maanantai 10. helmikuuta 2014

Spekulointia syillä

Huh huh. Itsehillintä on ollut koetuksella. Tekisi mieli ottaa yhteyttä ihan jatkuvasti. Onneksi sentään töissä oli sen verran vilskettä, ettei ehtinyt miettiä kovin paljon. Tiedän Mr A:n olevan hyvin kiireinen nyt, enkä haluaisi tungetella. Tiedän myös, että hän on periaatteen mies, myöskin herrasmies. Hän ei varmasti halua painostaa, eikä tunkea omaa seuraansa, jos häntä epäilyttää ettei se kelpaa. Mietinpä nyt, että annoinkohan epähuomiossa sellaista signaalia, että en oikeastaan ole kiinnostunut syvemmässä mielessä. Saatoin joissakin tilanteissa käyttäytyä vähän .. no, liian etäisesti, kun olin niin häkellyksissäni, kun vain kovin epätoivoisesti koetin pitää pääni kylmänä, vaikka melkeinpä teki mieli heittäytyä syliin.. jos rohkeutta olisi riittänyt.

Onneksi kyseessä on ihminen, jonka näen ihan muissakin merkeissä epäsäännöllisen säännöllisesti. Voin sopivan hetken tullen käydä nykäisemässä hihasta, että haluasin jutella.. ei tarvitse olla pelkän kännykän varassa. Tuntuu niin epätoivoiselta saada omaa viestiään ilmaistua oikeanlaisena tekstiviestein, tai edes puheluin, kun ei näe toisen ihmisen reaktioita, eleitä ja ilmeitä. Ja katseesta näkee sen tietynlaisen lämmön, jos sitä on olemassa. Ja joku ihmeen kynnys siinä on, että soittaisin ja pyytäisin uudestaan kahville. En tiedä miksi. En halua tuppautua, ehkä? Pelkään, että saan otsaani takiaisen leiman. Tai että ehkä innostunkin hullunlailla tästä miehestä, sanon ja teen harkitsemattomia asioita, vaikka oikeasti ehkä olenkin innostunut siitä että joku huomaa minut, sanoo oikeita asioita ja käyttäytyy herrasmiesmäisesti. Oi voi.

Pakko kyllä myöntää, että tuollainen hyväkäytöksinen, hieman(?) vanhempi herrasmies, jolla on tervettä itseluottamusta ja elämänkokemusta, on melkoisen vetovoimainen tapaus. ;) Ikäerohan tässä nyt oikeastaan on sellainen kysymysmerkki, mihin en tiedä miten suhtautua. En tiedä hänen ikäänsä tarkkaan, mutta veikkaan että eroa on plus miinus 15 vuotta. Ja se hämmentää tosi paljon, että tätä aiemmin en oikeastaan ole sen kummemmin edes kiinnittänyt häneen huomiota. Mikä nyt muutti asian? Sekö, että hän osoitti kiinnostusta? Vai kolahtiko nyt vaan kunnolla, kun me molemmat olemme nyt tahoillamme vapaina katselemaan ympärillemme? Vai mikä?


2 kommenttia:

Kilokiukuttelija kirjoitti...

Tällainen pohdinta on täysin loogista tuossa elämnvaiheessa.
Olet eronnut ja nyt vapaana ja ehk äsopiva ihminen on lähellä.
Voi olla, että hän on SE tai sitten ei.
Älä mieti liikaa, mutta toisaalta saat miettiä jonkin verran, koska se on tapa prosessoida asioita :)

Et toisaalta tässä vaiheessa tule saamaan tietoosi, millaisia signaaleja mahdollisesti annoit tapaamisessamme.
Sen kuulet ehkä joskus tulevaisuudessa jos pääsette tilanteeseen, jossa analysoitte ekaa tapaamista: "no mä olin ihan kipsissä" "en kyllä sellaista huomannut".. :P

Jos työkuvioiden kautta ei tule nähtyä, sitten siitä vaan viestiä menemään. Miksi et toimisi niin kuin SINÄ haluat, ilman, että analysoisit miten se tulkitaan? Miehet on aika yksiviivaisia - jos häntä kiinnostaa, hän tarttuu tapaamisehdotukseen. Jos ei, ei tartu.

Riski Rouva kirjoitti...

Niinpä niin. On tullut ihan tarpeeseen tämä muutaman päivän hiljaiselo tässä välissä, ennättää suurimmat tunnekuohut laantua ja osaa ajatella järkevästi. Järkevämmin. Ehkä.

Ja mitähän MINÄ sitten yleensäkään edes haluan? Haluanko että hän on kiinnostunut minusta, vai en? Olenko itse kiinnostunut hänestä, vai en? Ja miten jatkossa tulemme toimimaan yhteisissä kuvioissa, tästä voi tulla mutkia matkaan..

Mutta katsellaan, edelleenkin.