tiistai 22. huhtikuuta 2014

Iloa ja surua

Täällä on jo ehditty kyselemään kuulumisiani. :)

Kuuluu hyvää ja hyvin huonoa. Rakastuneen kanssa ollaan oltu yhdessä enemmän ja vähemmän tiiviisti, sillä vietin koko pääsiäisen hänen luonaan. Olin vähän remonttiapuna, saunoimme, vietimme mukavia päiviä kauniissa säässä, olosuhteisiin nähden ihan iloisiakin hetkiä. Edelleenkin hän on koko ajan rakastumassa minuun enemmän ja enemmän, eikä omien sanojensa mukaan voi uskoa että minunlaisiani ihmisiä on edes olemassa. Hän ylistää ja kiittelee luonnettani, rehellisyyttäni, hyvää sydäntäni, lempeyttäni, aitouttani.. Itse asiassa eräs hänen kavereistaankin sanoi minulle ihan samoja asioita, kun kävi kylässä. Olin käynyt ensin yksin saunassa, jonka jälkeen miehet menivät kahdestaan. Katsoin kummissani, kun tulivat jäähylle vakavin ilmein ja istuivat viereeni. Hassulta tuntui, kun he ihan kaksissa miehin kertoivat minulle miten mahtava ihminen olen ja miten Rakastunut on minuun.. no, rakastunut. Tämä kaveri sanoi myös, että on tavannut näitä Rakastuneen aikaisempia naisystäviä ja miten minä olen aivan erilainen kuin kaikki muut. Positiivisessa mielessä siis. Aito, lämminsydäminen, hyvä, jne.. Kehotti Rakastunutta pitämään minusta hyvää huolta. :) Mitäpä tuohon nyt oikein osasi sanoa. Kiittelin hämilläni.

Muistuttelin Rakastunutta kyllä välillä siitä, että en vielä ole välttämättä valmis uuteen suhteeseen. En uskaltanut antaa lupaa rakastua minuun lopullisesti, kun hän sitä kyseli (vaikka sanoi kyllä jo tehneensä sen) ja kyseli saako viettää loppuelämänsä kanssani. Liekö sitten sanomisillani mitään merkitystä, kun hänen tunteensa ovat niin kovin voimakkaita.. Sanoi, ettei ole tuntenut näin suuria tunteita ketään kohtaan pitkään, todella pitkään aikaan. Minä itse en kyllä ole nyt yhtään samalla viivalla hänen kanssaan.. Olenkin sanonut, että hän on mielenkiintoinen ja kiinnostava, että olen ihastunut, mutta mitään enempää en voi hänelle sanoa tai luvata tässä vaiheessa. Saapa nähdä kuinka tässä käy..

Jouduin pääsiäisenä myös erittäin vaikean paikan eteen. Jouduin viemään rakkaan koirani viimeiselle matkalleen eläinlääkäriin. Pieni karvakorvani lähti sateenkaarisillan taakse, koska se alkoi jo olla niin sairas, että oleminen alkoi olla kovin tukalaa lääkkeistä huolimatta. Se sai elää yli 10 vuotta täyttä koiranelämää, rakastettuna perheenjäsenenä. Varasin sille ajan torstaina ja lauantaina se tapahtui. Rakastuneen kanssa hemmottelimme hauvaa viimeisinä päivinä, se sai kaikkea herkkua mitä mekin söimme, lammasta, makkaraa, leikkelettä, jne.. varmaan oli ihmeissään, onnen päiviä.. :) Se paistatteli viimeisiä hetkiään ulkona terassilla kanssamme nautiskellen lämpimästä auringonpaisteesta. Surullista, todella surullista - mutta väistämätöntä.. :( Asiassa lohduttaa se, että hauvalla ei ole enää paha olla. Lemmikinomistajan ilot ja surut.. raskas vastuu on kannettava elämän loppumetreillä. No, olin jo etukäteenkin itkenyt asiaa, olin siihen jo valmistautunut, joten vaikka olenkin surullinen ja ikävä on kova, kyyneleet eivät enää tule silmiin koko ajan. Olo helpottaa. Mielessä ovat päälimmäisinä ne hyvät muistot.

Rakastuneelle hauvan poismeno oli yllättävänkin raskas paikka. Vaikka hän oli tavannut hauvani vain muutaman kerran, ehti hän kiintyä siihen todella paljon. Itkuksihan se meillä molemmilla meni sitten lauantai-iltana.. Mutta sehän on mielestäni vain hyvä asia, että mieskin osaa näyttää tunteensa.

Tällaisia tunnelmia tänne kuuluu. Iloa ja surua, naurua ja kyyneleitä. Elämää.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi, olen niin pahoillani rakkaan koirasi vuoksi.Itsellä tässä lukiessa kyyneleet tulee silmiin, kun oman lemmikin "viimeinen matka" tulee nyt niin elävästi mieleen.
Toisaalta se on hyvä, kun siihen on jo varautunut. Itkin monet itkut jo ennen loppua . Pari viikkoa lähdön jälkeen oli pahinta. Sitten se hieman helpotti, mutta nyt muistot tulivat taas.Voimia sinulle!
terveisin Olivia

Toiveikas kirjoitti...

:,(

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Lemmikit on siitä mielestä inhottavia, että ne kehtaa kuolla ja jättää meidät. Se on aina yhtä paska juttu. Mutta sateenkaarisillalle ne pitää saatella sitten kun aika on, se on se pakollinen viimeinen palvelus.
Muistot teillä on ja varmasti kuvia, joita katsella..

Rakastunut tuntuu todella olevan korviaan myöten rakastunut.. Sinä toisaalta toimit täysin oikein, kun et lupaa mitään ja muistutat, että oma tahti on vähän eri kuin hänen. Onhan tuo kaunista, toisen kiihkeä rakkaus :) Nauti siitä ja ota rauhallisesti - eiköhän se aika tuo hiljalleen niitä vastauksia tunnepuolellakin johonkin suuntaan :)

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos teille. Hauvasta luopuminen oli raskasta, eikä ihan vieläkään ole kokonaan tajunnut ettei se ole enää täällä. Kuitenkin pitää ajatella asia niin, että sen aika oli nyt ja ratkaisu oli sen omaksi parhaaksi.

Rakastunut tosiaankin tuntuu olevan rakastunut... todellakin.. Päivittelen kuulumisiani jossakin vaiheessa. :)

Anonyymi kirjoitti...


nyt on jo toukokuu. onko rakastuneen kanssa niin kiirus, ettet ehdi blogijengiäkään pitää kartalla?
lisää ihania bloggauksia, kiitos!