maanantai 18. maaliskuuta 2013

Mittausmaanantai ja laihdutuspulinaa vaihteeksi

Jotta ei ihan kokonaan eksyttäisi blogin alkuperäisestä aiheesta, otetaanpa tähän väliin vähän laihdutusasiaa. Mittausmaanantain tulokset ovat hieman huolestuttavia. Paino on vaappunut ylös ja alas, ollen nyt 89,6 kg ja vyötärön ympärys on venähtänyt 110 senttiin.. Auts. Ei ole kyllä mikään yllätys, sillä viime viikot tämä rouva on laittanut suuhunsa yhtä ja toista nounou-osaston höttöä, eikä liikuntaa ole ollut nimeksikään, muutamaa kävelylenkkiä lukuunottamatta. Koiran kanssa tepsuttelua ei nyt oikein voi laskea liikunnaksi, kun tahti on verkkaista, eivätkä lenkit ole kovin pitkiä.

Kyllä sen turvonneen olemuksen tunteekin, sillä ihan selvästi vaatteet ovat olleet kireämpiä. Otin muutamia juoksuaskelia ja tunsin uutta hötkyvää materiaalia selässä ja mahassa. Olin jo saanut rasvaa pois niiltä alueilta, enkä ollut sen katoamista huomannut kovin selkeästi olotilassani aikaisemmin, mutta nyt kun sinne on tullut lisää rasvamassaa, niin sen sitten yllättäen huomasikin hyvin! Ei todellakaan ole niin kiinteä olo, kuin vaikka kuukausi sitten. Siis faktahan on se, että meikäläisessä on rasvaa vielä kymmeniä kiloja ylimääräistä, joten saattaa vaikuttaa omituiselta, että nyt yhtäkkiä huomaisin pienen lisäyksen, mutta kyllä sen vaan huomaa. Ihmettelen itsekin, mutta niin se vain on.

Olen antanut huolien ja murheiden lamaannuttaa minut. On tuntunut siltä ettei ole energiaa lähteä liikkeelle, eikä taas toisaalta ole ollut jaksamista kiinnittää huomiota syömisiin. Vanhat tavat ja tottumukset ovat nostaneet päätään, pahaan mieleen on ollut reseptinä karkki ja huoliin herkku. Niitä olen sitten vedellyt oikein kaksin käsin. Onneksi olen kuitenkin aloittanut tämän blogin ja sen avulla ovat ajatukseni aina silloin tällöin palanneet laihdutukseen, terveelliseen elämään ja siihen, että olenhan jo saanut aikaan tuloksia. Ilman tätä olisin todennäköisesti voinut tuosta vaan unohtaa koko laihdutuksen ja kunnon kohottamisen. Pieni takaisku ei minua lannista, takaisin ruotuun vaan. Yritän muistella niitä onnistumisen ja ilon hetkiä, mitä laihtuminen ja kunnon paraneminen ovat saaneet aikaan. Palaan mielessäni niihin itseni voittamisen hetkiin, jolloin olen hurjan rääkin jälkeen voinut todeta, että hei.. minä tein sen! Jaksoin nousta pitkät rappuset monta kertaa ylös saakka, jaksoin juosta mäen ylös, tein treenin (minulle) isoilla painoilla, puristin itseni äärirajoille ja ylitin itseni! Ja ne fiilikset vaa'alla, kun paino putoaa! Ja se, kun saa käyttää pienempiä vaatteita! Ja kun peilistä katsoessa huomaa jotain muutosta! Ja kun yksinkertaisesti on parempi ja energisempi olo! Lisää sitä! :) Energistä viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ei ole ollut mitään syytä velttoiluun, mutta niinpä vaan näyttää painonpudotus pysähtyneen. Sain sen sinne 84.5:een, mutta viikonlopun löyhäilyn jälkeen vaaka näyttikin 86.2:ta. No, se on höttöä, nestettä jne. ja lähtee helposti, mutta huolestuttavaa on se, ettei tsemppivaihde meinaa nyt millään käynnistyä. Ja jos se ei käynnisty, niin suunta on vikkelästi ylöspäin. On tämä tuskaa!

Kun lukee noita sun parisuhdekuvauksia, niin itselle tulee niistä vain yksi ajatus: aika. Noista tunnelmista ei kannata varmaankaan sännätä mihinkään suuntaan, vaan antaa ajan kertoa mihin tunteet asettuvat.

Valoa viikkoosi, Riski Rouva!

T. Ullapulla

Riski Rouva kirjoitti...

Paino nousee tosi salakavalan nopeasti, kun hetkenkin löysäilee. Tuttu juttu.. mutta kyllä se siitä sitten laskeekin, kun tsempin ja vauhdin saa alkuun.

Niin, kun olisikin loputtomasti aikaa.. mutta kun elämä on rajallinen ja se viimeinen käyttöpäivä tulee meillä jokaisella vastaan jossakin vaiheessa, niin sitä miettii miten sen aikansa käyttää.. Tämä on niitä elämän suuria kysymyksiä, joihin etsin vastauksia.

Valoa ja iloa sinullekin, Ullapulla!