Iltakahvivieras tulossa..

Niin että silleen, nyt hermostuttaa... :)

- - -

26.2.2014, klo 01:40
Olen tässä nyt jo monen tunnin ajan istunut nojatuolissa tyhjyyteen tuijottaen, miettien elämää. Mr A siis tosiaankin kävi kahvilla, juttelimme, suutelimme, lähellä oli hyvä olla - molempien, juttelimme lisää.. ja lopputulema oli se, että hänen mielestään ikäeromme on liian suuri. Hän on 60, minä 40. Hän ei ole omien sanojensa mukaan oikea mies minulle. Toki se on aikamoinen ero, mutta.. Olisin silti ehkä halunnut katsoa, mitä siitä olisi voinut tulla. Enhän minä hänen päätökselleen mitään voi.

Vuosi eron vireillepanosta

Tänään on kulunut vuosi siitä, kun avioeromme harkinta-aika pyörähti käyntiin. En kadu. En yhtään. :) Olen onnellinen siitä, että sain voimia tehdä päätöksen ja erittäin onnellinen siitä, että pysyin päätöksessäni. Minulla on vihdoinkin oma elämä, jossa voin olla vapaasti ihan oma itseni.

Happy me!

I'm alive!

Olin eilen viettämässä iltaa muutamien ystävien kanssa. Kuunneltiin Youtubesta musiikkivideoita ja otettiin vähän juomaa, muisteltiin vanhoja, suunniteltiin tulevia, laulettiin, naurettiin, tanssittiin ja iloittiin. Oli hieno ilta. :) Eräs ystävä sanoi, että olen vuoden aikana nuortunut kaksikymmentä vuotta. Saattoi vähän liioitella siinä, mutta kyllä itsellänikin on sellainen tunne, että olen saanut elämäni takaisin. Olen elänyt ihmeellisessä puurossa viimeiset vuodet, jopa melkein vuosikymmenet. Olen taas oma iloinen itseni, nauran, tanssin, osallistun keskusteluun, hassuttelen. Elän. :)

Värinöitä

Se mies sekoittaa mun pään.... <3

Ei mulla muuta... :)
















No, ei tässä paljon kertomista sinänsä ole, mutta jo pelkkä hänen näkemisensä saa sydämen heittämään voltin ja hymyn huulille. Niin komeana juuri jostakin kokouksesta tulleena, awwwhh.. Lupasi vaihtaa pyyhkimensulan, ja tietenkin sen homman hänelle auliisti annoin, palataan asiaan, kun on valoisampaa. Pikainen halaus, suukko ja merkitseviä katseita, kun kukaan ei näe.. ja taas jatkoimme omille teillemme.

iikh..





(Mä siis todellakin oon ihan teini.. ihQ ja silleen..)

Raporttia pukkaa, toiset kahvittelut :)

Lauantain pönötystilaisuus meni ihan hyvin. Mr A oli siellä myös ja tervehtiessään puolittain halasikin. Halasin pikaisesti takaisin. Hän myös pyöri ympärillä, ollen mm. avuliaana kun etsin kynää. Minua vähäsen ahdisti, kun paikka oli täynnä meidän tuttujamme, enkä haluaisi että tapailumme tulisi koko joukon tietoisuuteen ihan vielä, kun en itsekään tiedä missä mennään. Käytännössä siis melkeinpä pakoilin toisella puolella tilaa koko ajan. Vaikka kyllähän se huomiointi mukavaltakin tuntui. :) Jossakin vaiheessa kysäisin häneltä ohimennen, että onko hänellä tämän jälkeen menoa, johon hän vastasi että ei ole.

Tilaisuuden jälkeen olin lähdössä pois ja Mr A järjesti oman lähtönsä samaan aikaan. Ulkona hän kysyi, että mitäs rouvalla on suunnitelmissa nyt. Kerroin että pitää mennä päästämään koira ulos ja ruokkimaan se, mutta että sen jälkeen on ilta vapaa. Mr A kysäisi puolihuolimattomasti, että ajanko perässä.. Häkellyin näin suorasta itsensä kyläänkutsumisesta, samalla manasin mielessäni armottomasti, että kotona oli melkoinen pyörremyrsky, kun en ollut ennättänyt/jaksanut siivota kunnolla. Vähän siinä änkytin ja totesin kuten asia on.. että en kehtaa nyt pyytää ketään sisälle, kun on pieni kaaos päällä, joten sovimme että menemme kahville läheiselle huoltoasemalle. Käyn pikaisesti kotona hoitamassa koiran ja näemme sitten siellä. Tuumasta toimeen ja menoksi.

Ajoin kotiin, hoidin koiran, kurvasin huoltoasemalle - kaiken aikaa manaten mielessäni omaa saamattomuuttani siivouksen kanssa.. Mutta onhan tässä taas ollut vaikka ja mitä, mistä en ole tännekään kirjoitellut.. Enivei, takaisin asiaan. En nähnyt hänen autoaan, joten parkkeerasin omani pihan perälle, kun siellä oli vähän väljempää. Soitin kysyäkseni missä hän nyt on, mutta hän ei vastannut. Arf.. no, hetken kuluttua hän soitti takaisin ja melkein samalla hetkellä näinkin hänen seisovan sisäänkäynnin luona. Kävelin sinne ja pyysin anteeksi, että hän oli joutunut odottamaan.

Hän tarjosi minulle kahvit, tarjolla oli vain sydänaiheisia leivoksia, joten otimme sellaiset. Keskustelimme lähinnä sen pönötystilaisuuden tiimoilta ilmenneistä asioista, vähän matkailusta, niitä näitä, hyvässä hengessä, mutta tunnelma ei ollut samanlainen kuin ensimmäisillä kahveillamme. Pohdinkin itsekseni että olisikohan hän vähän ottanut etäisyyttä, koska oma käyttäytymiseni oli kieltämättä ollut etäistä ja torjuvaa, vaikka olenkin kiinnostunut. Lopuksi hän herrasmiesmäisesti vei tarjottimen astioineen pois ja lähdimme kohti autoja.

Hän saattoi minut autolleni, joka oli aika kaukana hänen omasta autostaan. Kaivelin hetken avaimiani ja Mr A seisoi aika lähellä minua, vitsaillen hyväntuulisesti naisten suurista käsilaukuista, että löytääkö niistä mitään. Avaimet löytyivät, mutta ennen kuin avasin oven, sanoin hänelle että hän on onnistunut herättämään kiinnostukseni jotenkin.. Siinä samassa huomasin olevani tiukassa syleilyssä.. ja siinä oli hyvä olla. :) Halasimme ja vaihdoimme muutamia suudelmia, halasimme lisää, katselimme toisiamme silmiin puhumatta mitään. Seuraavat sanat häneltä olivatkin kehoitus avata ovi, jota noudatinkin, laitoin laukkuni autoon, halasin häntä vielä kerran, sanoin: "Nähdään", istuin autoon, hän laittoi oven kiinni, vilkutin ja ajoin pois.

Vähän taas hämmentävä tapaaminen, mutta hyvällä tavalla vatsanpohjaa hämmennellen. Seuraavana päivänä tekstasin, kiitin eilisestä ja kerroin että hän on ollut ajatuksissani. Ja jäin odottelemaan mitä/jos hän vastaa.. Se pitää kyllä todeta, että tekstiviestien käytössä hän ei todellakaan loista.. :D Tänään päivällä häneltä tuli vähän sellainen tikusta asiaa -viesti, jossa hän sanoi käyneensä asioilla eräässä firmassa, jonka naapurista sanoin hakeneeni töitä. Toivoi että saan sen työpaikan. Vastasin vasta illalla, kun pääsin itse töistä, kiitin ja sanoin toivovani samaa. Kirjoitin myös etsiväni autoon pyyhkijänsulkia, mutta että niitä ei tunnu löytyvän siitä liikkeestä missä juuri silloin olin. Hetken kuluttua tuli viesti, jossa hän kehotti etsimään myyjän käsiini, tai etsimään toisesta liikkeestä, jota ehdotti. Vastasin että nyt pitää jo mennä kotiin päästämään koira ulos, mutta pitää huomenna kokeilla sitä hänen ehdottamaansa liikettä. Vähän sellainen pienimuotoinen "neito hädässä" tilanne, saapa nähdä tarjoaako huomenna apuaan. ;)

Semmoista tänne kuuluu. Ihan ruosteessa on meikäläisen treffailutaidot, mutta näillä on mentävä kun ei muutakaan voi. :D

Ystävänpäivä

Mr A on viettänyt hiljaiseloa siitä viime lauantain tapaamisemme illasta lähtien. Kuten kerroinkin, hän on nyt todella kiireinen, joten en sinänsä ihmettele. Tänään ystävänpäivänä olin päättänyt, että en laita hänelle minkäänlaista viestiä, jos hänestä ei kuulu mitään. Joku roti se olla pitää.. ;) Puoliltapäivin kännykkäni piippasi tekstiviestin merkiksi. Heti kun näin lähettäjän nimen, hymy levisi huulilleni ja vatsassa majailevat perhoset ottivat kierroksia. Itse viesti oli lyhyt ja asiallinen: "Hyvää ystävänpäivää." Fiilisteltyäni hetken sitä tunnetilaa, jonka viesti aiheutti - ja kun olin tullut siihen johtopäätökseen, että samaa tunnetta ei olisi voinut saada aikaan kukaan muu ystäväni - vastasin viestiin: ":) Hyvää ystävänpäivää!"

Olin vähän toivonut, että hän olisi pyytänyt minut vaikkapa kahville, mutta olihan tuo viestikin jo rohkaiseva pieni merkki kiinnostuksesta. Jos en kiinnostaisi ollenkaan, hän tuskin olisi oma-aloitteisesti lähettänyt viestiäkään. Näin päättelin. Siispä.. minusta tuntui, että kiinnostuksenosoituspallo olisi vuorostaan nyt minulla, joten muutaman tunnin kuluttua tuosta lähetin lyhyen ja asiallisen viestin: "Haluaisitko lähteä illalla kahville, tai jotain?" Ja jäin odottelemaan vastausta jännittyneenä.

Puhelin piippasi silloin tällöin viestien merkiksi, mutta ei vain Mr A:lta. Aloin jo tuntea oloani ihan pöhköksi, olisinko nyt sitten ollut liian innokas, hätäinen, jotain..? Säikytänkö häntä nyt kauemmas, kun heti huomiota saadessani alan heittelemään täkyjä perään? Ei tämä kyllä ole minun heiniäni, tämä tämmöinen tutustuminen..

Vasta illalla sain häneltä viestin, jossa hän kertoo tulleensa juuri työmatkalta kotiin, joten ei taida enää tänään ennättää minnekään, mutta loppuun hän kirjoitti että nähdään huomenna. Hän varmaankin viittaa erääseen tapahtumaan, johon osallistumista hän empi silloin tavatessamme. Sanoin silloin, että minä olen luultavimmin menossa, joten nytpä oletan hänen tarkoittavan että näemme sitten siellä. Katsotaan mitä sen jälkeen tapahtuu.. lähdemmekö vaikka sinne ehdotetulle kahville, vai mitä. Pähkäilin tunnin verran ja vastasin hänelle lyhyesti: "Ok, nähdään."

Huominen tapahtuma on vähän virallisen oloinen ja jäykähkö juttu, joten siellä tuskin pystymme keskustelemaan mitenkään syvällisemmin, mutta toki itse olemuksesta pystyy lukemaan jotakin. Mielenkiintoista myös nähdä, minkälaista viestiä hän antaa ulospäin, sillä tapahtumassa on paljon yhteisiä tuttaviamme. Olemmeko kuin ennenkin, etäisesti tervehtien toisiamme ohi kulkiessamme ja ehkä muutaman sanan vaihtaen, vai mitä tapahtuu..

Nyt korkkaan viinipullon, jonka hain viestinodotuskiukuissani. Keskinäinen kommunikointi on kyllä hankalaa, kun se perustuu muutamiin hassuihin tekstiviesteihin.. väärinkäsitysten riski on ekspotentiaalinen. Vaan huominen taas näyttää enemmän, missä mennään.

Vielä pitäisi vaan sitten itsekin tietää, että kumpaa toivon enemmän; sitä että hän olisi kiinnostunut, vai sitten että ei. Itse kun vielä mietin kovastikin omaa kiinnostuksen tasoani. Jonkinlaista kiinnostusta kyllä on, kun olen näin kovasti antanut hänelle palstatilaa blogissani, mutta isoja kysymysmerkkejäkin on.

Muutoksen tuulahduksia

En tiedä miten exän päivä on mennyt, hänestä ei ole kuulunut mitään. Ehkä ymmärsi yskän, kun en alkanutkaan surkuttelemaan ja paapomaan häntä silloin alkuviikon puhelussa. Toivon niin.

Ei ole kuulunut mitään myöskään Mr A:sta. Ihan vähän olen jopa sitä mieltä, että hän oikeastikin saattoi tulkita käyttäytymiseni vähän väärin.. mutta katsotaan nyt. Kyllä minä hänet jossakin vaiheessa taas näen ns. luontevissakin yhteyksissä.

Työkuvioissa tulee taas vaihteeksi isoja muutoksia. Nykyinen 40 tuntia viikossa muuttunee 30-50 tuntia kuukaudessa sopimukseksi, jos ei minua sitten jopa irtisanota. Tämä muutos ei johdu minusta itsestäni mitenkään, vaan siihen vaikuttavat ihan muut syyt, joille en voi mitään. Eipä tässä sitten taas vaihteeksi auta muu, kuin aloittaa työhakemusten lähettely, sillä nuo vähäiset tunnit eivät millään riitä, että saisin tarpeeksi tuloja menojeni kattamiseen. Ensi kuun loppuun saakka työt jatkunevat vielä normaalisti. Ainakin tässä on taas mahdollisuus löytää itsestään uusia puolia, kuten oli tämän nykyisenkin työn puitteissa. Melkoista venymistä ja stressinsietokykyä tässä on vaadittu.

Exän pelottava huominen

Exällä on huomenna vaikea päivä. Hän joutuu käsittelemään pettämistään, kiinnijäämistään ja sen fyysisiäkin seurauksia virallisessa yhteydessä, kohdaten samalla tämän toisen pariskunnan miehen, joka heidät sai kiinni ns. rysän päältä. Olin exään yhteydessä muissa merkeissä alkuviikosta ja hän sanoi olevansa aika rikki asian takia. Kuulostikin tosi vaisulta, surulliselta ja ahdistuneelta.

Minulle tuli paha olo exän takia, mutta myös suutahdin mielessäni ja ajattelin, että älä nyt hyvä ihminen ala minulle purkaa pahaa oloasi, kun olet sen ihan itse itsellesi aiheuttanut ja siinä sivussa saanut tallottua myös minut ihan pohjamutiin, loukaten verisesti ja monin tavoin. Olen onneksi saanut hilattua itseni pohjalta ylös, mutta ei se niin mene, että exä voi hakea minulta tukea omalle tilanteelleen nyt. Ei se vaan käy. En lohdutellut mitenkään, en vakuutellut, että hyvin se menee, tai mitään muutakaan. Kuuntelin vain ja vähän ynähtelin välillä. En kiukutellut, en suuttunut, en raivonnut, yritin itse olla nyt sitä kuuluisaa teflonia, jota hän on ollut minua kohtaan niin monen monta kertaa. Tarttumaton pinnoite, josta ei saa kiinni, josta ei saa jalansijaa, eikä tukea. Onnistuin pitämään puhelun asiallisena ja lyhyehkönä.

Tietenkään en toivo exälle mitään pahaa, mutta kohdatkoon nyt omat tekonsa ihan itse.  Ei minun roolini ole enää olla hänen tukenaan. Olen vasta oppinut seisomaan omilla jaloillani, välillä vielä vähän horjuen, mutta siltikin ihan itse, itsenäisesti.

Oma elämä

Äh, miehet.. :D Enhän mä elä miehiä varten. Mä elän ihan omaa, itsenäistä, ihanaa elämääni, joten mitä suotta murehtia näillä viimeaikaisilla asioilla. Antaa asioiden mennä omalla painollaan, eiköhän se siitä lutviudu. :) Pitää olla oma itsensä, kuulema.. ;) Joten minä olen! Yritän ainakin.

Spekulointia syillä

Huh huh. Itsehillintä on ollut koetuksella. Tekisi mieli ottaa yhteyttä ihan jatkuvasti. Onneksi sentään töissä oli sen verran vilskettä, ettei ehtinyt miettiä kovin paljon. Tiedän Mr A:n olevan hyvin kiireinen nyt, enkä haluaisi tungetella. Tiedän myös, että hän on periaatteen mies, myöskin herrasmies. Hän ei varmasti halua painostaa, eikä tunkea omaa seuraansa, jos häntä epäilyttää ettei se kelpaa. Mietinpä nyt, että annoinkohan epähuomiossa sellaista signaalia, että en oikeastaan ole kiinnostunut syvemmässä mielessä. Saatoin joissakin tilanteissa käyttäytyä vähän .. no, liian etäisesti, kun olin niin häkellyksissäni, kun vain kovin epätoivoisesti koetin pitää pääni kylmänä, vaikka melkeinpä teki mieli heittäytyä syliin.. jos rohkeutta olisi riittänyt.

Onneksi kyseessä on ihminen, jonka näen ihan muissakin merkeissä epäsäännöllisen säännöllisesti. Voin sopivan hetken tullen käydä nykäisemässä hihasta, että haluasin jutella.. ei tarvitse olla pelkän kännykän varassa. Tuntuu niin epätoivoiselta saada omaa viestiään ilmaistua oikeanlaisena tekstiviestein, tai edes puheluin, kun ei näe toisen ihmisen reaktioita, eleitä ja ilmeitä. Ja katseesta näkee sen tietynlaisen lämmön, jos sitä on olemassa. Ja joku ihmeen kynnys siinä on, että soittaisin ja pyytäisin uudestaan kahville. En tiedä miksi. En halua tuppautua, ehkä? Pelkään, että saan otsaani takiaisen leiman. Tai että ehkä innostunkin hullunlailla tästä miehestä, sanon ja teen harkitsemattomia asioita, vaikka oikeasti ehkä olenkin innostunut siitä että joku huomaa minut, sanoo oikeita asioita ja käyttäytyy herrasmiesmäisesti. Oi voi.

Pakko kyllä myöntää, että tuollainen hyväkäytöksinen, hieman(?) vanhempi herrasmies, jolla on tervettä itseluottamusta ja elämänkokemusta, on melkoisen vetovoimainen tapaus. ;) Ikäerohan tässä nyt oikeastaan on sellainen kysymysmerkki, mihin en tiedä miten suhtautua. En tiedä hänen ikäänsä tarkkaan, mutta veikkaan että eroa on plus miinus 15 vuotta. Ja se hämmentää tosi paljon, että tätä aiemmin en oikeastaan ole sen kummemmin edes kiinnittänyt häneen huomiota. Mikä nyt muutti asian? Sekö, että hän osoitti kiinnostusta? Vai kolahtiko nyt vaan kunnolla, kun me molemmat olemme nyt tahoillamme vapaina katselemaan ympärillemme? Vai mikä?

Treffien jälkeen on...

..pää pyörryksissä. :)

Herrasmies. Täysi herrasmies. Avaa ovet, antaa mennä ensin, maksaa kahvit ja paakkelssit, on tahdikas, kiinnostava, charmantti, osaa keskustella, kuuntelee, ei tungettele, puhuu myös ns. vaikeista asioista, kuten tunteista. Koska tuntee sekä minut, että exäni jollakin tavalla entuudestaankin, sanoo, että on huomannut jo kauan sitten miten välinpitämättömästi exäni minua on kohdellut, mutta sanoo, että eihän siitä olisi silloin voinut minulle sanoa. Nyt kuulema voi. Kun keskustelimme parisuhteista ja seurustelun aloittamisesta yleisellä tasolla ja kerron miten epävarma olen, kun en ole ennen exääkään oikein viettänyt ns. sinkkuelämää, hän sanoo ettei minulla ole mitään hätää, ole vain oma itsesi. (Tätä toistelee useammassa yhteydessä.) Kyselee kautta rantain, että olenko nyt kokonaan menettänyt toivoni miesten suhteen, katsoo minua suoraan silmiin, sanoessaan että jos toinen ihminen kiinnostaa, niin voihan sen sanoa suoraan, mitä siinä on hävittävää - ei mitään. Toinen voi sanoa, että häntä ei kiinnosta ja se on sitten siinä, ei siinä sen kummempaa. (Tämänkin taisi tehdä vähintään pariin kertaan, intensiivisesti silmiin katsoen.)

..ja mitä teen minä? En saa sanotuksi, että kiinnostaa. Menen täysin puihin. Katson kyllä silmiin ja pehmeällä äänensävyllä kerron, että en toki ole uskoani menettänyt miehiin, nyökyttelen kun hän kehoittaa tarvittaessa aloitteen tekemiseen.. ja siinä se. Voi elämän kevät sentään..

Pois lähtiessä kävelemme autoille, sinne päästyämme hän ottaa minua toisella kädellä vyötäröltä kiinni, teen samoin, ja toivottavasti edes vähän pelastan tilannetta, kun kysyn että mennäänkö vielä uudestaan kahville.. Hän sanoo, että voidaan mennä. Tähän vastaan hymyn kera, että kiva. Ja käännyn autolleni.. Tuli jotenkin paniikki siinä niin lähellä ollessa, en tiedä miksi. Huh huh, meikäläisellä taitaa olla vielä paljon opittavaa treffeillä käymisestä! :) Jotenkin sitä vaan ei osaa suhtautua uuteen mieheen niin lähellä, kun tähän saakka niin lähelle ei ylimääräisillä ollut asiaa. Ja kun jotenkin olin ihan häkellyksissä kerta kaikkiaan, en tiennyt miten päin olisin ja mitä sanoisin. Keskustelu kai kumminkin päällisin puolin oli luonnollisen oloista, mitään ikäviä hiljaisia hetkiä ei tullut, koko ajan oli (ainakin minulla) sellainen olo, että en haluaisi olla missään muualla juuri nyt.

Muutama tunti treffien jälkeen laitoin hänelle viestin, kiitin aamukahvista ja seurasta, uutta tapaamista odotellessa. Vastasi, että oli mukava jutella, vaikka paikka ei ollutkaan kovin rauhallinen, otetaan uusiksi jos haluat. Tämän jälkeen vaihdoimme muutaman viestin, mutta seuraavaa paikkaa/ajankohtaa emme vielä lyöneet lukkoon.

Että semmoista. :)

Huominen kertoo paljon..

Perjantai-ilta. Aika kuluu nyt niin kovin, kovin hitaasti. Kahvitreffit ovat huomenna, aamupäivällä. Mielenkiintoista nähdä minkä verran aikaa hän on meille varannut, sillä johonkin hänellä on menoa sen jälkeen. Mielenkiintoista myös kokea se fiilis, kun tapaamme.. onko ilmassa jotakin kaveruutta isompaa, vai olemmeko sittenkin vain ne samat vanhat tutut samaan aikaan kahvilla.

Nyt ne perhoset ovat taas ottamassa pieniä lämmittelykierroksia vatsanpohjassa, kun häntä ajattelen, mutta johtuuko se vain itse ajatuksesta, että tässä voisi olla jotakin.. Meinaa mennä taas ylianalysoinnin puolelle, tiedän.. Olen tuijotellut hänen lähettämiään tekstareita ja yrittänyt nähdä niissä rivien väliin piilotettuja tuntemuksia tai ajatuksia hänen puoleltaan, mutta vaikka kuinka tihrustan, niin ei tahdo löytyä. Ainoa on se viesti, jossa hän sanoo, ettei aikataulu niin tiukka ole, ettei tapaaminen järjesty. Se kai kertoo ainakin halusta tehdä aikaa minullekin.

Toivottavasti olemme molemmat suht samalla aaltopituudella, eikä käy niin, että jompikumpi olisikin ihan korviaan myöten ihastunut toiseen, mutta sitten toinen ei oikein olekaan. Sen jälkeen yhteiset kohtaamisemme tulevat olemaan enemmän tai vähemmän vaivaantuneita. Ja toivottavasti hän ei halua pelata pelejä, laittaa minut arvuuttelemaan perimmäisiä aikeitaan. Olen ihan hukassa, jos hän ilmestyy paikalle muina miehinä ja juttelemme vain niitä näitä. Toivoisin hänen tekevän aloitteen omien ajatustensa aukaisemisessa, kun kerran ensin osoitti kiinnostustakin. Olen nimittäin aivan totaalinolo, jos menen möläyttämään jotain hänen kiinnostavuudestaan, jos hän ei olekaan sillä mielellä liikkeellä. Jospa hän onkin vain hyvä ystävä, joka haluaa tarjota tukeaan ja olkapään johon nojata, ilman mitään sen suurempaa.

Hän kyllä vaikuttaa sellaiselta mieheltä, joka kyllä kertoo, jos mielessä on jotakin. Ainakin jos saa pienenkin rohkaisun, että uskaltaa avautua. Ehkä hänkin miettii näitä samoja asioita?

Jos ja jos ja jos ja jos... Kamalaa ja ihanaa samaan aikaan. :) Olisipa jo aamu!

Aamuun saakka odotutti

Odottelin koko eilisen illan viestiä Mr A:lta, mutta ei sitä näkynyt, ei kuulunut. Arvelin, että hän kai olettaa näkevänsä minut tänään eräässä tapaamisessa, mutta en ole menossa sinne, kun vointini ei ole vielä tarpeeksi hyvä. Mielestäni se olisikin ollut hänelle sopiva pieni näpäytys, jollei yhteydenottoa tule. Nyt aamulla tuli odotettu viesti, hän tekstasi että loppuviikko on kovin kiireistä aikaa, mutta ehdotteli viikonloppuna tapaamista erääseen kahvilaan. Jes! Ainakin hän on kiinnostunut tapaamaan, vaikka vieläkin pienessä mielessäni pyörii ajatus siitä, ettei hän vain kehtaa perääntyä enää..

Nyt vain mietin, mitä ja koska hänelle vastaan. Ehdotan tapaamista paremmalla ajalla, jos on kovin kiirettä? Lyön ehdotetun ajan lukkoon? Annan hänen nyt odotella omaa vastaustani iltaan saakka? En todellakaan ole kovin hyvä tällaisissa.. Enkä itse asiassa edes pidä ns. pelien pelaamisesta ihmissuhteissa. Toisaalta, ainakin jotkut miehet kuulema haluavat "saalistaa", eikä pitäisi olla liian helppo tapaus, jotta mielenkiinto säilyy, joten mitähän tässä nyt sitten oikein tekisi...

Ehkä vain olen oma itseni, lyön tapaamisen lukkoon ja katson mitä tapahtuu.

- - -

Kaksi ja puoli tuntia asiaa pyöriteltyäni laitoin hänelle viestin, että kyllä se ehdotus käy, mutta voidaan siirtää myöhemmäksikin, jos on tiukka aikataulu.   :)

- - -

Ja noin tunti sen jälkeen kun olin lähettänyt oman viestini, sain vastauksen, jossa hän sanoi ettei hänellä niin tiukka aikataulu ole, ettei tapaaminen järjesty.

:)

Tekstasin..

En mä nyt sitten malttanut olla ottamatta yhteyttä.. :) Tosin ihan tekstarin vaan laitoin, kyselin että onkohan mulla nyt oikea numero, kun mulla on vain hänen työnumeronsa. Ei ole vastannut vielä ja nyt heti tuli sitten jo höhlä fiilis, että oliko mun nyt ihan pakko laittaa viesti.. Mutta ei kai tuo nyt vielä ole liian innokasta, kun hän itse on kumminkin jo tehnyt aloitteeksi/mielenkiinnoksi tulkittavia liikkeitä.. :)

Äh, ihan kuin olisi taas teini.. :D

- - -

Hän vastasi viestiin, että kyllä tämä on hänen työnumeronsa ja antoi privanumeronsa.

.. ja nyt meni pupujussi pöksyyn. :D
..mutta kiskoin sen pois ja kyselin hänen lupaamiensa kahvien perään, jos kutsu on vielä voimassa. :)

No, tästä tämä lähtee, jos on lähteäkseen. 

Tervehtymistä odotellessa

Eihän sairastaminen koskaan kivaa ole, mutta nyt harmittaa kahta kauheammin. Tekisi mieli soittaa sille Mr A:lle ja ottaa se kahvikutsu puheeksi. ;) Mutta eihän sitä flunssaisena viitsi tuppautua. Pöh. Vaan enpä sitten anna ainakaan vaikutelmaa siitä, että olisin helppo nakki. Puolensa kaikessa. Kai. :)

Olisiko joku oikeasti kiinnostunut minusta?

Eräs mies vaikuttaa kiinnostuneelta. Tunnen hänet jo yli kymmenen vuoden takaa, eräässä porukassa olemme molemmat pyörineet, mutta koskaan emme ole oikein kunnolla keskenämme jutelleet. Hän on ollut pitkään tahollaan varattuna ja ilmeisesti nyt hiljattain myös eronnut. Mielikuvani hänestä on positiivinen, hän on asiallinen, rehellinen, luotettava, ei mikään hulttio, omillaan toimeen tuleva, ei halua olla huomion keskipisteenä, mutta valokeilaan joutuessaan ei jähmety, vaan hoitaa homman kotiin. Ei hän silti mikään seinäruusu ole, eikä tosikkokaan, vaan hänellä on myös vähän pilkettä silmäkulmassa. Hän on n. 12-15 vuotta vanhempi kuin minä.

Nyt parina viime kertana kun olemme tavanneet tässä porukassa, hän on alkanut juttelemaan kanssani aikaisempaa enemmän. Kovasti hän mm. tsemppasi ja kannusti minua, että hyvin minä pärjään omillanikin ja että hän kyllä keittää minulle kahvit kun tulen käymään (en ole siis koskaan käynyt hänen luonaan) ja nyt sitten viime kerralla hän mm. sanoi että voin soittaa koska tahansa jos haluan jutella, ja kun olin lähdössä pois, järjesti oman lähtönsä niin, että menimme ulos samaan aikaan. Ulkona hän vielä jäi jututtamaan minua autonsa luokse (oli lähempänä kuin omani) ja lopuksi halasikin minua, mitä hän ei ole koskaan tehnyt.. Etenkin tästä halauksesta olin aika yllättynyt.

Nytpä sitten tässä vatsanpohjassa lepattelevia perhosia kesyttäessäni olen pääni puhki pohtinut, että mitä tästä kaikesta oikein olisin mieltä.. Tokihan se imartelee, kun joku osoittaa kiinnostusta. Etenkin selvin päin. :) Mutta mitäpä se sitten on, mitä itse tunnen? Ja jos tämä mies, vaikkapa Mr A, on ihastunut, niin onko se sitten ihastusta mitä minä tunnen? Vai onko se ihastumista siihen, että joku on ihastunut minuun? Tämä on nyt niin uutta ja outoa, että olen ihan pihalla. Tunne on kyllä mukava.. mutta vieläkin mietin, olenko tulkinnut jotakin nyt tooooosi pahasti pieleen, ehkä hän vain haluaakin osoittaa tukeaan vaikean elämäntilanteeni takia (joka onneksi on jo pahimmilta osiltaan takana), eikä ole "sillä tavalla" ihastunut.. Ja mitäs sitten, jos hän oikeastikin on vähän ihastunut, mitä se tarkoittaa? Mitä tapahtuu villille sinkkukesälleni, jota vähän jo ajattelin viettäväni..;) Ja osaanko nyt ollenkaan suhtautua siihen, että alkaisin tapailemaan jotakin miestä? Ja onko siinä riskinä että pilaan kaveruuden, sillä tulemme jatkossakin kohtaamaan toisemme tässä kyseisessä porukassa.

Ehkä jossittelen ja ihmettelen nyt ihan liikaa. Ehkä soitan hänelle ja kutsun itseni kahville. Kunhan flunssani helpottaa.. :)