torstai 12. kesäkuuta 2014

Etsivä löytää, kolkuttavalle avataan.. vai miten se meni?

Exä ja exän systeemit.. Mitähän tästäkin nyt ajattelisi. Hän oli vaihtamassa autoonsa renkaita (kyllä, vasta nyt) kotipihassaan (yhteisen talomme pihassa siis) ja oli saanut yhden renkaan vaihdettua, kun lähti hetkeksi sisälle tekemään jotain muuta. Renkaavaihtoa jatkaessaan hän huomasi, että oli kadottanut lukkomutterin avaajan. Pienen metallisen palikan siis, jolla saa joissakin vanteissa olevan erikoispultin auki. Homma ei edisty ilman sitä, joten exä etsii ja etsii ja etsii, penkoo paikat ylösalaisin sisällä ja ulkona, vaan ei löydä. Epätoivoisena sitten soittaa minulle illansuussa, että voisinko tulla auttamaan häntä, kun seuraavana päivänä pitäisi päästä autolla liikkeelle ja nyt on tämmöinen tilanne. Ja kun minä monestikin löydän asioita mitä hän ei näe, vaikka on nenän edessä. (Todistettu useampaankin kertaan..)

No, mitäpä teen minä? Kiltti kun olen, lähden avuksi. Saavun pihaan, katselen kaksi minuuttia ympärilleni ja huomaan kadoksissa olevan kilkkeen auton vieressä, hiekkaan painuneena. Exä oli ilmeisesti astunut sen päälle ja se oli uponnut hiekkaan, mutta ihan näkyvissä se siltikin oli. Exän ilme oli tyrmistyneen epäuskoinen, eikä hän tiennyt pitäisikö itkeä, nauraa, hävetä vai mitä. Kiitollinen hän kyllä oli, kiitteli moneen kertaan ja vaivanpalkaksi antoi Viron tuliaisia. Siinä vähän katselin kulmien alta, mutta kai hän ihan oikeastikin oli sen avaajan hukannut, sillä melko vaiheessa hänellä oli muutkin hommat, mitä piti saada tehdyksi ennen seuraavan päivän lähtöä. Toisaalta taas mietityttää, että olisiko ollut vain jippo millä sai minut käymään siellä. Kiltti kun olen, niin autan kyllä jos joku apua tarvitsee ja voin jotain tehdä. Taas joku nyt kehottaa ryhdistäytymään, mutta kun perusluonne on niin avulias, niin se vaan on, sanokaa mitä sanotte. Ei pääse pantteri pilkuistaan, tai jotain. Mutta ehkä tämä pantteri ei edes halua päästä näistä pilkuista. Auttamispilkuista siis.

Työrintamalla on nyt ilmassa pieni toivonhäivähdys hyvästä hommasta, jossa yhdistyisivät yksi harrastukseni, eräs muuten kiinnostava aihealue, yksi aiemmin tekemäni työ ja viimeisimmäksi opiskelemani ala. Ensimmäisen haastattelun perusteella työ ja työympäristö vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta ensi viikko kertoo siitä lisää. Siinä pääsisi varmasti tekemään paljon ja kehittymään vielä enemmän, vieläpä kiinnostavissa ympyröissä. Mahdollisesti osittain jopa etänä, joka olisi piiiitkän työmatkan puolesta iso plussa. :) Vielä en uskalla nuolaista, kun tässä on niin täpäriä ohimarsseja ollut ennenkin ja toisaalta onpa käynyt niinkin, että etukäteen mielenkiintoisilta vaikuttaneet työkuviot ovatkin paljastuneet aivan joksikin muuksi.. mutta nyt tässä jutussa on aika monta potentiaalisen positiivista juttua yhdistyneenä, joten toivon parasta. Vaatimuksetkin tässä työssä ovat kovat ja tulosta pitää saada aikaan, helpolla en tulisi pääsemään tässä(kään) työssä. Kyseessä olisi ihan uusi työnkuva kyseisessä yrityksessä, ihan samaa juttua ei kukaan ole vielä tehnyt siellä, joten uskoisin että voisin vaikuttaa myös toimintatapoihin jonkin verran. Palkkauskin on vielä auki, siihen vaikuttaa moni asia, mutta työnantajan toteamus siitä, että molempien osapuolten pitää olla siihen tyytyväisiä antaa toivoa siitä, että en millään polkupalkalla tulisi olemaan. Peukut pystyssä, ensi viikolla jatketaan neuvotteluja! Tätä ovea kolkuttelen kovasti!

Parisuhde voi hyvin, olo on onnellinen. :) Rakastunutta olen saanut toppuuteltua enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi mm. kihlojen oston ja yhteenmuuton suhteen. Sain hänet ymmärtämään (ainakin toistaiseksi), miten ahdistavaa tuollainen hoputtaminen voi olla. Hän ei ollut ajatellut sitä tuolla tavalla, eikä todellakaan halua aiheuttaa minulle minkäänlaista ahdistusta tai painostamisen tunnetta, vaikka itse onkin suhteestamme innoissaan. Ja tokihan minäkin olen, mutta sytyn vähän hitaammassa tahdissa. Kuuntelemisen jaloa taitoa hän yrittää opetella, myöntää auliisti että se on hänellä hieman hakusessa, vaikka muuten onkin vallan erinomainen yksilö asiassa jos toisessakin. ;) Kyllä minä näen ihan hyviä mahdollisuuksia tämän suhteen onnistumisen kannalta, mutta edelleenkin olen varovainen ja etenen maltilla. Onhan se luottamisen opettelukin aikaavievää, sillä exän temput siellä takaraivossa edelleenkin kummittelevat, vaikka eivät esillä olekaan. Askel kerrallaan, päivä kerrallaan. Edelleenkin. :)

4 kommenttia:

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Eli paljon kaikkea kivaa potentiaalista ehkä elämässä tulossa. Välillä niin - onhan se välillä sitten hyvien ja positiivisen asioiden vuoro tapahtua juuri sinulle!

Exän toilailut ei välttämättä ole mitään sen suurempaa, mutta ehkä hänen pitäisi alkaa oppia olemaan soittamatta kaikesta - joskus se on omilla jaloillaan sitten seiso.. tai siis omilla silmillään katsottava :)

Toivotaan, että työkuvioissa tärppää! Pidetään peukkuja ja varpaitakin vaikka varmuudeksi nyt pystyssä!!

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin minulle on tullut tunne, että sinulla on nyt laastarisuhde. En jaksa uskoa tuohon pitkällä aikavälillä.
Tietenkin kiva, että on kivaa.
Eiköhän ne laastarisuhteet ole tarkoitettukin juuri siihen.
Oikein lämmintä Jussia teille.
Terveisin ilon pilaaja

Anonyymi kirjoitti...

Hmmmmm! Oletkohan nyt siis todella kiltti ja auttamisenhaluinen,vai olisikohan mahdollista,että sinulla on tarve kontrolloida ja sitoa itseesi ihmisiä. Jos todella lähdet etsimään eksäsi hukkaamaa metallipalikkaa,niin kysyn vaan ihan sen (ja blogiasi seuranneena kaiken lukemani valossa) faktan valossa. Onhan hän kuitenkin ihan omin voimin selvinnyt Viroonkin asti,kun kiitokseksi sait tuliaisia.Haluatkohan vain tehdä itsestäsi korvaamattoman?

Ja vähän tulee sellainen tunne kyllä tuosta tosiestakin suhteesta,että haluat pyörittää sitä kaveria kuin pässiä narussa. Leikkiä vähän ottaako vai jättääkö-leikkiä.

Auttamisenhalu on monesti sitä hyvin peitettyä kontrollitarvetta. Eihän se reppana ilman minua mitenkään selviäisi. Ja auta armias kun se hetki tulee,ettei autettava enää pyydäkään apua ,vaan alkaa seistä omilla jaloillaan, silloinhan on peli menetetty ja kontrolli kadotettu.Elämä voi alkaa tuntua tyhjältä.

Hyvää juhannusta ja kiitos kiinnostavasta blogista!

Riski Rouva kirjoitti...

Paljon kaikenlaista tässä tosiaan on taas tapahtunut ja tekeillä. Voihan se olla, että tämä on laastaria ja balsamia haavoihin, vaan aika sen näyttää. Mistä sen sitten tietää? Niin kauan kun molemmilla on hyvä olla, niin eikös asiat ole silloin ihan mallillaan? :) Ei tuota miestä ihan pässinä voi narussa vedellä, enkä sellaista leikkiä halua leikkiäkään. Pyörii ja hyörii ympärillä kuin mehiläinen hunajapurkilla, mutta tämä hunajainen nyt vaan yrittää pitää jonkun tolkun tässä tanssissa, ettei edetä asioissa liian vauhdikkaasti.

Kontrollintarvejuttua jäin miettimään, kun tuommoista en kyllä itsessäni tunnista ollenkaan. Tietyllä tavalla kyllä haluan kokea olevani tarpeellinen ja auttamalla toki sitä jossain määrin koenkin, mutta uskoisin että jokaisella meistä on se sellainen normaali tarpeelliseksi koetun tarve. Ihan aidosti vain haluan auttaa, jos voin sen tehdä. Miksi sanoisin että en varmasti tule auttamaan, jos minulla ei ole siihen mitään syytä? Etenkin jos nyt tätä exän hukkaamaa metallipalajuttua mietin, niin kyllä exä oli sitä yrittänyt itse etsiä todella pitkään ja hartaasti, mutta kun yö alkoi jo tulla ja paljon piti viedä tehdä, niin soitti apua. Ja kun sinänsä ihan ok väleissä ollaan, niin menin auttamaan. Uskon kyllä että exä osaa ihan itsenäisesti olla ja elää, enkä halua olla hänen elämässään mukana yhtään enempää kuin on pakko. Käytännössä, kun saadaan talo myytyä ja asiat lopultakin päätökseen, olen ihan onnellinen jos jatkossa ollaan vaan moikkailututtuja, jos jossakin satutaan näkemään.

Oikein ihanaa juhannusta kaikille, pidetään pää pinnalla ja kavereista huolta!