keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Uskaltaako vielä iloita tuloksista?

Kävin aamulla kotivaakaa kiusaamassa ja se vahvisti sen että paino on todellakin pudonnut viimeaikaisista lukemista. En ole niitä edes merkinnyt tänne blogiini, kun olen mittaillut sitä milloin sattuu ja koko paketti on lähtenyt taas vähän lapasesta viime viikkoina. (Jos se nyt sitten lopulta toimi, näytti aluksi aivan kummallisia tuloksia..) Ensi maanantaina aion mitata vyötärön ja punnita painon, katsotaan sitten miten se suhteutuu noihin viimeisimpiin merkittyihin tuloksiin. Jännittää! Ei tavallaan uskalla edes ajatella että tulos olisi oikea, vaan alitajuntaisesti pelkään että se oli vain jotain alkuhämäännystä, poistuneita nesteitä, luonnollista painon vaihtelua tai jotain muuta sellaista - mutta ei kuitenkaan sitä aitoa ja oikeaa laihtumista. Hölmö minä.. Toivon kovasti että ensi maanantain tulos on samansuuntainen kuin tämän viikon tulos, ehkä sitten uskallan jo luottaa siihen että pysyvääkin tulosta on tullut.

Ainakin paikat ovat kipeinä treenistä, takareidet etenkin.. Tietää tehneensä jotakin. Pelottaa huominen aamutreeni, mennään taas ulos. Jos suunnataan taas niille pitkille rappusille, tai ylämäkeen.. Ei auta, kun tähän leikkiin on nyt lähtenyt niin kyllä tässä pitää loppuun saakka leikkiä.

2 kommenttia:

Possu kirjoitti...

Onneksi olkoon! Ja tuttu tunne... Itsekään en meinannu aluksi uskoa, että oikeesti oon laihtunu. Mut vaatteista huomaa :D Hienoa!

Riski Rouva kirjoitti...

Kiitos!! :) On tämä vähän epätodellista, mutta kai sen viimeistään ensi maanantaina näkee miten homma oikeasti edistyy. :)