Hei kaikki! Toivottavasti olette vielä juhannuksen jäljiltä ehjinä, hengissä ja yhtenä kappaleena! :) Oma juhannus on ollut rauhallinen kotijuhannus, käytännössä ihan normaali viikonloppu. Ei mitään erikoista. Pihahommia ollaan tehty ja olen nukkunut ihan järjettömästi. On tehnyt kyllä hyvää levätä.
Ei oikeastaan mitään ihmeempää kerrottavaa tällä erää. Paitsi niin joo se, että en ole uskaltanut käydä punnitsemassa itseäni.. minun kunnianhimoinen kaksi-kiloa-pois-kuun-loppuun-mennessä -kuurini on jäänyt oman onnensa nojaan. Kun ei nappaa, niin ei nappaa. Tässä on kyllä selkeästi kyseessä asenneongelma omien korvieni välissä. Ja mies, joka vähän väliä on tyrkyttämässä milloin siideriä, milloin viinilasillista, milloin jäätelöä tai karkkia.. tai grilliherkkuja. Olen joutunut joskus kieltäytymään hyvinkin napakalla äänensävyllä, ennen kuin on mennyt jakeluun, etten tosiaankaan juuri nyt halua mitään. Mutta monesti sitä on kyllä tullut otettuakin sitten.
Mieli askartelee jatkuvasti parisuhteen kanssa. Koko ajan on voimistunut se tunne, että erota täytyy. Jotenkin se tuntuu vaikealta, lähinnä siksi että mies vaikuttaa olevan vähän ressukka.. tai siis se, että hän (ainakin näennäisesti) yrittää olla mieliksi ja yrittää vitsailla (vitseillä, jotka eivät naurata). Samalla kuitenkin oma fiilikseni on jäykän vaivautunut, hymyilen väkinäisesti, vastailen tylysti, kartan kosketusta ja jopa oleskelua samassa huoneessa. Mies se vaan ei tajua, että tämä liitto on lopussa. Puhuu edelleenkin asioista, joita tehdään yhdessä talvella, tai joskus tulevaisuudessa. Ärsyttävää. Sekin ärsyttää, että hän puhuu ja käyttäytyy joissakin tilanteissa, kuin mikäkin moraalinvartija ja kauhistelee joidenkin ihmisten tekemisiä ja sanomisia. Hänellä nyt ei ole mitään varaa moralisoida yhtään ketään, mutta ei tunnu häiritsevän häntä itseään.. Samaten ärsyttää se, että hän viisastelee ja moittii minua joistakin tekemättömyyksistä, tai väärin tehdyistä asioista. Pienistä tosin, mm. olin unohtanut laittaa auton ovet lukkoon, ja maalailee kauhukuvia, että mitäs sitten teet jos auto varastetaankin, milläs sitten ajat. Siis totta kai on tärkeää lukita ovet jne., mutta en jaksaisi kuunnella viiden minuutin saarnaa aiheesta..
Käytännössä (eräs) ongelma on se, että en kunnioita häntä enää. Vaikka hän olisi jossakin asiassa oikeassakin, en vain yksinkertaisesti arvosta ja kunnioita häntä ihmisenä sen takia mitä hän on minulle tehnyt. Ei lupaa hyvää miehen toiveille parisuhteen jatkamisesta..
Huomaan itsestäni, että en ole onnellinen. En iloitse hyvistä asioista kuten ennen, hillitsen itseäni ja tunteitani hänen seurassaan. En jaksa ottaa yhteyttä ystäviini. En jaksa lähteä tapaamaan heitä. En jaksa tehdä kiinnostavia asioita. No, tässä hiljattain sain kuin sainkin itseni hilattua neljän seinän sisältä ulos ja ystävien pariin koko päiväksi. Oli vähän semmoinen erikoisjuttu, ja päivä olikin tosi kiva. Kotona tosin tuli riitaa miehen kanssa siitä, että olin käynyt syömässä, kun hän oli hommannut grillattavaa "ihan mua ajatellen, ei sitten kelpaa.." Kiva juttu, mutta en tiennyt miehen ostoksista, ja sanoin hänelle etukäteen, että reissussa voi mennä pitkäänkin. Että kiva reissu, mutta ikävä kotiintulo. Ja saattoipa siihen vaikuttaa sekin, että miehelle oli Nallepalma maistunut tyhjistä tölkeistä päätellen ihan kohtuullisesti päivän aikana. No joo, eipä tuosta nyt enempää. Aika epäoleellinen juttu kaiken kaikkiaankin kokonaiskuvaa ajatellen.
Että semmoista. Höh. Missä se luvattu helle ja auringonpaiste nyt oikein ovat? Mä kun olin ajatellut ruskettua nyt juhannuksena. Eihän se tällaisessa pilvisessä kelissä onnistu. Jos vaikka sitten päiväunille tästä vielä lompsis.. pitää nyt levätä, kun siihen on mahdollisuus. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti