Eilen iltapäivällä otin esille miehen kyläilyn tämän entisen naispuolisen työkaverinsa luona. Ihan tarkkaan en enää muista miten kaikki meni, mutta suunnilleen kumminkin. Keskustelussa käytetyt osoitteet ja nimet on muutettu.
Riski Rouva: - Hei mun kaveri näki sut tuolla Sivukyläntien suunnalla joku viikko sitten. Asuuko sulla joku tuttu siellä?
Miehellä oli juuri Google Maps auki ja alkoi suurieleisesti etsiä naisen asuinpaikkaa kartalta.
Mies: - Siis joo.. Siellä asuu se yks Anne.
RR: - Anne, kuka Anne? (Kysyin, vaikka tiesin hyvin ketä Annea tässä nyt tarkoitettiin.)
M: - No sieltä entisestä työpaikasta.
RR: - Mut sähän just sanoit, ettet ole nähnyt sitä pitkään aikaan. Siitä oli just viikko sitten puhetta.
Mies sivuuttaa kysymyksen ja esittelee miten Google neuvoo ajamaan jotain reittiä, mistä ei oikeasti pääsekään sinne, näyttää Street Viewillä miltä siellä näyttää. Kertoo kovin laveasti mistä sinne ajetaan ja miten vanhoja kuvat näyttäisivät olevan, kun niistä puuttuu taloja.
RR: - Siis miksi sä et sanonut että olet nähnyt sen?
M: - Sanoinhan mä että olen nähnyt sen..
RR: - Et sanonut.
M: - No mun piti ainakin sanoa, kun sen kanssa oli puhetta pihakasveista ja muista..
RR: - Siis mistä ihmeen pihakasveista? Et ole sanonut, ja miksi sanoit että et ole nähnyt sitä ja sitten yllättäen selviääkin että olethan sä käynyt sen luona?
Mies hermostuu, kasvoilla ärtynyt ilme. Nousee ylös ja alkaa kävellä kohti toista huonetta.
M: - Taas tätä, mä..
RR: - Siis miten niin "taas tätä"?! Etkö sä nyt ymmärrä miltä tää vaikuttaa, kun tietää mitä olet aiemmin tehnyt?
Mies pysähtyy oven suulle ja kääntyy.
M: - Siis pitääkö mun pitää listaa ihmisistä ketä olen nähnyt missäkin?! Näinhän mä Pekankin kaupan edessä ohimennen ja Lissun tapasin keskustassa ohimennen, pitääkö mun raportoida niistäkin sulle?
RR: - Eih.. Siis etkö sä tosiaankaan tajua? Tää on nyt vähän eri asia kuin joku kadulla ohimennen nähty ihminen, kun olet mennyt Annen kotiin sillä aikaa kun olen ollut töissä, etkä ole puhunut mulle mitään ja väität vielä ettet ole nähnyt sitä pitkään aikaan. Tässä on nyt ihan tasan sama kuvio kun silloin sen ToisenNaisen kanssa. Kyllä mulle tuli tästä tosi paha mieli..
Mies palaa takaisin istumaan.
M: - Niin. No tosiaan, nyt mä ymmärrän.
RR: - ...
M: - Mut en mä enää silleen ajatellut että se on niitä vanhan työpaikan ihmisiä, ja mä vaan oikeesti kävin siellä kahvilla ja juteltiin.
Mies vaikuttaa vähän hermostuneelta, rapsuttaa jalkaansa voimakkaasti samalla kun sanoi tuon.
RR: - Kyllä mulle tuli paha mieli, kun tässä on ihan sama kuvio kun sen Toisen Naisen kanssa: mä olen töissä ja sillä välin käyt sen kotona, etkä puhu niistä vierailuista mulle mitään..
M: - Niin.. Kyllä mä olen läksyni oppinut, en mä enää tekisi sellaista.
RR: - ...
Mies alkaa johdatella puhetta muualle, minä jään itsekseni pohtimaan. Sanat vaikuttivat uskottavilta, mutta joku tässä nyt silti ei tuntuisi täsmäävän. Elekieli? Naisen vaisto? En tiedä.. mutta mies ei vakuuttanut minua siitä ettei tässä nyt olisi ollut jotain muutakin.. tai sitten jotain muuta, mutta jonkun toisen ihmisen kanssa. En tiedä.. kun ei luota niin ei luota..
14 kommenttia:
Jos olisi puhtaat jauhot pussissa, olisi alun alkaenkin maininnut tavanneensa ja oma-aloitteisesti kertonut menevänsä kyläilemään. En itse kyllä uskoisi miehen selityksiä.
Mielensä pahoittaa silloin, kun luulee/toivoo jotain muuta kuin mitä todellisuus on. Mutta onko sinulle enää väliä sillä, mikä on totuus asiassa ja myöntääkö mies vai valehteleeko? Pikemminkin tämä(kin) episodi vahvistaa tekemäsi arvion ja eropäätöksen oikeellisuuden.
Kun kerrot miehelle pahoittaneesi mielesi, hän saa luultavasti siitä uskoa mahdollisuutensa välttää ero.
Åboriginal
Olen pikkaisen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Loppujen lopuksi kuitenkin luotto on poissa.
Niin, kyllä minäkin komppaan edellisiä. Olet kyllä rohkea ja sitkeä, kun otit tuonkin asian nyt heti puheeksi miehesi kanssa. Tuskin se hänen tekemisiään ja käytöstään muuttaa mihinkään suuntaan, mutta on minusta silti hyvä, että teet selväksi, että tuollainen toiminta ei ole hyväksyttävää. Toki, hän sen tietää itsekin, mutta että tajuaa, että sinä tuon toiminnan huomaat, siihen reagoit etkä sitä siedä.
Ja välität edelleenkin ja viestität miehelle,että välität. Hän on päässyt taas tavoitteeseen ja saanut sinut setvimään HÄNEN käyttäytymistään. Huomasitko,että han olisi ollut pikkaisen tyytyväinen vai oliko kauhusta kalpea kun taas paljastui hieman valonarkoja affaarejä?
Olen samaa mieltä siitä, että jos olisi puhtaat jauhot pussissa, olisi sanonut asiasta itse, eikä olisi hermostunut kun tivaan (normaalilla, ystävällisellä puheäänelläni) asiasta. Ja pahoitin mieleni, se on totta. Ja sekin varmasti on totta että mielen pahoittaa jos uskoo/toivoo jotain muuta. Kyllähän minä vielä jossain määrin uskon, toivon ja luulen että tästä voisi vielä jotakin tulla.. ja varmasti mieskin sen on huomannut. Mutta olen kovasti yrittänyt takoa omaan päähäni sitä, että kaikkea ei tarvitse sietää, minulla on oikeus onneen ja arvostukseen, minulla on myös oikeus luottamuksen arvoiseen parisuhteeseen ja oikeaan rakkauteen.
Ja mies ei kyllä vaikuttanut yhtään kauhistuneelta. Lähinnä ärsyyntyneeltä, kun tätä "taas" vatvottiin, vaikkei asiasta ole edes sanaa sanottu useampaan viikkoon, tai kuukauteen. Kai hän kuvittelee, että koko juttu on nyt jo jäänyt taakse. Unohdettu. Hän on päässyt livahtamaan tästä kuin koira veräjästä, ainakin minun osaltani. Ja minä silti välitän, vielä jollakin tasolla.. ja sekin näkyy. Ja sitä pääsee käyttämään hyväksi, jos sen huomaa. Ja mieshän huomaa.
Vaikka minua välillä vedätetään ja viedään kuin litran mittaa, niin eropäätöksessäni aion pysyä.
Normaali ihminen pahoittaa tuollaisesta mielensä, välittää/toivoo jotain vielä tai ei. Kait sitä pettyy jotenkin aina uudelleen. Ihminen on kuitenkin niin haavoittuvainen. Tai inhimillinen.
Aika kelmi kyllä tuo sinun miehesi.
Oletteko kokeilleet terapiaa? Jos hän joutuisi oikeasti käymään läpi itseään ja tekemisiään?
Mehän kävimme pariterapiassa jonkin aikaa. Lopetettiin se siinä vaiheessa, kun tehtiin avioeron ensimmäisen vaiheen paperit. Me molemmat olemme käyneet sen lisäksi "omilla" terapeuteillamme, mies vähän useammin kuin minä. En tiedä mitä käsittelevät siellä miehen terapiassa. En ole kysynyt, eikä mies ole hirveästi kertonutkaan.
Vielä jatkan sen verran, että mun mielestä olisi vähän omituista, jos sinä ET toivoisi ja uskoisi ollenkaan, että tuosta jotain voisi vielä tulla. Sehän on kumminkin sun mies, jonka olet itse rakkaudella joskus valinnut. Enempi kai onkin kyse siitä, kumpi painaa vaakakupissa enenmmän: se epävarmuus ja kaikki muu, jonka valitset jos hänen kanssaan päättäisit jatkaa, vai sitten sen itsellinen elämä kaikkinen piirteineen, joka on siinä toisessa vaakakupissa. Varmaan surullisia puolia molemmissa, mutta kumpi on parempi?
Sirpa, niinpä.. Tuohan tässä onkin niin vaikeaa. Jos tuo mies olisi vain joku random tyyppi joka nyt sattuu hengailemaan saman katon alla, niin kengänkuva olisi ahterissa alle aikayksikön. Mutta kun se ei ole. Kun on yhteistä historiaa, yhteisiä harrastuksia, yhteisiä ystäviä, yhteisiä muistoja, yhteistä elämää, yhteisiä voitettuja takaiskuja, yhteisiä onnenhetkiä, yhteisiä tapoja, yhteisiä vitsejä, yhteistä arkea ja juhlaa.. Mutta onko yhteistä tulevaisuutta?
Ihmiset ovat erilaisia, toiset reagoivat "syyllisen oloisesti" vaikka mitään salattavaa ei olisikaan. Sopisi meinaan siihen kuvaan mikä miehestäsi tullut (välttelee vaikeita aiheita, ei osaa käsitellä niitä). Oma puoliso juurikin tuollainen, käytöksestä voisi luulla että salailee ja vaikka mitä, mutta kyse siitä että reagoi vaan sillä tavalla. En tietenkään voi sanoa että miehesi ei voisi valehdella, mutta kun kaikki heti lähti tolle "olisi kyllä kertonut heti jos olisi puhtaita jauhoja pussissa"-linjalle, niin oli pakko kommentoida. Ja kun itsellä on jo valmiiksi ennakkokäsitys/oletus, niin kyllä siinä on tuntosarvet koholla oikein etsimässä niitä merkkejä valehtelusta (vaikka ei ehkä itse sitä tiedostaisikaan). Että ei se aina ole niin yksinkertaista ja selvää kun voisi olettaa.
Kiitos viimeisin anonyymi vähän syvällisemmästä näkökulmasta! Se on hyvää vastapainoa näille valitettavasti aika mustavalkoisille "eroa heti!" - sparrauksille, mitkä näyttävät jostain syystä olevan ylimpänä äänenä näiden aviokriisiblogien kommenttiboxeissa. Kyse on sen verran isosta asiasta, ettei hätiköityjä ja varsinkaan vääriin tulkintoihin perustuvia ratkaisuja kannata tehdä. Erokin voi kaduttaa, nimimerkillä kokemusta omaava.
Niin vaikka sitä kuinka yrittää suhtautua erilailla näihin "viattomiin tapaamisiin", ei menetetty luottamus hevillä palaa. :( On vaikeaa ajatella, että nyt se puoliso on töissä tai kaupassa ihan oikeasti jos aiemmin näin ei ole ollut...
*Halaus*
Mieheni todellakin saattaisi käyttäytyä tuolla tavalla, vaikkei mitään salattavaa olisikaan. Ja varmasti on niin, että omat ennakkokäsitykset muokkaavat omaa tulkintaa toisen käytöksestä tiettyyn suuntaan. Hyviä pointteja teillä. Mutta johonkin pitää vetää oma raja joustamisen ja ymmärtämisen kanssa. Onko se elämää, että joutuu epäilemään toisen puheita ja tekemisiä, vaikkei mitään olisikaan tekeillä - tällä kerralla.
Luottamus on todella vaikea saadaa takaisin. En tiedä voiko sitä edes saada takaisin täysin ehjänä. Ei se rakenna parisuhdetta oikeaan suuntaan, jos joutuu epäilemään ja pelkäämään pahinta, kun kerran sataprosenttisesti tietää, että toinen on aiemmin tehnyt pahoja asioita.. Mielestäni en kumminkaan ole hätiköinyt suuntaan tai toiseen, kun pettämisen paljastumisesta on nyt jo vähän yli vuosi aikaa.
Lähetä kommentti