Sitä sun tätä ja vähän totakin

Mulla oli ihan joku aihekin mielessäni, kun päätin avata blogini ja kirjoittaa muutaman rivin. Unohdin. No, ei voi mitään. On kuitenkin sellainen tunne, että pitää päästä purkamaan mieltään tänne, joten näppäimistö saa laulaa mitä mieleen juolahtaa.

Laihdutus: Ja kököt.. ei tuu taas yhtään mitään. Mä oikeasti tarvitsen jonkun potkimaan mua ahteriin, että saan jotain aikaan. Päätin että maksoi mitä maksoi, ilmoittaudun taas jonnekin "kurssille". Rahaahan ei ole siis senttiäkään ylimääräistä, mutta omaan hyvinvointiin pitää sijoittaa. Eikös? Yritän raapia rahat jostakin. Mä olen kohta muuten taas samassa painossa mistä kesällä lähdin, ja sitten kohta taas siinä missä olen isoimmillani ollut (99, jotain kiloa, ellei ollut jo yli satasenkin..), ja sitten siitä onkin hyvä jatkaa alkanutta matkaa.. Juuei, ei käy.

Raha: Joo, tätä liippasikin tuo äskeinen aihe. Rahaa ei ole yhtään liikaa. Piti jo laittaa pankkiin viestiä, että voitaisiinko maksaa asuntolainasta vain korkoja jonkin aikaa, kun lainanlyhennykseen ei ole mitenkään varaa. Toivottavasti ovat suopeita, eivätkä vaadi taloa myyntiin. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun pankin kanssa tällä asialla olemme.. Vaikka voihan se olla että talo menee myyntiin ihan eronkin takia ennen pankin vaatimuksia. Elämme jännittäviä aikoja.

Parisuhde:  Mies taisi havahtua eron mahdollisuuteen siinä vaiheessa, kun eropaperi oli pöydällä nenän edessä. Hän suuttui, eikä halunnut puhua asiasta, hänelle tuli "paha mieli". Miehen mielestä pitäisi katsoa eteenpäin ja rakentaa suhdetta yhdessä. Päivän, pari hän oli äreä ja etäinen. Ei pitäisi kuulema kaivella yksityiskohtia ja muutenkaan puhua siitä mitä tapahtui, koska hän ei muuten pääse siitä yli. Hän?! Jaahas, no ikävää sinänsä, että minä en pääse siitä yli, jos asia lakaistaan maton alle ja eletään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja katsotaan vain tulevaisuuteen. Pattitilanne. Kun hän ei näyttänyt ottavan asiaa mitenkään esille, aloitin keskustelun jossa kerroin (ja itkin) mm. että olen tuntenut itseni loukatuksi hyvin monella tavalla: ihmisenä, vaimona, naisena, seksuaalisesti, ystävänä (tämän toisen naisen taholta), sekä epäileväni hänen menemisiään ja saamiaan tekstareita/maileja..  Ja että haluaisin että hän jotenkin osoittaisi katumusta ja sitä että on pahoillaan ja pyytäisi anteeksi ja yrittäisi edes jotenkin hyvittää asiaa. Hän kuunteli sohvalla takakenossa silmät kiinni, eikä puhunut kovinkaan paljoa. Sen sanoi, että nythän sä puhuit ihan eri asioista kuin ennen (..? Kun en ilmeisesti siis kysellyt mm. koska ja miten suhde alkoi), eikä lohduttanut juurikaan millään tavalla, tai mitenkään osoittanut ymmärtävänsä minua. Vastasi vaan että en minäkään voi tietää miltä hänestä tuntuu. Vajaan tunnin kuluttua hän sanoi, että nyt pitäisi lopettaa, koska muuten aiheet alkavat kiertää kehää ja keskustelusta tulee vaan samojen asioiden jankkausta. Että voidaan sitten jatkaa joskus toisen kerran, vaikka vaan vähän aikaa. Typerryin, mutta eihän toista voi pakottaa keskustelemaan. Mulla olisi kyllä ollut monta aihetta vielä sanomatta, eikä keskustelu suinkaan ollut mennyt tuollaiseksi jankkaamiseksi, kuten mies sanoi. Keskustelun jälkeen hän on ollut hyvin mielin kielin ja vaikuttanut iloiselta(?!) ja käyttäytynyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Saan todennäköisesti odottaa maailman tappiin saakka, että hän aloittaisi keskustelua itse, joten minähän sitten olen taas se ikävä ihminen, joka haluaa vaan kaivella menneitä, eikä panostaa suhteeseen kun en katso eteenpäin..

Ei tässä nyt tainnut mitään punaista lankaa olla, mutta tulipahan taas avauduttua. Seuraavaksi suuntaan keittiöön tekemään ruokaa siiheksi kun mies palaa töistä. Jee jee.. ja happy happy joy joy.