Joku peikko tuossa kokkaamisessa on, kun ei eilen tullut kuitenkaan tehtyä "kunnon ruokaa". Ilta meni myslileivän, ruohosipulituorejuuston, omenan, HeVi Shottien, A+ luonnonjugurtin & marjamyslin ja parin pähkinäkourallisen merkeissä.
Aamulla nappasin HeVin ja vesilasillisen ja tässä sitä on tullut nökötettyä koneen äärellä sen jälkeen. Surffaillessani löysin netistä jutun ja linkin personal trainerina toimivasta miehestä, joka oli todella hyvässä kunnossa. Hän päätti lihottaa itsensä ja sitten laihduttaa, jotta voisi paremmin ymmärtää asiakkaitaan. Hänen havaintonsa lihomisen aikana mm. fyysisen kunnon rapistumisesta ja mielialan muutoksista olivat mielenkiintoista luettavaa. Itsekin ryhdyin miettimään, että olisiko saamattoman ja vetämättömän oloni takana todellakin vääränlainen ravinto ja sen mukanaan tuoma ylipaino. Vaikka en siis varsinaisesti pidä itseäni laiskana, niin on se kuitenkin ihan totta että en jaksaisi ryhtyä mihinkään ylimääräiseen. Siivoaminen tuntuu haasteelta ja näköjään ruuan tekeminenkin. Ehkä tässä laihtumisen myötä saisin elämääni ihan uudenlaisiakin ulottuvuuksia?
Muutostahan ei oikeastaan voi tehdä kukaan muu kuin minä. Jos minä haluan laihtua ja saada virkeyttä, itseluottamusta, jaksamista, positiivista energiaa, ja muita mahtavia asioita, niin itsehän ne pitää saada aikaan. Täytyykin yrittää miettiä laihduttamista niin että mitä minä tästä SAAN, eikä niin että mistä minä tämän takia joudun luopumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti