Täällä ollaan, edelleenkin. Tuntuu että minulta on nyt puhti pois. Menen päivä kerrallaan eteenpäin, ilman että sen kummemmin jaksan tarttua mihinkään. Ihan semmoista tasaisen paksua ja väritöntä tuntuisi elämä olevan, vaikka oikeastihan tässä tapahtuu vaikka mitä. Parisuhdetta en ole jaksanut vatvoa ollenkaan, vaikka pitäisikin, mutta ei enää vaan jaksa. Olen ja menen arjessa askel askeleelta johonkin suuntaan - ruorista olen tainnut päästää irti.
Työjuttuja.. hah. Niistäkään en tiedä että pitäisikö itkeä vai nauraa. Olen siis ollut jo useamman kuukauden työttömänä ja viimeisenä oljenkortena minulla oli suullinen sopimus erääseen paikkaan, johon pääsisin kesäksi töihin, jos en muuta ole löytänyt siihen mennessä. Se meni sitten puihin, kun pomon puoliso menikin sinne minun tilalleni. Tämänhän olisi voinut toki kertoa minulle jo talvella, jotten suotta olisi elätellyt turhia luuloja ja laskenut sen varaan, mutta ei. No, sain kuin sainkin sitten koottua itseni jälleen kerran ja sain uuden työn, jonka aloitin huhtikuun alussa. Vakituisen, täysiaikaisen, mukavat työsuhde-edut, eikä työmatkakaan ole järjettömän pitkä. Itse työ nyt on mitä on, mutta porukka on mukavaa ja elämä näytti vaihteeksi olevan ihan järjestymään päin, tai ainakin minulla olisi työn myötä enemmän realistisia vaihtoehtoja elämäni järjestelyn suhteen. Vaan kun ei.
Pitäisihän minun jo tässä vaiheessa tietää, ettei mikään ole niin varmaa kuin epävarma, joten perjantaina tuli raju tömähdys takaisin maanpinnalle. Puolilta päivin kaikki työntekijät pyydettiin palaveriin ja kerrottiin, että firmalla menee nyt yllättävän huonosti ja pomot toivoivat työntekijöiltä ymmärrystä, mutta laittavat meidät kaikki työntekijät palkattomalle vapaalle viikoksi. Kotiin voi lähteä heti. Tättärää. Että sillä palkattomalla vapaaviikolla tässä nyt sitten ollaan. Ja tätä menoa en tiedä, että noinkohan tuo firma pysyy pystyssäkään kovin pitkään. Tällainen yksipuolinen työnantajan määräämä palkaton vapaaviikko tuskin on ihan työlainsäädännönkään mukainen, mutta kun hommahan on niin, että jos tästä alkaa pullikoimaan, niin ei välttämättä tarvitse enää töihinkään mennä. Ja jos firman taloustilanne sitten on tuossa jamassa, niin nurinhan se menee, jos sieltä kaikki työntekijät alkavat vaatimaan palkkojaan tältä viikolta (vaikka siihen tietenkin on täysi oikeus). Kyseessä on melkoisen uusi yritys, ja on ilmeisesti tullut jotain ennakoimattomia yllätyksiä, joita yrittävät nyt tämän viikon aikana paikkailla ja ensi viikolla toivon mukaan päästäisiin jatkamaan uusilla kuvioilla. Että sillä tavalla.. harmaalla alueella taas vaihteeksi. En siis ole tällä viikolla töissä, mutta ei minua ole irtisanottu, eikä lomautettukaan.
No, ymmärrystähän minulta löytyy. Siis ihan oikeastikin. Ymmärrän hyvin, että aloittava yritys on lähtenyt nyt huonolla strategialla liikkeelle ja jotta täydelliseltä konkurssilta vältyttäisiin, kuluja pitää karsia ja uusia kuvoita kehitellä. Selvähän se, ymmärrän täysin ja itse asiassa olen sitä mieltä, että osoittaa järkevää ajattelua että ongelmaan tartutaan kun vielä on mahdollisuuksia tehdä sen korjaamiseksi jotakin.. mutta näin työntekijän kannaltahan tilanne on ihan kamala ja epäreilu. Etenkin tällaisen ihan persaukisen työntekijän kannalta, joka on laskenut ja käyttänyt tulevan tilinsä joka euron jo mielessään etukäteen kaikkiin pakollisiin menoihin. Sellaisiin, kuten esimerkiksi sähkö, vakuutukset, bensa, ruoka.. Lohtunahan tässä on se, että työnantaja vaikuttaa kuitenkin kaikesta huolimatta ihan suoraselkäiseltä ja asiansa hoitavalta taholta, joten voi olla mahdollista saada ihan sopuratkaisu aikaan tämän puuttuvan viikon palkan suhteen, kun päästään keskustelemaan asiasta ensi viikolla. Lakien ja pykälien mukaanhan se toki työntekijälle kuuluukin, kun työnantaja ei voi yksipuolisesti määrätä palkattomalle vapaalle, mutta luulisin että pääsemme asiasta hyvässä hengessä yhteisymmärrykseen ja saamme saatavamme myöhemmin, kun taloustilanne kohenee. Tai ainakin sitten viimeistään, kun karhuamme rahoja palkkaturvan kautta, tai jotain.
Että semmoista tänne kuuluu. Niin kauan kuin elämä jaksaa viskoa minua tällaisilla pikkuylläreillä säännöllisin väliajoin, pysyy ainakin mieli nöyränä ja huikentelevaiset suunnitelmat taka-alalla. Luulin että edes yksi mieltä vaivaava ongelma ratkeaisi työpaikan myötä, mutta ei. Ehei. Tässä tuli nyt taas muutama muuttuja.
PS. Tuolla uudella työpaikalla on yksi mukavan oloinen mies.. ;)
EDIT. 23.5.2013: Työasioihin sellainen päivitys,
että ne näyttävät kääntyvän parhain päin. Vaikka tässä postauksessa
asiat vaikuttavatkin vähintäänkin erikoisilta, niin taisi onni potkaista
ja sain tästä alkukommervenkkien jälkeen mielenkiintoisen työn
kiinnostavassa yrityksessä, jossa viihdyn tosi hyvin. :) Eikä siitä mainitsemastani mukavasta miehestä sen ihmeempiä sitten... :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti