tiistai 5. maaliskuuta 2013

Varovaisia katseita tulevaan

Annoin vähän armoa itselleni tällä viikolla ja skippasin punnitsemisen. Paino saa vähän laskea ja mittaan sen ensi viikolla.

Harkinta-aikaa on kulunut viikko ja 25 viikkoa on vielä jäljellä. Mies on ollut kummallisen huomaavainen. En oikein tiedä mistä nyt tuulee.. ajatteleeko hän että unohtaisin eroaikeet? Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä että ero on edessä. Ansaitsen rehellisen ja kunnollisen miehen jota voin arvostaa ja katsoa häntä luottavaisin mielin syvälle silmiin, ja jolle voin sanoa suoraan sydämestäni rakastavani häntä. En vain yksinkertaisesti pysty siihen tämän nykyisen mieheni kanssa.

Haluan uskoa että minulle on olemassa joku rakkauteni arvoinen ihminen jossakin. En toivo virheetöntä ja täydellistä miestä, ei kukaan meistä ole sellainen. Toivon kuitenkin sellaista ihmistä, johon voin luottaa ja tukeutua vaikeina aikoina, jolla on samankaltainen huumorintaju kuin minulla, yhteisiä kiinnostuksen kohteita (edes jotain), suhteellisen terveelliset elämäntavat, hyvä itsetunto, joka osaa keskustella, on rehti ja rehellinen, kiltti, hellä, rakastettava ja rakastava, uskollinenkin. Eihän tuo ole liikaa vaadittu? Ero on loppu, mutta myös uuden alku. Se pelottaa ja jännittää, se tuntuu vaikealta ja hankalalta, mutta myös vapauttavalta. Vaikeuksien kautta voittoon, eikö niin?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pysy päätöksessäsi vaikka välillä tekee mieli peruakin!Loppujen lopuksi se kannattaa.Jossain on joku sinua varten,niinkuin oli minullekin!Erotessa kannattaa olla itsekäs ja olla välittämättä toisen murjotuksesta ja "masennuksesta".Jokainen selviää erosta kuitenkin.Zemppiä elämään.

Anonyymi kirjoitti...

Minun elämäni paras päätös oli petturimiehen jättäminen. Ja vieläkin tunnen kauhua, kun melkein peruin eron... Aivan varmasti olisin katunut!

Kertapanon voisi mielestäni vielä antaa anteeksi, niitä kai sattuu, mutta järjestelmällistä valehtelua ei vain voi antaa anteeksi. Eikä ole kyse edes anteeksiannosta, vaan siitä, että eksäni oli luonteeltaan petturi. Ei hän olisi koskaan muuttunut, yhtä lailla hän pettää nykyistään.

Voimia kuitenkin sinulle, usko pois, se helpottaa kyllä! :)

katsw kirjoitti...

Ei ole liikaa vaadittu! Juuri tuollaisen ansaitset ja pidä lujaa päätöksestäsi kiinni ja pidä katse tulevassa! Tsemppiä!

Minttu kirjoitti...

Ei ole liikaa vaadittu! Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan, mutta luettelemasi asiat, varsinkin hyvä itsetunto, rehellisyys, luottamus, rakkaus ja uskollisuus, ovat suhteen kulmakiviä, ainakin minun silmissäni. Kyllä sellaisia ihmisiä, miehiä sekä naisia, on olemassa! Aina kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa...

Anonyymi kirjoitti...

Mies petti häiden jälkeen ja taivas tippui niskaan. En tiedä mitä olisi odotettavissa tulevaisuudessa, mutta pettäminen on sellainen juttu, jota on vaikea lopettaa.Se on varmaan vähän samanlainen ongelma kuin tunnesyöminen, veikkaisin.
Jos siis ajattelet ihan itseäsi niin laitat toiseen vaakakuppiin mahdollisen paremman ja rehellisemmän elämän. Toiseen vaakakuppiin voit laittaa arvion siitä, mitä tulee tapahtumaan jos jäät suhteeseen.Yksinkin on hyvä olla hetken ja kuulostella kuka olet ja mitä tältä elämältä loppujen lopuksi haluat.

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta! Arvostan sitä todella!

Tuo onkin kiinnostava ajatus, että pettämistä voisi verrata tunnesyömiseen. Jotain tarvettahan siinä varmasti yritetään tyydyttää. Mielenkiintoista.

Yksinkin on hyvä olla, totta. Ainakin vähän aikaa. Yksin olemista en pelkää, enkä yritä väkisin löytää ketään vierelleni. Rauhassa ja ihan itseäni kuulostellen tästä pitää lähteä eteenpäin.

Pupu kirjoitti...

Anonyymi sanoin hienosti tuossa edellä yksinolosta ja vaakakupista. Olet ollut ajatuksissani toisinaan (Hassua, olen lukenut blogiasi vasta jonkin aikaa ja kommentoinut muutaman kerran) ja mietin kun nyt olet avannut blogiisi tämän parisuhdeaspektin kunnolla niin meitä sohvapsykiatreja on aika monta. Itselle tuli mieleen että liiankin monta. Vain sinä ja perheesi tiedätte mikä on teille parasta, mun (ja muitten) kehoitus erota ja lytätä miestäsi ei ole itsetarkoitus eikä edes soveliasta. Mistä hemmetistä minä tietäisin vaikka tämä olisikin väärä ratkaisu??? Kuka siitä kärsii? En ainakaan minä anonyymi lukija... Seuraan kuitenkin matkaasi, olipa päätöksesi millainen tahansa.

Riski Rouva kirjoitti...

Omalta sohvalta muiden parisuhteet näyttävät aina jotenkin niin selkeiltä ja on helppo todeta mitä osapuolten pitäisi omasta mielestä tehdä. Onneksenne, lukijani ja kommentoijani, tiedostan tämän hyvin. En tule osoittamaan sormella ketään, että mitä varten neuvoit minua niin, kun nyt kaikki on ihan pilalla! Huoli pois, voitte jatkaa kommentointia ihan rauhassa. :)

Kunpa tällaisiin tilanteisiin olisikin helppoja ratkaisuja.. Joka vaihtoehdossa tuntuu olevan plussia ja miinuksia, pitää vain yrittää valita niistä paras mahdollinen suunta. Harmi vain, että vasta jälkeenpäin voi varmaksi sanoa, oliko ratkaisu hyvä. Ja jälkeenpäin ei enää voi tietää, miten ne muut vaihtoehdot olisivat vaikuttaneet asiaan.

Lain laatijat ovat kaikessa viisaudessaan jättäneet aikaa sopeutua tilanteeseen ja tunnustella omia tunteitaan. Se on hyvä. Olen nyt kuitenkin sitä mieltä, että ratkaisuni on oikea, mutta onhan tässä tämä harkinta-aika vielä jäljellä.