Kesäkuu. Käki kukkuu, aurinko paistaa, hellettä piisaa. Alle kuukausi aikaa siihen, kun tulee vuosi täyteen mieheni suhteen paljastumisesta. Kuten todettua, tulemme sinänsä suhteellisen hyvin toimeen keskenämme - jos ajatellaan asiaa ihan kämppis- tai kaveripohjalta. Parisuhdehan tämä ei ole. Nyt kaipaisinkin kai lähinnä voimia siihen, että saan jotenkin hoidettua konkreettisen eroamisen, eli asunnon myynnin ja omaisuuden jaon. Tai toivon ettei minun tarvitse sitä hoitaa yksin, vaan että saisimme asian kuntoon yhdessä miehen kanssa. Mies tosin edelleenkin tuntuu elättelevän ajatuksia jatkamisesta. Hän ei taida uskoa minun olevan vakavissani, kun puhun erosta. No, se lienee lähinnä hänen oma ongelmansa, vaikka se tuntuukin minusta pahalta.
Mitä enemmän olen pyöritellyt asiaa päässäni, yksin asuminen ei tunnu yhtään huonolta ajatukselta. En epäile pärjäämistäni, tiedän että osaan ja pystyn asumaan myös yksinkin. Enemmänkin minua huolettaa tuo miehen pärjääminen.. mutta sekään ei ole minun ongelmani, vaikka olen sitä(kin) yrittänyt ongelmakseni ottaa. En minä voi muiden ongelmia harteillani kantaa, kun omistakin pitäisi selviytyä. Ja loppujen lopuksi mies on ihan itse tehnyt asioita, joiden takia hänelle näitä ongelmia nyt tulee. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Siirrynpä tästä taas tutustumaan alueen asuntotarjontaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti