Sateinen syyskuun sunnuntai. Harmaata ulkona, harmaata sisällä, harmaata mielessä. Painonpudotus ei ole tavoitteessaan, mutta se onkin nyt jäänyt vähän sivuosaan. Työt loppuivat, joten pitää kaivaa energiaa työnhakuunkin. Ainakin nyt on aikaa, ei enä kiire riivaa. Jotain positiivista! :)
Miehen kanssa ei olla puhuttu asioista. Elellään ja oleillaan vaan. Vähän väkinäiseltähän tämä tuntuu, ei ole sellaista luonnollisen letkeää tunnelmaa enää ollenkaan. Huomaan että välillä kaipaan läheisyyttä ja huomaamattani nojaudun miestä vasten, kuin halaamaan, mutta sitten havahdun ja käännynkin pois. En haluakaan kosketusta, vaikka kuitenkin haluaisin. Ehkä.
Pettäminen on mielessäni joka päivä, vaikka mitään raivoa tai itkua se ei minussa aiheuta, päällepäin ainakaan. Sisällä tunnen välillä jotain kummallista kuohuntaa. En tiedä tuleeko tästä mitään, miten tällaisesta yleensäkään enää voi tulla tasapainoista suhdetta? Näinä aikoina mielessä on sekin, että suunnilleen vuosi sitten se sivusuhde on alkanut. Mietiskelen että oliko se tänään, vai eilen, vai milloin? Mitä vuosi sitten tapahtui, missä olimme, ketä tapasimme, mitä teimme..? Tuntuu pahalta.
Ja mies käyttäytyy aivan normaalisti. Aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti