joka puhuu ja pussaa, osaa myös korjata erilaisia juttuja ja myös siivoaa ja pyykkää, tekee ruokaa ja hoitaa asiansa jämptisti kaikin puolin. Ja on se vaan niin, että niitä kutkuttavia perhosensiivenheilutteluja alkaa kuin alkaakin väpättää vatsanpohjassa yhä enenevässä määrin. ;) Mielenkiinnolla käännän kortin toisensa jälkeen ja katson mihin tämä johtaa. Nyt tuntuu hyvältä.

Ai niin, lisäänpä tähän loppuun vielä jotakin, kun meinasi unohtua mainita. Rakastunut on käynyt tapaamassa jo äitiänikin, kun piipahdimme vappuna kylässä. Äiti oli kovasti yllättynyt, mutta mielissään.. laukoi omaperäisiä ja perin omituisia ajatuksiaan ääneen, mm. totesi että onpa hyvä että tyttö on löytänyt jonkun, kun hän niin ajatteli että jää yksinäiseksi, kuten hän itsekin. Jäinpä tässä kohtaa suu auki ihmettelemään ja pyörittämään päätäni. No, sellainen äiti minulla on.. luottoa löytyy tyttäreen ja hänen kykyynsä pärjätä elämässään ihan kasapäin. :D

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas siellä pakka sekaisin.Aika hyvä suoritus eksältäsi tuo kuolevaksi heittäytyminen. Kuitenkin järjestänyt kunnon tarjoilut ja viihtyisät olot sinulle silloin kun olet paikalla (siivoamassa tapasi mukaan eli siis vanhassa roolissasi?).

Tiedäthän,että on olemassa palvelevia puhelimia ja myös terveyskekskukseen voi mennä,mikäli tuntee kuolevansa tai paniikkihäiriö iskee.Etsi hänelle paikallisen TK:n numero ja akuutti auttava puhelin,noin autat parhaiten. Teet enemmän haittaa,jos kuljeskelet hänen luonaan ja hän alkaa kuvitella ties mitä.Kyllähän tuo yhteisen illan suunnittelu hänen vanhempiensa luona kertoo karua kieltä hänen mielenterveytensä tilasta juuri nyt.Ja tyypillistä uhkailla kuolemalla ja vaikkapa itsemurhalla. Hän tuntee sinut ja arvelee,että olet edelleen helposti kontrolloitavissa.Sääli on sairautta ja ei auta häntä tippaakaan.

Ajattele,että vanha karvakuono saa kirmata vihreillä kesäniityillä vailla huolen häivää ja jahdata kissoja niin, että häntä vain hulmuaa.

Anteeksi,mutta nauroin melkein ääneen kun luin "joka puhuu ja pussaa, osaa myös korjata erilaisia juttuja ja myös siivoaa ja pyykkää, tekee ruokaa ja hoitaa asiansa jämptisti kaikin puolin". Et ole ollut suhteessa normaalin aikuisen miehen kanssa,joten totta kai tämä normaalius vetää puoleensa. Usko pois,mutta suurin osa miehistä on juuri noita, joilta hommat hoituu. Se ei ole vielä rakkautta, mutta voihan se siksikin kehittyä.Mutta pidä antennit ulkona ja tanassa ja pidä hauskaa ja nauti elämästä.Yritä nyt vain välttää noita säälisudenkuoppia suhteessa jos toisessakin.

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos kommenteistasi! Todellakin, exä oli kovin heikossa kunnossa kun menin hänen luokseen. Mistä lie sitten johtuikaan, mutta kovin se olo koheni siitä kun en alkanutkaan voivottelua ja paapomista. Katselin hetken tilannetta ja sanoin että hyppää autoon niin vien sut terveyskeskukseen, jos kerran noin pahalta tuntuu. Ei halunnut lähteä. Sanoin että voihan sen ambulanssinkin soittaa, jos tulee sellainen olo että henki lähtee.. Kyllä ne lanssit turhempiakin keikkoja tekevät. Kyllä exä itsekin totesi ettei kyseessä ole "oikea" fyysinen juttu, vaan että tulee vaan semmoinen ahdistus ja paniikki, mille ei voi mitään. Sanoin että kannattaa mennä juttelemaan jonnekin, vaikka sen ammatti-ihmisen kanssa, jonka luona hän kävi eroa ennen, jos tällaisia alkaa olla enemmänkin. Yritin selkeästi ottaa etäisyyttä ja irrottaa itseäni ns. vastuunkannosta jatkossa. En todellakaan aio jäädä siihen exän pompoteltavaksi. Siivoushommaa tein, koska asia ei näytä muuten edistyvän ja talohan on edelleenkin puoliksi minun nimissäni. Se pitää saada myydyksi ja jos exä ei itse tee asian eteen juurikaan mitään, niin pakkohan minun on sitten mennä sinne. Välillä juttelin siitä, mitä hän on suunnitellut tekevänsä kun talo saadaan myytyä, minne päin on lähdössä asumaan jne. Ei pitäisi olla exällä harhakuvitelmia yhteisestä jatkosta. No, pitäisi ja pitäisi, mistäs sitä toisen ihmisen korvienvälistä koskaan tietää..

Heh, itse asiassa hymähtelin itsekin tuota "puhuu, pussaa jne.." -kohtaa kirjoittaessani. Sehän tosiaankin on vain ihan normaalia käytöstä, mutta totta.. kuten kirjoitit, minä en ole siihen tottunut. En silti erehdy luulemaan sitä rakkaudeksi omalta puoleltani, mutta onhan se kiva vaihteeksi olla sellaisen ihmisen seurassa, jota ei tarvitse koko ajan passata ja paapoa. ;) Tätä uutta miestä ei todellakaan ole syytä sääliä, vaikka kovin rakastunut onkin, hän varmaan vetäisi herneen syvälle sieraimeen, jos edes vihjaisisin mitään sellaista.. :) Hän on itsenäinen ja voimakas mies, joka tietää mitä tahtoo, eikä tarvitse ketään. Omien sanojensa mukaan hän vain haluaa rakastaa ja olla rakastettu. Aika näyttää, tuntosarvet sojottaen mars eteenpäin!

Anonyymi kirjoitti...

Tätä oli kyllä mukava lukea. Olet löytänyt itsesi. Olet itsenäinen nainen.. ja komppaan anoa siitä, että sellaisia ne kuule miehet yleensä ottaen ovat. Omakin osallistuu kaikkeen normaaliin arjen pyörittämiseen siivoamisesta, leipomiseen jne. ;)

Exä on vissiin nyt huomannut tippuvansa tyhjän päälle ja on paniikissa koska ei tiedä miten toimisi. Tottakai se olisi helppo ja hyvä palata entiseen mutta kannattaako se? Jotainhan sitä on jo aiemmin oireiltu kun on vieraisiin lähdetty. Näin ainakin itse ajattelen asiaa.. Kasvun paikka hänellekin.

Mua ehkä kiinnostaisi kuulla lisää tästä rakastuneesta. Nyt kun sie kerrot hänestä niin tulee sellainen vähän äkkimakea fiilis.. jos vain ymmärrät mitä tarkoitan :D ? Tulee sellainen olo, että vetääkö hän nyt täysillä roolia, jotta voisi myöhemmin muuttua ihan täysin toisenlaiseksi ihmiseksi? En tiedä.. olen mestari tekemään salaliittoteorioita mutta onko teidän styylaaminen nyt tosiaankin sellaista, että meinaatte hukkua siirappiin? Kiinnostaisi lukea enemmän ja saada ehkä sitä erilaista kuvaa. :)

- Catherin

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Eikös exä ollut se, joka mokasi ja sai kenkää? Tietenkin silloin on vahva halu yrittää paikata tilanne ja saada mennyt takaisin, hinnalla millä hyvänsä.
Aika naurettavaa sen touhu tuo jo on, ja hoidit homman todella hyvin kotiin!
Mies tullee kokeilemaan kaikki mahdolliset kikkakakkoset, jotta saisi menetetyn takaisin, ja hyvä, kun näet sen läpi ja kieltäydyt lähtemästä mukaan moiseen.

Kiinteistömyynti on hiljaista koko maassa, joten kaikki keinot on käytettävä ja jos siivous ennen näyttöä on se, mitä tarvitaan, niin hyvä, että yrität edesauttaa kaupanteon etenemistä. Aika huvittavaa tuollainen läpinäkyvä mielistely miehen puolelta.
Sorry, olen itse aika ehdoton ja niin makaa kuin petaa - mitäs meni mies pettämään.

Hyvä kun toppuutat Rakastunutta - onhan se kiva, että perhosia leijailee vatsassa, mutta siltikin on hyvä ottaa oma aikansa.
Miehethän hyppää 5 minuutissa uuteen suhteeseen eivätkä pysähdy yhtään miettimään asioita (siis prosessoimaan, mutta hyvä, että oletomalta osaltasi sitä prosessia tehnyt.
Jossakin vaiheessa huomaat, että menneisyys on pureskeltu ja olet valmis uuteen elämään :)

Elämän rutiinit koiraan liittyen on sellaisia, että ne kestää pitkään vielä senkin jälkeen, kun karvakorva on jatkanut matkaa Sateenkaarisillalle. Itsellä kesti ensimmäisen koiran menettämisen jälkeen kolme vuotta ennen kuin pystyin miettimään uutta koiraa - sillekin surutyölle piti antaa oma aikansa

Anonyymi kirjoitti...

Vai että yhteistä "kyläilyä" entiseen anoppilaan suunnitteilla. Sanoisin, että juonivat yhdessä sinun takaisin saamiseksi. Hyvä, mutta pysy sinä vaan kovana.

Ja montakos kertaa päivässä tarkistat edelleen, että onko siellä turrikan juomakupissa puhdasta vettä. Sellaista se vaan on.
Hyvää viikonloppua , toivottaa Olivia

Riski Rouva kirjoitti...

Exällä on kai jonkinlainen paniikki päällä, mutta se(kään) ei ole minun ongelmani. Edelleenkään.. Lupasi nyt siivota paikat kuvauskuntoon niin, että saadaan loppuviikosta kuvat otettua. En aio mennä sinne enää siivoamaan, saa hoitaa sen nyt itse. (Olen kyllä varautunut siihen, että jos ei exä saa sitä tehtyä, menen ja hoidan homman loppuun. Pakkohan homman on edistyä..)

Vai että tarkempaa kuvausta Rakastuneesta.. pitääpä naputella. Vähän epäluuloisesti minäkin hänen rakkaudentunnustuksiinsa olen kieltämättä suhtautunut, voiko mies olla noin "lätkässä".. Mutta olen miettinyt, että katsotaan mitä tuleman pitää.

Koiruus elää jossain määrin vielä mukana arjessani, mutta aikaa myöten rutiinit jäänevät pois. Ovathan lemmikit perheenjäseniä..