Nyt on aika huono fiilis. Niin ne asiat muuttuvat. Juttelin äidin kanssa erosta ja hän totesi jotenkin niin, että "ei se ole kiva epäonnistua". Epäonnistua? Ei minulla tähän mennessä vielä ollut tullut mieleen että minä olisin epäonnistunut.. Tuli tosi paha olo, kun nyt tällainenkin ajatus pälähti päähän, että olen nyt parisuhteessani ja avioliitossani epäonnistunut niin pahasti, että ero on edessä. Tähän saakka olen jotenkin saanut ajateltua asian niin, että mies on tehnyt minua kohtaan väärin, olen toki pohtinut sitä että olenko itse ollut jotenkin huono, tai tehnyt jotain väärin, kun hän petti minua. Mutta epäonnistunut? Sitä sanaa en ole itse tähän mennessä liittänyt tilanteeseen.. mutta nyt on vähän luuseri fiilis. Tai ehkä kiukkuinen, kun äitini ajattelee minun epäonnistuneen. En oikein vielä tiedä mikä siinä sanassa kuohuttaa. Sisuksissa kuitenkin tuntuu kuohuvan, kun mietin tätä epäonnistumisena. Onko parisuhde ja avioliitto joku suoritus, jossa joko onnistuu tai epäonnistuu? Eikö sitä voisi vain ajatella elämänä? Asioita tapahtuu, eikä niistä aina pidä määritellä että onko se onnistuminen, vai mitä. En nyt oikein hahmota tätä ajatusta, mutta joka tapauksessa tästä tuli itselle paha olo. En puhelimessa edes saanut sanottua äidilleni oikein mitään tuohon kommenttiin, kun se tuli niin puun takaa.
Mies tosiaankin sai sairaslomaa tämän viikon ja vielä lääkkeitä uniongelmiinsa. Samalla lääkärikäynnillä oli tehty jonkinlainen masentuneisuuskysely ja lääkäri oli sen perusteella todennut, että mies on masentunut - ollut todennäköisesti jo pidemmän aikaa, ja kirjoitti masennuslääkereseptin. Nyt itsellä on tästäkin huono fiilis. Pohdiskelen että olisiko pitänyt vielä jaksaa yrittää miehen kanssa, jos hän vain on ollut niin masentunut ettei ole jaksanut käydä asiaa läpi. Mietin, että olenko julma hirviö, jos jätän hänet nyt kun hänellä on vaikeaa ja hän tarvitsisi tukea. Mietin myös, että onko hän ollut masentunut jo niin pitkän aikaa, että pettäminen on ollut oire masennuksesta.. vaikka eihän mikään sitä oikeuta, mutta jos se on kuitenkin ollut altistamassa siihen. Ja mietin, että minun olisi pitänyt olla enemmän tukena ja huomioida häntä enemmän, jottei hän olisi masentunut. Toisaalta taas olen yrittänyt miettiä itseänikin, omaa jaksamistani. Olen minäkin henkisesti aika väsyksissä tämän tilanteen kanssa, enkä tiedä miten jaksaisin yhdessä miehen kanssa. Pitää olla kuitenkin terveesti itsekäs. Vai onko se julmaa ja hirviömäistä? Vaikeaa, vaikeaa, vaikeaa.. sekavia ajatuksia.
5 kommenttia:
Itsesi syyttäminen tässä tilanteessa ei auta, ikävä sanoa mutta monella tuntuu tuo säälipisteitten kerääminenkin olla taktiikka jolla omasta makailusta saadaan huomio käännettyä pois ja syyllistettyä toista osapuolta. Mun ex oli väkivaltainen alkoholisti ja kävin samoja tunteita läpi kun hänet yön selkään lähetin - Kyllä, keskellä yötä sai muuttaa taksilla pois kotoamme. Se oli viimeinen kerta kun hän minut herätti keskellä yötä kännipäissään riidelläkseen. Mies oli ongelmallinen, masentunut ja ahdistunut ja kaikenmaailman äitifiiliksiä koin pitkään....juuri tuota, että minun pitäisi auttaa eikä kääntää selkääni. Tästä on nyt vuosia aikaa jo ja tuskin tässä kirjoittelisin mitään jos en olisi pysynyt tiukkana silloin ja päättänyt että jokainen meistä todellakin on oman onnensa seppä. Jos rehellisesti tunnet ettet voi TÄYSIN unohtaa ja antaa anteeksi miehellesi tulevassakaan niin ratkaisusi on oikea. Pysy vahvana ja kuuntele myös järjen ääntä vaikka sydän sekoileekin.
Unhoittui vielä että Lauryn Hillin vuosientakainen kappale EX-factor tuli mieleen. Tässä linkki, jos toimii http://www.youtube.com/watch?v=cE-bnWqLqxE
Epäonnistuja on sellainen, joka jää huonoon suhteeseen. Sinä olet onnistuja ja rohkea nainen, kun uskallat riuhtaista itsesi irti tuosta tilanteesta.
Miehille on hyvin ominaista heittäytyä säälittäväksi luuseriksi siinä vaiheessa, kun ero tulee. Täytyy vaan pitää mielessä, missä ne masennusoireet oli kun ukko kävi vieraissa...
Turha siis kokea huonoa omatuntoa. Kyllä se ukko siitä taas piristyy, kun tajuaa ettei tuo taktiikka toimikaan enää.
Nyt vaan leuka pystyyn ja kohti uutta, ihanaa, onnellista tulevaisuutta!
Moi! Minä luulen,että saisit apua,jos voisit keskustella jonkun teitä tuntemattoman riippumattoman tahon kanssa.Olet tilanteessa,jossa on se vaara,että homma menee todella pahaan sotkuun,vaikka varmaan sinusta juuri nyt tuntuu,ettei enää pahemaksi voi mennä.
Minulle tulee hieman sellainen olo, että miehesi tieten tai tietämättään lyö pöytään säälikortin ikäänkuin viimeisenä toivona. Mieti niitä tilanteita,jos niitä on ollut,jolloin hän on tehnyt näin.Siis kieltäytynyt käsittelemästä ongelmaa ja "sairastunut" sen sijaan.Tilanteessa eivät kohtaa kaksi aikuista vaan aikuinen ja lapsi,ja silloin edellytykset ongelman ratkaisuun ovat huonot. Sinusta halutaan tehdä ratkaisija, joka ottaa vastuun koko prosessista ja sen seurauksista.Miehesi saattaa haluta jättäytyä passiiviseksi ja hieman myös ottaa uhrin aseman.
Keskustele ihmeessä jonkun ulkopuolisen kanssa. Ensi sijassa on kysymys sinun ainoasta elämästäsi.
Kiitos, ilahduttavan monta rohkaisevaa kommenttia!
Pupu: Sinulla on ollut rankka parisuhdetilanne ex-miehesi kanssa ja onneksi sinulla on ollut rohkeutta ja voimia tehdä ratkaisusi. Minäkin varmaan osaan katsoa omaa tilannettani uusin silmin sitten tulevaisuudessa. Varmaan ihan totta, ettei yhdessäeloa voi jatkaa, jos ei voi unohtaa ja antaa anteeksi ilman että itse siitä jotenkin kärsii, on parempi erota. Kiitos hyvästä musiikkilinkistä. :)
Anonyymi 1: Niin, eipä silloin masentanut kun menojalka vipatti.. En ole kokenut itseäni epäonnistujaksi ennen tuota äitini kommenttia, joten se ehkä sitten kertoo enemmän hänen ajatusmaailmastaan, kuin omastani - kuitenkin. Kiitos, haluan itse uskoa itsestäni että olen rohkea ja onnistuja, joka kulkee kohti uutta, ihanaa, onnellista tulevaisuutta. :)
Anonyymi 2: Olet oikeassa. Onneksi olen saanut käydä terapeutin luona juttelemassa enemmän ja vähemmän säännöllisesti tämän kriisin aikana. Siitä on ollut apua ja varmasti vielä on tästä eteenkin päin. Mies kieltämättä on aikaisemminkin osoittanut vähän lapsellisia piirteitä, jättänyt epämiellyttävät ratkaisut ja tehtävät minulle. Hän on myös heittäytynyt passiiviseksi, eikä halua käydä eron käytännönasioita läpi. Ei jaksa nyt, kuulema. Voihan se niin ollakin, mutta.. Todellakin, minulla (kuten meillä muillakin) on vain yksi ja ainoa elämä. :)
Lähetä kommentti