Sain hiljattain kerrottua äidilleni mieheni uskottomuudesta. Olin stressannut kertomista etukäteen ja päättänyt olla asiasta hiljaa niin kauan, että asiat selkeytyisivät edes jonkin verran omien korvieni välissä ja että ehtisin itse muodostaa edes jonkinlaisen mielipiteen siitä, mitä aion tehdä. Äidilläni on tunnetusti vahva temperamentti ja erittäin voimakkaat näkemykset ja mielipiteet asiaan kuin asiaan, eikä hän epäröi niiden julkituomista. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa elämäni aikana, kun olen tuskissani manannut että olinkin mennyt kertomaan tietyistä asioista hänelle, sillä sen suuruusluokan pyöritys niistä on aina tullut, että oksat pois. Omilla näkemyksilläni ja mielipiteilläni ei ole ollut yhtään mitään merkitystä, kun kyllähän hän tietää miten tämä asia kuuluu hoitaa ja mitä minun pitää tehdä. Voitte varmaan kuvitella, että en suinkaan ole ollut asioista ihan samaa mieltä. Ja voitte varmaan kuvitella senkin, mitä siitä on seurannut, jos en ole tehnyt hänen mielensä mukaan..
No, kerroin hänelle ja jäin korvat luimussa odottamaan räjähdystä ja sanelua että mitä minun tulisi nyt tehdä. Hämmästykseni oli suuri, kun hän olikin yllättävän tyyni ja rauhallinen. Ei draamaa. Ei huutoa. Ei yhtään ainutta edes neuvon muotoon verhoiltua määräystä, mitä minun tulisi tehdä, muuta kuin että katsele nyt, miltä tuntuu. Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi..! Ihan turhaan olin stressannut tätäkin asiaa puoli vuotta. Toisaalta, kun aina aikaisemmin suhtautuminen on ollut ihan toisenlainen, niin on ollut perusteitakin olla stressaantunut kertomisesta. Etenkin kun omakin pää on ollut ihan sekaisin. On se kyllä vieläkin, mutta kuitenkin..
Toki äiti väläytteli omintakeisia ajatuksiaan, sillä hän sanoi miettineensä jo pitkään, että kyllä minun pitäisi miehestäni erota, jotta saisin laihdutettua rauhassa. Hänen näkemyksensä mukaan laihdutus ei onnistu niin kauan kun asumme yhdessä, kun mieskin syö aina niin paljon.. Jjjjoo, no ripaus totuuttahan tuossa saattaa toki olla, sillä onhan se hankalaa muuttaa omia ruokailutottumuksiaan, jos toinen syö mitä mieleen juolahtaa, mutta että ihan erota sen takia?
Siinä yhdessä päiviteltiin, mitä miesten (ja naistenkin) mielessä liikkuu, kun pettävät. Kertoili omia kokemuksiaan tuntemistaan ihmisistä ja omista seurusteluaikaisista kokemuksistaan. Yllättävän hyvässä hengessä siinä jutusteltiin ja olin kyllä hurjan helpottunut siitä, miten kivuttomasti kaikki sujui. Vaikka vielähän tässä ehtii tapahtumaan yhtä ja toista, enkä ollenkaan ihmettelisi sitäkään, että tästä(kin) tulisi sellainen soppa mitä ruoditaan kohta puolen suvun kanssa puhelimitse ja naamatusten niin, että jokaisella on oma totuutensa, miten tässä nyt pitäisi edetä. Ei olisi ensimmäinen kerta sekään. Mutta totisesti toivon, että niin ei käy, vaan että saisimme mieheni kanssa ihan rauhassa käsitellä asiaa keskenämme. Sikäli kun käsittelemme. Ei olla taas vähään aikaan puhuttu asiasta mitään. Mies vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta, minä esitän iloista ja odotan että mies itse haluaisi jutella.. Tiedän ettei sitä tule tapahtumaan, vaan että minä sen keskustelun joudun taas aloittamaan ja miehen mielen siten pahoittamaan.. Mutta eihän sitä tiedä. Ehkä mies yllättää minut kuten äitini minut yllätti?
6 kommenttia:
Sinulle on tunnustus blogissani!
Kiitos paljon Manta! Täytyypä käydä noukkimassa talteen. :)
Hmmm...tavallaan tuo äidille (suvulle) kertominen on kuin rangaistus miehellesi. Jos nimittäin pysytte yhdessä, niin hänellä on nyt sitten petturin leima otsassaan loppuelämänsä ja äitisi ainakin suhtautuu häneen eri tavalla.
Ansaittuahan se tietysti on ja jos ero tulee, niin eipä tarvitse sitä sitten äidille selitellä. :)
Onnea laihtumisesta!
Tottahan sinä turiset. Mies on nyt merkitty mies, ainakin tiettyjen ihmisten silmissä. Vaan eihän siinä sinänsä mitään valheellista tai väärää tietoa ole välitetty. Päinvastoin, nyt ainakin äiti tietää missä mennään ja ylenpalttinen hypetys, jota hän on tähän saakka harrastanut, saattaa vihdoinkin vähentyä. Jotenkin merkillisellä tavalla äitini on pitänyt miestäni hyvinkin korkealla korokkeella, joskus aiheesta, mutta aika usein ihan aiheettakin. No, aika maltillisesti äiti tilanteeseen suhtautui, joten saapa nyt nähdä mitä tulemaan pitää. Äiti itse asiassa kielsi minua kertomasta kenellekään että olen tästä hänelle kertonut, joten hän ei ilmeisesti aio pitää asiasta suurta meteliä. Eipähän ainakaan minun tarvitse pitää mitään kulisseja yllä siihen suuntaan, tai kiemurrella vaivautuneena ja tuskastuneena, kun äiti kehuu milloin mitäkin asiaa miehessäni. Ja eipä hänenkään tarvitse ihmetellä että mistä tuulee, jos minä käyttäydyn miestä kohtaan joskus jotenkin eri tavalla kuin ennen.
Hei, en ymmärrä miksi tällaiset asiat tulisi salata? Itse olen salannut läheisiltäni huonoja kokemuksia ja vaikeita asioita, mutta koska ne ovat tosia, niitä ei tulisi salailla kun suoraan kysytään. Häpeän kai itsekin millaisessa suhteessa oikein roikun...ystävät kun peilaisivat heti totuuden takaisin ja se osuisi nilkkaani...
Äitisi tietää tai tajuaa ehkä enemmän kuin arvaatkaan. Liekö kokemusta tai näkemystä vastaavasta. Näitten asioitten jakaminen ja läpikäyminen joka tapauksessa on sinun etuoikeutesi, vaikkei miehesi siihen haluakaan osallistua.
Kiitos mielipiteestäsi. Onhan se totta että ei tosiasioita mikään muuksi muuta, joten miksipä niistä ei sitten puhuisi suoraan. Joka tapauksessa minua helpotti suuresti kun sain kerrottua äidilleni.
Lähetä kommentti