tiistai 6. elokuuta 2013

Olen ilmeisestikin ollut epäjohdonmukainen sanoissani?

Mies maanitteli minua mukaan ensi viikonlopuksi, kun on lähdössä pienelle matkalle. Periaatteessa kyllä kiinnostaisikin, siellä on kavereita ja tuttuja, joita ei näe kovin usein, mutta en halua lähteä sinne mieheni kanssa ja koiraa ei saa hoitoon. (Vaikkakin eräät kaverit jo houkuttelivat minua aiemmin mukaan, sinne kun kuulema tulee joku hyvä tyyppi.. halusivat minut treffeille hänen kanssaan.) Tunnen oloni epämukavaksi hänen (siis mieheni) seurassaan, en halua näyttäytyäkään yhdessä. Sanoinkin hänelle, että en halua lähteä, kun kumminkin olemme eroamassa ja yhdessä oleminen ei tunnu kivalta. Miehelle tämä ilmoitus tuli yllätyksenä ja hän vähän suutahti. Totesi että ai, niinkö se nyt onkin.

Hmm. Olen ilmeisestikin antanut vähän ristiriitaisia signaaleita miehelle, joka sitten on tulkinnut ne oman näkemyksensä mukaisesti. Vaikka olenkin sanonut, että mielestäni suhteellamme ei ole mahdollisuuksia jatkua, enkä luota, ja että haluan erota, hän on kuitenkin ottanut puolikkaan lauseen sieltä ja sananmurusen tuolta ja päätellyt niistä, että toivoa vielä on ja että jatkamme vielä. Hän kun oli tosiaan sitä mieltä, että toisen vaiheen eropapereita ei olla kirjoittamassa. Voin kyllä vähän katsoa peiliin tässä kohtaa ja todeta, että tosiaankin, olen kyllä sanonut asioita, jotka voi tulkita myös sillä tavalla. Vaikkakin harvoin. Mutta miehen mieli on poiminut ne herkällä korvalla.

Esimerkiksi muutama päivä sitten sanoin hänelle jostakin, kun hän oli tehnyt jotain positiivista, että hyvittelyjä saat jatkaa vielä sata vuotta. Tarkoitin, että siihen ei riitä satakaan vuotta, että voisin katsoa häntä uusin silmin ja unohtaa kaiken, mutta mies ymmärsi että hänellä on vielä sata vuotta aikaa jatkaa hyvittelyä ja suhde siis jatkuu. Toki olisin voinut olla sanoissani tarkempi. Luinkin juuri erään artikkelin, jossa sanottiin nimenomaan tästä, että erotilanteessa eroa haluavan on syytä olla sanoissaan hyvin selkeä ja kertoa erosta mahdollisimman tyynesti ja rauhallisesti niin, että toinen varmasti ymmärtää. Tämä toki oli ollutkin tiedossa, mutta en ollut täysin sisäistänyt sitä, että muussakin viestinnässä tulisi jaksaa olla johdonmukainen ja selkeä, eikä pidä antaa turhia jatkotoiveita, jos niitä ei ole.

Toisaalta mies olisi itse voinut ottaa asian puheeksi ja kysyä missä mennään. Tämähän tosin on ollut koko ajan se ongelma, että mies ei todellakaan ota mitään parisuhteeseemme liittyviä asioita itse puheeksi. Sanoin siitä taas, kun hän ei kysy mitä minulle kuuluu, ei kysy haluaisinko jutella, ei puhu eikä pukahda. Hän ei siihen ottanut sen kummemmin kantaa.

Mietinkin jo, että olisiko sitten parempi, että äksyilisin ja tiuskisin jatkuvasti, olisin äreä ja kiukkuinen, yhteistyöhaluton ja etäinen? Ehkä olisi helpompi erota minusta, jos olisin ikävä ihminen. Totesin aika pian, että se ei ole vaihtoehto. En halua esittää jotakin mitä en ole. Yritän silti parhaimpani mukaan välttää antamasta vääriä signaaleita ja turhia toivonkipinöitä, sillä olen tehnyt päätökseni. Tälle avioliitolle laitetaan piste.

Kolmisen viikkoa vielä siihen, kun toisen vaiheen paperit voidaan tehdä. Odotan sitä kuin joulua..

9 kommenttia:

Siru kirjoitti...

Hei vain! Aika kimuranttia. Vetoan nyt kyllä tähän miesten puhuttuun putkiaivoisuuteen: ellet ole koko ajan hänelle aktiivisesti vihainen ja aggressiivinen, hän ei ymmärrä, että olet ottamassa hänestä eroa. Tasan samaa käydään meidänkin parisuhteessa läpi tällä hetkellä: minusta olisi helpompaa olla sovussa ja rauhallisesti keskustella näitä meidän asioita läpi, mutta miehelle on vaihtoehtoja vain joko ilmisota, tai sitten kaikki-on-hyvin-puhutaan-jostain-muusta. Vaikka sen kuinka selkeästi sanot,että me eroamme, mutta jos erehdyt olemaan edes normaalisti kohtelias, se tulkitaan heti toisin. Ei mene minun jakeluun tämä...

Miten sinä itse tuota jaksat? Minulla juuri tuo on aiheuttanut kovasti stressiä, kun tuntuu, että toinen joko ei ymmärrä tai ei haluakaan ymmärtää...

Raparperinainen kirjoitti...

Ihan sama täällä. Ihan sama. Lasten takia ei viitsisi riidellä. Annan vaan ajan kulua ja odottelen, että oikeus sitten tuomitsee eroon. Kai se mies siinä vaiheessa ymmärtää lähteä?

Riski Rouva kirjoitti...

En todellakaan tiedä, miten tätä jaksan. Ehkä toooooodella pitkällä pinnallani ja kärsivällisyydelläni on jotain tekemistä asian kanssa. Hirvittävän turhauttavaa tämä on. Kun tuntuu ihan siltä, että pitäisi joka päivä sanoa miehelle: "Hei, muistathan että olemme eroamassa. Joko olet katsonut uutta asuntoa itsellesi?" Ihan kuin asuisi muistisairaan kanssa, joka ei muista eilistä päivää.

Miksi miehemme eivät ymmärrä? Onko todellisuus liian raskas kohdata? Eivätkö he osaa suhtautua ystävälliseen kommunikointiin asian vaatimalla vakavuudella? Ovatko ne tosiaankin ne Sirpan mainitsemat putkiaivot? Mitä kummaa?

Olisikin kiva kuulla kommentteja blogiani lukevilta miehiltä (onko heitä?) mistä tässä voisi olla kyse ja miten asian saisi menemään tajuntaan saakka? Uskoisin että kommentteja odottaa useampikin henkilö erittäin kiinnostuneina. :)

Maisa kirjoitti...

Teillä tarvitaan nyt oikeasti konkreettista toimintaa. Eli niin, että jompikumpi muuttaa pois mahdollisimman pian. Ja jatkatte talonne myyntiä normisti.

Muuten miehesi luulee edelleen, että "kyllä se siitä".

Raskasta se on varmaan hänellekin. Asua yhdessä toivoen kaiken jatkuvan kuten ennenkin. En puolusta häntä, mutta jollain lailla ymmärrän.

Riski Rouva kirjoitti...

Maisa, olet varmasti oikeassa. Erilleen muuttaminen olisi varmasti loistava juttu tässä vaiheessa. Ainoa ongelma meidän tapauksessamme on se, että kun meistä kumpikaan ei ole nyt töissä ja viimeisetkin säästömme alkavat olla finaalissa, ei uutta asuntoa ole mahdollista saada. Meidän on käytännössä pakko sinnitellä saman katon alla niin kauan kun a) talo saadaan myytyä ja saadaan siitä rahaa, tai b) jompikumpi tai molemmat saamme töitä, jolloin on mahdollisuus saada vuokrakämppä.

Varmasti tämä on raskasta miehellekin, mutta pakko sanoa tässä kohtaa, että sitä saa mitä tilaa.. :(

Maisa kirjoitti...

No niinhän se on :(

Ei sitten muuta kuin onnea myyntiin ja työnhakuun!

Ja kaikella on tapana järjestyä aikanaan :)

Anonyymi kirjoitti...

'Yhteiselämän' jatkaminen näennäisesti entiseen tapaan on varmasti signaali siitä, että mitään ei ole vielä menetetty, kyllä tää tästä. Luulen, että selvän pesäeron tekeminen välittömästi on ainoa keino.

Jos erilleen muuttaminen ei ole mahdollista, täytyy elää sitten saman katon alla erillisiä elämiä. Molemmilla omat huushollit tekemisineen, ruokineen jne. Helppoa ei sekään ole, mutta auttaa henkisen eron tekemisessä (eikä sinun tarvitse enää 'hävetä' miehen kanssa kulkemista).

Åboriginal

Anonyymi kirjoitti...

Oma mies sanoo usein,että olisi hyvä jos sanoisi ihan selkeästi, mitä tarkoittaa,eikä vain antaisi pikku vinkkejä yhteen jos toiseen suuntaan,kun ei niitä oikein osaa tulkita kuitenkaan.
Jos miehesi ei ole oivaltanut,että on ero tulossa kun on paperit allekirjoitettu, niin aika hitaasti sytyttää kyllä.Toinen (tärkeämpi)seikka onkin se,että hän huomaa sinun epäröintisi. Kaiken lukemani perusteella osa sinusta kuitenkin on eroa vastaan.
Talon voi laittaa myös vuokralle. Aina on mahdollisuuksia tehdä jotain tilanteelle, mutta että tuntuuko se hyvältä onkin taas uusi dilemma.

Riski Rouva kirjoitti...

Omassa viestinnässäni on varmasti parantamisen varaa. Pitää opetella olemaan selkeä ja juuri tuo, että sanoo selkeästi mitä tarkoittaa, eikä vain vihjaile.. Jep, opeteltavaa on, sillä jotenkin se mukamas on niin vaikeaa toisinaan.

Kunpa tämä talo nyt menisi pian kaupaksi. Nukumme sentään eri huoneissa ja olen ottanut etäisyyttä, aika paljon touhuan omia juttujani. Pitää silti selkeyttää tätä pesäeroa tästä vielä..

Varmaan vielä epäröin ja varmasti mies sen huomaa. On vaan niin vaikeaa repiä itseään irti tästä melkein 20 vuotta kestäneestä suhteesta, ja kun meillä kumminkin päällisin puolin on vielä ihan hyvät välit.