keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Töissä tuulee enemmän ja vähemmän

Työjuttuloita tähän väliin. Olin siis viikon palkattomalla vapaalla työnantajan määräyksestä. Viikon jälkeen menin maanantaiaamuna työpaikalle normaaliin aikaan. Sain auton aika hyvin parkkiin, ajattelinkin että jopas kävi hyvin. Monesti sen on joutunut jättämään aika kauas. Pihalla juttelin erään toisen työntekijän kanssa hetken ja menimme yhdessä työpaikan ovelle - joka ei auennut. Katsoimme työkaverin kanssa toisiamme hämmästyneinä ja koputtelimme ovella jonkin aikaa, mutta kukaan ei tullut avaamaan, eikä sieltä kuulunut pihaustakaan. Ajatuksemme laukkasivat melkoista kiitolaukkaa. Eikö firmaa enää ole olemassakaan? Missä kaikki ovat? Ketään muita työntekijöitä ei edes ollut siellä, 10 minuuttia ennen töiden alkua. Mitä täällä oikein tapahtuu!?

Soitin pomolle, joka ei vastannut puhelimeen. Huh huh.. Työkaverini soitti eräälle toiselle esimiehelle, joka kyllä vastasi, mutta kertoi ettei enää ole yrityksen palveluksessa. Ou jee.. Tässä vaiheessa minä ja työkaverini olimme jo siinä tilassa, että emme tienneet olisiko tilanteelle pitänyt itkeä vai nauraa. Puhelimeni soi, siellä oli se pomoni, joka ei hetki sitten vastannut puhelimeen. Erittäin epäluuloisena vastasin puhelimeen. Pomo pahoitteli ja pyyteli anteeksi, oli käynyt unohdus.. Meille kahdelle ei oltu muistettu ilmoittaa, että maanantaina ei olekaan töitä, mutta jos pääsisimme tiistaiaamuna käymään, niin katsotaan tilannetta tarkemmin. Osa porukasta ei enää ollut yrityksen työntekijöinä ja osa oli kuulema juuri matkalla koulutukseen, jossa menisi koko päivä. Tästä koulutuksestakaan emme olleet tienneet yhtään mitään. Eihän siinä, lähdimme kotiin ja päätimme kaikesta huolimatta tulla vielä seuraavana päivänä katsomaan, mitä tämä tämmöinen touhu oikein on.

Tiistaiaamuna tapasin samaisen työkaverin taas työpaikan pihalla, menimme yhdessä kokeilemaan työpaikan ovea - joka aukesi tällä kerralla. Töissä oli tekemisen meninki, oli kuin muut työntekijät (ainakin osa) olisivat olleet töissä jo viime viikollakin, vaikka piti olla palkattomalla vapaalla.. Hiukan hämmentävää. Hekin vaikuttivat hieman hämmentyneiltä meidät nähdessään. Pomo ei ollut vielä tullut, joten kysäisin eräältä toiselta esimieheltä, että mikä täällä oikein on homman nimi, mutta hänkään ei oikein osannut sanoa. Hänetkin oli siirretty alkuperäisestä projektista toiseen työhön, jota hän siinä juuri tekikin. Ei auttanut muu kuin odotella pomoa.

Pomo tuli vuolaiden anteeksipyytelyiden ja pahoittelujen kera. Hän kertoi että minulle ja tälle toiselle työntekijälle oltiin valmisteltu uutta projektia. Emme siis jatkaisi siinä työssä mitä olimme tehneet aikaisemmin, mutta meille ei vain ollut kukaan muistanut kertoa asiasta.. Maanantain koulutus liittyi siihen edelliseen hommaamme, mutta koska meillä on nyt tämä uusi juttu, niin emme tietenkään olleet siinä mukana. Voisimme miettiä asiaa, otammeko tämän uuden työn vastaan (joka oli palkkaukseltakin erilainen kuin entinen), vai haluammeko irtisanoutua. Lupasimme miettiä asiaa ja soitella illalla vastauksesta. Lähdimme töistä sulattelemaan näitä uusia uutisia ja käänteitä. Pohdimme keskenämme, että on tämä vaihderikas työpaikka, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu.. olimme jo olleet ihan vakuuttuneita siitä että firma on lopettanut, tai vähintäänkin meidät kaksi on irtisanottu, mutta kukaan ei vain ole muistanut meille ilmoittaa mitään..

Päätimme ottaa työn vastaan, kun ei tähän hätään meillä kummallakaan ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa ja rahaa pitäisi saada jostakin. Tämä työpaikan suhteen ei kyllä ole palkan saamisestakaan mitään takeita.. mutta edes toiveita. Tänään siis palasimme töihin ja aloitimme uutta projektia, joka sinänsä olikin mielekkäämpi kuin se edellinen. Saimme jopa oman työhuoneen, jossa saimme olla kahdestaan, kun aikaisemmin olimme olleet äänekkäämmässä avokonttorissa. Homma sujui ihan hyvin, sain vähän paremman tuloksen aikaan kuin tuo työkaverini, mutta tämähän nyt oli vasta ensimmäinen päivä tässä hommassa. No, ei päivää ilman muutoksia. Pomo tuli päivällä kertomaan, että heillä alkaa ehkä jo tällä viikolla (taas) uusi projekti, johon he haluaisivat minutkin mukaan. Siirtyisin siis tuosta juuri aloittamastani työstä johonkin uuteen, plus vielä että palaisin takaisin avokonttorin puolelle. Ja minä kun juuri olin ehtiyt mielessäni miettiä, että tämähän on oikeastaan ihan kiva juttu, mietin jo miten huonetta saisi viihtyisämmäksi, viherkasveja ja muuta mukavaa.. Mutta ei pitäisi (etenkään tuossa firmassa) suunnitella yhtään mitään muutamaa tuntia pidemmälle..

Että semmoista. Huomenna taas töihin. Saapa nähdä aukeaako ovi, ja mitä siellä huomenna teen, vai teenkö mitään. Ihan niin kuin elämässä ei olisi nyt tarpeeksi muutakin stressattavaa. Taidan seuraavaksi siirtyä selailemaan työpaikkailmoituksia. Taas vaihteeksi.

EDIT. 23.5.2013: Työasioihin sellainen päivitys, että ne näyttävät kääntyvän parhain päin. Vaikka tässä postauksessa asiat vaikuttavatkin vähintäänkin erikoisilta, niin taisi onni potkaista ja sain tästä alkukommervenkkien jälkeen mielenkiintoisen työn kiinnostavassa yrityksessä, jossa viihdyn tosi hyvin. :)

5 kommenttia:

Jääkarhu kirjoitti...

No huh huh...

Jos on tarpeeksi joustava ja haluaa jännitystä elämäänsä, niin antaa mennä vaan. Muussa tapauksessa kannattaa varmaan haistella vähän muitakin paikkoja. Itse en tiedä, miten pitkään jaksaisin paikassa, jossa ei edes töihin mennessään tiedä, mitä on tänään unohdettu kertoa ja ovatko ovet edes auki. Mutta jos rahaa tarvitsee elääkseen, niin silloinhan on tehtävä melkein mitä tahansa.

Manta kirjoitti...

No jo on meininki työpaikalla! Onko mahdollista liittyä mihinkään ammattiliittoon? Saisi ainakin lakimiehen palveluita. Eihän työntekijöitä saa kohdella kuin ... eläimiä... Ja niitäkään ei saa kohdella miten sattuu.

Riski Rouva kirjoitti...

Jääkarhu ja Manta, kiitos tuesta. :) Kyllä koko ajan silmäilen muitakin paikkoja, niitä ei vain oikein ole. Hakemuksiakin lähettelen ihan kiitettävästi, mutta ei tärppää. Sen takia tässä roikunkin kynsin ja hampain niin kauan, kun on jotain toivoa asioiden järkiintymisestä. Jännitystä ei elämästä puutu ja rahakin on elämässä suhteellisen välttämätön tarvike.. On kyllä mahdollisuus liittyä ammattiliittoon, ja ennen pitkää sinne kyllä otan yhteyttäkin, jos tämä touhu nyt ei ihan oikeasti ala järkiintymään. Yrityksellä on nyt aikamoisia vastatuulia, että sinänsä ymmärrän jopa paniikinomaisen toiminnan, kun epätoivoisesti yritetään saada tuloja aikaan, mutta on joustollakin rajansa. Jopa minun joustokyvylläni.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Sinulla on ainakin hermot tehty teräksestä. Itsellä olisi kyllä avutunut sanainen arkku tuossa tilanteessa. Kuvaa muuten hyvin tämänhetkistä työelämää. Työntekijää pompotellaan kuin kumipalloa konsanaan ja siinä ei muuten auta jos kommentoi, tuontyyppisissä paikoissa tulee varmaan oitis kenkää.
Mutta siltikin voi vain sanoa vain "huh huh". Usein itsekin olen ajatellut kun kaikki menee päin sitä itseään, että no katsotaas nyt vielä ihan kiusallaankin mitä vielä voikaan tapahtua.

Riski Rouva kirjoitti...

Totta, joskus se vaan on parempi antaa viedä kuin vikistä. Tiettyyn rajaan saakka ainakin, ja ainakin siinä vaiheessa jos ei ole muita vaihtoehtoja juuri sillä hetkellä.. Kyllä kaikenlaisia työpaikkoja olen ehtinyt tähän ikään mennessä nähdä, mutta on tämä yksi vaiherikkaimmista..