Isämuistoja

Hyvää isänpäivää kaikille isäihmisille! :) Omaani muistelen lämmöllä ja kaipauksella. Olin vasta 9-vuotias, kun hän kuoli. Kovin paljon en hänestä muista, mutta jotakin sentään. Olin selkeästi isän tyttö. Muistan että hän opetti minua pelaamaan shakkia jo ennen kuin osasin lukea. Minulla onkin muistona tuosta nimenomaisesta shakkipelistä kaksi hevosnappulaa, musta ja valkoinen - tai valkoinen on itse asiassa puunvärinen. Hevosnappulat otin siksi, koska pidin lapsena kovasti hevosista ja isä kertoi lapsuudenkodissaan olleen yhden hevosen työhevosena. Ruskea, jolla oli musta harja ja häntä. Shakkinappulat ovat nytkin ikkunalla edessäni.

Muistan senkin, että pienenä lapsena juoksin monesti kilpaa isän kanssa. Isä antoi minun voittaa, mutta lapsenuskossani kuvittelin pitkään, että oikeastikin olen isää nopeampi. :) Muistan että olimme perheen kanssa telttailemassa jossakin leirintäalueella ja jostakin tuli telttamme lähelle humalaisia miehiä, näin puukonkin. Minua pelotti, mutta isä sai porukan lähtemään pois. Isään pystyin aina luottamaan ja jos jostakin syystä oli aihetta rankaista minua, menin isän luokse anelemaan armoa. Äiti oli ankarampi, tuli risulla pitkään ja hartaasti paljaalle takapuolelle. Risu piti usein jopa itse hakea pihakoivusta. Isä usein lepytteli äidin ja ahterini säästyi - sillä kerralla.

Muistan isän myös heikkona ja kalpeana ison sydänleikkauksen jälkeen sairaalasängyssä ruman värisissä vaatteissa. Kotiin päästyäänkin isä oli heikko, eikä äiti antanut mennä syliin, vaikka isä olisi ottanutkin. Pelkäsin isän terveyden puolesta. Pelkäsin, että isä kuolee.

Muistan isän tekemässä autokauppoja kotonamme keittiön pöydän äärellä. Hän oli päässyt sairaalasta kotiin, eikä voinut ajaa autoa, mutta vanha automme piti vaihtaa. Muutaman kymmenen kilometrin päästä isommalta paikkakunnalta oli tullut autokauppias ihan upouuden auton kanssa meille kotiin ja vei vanhan automme mennessään. Isä varmaan halusi varmistaa, että meillä olisi edes toimiva auto, jos hänelle käy jotakin. Eihän se mikään kallis auto ollut, kirkkaanpunainen Lada, mutta paljon parempi kuin silloinen vanha kotteromme.

Lapset ymmärtävät paljon asioita, vaikka niistä ei puhuttaisikaan. Isä joutui taas kerran uuteen isoon leikkaukseen. Vaikka en olekaan mitenkään erityisen uskonnollisesta perheestä, enkä ole itse erityisen uskonnollinen, mietin lapsena taivasta ja muita sen semmoisia asioita aika paljon. Niinpä sitten leikkausta ennen rukoilin itsekseni, että jos leikkaus auttaa ja isä ei sen jälkeen enää kärsi, niin saahan isä elää vielä - mutta jos se ei auta ja isään sattuu, niin sitten jumala voisi antaa isän kuolla ja päästä kärsimyksistä. Näin aikuisena tuo tuntuu aika hurjalta ajatella, että 9-vuotias ajattelee noin.. mutta niin se oli. Voitte varmaan kuvitella minkälainen syyllisyydentunto siitä tuli, kun isä sitten kuolikin leikkauksen aikana.. sehän oli käytännössä minun syyni, kun sitä toivoin. Joku pieni lohdullinenkin ajatus siinä oli, että ehkä isällä sitten olisi ollut todella tuskainen loppuelämä, kun tässä nyt kävi näin, mutta suurimmaksi osaksi kannoin syyllisyyttä, josta en puhunut kenellekään.

Isän kuoleman jälkeenkin isän muisto on ollut elämässäni läsnä. Olin aikanaan jonkin aikaa töissä samassa yrityksessä, jossa isänikin oli ollut ja moni työkavereistani oli tuntenut isäni. Kuulin silloin tällöin tarinoita isästä ja siitä miten hän oli ollut todella hyvä ja reilu ihminen. Oli lohdullista tietää, että isääni ei oltu unohdettu.

Minäkään en ole unohtanut isääni, vaikka olen elänyt elämästäni jo kolme neljäsosaa ilman häntä. Välillä tuntuu siltä kuin hän olisi jollakin tapaa tukenani vaikeina aikoina, pitämässä tytöstään huolta elämän myrskyissä, vaikka ei olekaan ollut fyysisesti läsnä. Olen yrittänyt pitää oman elämäni ohjenuorana sitä, että olen hyvä ja reilu ihminen, avulias ja oikeudenmukainen. Samoja asioita olen kuullut isääni liitettävän. Toki isässäni oli tarpeen tullen myös perinteistä pohjalaista tempperamenttia ja sitä minun pitäisi ehkä kaivaa itsestäni enemmänkin esiin. Joka tapauksessa minusta tuntuu, että minulla on ollut hyvä isä ja hän on omalta osaltaan antanut minulle hyvät eväät elämääni varten, vaikka joutuikin lähtemään niin aikaisin.