lauantai 12. lokakuuta 2013

Koirapulinaa

Jee, netti toimii uudessa kodissa! Oltiin koiran kanssa ensimmäinen yö täällä. Voin kertoa, että ei paljon nukuttu! Koko illan koira stressasi ihan hulluna, läähätti ja hermoili, eikä osannut yhtään rauhoittua. Vaikka olisi tehnyt mieli mennä rapsuttelemaan ja tyynnyttelemään sitä, puuhailin vain omia juttujani, enkä kiinnittänyt siihen huomiota. Pidin radion päällä ja annoin sille aikaa totuttautua omaan tahtiinsa ilman ylimääräisiä hössötyksiä. Olin laittanut sille vesikipon ja herkkuraksuja ympäri asuntoa, jotta se löytäisi kivoja yllätyksiä, mutta ei sitä oikein kiinnostanut. Stressasi liikaa. Vähitellen koira makaili pidempiä aikoja aloillaan ja läähätys laantui, kunnes jo oli muutaman minuutin kerrallaan ihan rauhassakin.

Jostakin luin, että stressaantuneena koiran tarve päästä pissalle on suuri, joten kävimme illan ja yön aikana useamman kerran pienillä pissalenkeillä. Tuli samalla hissikin tutummaksi ja tutummaksi. Yöllä se jo vähän maisteli löytämiään herkkuja ja tänään se on jo huomattavasti rauhallisempi. Nytkin lekottelee rentona kyljellään tuossa lähellä. Parveke sitä pelottaa vielä, sinne ei uskalla mennä, kun kaiteen alaosasta näkee läpi, mutta eiköhän se siitä.

Tuo ulko-oven postiluukku mietityttää, kun täällä ei ole väliovea, vaan ulko-ovi on ainoa ovi asunnon ja rappukäytävän välissä. Saisikohan siihen jonkun korin mihin posti putoaa, ettei posti putoa ovella lekottelevan koiran päälle.. siitähän se sätkyn saa. En myöskään tiedä pitäisikö koira luukusta tipahtelevia rapisevia juttuja kivoina leluina, mitkä voi repiä ja silputa pitkin asuntoa.. Nyt olen laittanut pienen väliaikaisportin eteiskäytävään, ettei koira menisi sinne.

Koiran kannalta olisi hyvä, jos voisin olla vaikkapa viikon lomalla sen kanssa, mutta kun se ei ole mahdollista, niin pitää tyytyä viikonlopputreeniin. En uskalla jättää sitä vielä yksin tänne. Kunhan nyt ensin saan sen tottumaan asuntoon, uusiin ääniin ja juttuihin, niin sitten vähitellen jätän sen itsekseenkin. Joku vähän kovempiluontoinen koira ei välttämättä olisi moksiskaan tällaisista muutoksista, mutta tuo karvakorva on sen verran pehmo, että stressaa monenlaisista jutuista. Sitä ihmettelen, ettei se pelkää uudenvuodenpaukkuja ja raketteja, mutta sehän nyt ei haittaa. :) No, täällä ollaan vielä huomiseen saakka ja sitten kai siirrytään työviikon ajaksi vanhaan asuntoon. Tai riippuu ihan koirasta. Voihan se vaikka yllättää minut ja kotiutua nopeamminkin. Katsotaan. :)


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mulletoi.com/shop/kodin_sisustaminen/hauskat_sisustustuotteet/prod__8147_postikassi_oveen

Meinasin tuommoisen hankkia appivanhemmille joululahjaksi niin ei tarvitse vanhojen kyykistellä lattialta posteja. Tuota on kovasti kehuttu, joten voisin suositella siksi sinullekin :)

Onnea uuteen kotiin ja iloa uuden elämän alkuun.

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos vinkistä! :) Joku tuollainen ratkaisu voisi olla ihan toimiva.