maanantai 2. heinäkuuta 2012

Pitäisi edes juoda riittävästi

Olen tänään saanut syödyksi aamulla yhden HeVi Shotin ja töissä Hesen kanawrapin ja appelsiinimehun. Vähän heikottaa, nälkäkin ikään kuin olisi, mutta on paha olla. Oksettava olo, vaikka en ole oksentanutkaan. Pitäisi edes juoda riittävästi, ettei elimistö kuivu.

Jaksoin töissä olla ystävällinen ja (kohtalaisen) iloinen asiakkaille, työkavereillekin. Kerroin heille heti aamulla mitä oli tapahtunut. Ajattelin, että jos saan hillittömän itkukohtauksen kesken kaiken, heillä olisi edes syy tiedossa, etteivät ihmettele. En pystynyt tekemään mitään liian yksinkertaista. Minun olisi pitänyt esimerkiksi leikata eräitä mainosjuttuja laminoidusta paperista, mutta siinä puuhassa pääsi ajatus harhailemaan liikaa, joten jätin homman tekemättä. Onneksi sillä ei ole kiire, myöhemmin sitten.

Aamulla huomasin että ihoni roikkuu keskivartalon kohdalta enemmän, kuin aiemmin. Se muutos on tapahtunut tosi nopeasti. Vaatteetkin tuntuvat siitä kohdasta väljemmiltä. Sinänsä positiivinen asia, kun kerran tarkoitus on laihduttaa, mutta tahti on liian nopea ja luulenpa hyvinkin että kaikki lähtevä paino ei suinkaan ole läskiä. Lihaksia kuitenkin tarvitsisin vielä, joten mielelläni pitäisin ne..

Mies lähti illaksi ja yöksi muualle. Ei (tietääkseni) sen naisen luokse. En tiedä koska tulee takaisin.. jos tulee ollenkaan.

Ei kommentteja: