Kävin miehen kanssa viimeisen kerran pariterapeutin luona. Kerroin aluksi että olemme tehneet eropaperit ja keskustelimme perjantain erokeskusteluun ja yleisestikin eroamiseen liittyvistä asioista. Mies oli allapäin, ei saanut oikein puhuttua mitään ja pyyhki kyyneleitään. Nenäliina oli tarpeen minullekin. Terapeutti totesi miehen olevan vielä jonkinlaisessa shokkitilassa, kun erosta lopulta tuli totta. Minä taas olen nyt vähän pidemmällä eroprosessissa, koska olen sitä mielessäni kypsytellyt jo jonkin aikaa ja ero oli minun päätökseni, johon miehen tuli sopeutua, vaikka sovussa paperi allekirjoitettiinkin.
Terapeutti oli huolissaan miehen jaksamisesta ja kyseli sitäkin, onko miehellä itsetuhoisia ajatuksia. Mies sanoi että jotain on, mutta ei toteuta niitä. Jotain samansuuntaista hän on tässä aikaisemminkin puhunut. Olen minäkin huolissani hänen jaksamisestaan, mutta pysyn eropäätöksessäni. Minun päätöksenihän se loppupeleissä oli, sillä mies olisi vielä halunnut jatkaa, mutta kun asian käsittely ei kerta kaikkiaan edistynyt ja kun luottamus ei palaudu, eivätkä asiat unohdu, en voi jatkaa tällaisessa suhteessa. Minun pitää miettiä omaakin jaksamistani. Nyt alkaa olla kahdeksan kuukautta siitä kun pettäminen paljastui ja kun tähänkään mennessä asiaa ei olla päästy kunnolla edes käsittelemään, en jaksa enää.. en vain pysty. Mieskin on tuntunut vain epätoivoisena odottavan lopullista eropäätöstä. Ehkä tämän päätöksen myötä olo aikaa myöten helpottaa kummallakin. Toivon niin..
Oli hyvä että käytiin, sillä nyt saatiin jonkinlainen päätös yrittämisvaiheeseen ja saatiin suunnattua ajatuksia uuteen suuntaan, eroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti