Ei se laihduttaminen nyt vielä ottanut tuulta purjeisiin. Jotenkin sitä vain lipsui karkkeihin ja herkkuihin, ja aina vasta syötyäni "kielletyt hedelmät" tuli tajuntaan ajatus siitä, että eihän mun pitänytkään.. Syvällä ovat totutut tavat ja opitut paheet.
Kävin tuossa viikolla ostamassa uudet housut, kun vanhat olivat kuluneet jo tosi valjun näköisiksi. Sovituskopissa satuin vilaukselta näkemään itseni takaapäin.. ja se oli pysäyttävä hetki. Piti kurkistaa peiliin uudestaan - hyvin varovaisesti. Ahteri oli leveä kuin leivinuuni ja muhkuraa ja pahkuraa oli joka puolella. Selkämakkaroita roikkui useammassa rivissä. Ei se ole ihme että mies ei oikein enää lämpene vällyjen välissä.. totuushan se vain on että en ole järin viehkeä ilmestys. Edestäkään päin..
Ja SILTIKÄÄN en vielä saanut itseäni ruotuun tuon heräämisen jälkeen. Kotiin tuli kannettua suklaata ja keksejä ja siideriä ja punaviiniä ja lisää karkkia ja lisää herkkuja ja vaaleaa leipää ja jäätelöä ja lisää karkkia ja pari siideriä ja ja ja.. Ihan mahdotonta!! Eihän tämä ole enää tottakaan! Tämä on melkein kuin joku addiktio, riippuvuus, kirous.. Millä tällaisesta pääsee eroon? Hullua.
Haluan hoikistua, haluan päästä kiloistani eroon, mutta ilmeisesti en sitten kuitenkaan halua. Vai miten tällainen käytös olisi selitettävissä? Tarvitsisin jonkun asiantuntevan ja kannustavan ihmisen tuekseni ja avukseni. Mihinkään personal traineriin ei todellakaan ole varaa, joten sellainen jää haaveeksi. Toivottavasti laihtuminen ei jää haaveeksi vain..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti