perjantai 27. joulukuuta 2013

Kuka muu muka?

Näin viime yönä hassun unen, pakko kirjoittaa siitä, kun en yleensä muista uniani ja tämä oli ihan absurdi. :)

Olin jossakin tapahtumassa (konsertti/urheilutapahtuma/tms.), jossa oli iso katsomo ja paljon ihmisiä. Olin kai joidenkin kavereiden kanssa siellä ja oli jonkinlainen väliaika, lähdimme liikkeelle hakemaan juotavaa tai jotakin. Yhtäkkiä luokseni tulee joku mies, jota en heti tunnista. Hän alkaa jutella minulle ja vie minut vähän kauemmas pöytään istumaan ja istuu itse vastapäätä. Tunnistan hänet, hän on räppäri Cheek. Olen vähän hämmentynyt, kun hän alkaa selittää että nyt hän näki mahdollisuutensa tulleen, ja hänen oli nyt ihan pakko toimia. Hän kaivaa povaristaan jotakin, samalla kertoen että kuuli minun eronneen ja olevan nyt vapaa. Kuuntelen aivan äimän käkenä, saamatta sanaa suustani. Hän ottaa kädestäni kiinni, pyöritellen hermostuneena kädessään taskusta ottamaansa esinettä. Näen että se on sormus, pieni kultainen sormus. Alan nauraa ja itkeä samaan aikaan. Cheek ottaa oikeasta kädestäni kiinni ja yrittää laittaa sormusta oikean käden nimettömään, mutta sormus tuntuu olevan vähän liian pieni. Edelleenkin nauran ja itken, pyytelen anteeksi sitä, ja selitän että en suinkaan hänelle naura, mutta olen niin yllättynyt ja hämmentynyt, enkä oikein tahdo uskoa tätä todeksi. Hän vakuuttelee että totta tämä on ja että toivoo minun ottavan sormuksen vastaan. Hämmentyneenä, ilahtuneena, imarreltuna otan sormuksen käteeni ja laitan sen vasemman käden nimettömään. Cheek ilahtuu kovin ja nousemme ylös, lähdemme kävelemään. Luoksemme tulee ystäviä onnittelemaan ja iloitsemaan. Tunnelma on katossa, olen suorastaan järkyttynyt tästä yllättävästä käänteestä elämässäni ja ihmettelen itsekseni, miten onni voikin kävellä vastaan niin salamannopeasti. Tunnen iloa ja onnea. Ystävät vakuuttelevat minulle, miten onnellisia ovat puolestani. Hetken kuluttua tarkastelen sormusta tarkemmin, kurkistan sen sisäpuolelle ja sinne on kaiverrettu nimi: Elastinen.

Että semmoinen uni. Olin herättyäni vielä jotenkin onnen ja yllätyksen vallassa, hämmentynyt ja huvittunut tästä omituisesta unesta. Mainittakoon vielä että en ole mitenkään erityisemmin Cheekin tai Elastisen fani, joten kovasti kummastelen miten nämä tyypit olivat eksyneet uneeni. Hassu juttu.. :)

2 kommenttia:

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Näen itsekin paljon unia ja aina ihmettelen ihmisen pääkoppaa, miten suurenmoinen luomus aivot on! Miten sieltä voikin suoltaa niin merkillisiä mielikuvituksen tuotteita... Säälin ihmisiä, jotka eivät näe unia, joskin se taitaa tarkoittaa sitä, että he nukkuvat syvää unta - vai onko se juuri päinvastoin?

Riski Rouva kirjoitti...

Unet ovat toisinaan aika merkillisiä ja mielikuvituksellisia! En tiedä tuosta syvästä/kevyestä unesta. Kaikenlaisia vaiheitahan sitä unessa on, riippuu kai että missä vaiheessa herää, että muistaako nähneensä unta vai ei. Aika harvoin näen unia, tai sitten en vain muista niitä, mutta haluaisin muistaa niitä enemmänkin. :)