Mies sai aikanaan pitkän suostuttelun ja painostuksenkin myötä minut ottamaan oman sukunimensä avioliiton myötä ja tässä parin vuoden aikana se on alkanut tuntua yllättävänkin omalta. Olisin halunnut pitää oman nimeni, erityisesti koska se muistutti minua isästäni joka kuoli kun olin vielä lapsi. Kun ei minulla kovin paljon muistoja hänestä ole, niin olisin halunnut pitää kiinni edes jostakin. Mies ei missään tapauksessa halunnut vaihtaa omaansa, ei halunnut ottaa yhdistelmänimeä, ei halunnut että minä olisin jäänyt omalle sukunimelleni, ei halunnut edes keskustella muista vaihtoehdoista, joten otin hänen nimensä. Mielestäni tein suuren myönnytyksen, mutta mies ei tainnut pitää sitä juurikaan arvossa.
Sukunimen saa ilmeisesti vaihtaa ilman maksua takaisin viimeksi naimattomana olleeseen nimeen, kun ero tulee lainvoimaiseksi. Kunhan ero tulee voimaan otan käyttööni oman tyttönimeni. Se tuntuu hyvältä. :) Olen taas oma itseni! Vaikka onhan se hassua, että nimi jotenkin määrittelisi ihmistä, mutta en halua jäädä miehen nimelle enää eron jälkeen. Siihen liittyy nyt niin ikäviä asioita, että paluu juurilleni, omalle nimelleni, on juuri se, mitä tässä tarvitsen. Loin jo uuden sähköpostiosoitteenkin vanhalla nimelläni.
5 kommenttia:
Ai sinäkin mietit tätä samaa? ;)
Kävin itsekin saman monologin mielessäni ja tulin siihen tulokseen, että en ole enää se sama ihminen, kuin naimisiin mennessämne 17 vuotta sitten. Niinpä olen päätynyt pitämään yhteisen nimemme, joka tuntuu omemmalle. Mietin myös äitini tyttönimeä, koka olisi myös mahdollinen.
Ainahan sen voi vaihtaa myöhemminkin jos siltä tuntuu.
Olen miettinyt ihan samaa. Olen ollut 11 vuotta miehen nimellä, en enää ole sama tyttö kuin ennen. Lisäksi haluaisin olla lasten kanssa saman niminen. Mutta miehen minua kohtaan osoittamat loukkaukset tekevät sen, että en haluaisi olla hänen nimellään. Haluaisin irti vanhan taakasta. En halua olla enää hänen naisensa, nimellisestikään.
Onhan tämä ajankohtainen aihe näin eron kynnyksellä.. ;) Teillä on ehkä vähän erilainen tilanne kuin minulla siinä mielessä, että olette olleet niin kauan naimisissa ja teillä on lapsia. Meillä ei ole lapsia, joten ei tarvitse miettiä heidän nimilogiikkaansa ja vaikka meidän parisuhteemme onkin kestänyt jo parikymmentä vuotta, naimisissa olemme olleet vasta vähän aikaa. Olen ollut lähes koko ikäni omalla nimelläni, joten paluu siihen tuntuu omimmalta ratkaisulta.
Aivan, sinulle on varmaan liontevampaa vaihtaa entiseen nimeen.
Siis luontevampaa, oli varmaan tarkoitukseni sanoa...
Lähetä kommentti