sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ositus mietityttää

Yritin aloitella exän kanssa keskustelua omaisuuden jaosta. Hän ei oikein ollut juttutuulella. Ihan kuin hän olisi teflonia, josta ei saa tarttumapintaa. Edelleenkin. Ei mitään mielipidettä tai ehdotusta siitä, miten lähdetään liikkeelle. Tuijotti keskittyneen oloisena tietokoneensa näyttöä, selkeästi ilmaisi ettei halua paneutua aiheeseen. Ei sitten. Onko minun sitten tehtävä tämäkin itse? Kovasti toivon että saadaan tämä käytyä asiallisesti läpi, ettei tule jälkimutinoita, sillä haluan saada tämän selvitettyä kerta kaikkiaan lopullisesti. Sitä olenkin pohtinut, että millä tavalla avioeron ositus pitäisi tehdä? Miten tarkat paperit pitää tehdä siitä mitä kumpikin ottaa ja täytyykö paperi vielä toimittaa jonnekin, vai riittääkö että se on tehty ja kummallakin on siitä oma kappaleensa? 


3 kommenttia:

Jääkarhu kirjoitti...

En tiedä, pitääkö ositus Suomessa toimittaa jonnekin, mutta uskon, että ainakin talon myynnistä saatu tulo pitää puolittaa virallisesti paperilla ainakin verottajaa varten.

Ehkä kannattaa kirjata kaikki. Ne asiat, jotka konkreettisesti pystyy puolittamaan, puoliksi ns. lusikat jakoon-periaatteella. Niistä tavaroista, joita ei pysty puolittamaan, sovitte erikseen.

Meillä tuo omaisuus on merkattu sopimukseen Hands On - periaatteella, eli mitä on kätesi ulottuvilla, on sinun. Mies on pakkaillut jo jotakin, ja riitelemättä on tähän asti selvitty. Ne jutut, mitä hänellä oli ennen liittoa, hän saa viedä mukanaan. Liiton aikana ostetuista ja saaduista on vähän keskusteltu.

Jos mies ei suostu tekemään mitään jaon eteen, pistä vaan kylmästi omat tavarasi kasaan ja vie pois.

Siru kirjoitti...

Sellainen ositettava omaisuus, joka vaikuttaa teidän jommankumman verotukseen, on tehtävä kirjallisesti, ymmärrettävästi. Siitä kumminkin riittää, jos on esim. kauppakirjat, joista näkyy, mitä kummankin omistukseen/omistuksesta pois on siirtynyt ja mihin hintaan. Kipot, kupit, kattilat, ja vähän isompikin irtain omaisuus voidaan jakaa ihan teidän keskenänne tekemällä sopimuksella, eikä niistä välttämättä tarvitse mitään paperia. Kokemuksesta viisastuneena: kannattaa kuitenkin laatia asiakirja, jossa todetaan teidän irtain omaisuus jaetuksi, että kumpikin on jakoon suostunut ja tyytyväinen, ja että ei tule allekirjoittamisen jälkeen enää esittämään vaatimuksia sen suhteen. Ja nimet alle. Olennaista on kumminkin, että on joku paperi, jossa käy ilmi, että verotettavaa omaisuutta on jaettu, ja että onko jommallakummmalla sen myötä muuttunut omaisuuden tai esim. asuntovelan määrä. Vaikuttaa henkilökohtaiseen verotusprosenttiin, eli kun olette saaneet asunnon myytyä, kannattaa olla yhteydessä verotoimistoon ja tarkistuttaa oma tuloveroprosenttinsa, ettei tule yllätyksiä. Toki, jos sattuisi niin, että hakisit esim. toimeentulotukea kelalta tai sosiaalitoimistosta, sinne on oltava näistä selvitykset.

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos neuvoista! :) Eiköhän tämä tästä. Exkin jo vähitellen kommentoi ositusasioita.