Olen ilmeisestikin ollut epäjohdonmukainen sanoissani?

Mies maanitteli minua mukaan ensi viikonlopuksi, kun on lähdössä pienelle matkalle. Periaatteessa kyllä kiinnostaisikin, siellä on kavereita ja tuttuja, joita ei näe kovin usein, mutta en halua lähteä sinne mieheni kanssa ja koiraa ei saa hoitoon. (Vaikkakin eräät kaverit jo houkuttelivat minua aiemmin mukaan, sinne kun kuulema tulee joku hyvä tyyppi.. halusivat minut treffeille hänen kanssaan.) Tunnen oloni epämukavaksi hänen (siis mieheni) seurassaan, en halua näyttäytyäkään yhdessä. Sanoinkin hänelle, että en halua lähteä, kun kumminkin olemme eroamassa ja yhdessä oleminen ei tunnu kivalta. Miehelle tämä ilmoitus tuli yllätyksenä ja hän vähän suutahti. Totesi että ai, niinkö se nyt onkin.

Hmm. Olen ilmeisestikin antanut vähän ristiriitaisia signaaleita miehelle, joka sitten on tulkinnut ne oman näkemyksensä mukaisesti. Vaikka olenkin sanonut, että mielestäni suhteellamme ei ole mahdollisuuksia jatkua, enkä luota, ja että haluan erota, hän on kuitenkin ottanut puolikkaan lauseen sieltä ja sananmurusen tuolta ja päätellyt niistä, että toivoa vielä on ja että jatkamme vielä. Hän kun oli tosiaan sitä mieltä, että toisen vaiheen eropapereita ei olla kirjoittamassa. Voin kyllä vähän katsoa peiliin tässä kohtaa ja todeta, että tosiaankin, olen kyllä sanonut asioita, jotka voi tulkita myös sillä tavalla. Vaikkakin harvoin. Mutta miehen mieli on poiminut ne herkällä korvalla.

Esimerkiksi muutama päivä sitten sanoin hänelle jostakin, kun hän oli tehnyt jotain positiivista, että hyvittelyjä saat jatkaa vielä sata vuotta. Tarkoitin, että siihen ei riitä satakaan vuotta, että voisin katsoa häntä uusin silmin ja unohtaa kaiken, mutta mies ymmärsi että hänellä on vielä sata vuotta aikaa jatkaa hyvittelyä ja suhde siis jatkuu. Toki olisin voinut olla sanoissani tarkempi. Luinkin juuri erään artikkelin, jossa sanottiin nimenomaan tästä, että erotilanteessa eroa haluavan on syytä olla sanoissaan hyvin selkeä ja kertoa erosta mahdollisimman tyynesti ja rauhallisesti niin, että toinen varmasti ymmärtää. Tämä toki oli ollutkin tiedossa, mutta en ollut täysin sisäistänyt sitä, että muussakin viestinnässä tulisi jaksaa olla johdonmukainen ja selkeä, eikä pidä antaa turhia jatkotoiveita, jos niitä ei ole.

Toisaalta mies olisi itse voinut ottaa asian puheeksi ja kysyä missä mennään. Tämähän tosin on ollut koko ajan se ongelma, että mies ei todellakaan ota mitään parisuhteeseemme liittyviä asioita itse puheeksi. Sanoin siitä taas, kun hän ei kysy mitä minulle kuuluu, ei kysy haluaisinko jutella, ei puhu eikä pukahda. Hän ei siihen ottanut sen kummemmin kantaa.

Mietinkin jo, että olisiko sitten parempi, että äksyilisin ja tiuskisin jatkuvasti, olisin äreä ja kiukkuinen, yhteistyöhaluton ja etäinen? Ehkä olisi helpompi erota minusta, jos olisin ikävä ihminen. Totesin aika pian, että se ei ole vaihtoehto. En halua esittää jotakin mitä en ole. Yritän silti parhaimpani mukaan välttää antamasta vääriä signaaleita ja turhia toivonkipinöitä, sillä olen tehnyt päätökseni. Tälle avioliitolle laitetaan piste.

Kolmisen viikkoa vielä siihen, kun toisen vaiheen paperit voidaan tehdä. Odotan sitä kuin joulua..