Erokeskustelu

Eilen päätin ottaa puheeksi tunteeni ja ajatukseni suhteestamme, sekä kertoa miehelle, että haluan erota. Päätin pysyä rauhallisena ja yrittää hoitaa asian mahdollisimman hyvässä hengessä.

Riski Rouva: - Minulla on ollut tosi paha olla ja olen ahdistunut. En pysty luottamaan sinuun enää niin paljon, että voisin jatkaa enää.
Mies: - No mitäs nyt sitten..?
RR: - Kai se harkinta-aika sitten täytyy pyöräyttää käyntiin.
M: - Etköhän sä ole jo tarpeeksi harkinnut. Mä arvasin että tässä käy näin.

Pyörittelin sanoja mielessäni, mies vaikutti ärtyneeltä.

RR: - No se nyt kuuluu tähän, se ensimmäinen puoli vuotta. Vähintään.
M: - Mä olen kyllä yrittänyt kaikkeni! Mä en enää keksi mitä muuta mä olisin voinut tehdä..

Purin hammasta ja päätin olla tarttumatta tähän, vaikka kiukutteleva asenne ärsyttikin. En todellakaan halua itselleni miestä, jolle pitää jokainen asia selittää juurta jaksain, kertoa mitä asioita suhteessa saa ja ei saa tehdä. Ilmeisesti sekin olisi sitten ollut aiheellista.. Olin kyllä kertonut mitä asioita hän olisi voinut tehdä toisin sen jälkeen kun pettäminen tuli ilmi, vaikka en edes itsekään osannut määritellä, mitä sellaista hän olisi voinut tehdä millä uskottomuuden voisi kokonaan hyvittää.

M: - Kyllä mä arvasin että tässä näin käy.
RR: - Se mitä sä sinne uudenvuodenjuhliin lähtiessäsi sanoit, että lupaat rakastaa ja muuta.. Mä en vaan pysty luottamaan. Sä lupasit mulle samat asiat aikaisemminkin, ja miten siinä sitten kävi. Ei mennyt montaa viikkoa, kun.. Mä olen luottanut suhun 100-prosenttisesti ja jos joku olis tullut mulle sanomaan että sulla on suhde, niin en mä olis uskonut. En millään..

Mies oli hiljainen ja vaikutti jotenkin harmistuneelta, kiukkuiselta ja turhautuneelta. Itse nieleskelin kyyneleitä.

M: - Mä voin rehellisesti sanoa että sen jälkeen mulla ei ole ollut ikävä, enkä ole ollut yhteydessä (toisen naisen nimi), eikä keneenkään muuhunkaan.

Kaksi asiaa iskeytyivät mieleeni, ensinnäkin "sen jälkeen" ja "keneenkään muuhunkaan". Mietin mielessäni, että muista luottaa vaistoihisi.. Jos itse olisin ollut mieheni tilanteessa, olisin todennäköisesti vakuutellut maasta taivaisiin, ettei koskaan ole ollut ketään muuta, eikä ole senkään jälkeen ollut. Jos asia siis olisi niin. Nyt mies toteaa, että "sen jälkeen" ei ole tapahtunut mitään.. Tässä vaiheessa minulle on käytännössä aivan sama, vaikka mies sanoisi mitä, päätökseni olen tehnyt. Tunnen olevani todellakin petetty ja suhteemme tuntuu nyt olevan aivan pelkkää valhetta. Arvelen miehelläni olleen muitakin naisia tässä vuosien mittaan, vaikka ei tunnustakaan.

RR: - Vaikka sä sanoisit ettei sulla ole ollut ketään muuta ennen sitä, eikä sen jälkeen, niin en mä usko. Mä vaan en enää pysty uskomaan. Mä haluaisin uskoa sua, mutta en pysty.
M: - No mun ei sitten tarvitse selitellä sulle enää mitään.

Mies nousee selvästi ärtyneenä ja lähtee pesemään hampaitaan.

M: - Menen nukkumaan. Hyvää yötä.
RR: - Hyvää yötä..


Päälimmäinen ajatukseni oli se, että olen nyt tehnyt oikean ratkaisun. Mietin jopa sitä, että olinpa hölmö kun odotin näin kauan. Miehen käytös oli vähän kummallista, kiukuttelevaa. Ihan kuin hän olisi ollut harmissaan siitä, että hänen omasta mielestään runsaat ja ylitsepursuavat sovittelun eleensä eivät olleet riittäneet, että olen kohtuuton, kiittämätön ja mihinkään tyytymätön, että mikään ei riitä, eikä hänellä olisi mitenkään ollut mahdollisuutta korjata asiaa. Mies oli keskustelun aikana kylmäkiskoinen ja.. no, vaikea sanoa. Jotenkin tuli sellainen olo, että hän oli luovuttanut taistelun jo ennen kuin oli sitä edes aloittanutkaan, kun hän sanoi arvanneensa tuloksen.

Kyllä hänen käytöksensä tässä puolen vuoden aikana on nyt jälkeenpäin ajatellen ollutkin sellaista, että kunhan tässä nyt vähän jotain muodon vuoksi yritän, ei tästä kuitenkaan mitään tule. En tiedä kuinka paljon hän loppujen lopuksi sitten oikeasti sydämessään halusikaan jatkaa kanssani. Olisi voinut kuvitella, että jos hän todella olisi ollut pahoillaan ja olisi halunnut uuden mahdollisuuden, hän olisi pahoitellut ja pyydellyt anteeksi vähän väliä ja yrittänyt kaikin keinoin keksiä tapoja sovitella tekosiaan. Tai ehkä sitten vain kuvittelen. Ehkä vain elokuvissa toimitaan niin? Vaikka onhan tämä tosielämäkin joskus elokuvaa ihmeellisempää.