Omassa sängyssä yksin nukutun yön ja hiljaisen päivän jälkeen ajatukset ovat taas järjestyneet hiukan toisenlaiseen muodostelmaan. Yksin nukuin siksi, että mieheni ei nuku kanssani samassa huoneessa. Ei ole nukkunut pitkään aikaan. Hänen oma selityksensä asialle on se, että hän ei saa unta ja haluaa kuunnella kuunnelmia nukkumaan mennessään ja se taas häiritsee minua. Itse en välttämättä tuota selitystä usko ihan sellaisenaan, vaikka se päällisin puolin onkin ihan totta. No, se ei ollut tämänkertaisen kirjoitukseni aihe.
Pahoitin mieleni ja ärsyynnyin Toisesta Naisesta viikonloppuna, kuten eilen kirjoitinkin. Muuten niin mukava reissu sai ikävän sävyn ja vain siitä syystä, että tuo ihminen oli myös siellä. Se on asia jolle en voi mitään. Tulen jatkossakin näkemään sitä naista samoissa ympyröissä, mitään sellaista tuskin tapahtuu, että niin ei kävisi. Tuo nainen on ollut minulle ongelma. Hyvin nukutun yön jälkeen olen muuttanut ajatuksiani hieman. Tarkemmin ajatellen suurin ongelma taitaakin olla omien korvieni välissä. Mietin, miksi naisen näkeminen on minulle niin iso juttu. Ajattelenko että hän on minulle jonkinlainen uhka? Miksi hän olisi minulle uhka? Jos kerran olemme eroamassa, eikö sen pitäisi olla minulle aivan yhdentekevää, mitä hän ja mieheni tekevät jatkossa? Jos tekevät. Tuskin tekevätkään. Tuleeko tuo ahdistunut olo sen takia, että minulla on vielä jotain tunteita miestä kohtaan? Ehkä. Jos jollakin tasolla elättelen toiveita jatkosta, niin silloinhan ei ole yhtään yhdentekevää missä ja kenelle tuo nainen keikistelee.
Tämä reissu avasi silmiäni taas vähän enemmän. Minun oli pakko kohdata Toinen Nainen edes jollakin tavalla jossakin vaiheessa ja nyt se tapahtui. Ei minun ehdoillani, mutta ei voi mitään. Ensimmäinen askel siedätyshoitoa on otettu sillä saralla. Ensimmäinen kerta on kuulema monessa asiassa se pahin kerta, toivon niin. Joka tapauksessa kohtaamiset nostivat minussa esiin tunteita, jotka minun piti elää ja kokea, jotta pääsisin elämässäni ja ajatuksissani eteenpäin. Vihaa, surua, epäuskoisuutta.. Tunteet toivat esiin kipupisteitä ja antoivat ajatuksia.
En halua jatkaa elämää mieheni kanssa. En jaksa, enkä halua enää taistella ajatuksissani epäluottamuksen, vihan, katkeruuden, pettymyksen, surun ja monen muun ikävän tunteen kanssa, jotta voisin olla yhdessä hänen kanssaan. En jaksa, enkä halua enää jännittää, kuka tulee kadunkulman takaa vastaan, kun olen hänen kanssaan jossakin. Tunnen jotenkin jopa häpeää, kun liikun yhdessä hänen kanssaan. Ikään kuin mieheni tekemiset olisivat jotenkin muuttuneet minunkin häpeäkseni, kun vielä yhdessä olemalla "hyväksyn" ne. Tajusitteko mitä tarkoitin? En voi mennä mieheni kanssa joka paikkaan ylpeänä hänestä. Miksi minun pitäisikään enää alistua tuollaisiin tuhoisiin ajatuksiin ja tunteisiin, kun mies on pettänyt minut? En keksi mitään järkevää syytä. Sääli ei ole parisuhteen perusta. Kyllä mies käy minua sääliksi, kun hän on jotenkin ihan hukassa oman itsensä kanssa. Ei se ole minun ongelmani. Minun pitää ajatella itseäni. Olla kerrankin itsekäs ihan luvan kanssa.
Toinen Nainen on ongelmajätettä, mutta se ei ole minun ongelmani. Taisin tajuta sen tämän viikonloppureissun ansiosta. Tajusin vihdoin ihan oikeasti myös sen, että rakastan itseäni enemmän kuin miestäni. Minun pitää pelastaa itseni.
8 kommenttia:
Tajuan oikein hyvin. Kun on itse puolisonsa valinnut ja on hänen kanssaan vapaaehtoisesti, tuntee luonnollisesti häpeää huonosta käytöksestä/kohtelusta. On minun häpeäni, jos olen valinnut idiootin/petturin/juopon ja annan kohdella itseäni huonosti. Tämä ei tarkoita, että otan vastuun toisen tekemisistä. Itsestään on velvollinen kantamaan vastuun, ja siksi häpeää tuottavasta olosuhteesta pitää päästä irti. Joskus ei ole muuta mahdollisuutta kuin riuhtaista itsensä irti.
Tunnut pääsevän aika hienosti eteenpäin asian työstämisessä, linjat ovat selkeytyneet huomattavasti. Tsemp!
Åboriginal
No totta kai sen naisen kohtaaminen on todella vastenmielistä.Ei tarvitse olla vikaa korvien välissä,jos nainen,joka on sinua miehesi kanssa pettänyt, ällöttää ja nostaa tunteet pintaan.Enemmän olisi vialla,jos vain olisit aivan rauhallinen ja tunteeton.Toinen asia on, mitä haluat näyttää ulospäin ja kuinka noissa tilanteissa toimit.Sinun ei todellakaan tarvitse rajoittaa elämääsi jonkun vosun takia. Mene mukaan täysillä ja näytä, että olet Riski Rouva,etkä mikään, hiirulainen. Ensimmäiset kerrat kirpaisevat ja v....vat, mutta ihan varmasti saat tunteet hallintaan ja olet tilanteen herra. Ja jos et saa tunteita haltuun, niin vältä tilanteita toistaiseksi. Mikään ei ole pahempaa juuri nyt kuin että munaat itsesi tuon naikkosen edessä.Et vaikuta sellaiselta ihmiseltä,jonka tarvitsee turvautua konkreettiseen väkivaltaan, enemmänkin luulisin,että osaisit heittää kunnon murhanhimoisen kommentin kun tilanne niin sallii. Ilkeys ei ole mikään ratkaisu, mutta ah miten kummasti se kuitenkin joskus helpottaa omaa oloa kun saa sanoa hyvin muotoillun ilkeyden. Tietenkin vain sellaiselle,joka sen ansaitsee.
Lopeta se itsesi syyllistäminen tähän paikkaan. Miehesi petti sinua ja vaikka tangoon tarvitaan kaksi,niin siitä ei sinun tarvitse syytä ottaa niskoillesi.Aikuinen ihminen tekee omat ratkaisunsa ja tietää aivan varmasti tekojensa vaikutuksen.Ihminen ,joka kunnioittaa ja rakastaa sinua ei tee tuollaista.
Kirjoitin tuonne edelliseen postaukseesi jotakin fiksua, mutta viime aikoina tilttaillut koneeni päätti tiltata juuri tuolloin. Niinpä vastine meni nettitaivaaseen, enkä jaksa sitä sieltä enää kaivella...
No mutta, olet ajatustyön tiellä! Hyvä, hyvä, mielestäni olet menossa oikeaan suuntaan.
Tuo "kuunnelmien kuunteleminen" hmmm. Minulla mies rakensi ylimääräisen seinän. Halusi kuulema "lukea rauhassa", jos sattui heräämään yöllä, häiritsemättä minua. Lukeminen taisi olla totta, tosin ei kirja, vaan tekstiviestit toiselta naislta.
Ja mitä tulee tuohon toisen naisen kohtaamiseen... Se voi tuntua oudolle, ahdistavalle, kauhealle, mutta mielestäni se kannattaa. Sinun ehdoillasi, sinun kutsumana, sinun haluamassasi paikassa. Meidän tapauksessamme saimme puhuttua arkoja asioita rauhassa läpi ja toisen naisen ulkokuoren alta paljastui ihan yllättäen IHMINEN, jolla on tunteet ja joka tunsi tilanteesta syyllisyyttä. Petettynä osapuolena minun oli ennen tapaamista tuota vaikea ymmärtää, mutta jälkeenpäin... Jotenkin on vaan ollut helpompaa suhtautua koko asiaan.
Mutta tässäkin: jokainen meistä on Oma yksilönsä ja tekee omat ratkaisunsa.
Voi miehiä ja näitä tekosyitä asustella eri huoneessa. Oikeastaan naurattaa! :D Meillä "herään niin aikaisin, etten vaan häiritse teitä..." Mielenkiintoinen kommentti kun vuosikaudet asuttiin samassa kerroksessa (ja huoneessa) eikä häiriinnytty....
Vaikuttaa siltä, että olet ratkaisusi tehnyt. Raskas päätös, mutta en usko, että kadut päätöstäsi. Olet arvokas ihminen ja ansaitset parempaa. Totuuden nimissä lapsettomana olisin nostanut itsekin kytkintä jo aikaa sitten. Nyt tässä joutuu miettimään myös jälkikasvun kannalta asiaa.
Jep, miehet..
Olen tehnyt päätökseni, mutta kuten monesti, ratkaisevalla hetkellä meinaa mennä pupu pöksyyn. Yritän kerätä riittävästi voimia.
Ehkä pitäisi kohdata se naikkonen ihan rauhassa, jossakin missä voisimme puhua.. mutta toisaalta hänen näkemisensä oksettaa jo ajatuksenakin.
Huh huh, jotenkin väsyttää ihan kamalasti. Viikonloppu vei aika lailla voimia.
Niin, no, en ole varma, miksi sinun pitäisi tavata se nainen. Miehesihän sinua on pettänyt. Hän on luvannut olla ja elää kanssasi ja hän yksin on vastuussa siitä, että on lupauksensa ja luottamuksen pettänyt.
Ymmärrettävää tietenkin, ettet halua enää olla naisen kanssa tekemisissä. Hän menetti teollaan mahdollisuuden olla ystäväsi. Eiköhän se liene sanomattakin selvää...
Å
Totta, mies minut on ensisijaisesti pettänyt. Se vain, kun tuohon naiseen väkisinkin törmää siellä sun täällä, jos en halua omia menojani säätää sen mukaan missä hän mahdollisesti on.. Jollakin tavalla pitäisi saada tilit selväksi hänenkin kanssaan. Ystäväksi hänestä ei kyllä enää ole..
Hyvää pohdintaa! Ei ole sinun häpeäsi, vaan miehen ja sen toisen naisen häpeä. Kyllä minuakin ärsyttäisi, kun tapahtuneen jälkeen kyseinen nainen on tosiaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan ja ignooraa sinua. Mutta tsemppiä sinulle kovasti, kuten joku jo sanoikin, ansaitset parempaa! Ja tosiaan - itseään täytyy rakastaa.
Lähetä kommentti