Olen hurahtanut treenivaatteisiin! Minä, pitkän linjan sohvaperuna! :) Olen ostanut alennusmyynneistä kivan näköisiä vaatteita, kokoja M, L, 40, 42. Jotkut 42-kokoisista vaatteista menevät päälle jo nyt, mutta joissakin on tiukempi mitoitus ja pitää vielä vähän malttaa. Syksyn treenasin vanhoissa t-paidoissa ja legginsseissä, mutta nyt ajattelin saada lisätsemppiä treeneihin pirteistä väreistä ja kivoista kuvioista. Osa vaatteista on ollut jo pitkään kaapin nurkassa odottamassa sitä "joskus" päivää.. ja nyt niitä voi käyttää. Jippii!
On tuntunut aika huikealta että voin laittaa päälleni vaatteen, jonka kokolapussa lukee 42. Neljäkymmentäkaksi! Isoimmillani vaatteeni ovat olleet muutama vuosi sitten kokoa 48, silloin painoin sata kiloa ja painoindeksi oli 40. Tämän vuosituhannen alkuaikoina olen painanut alimmillani 73 kiloa, silloin olin juuri saanut pudotettua Painonvartijoissa 17 kiloa. Ne kilot tulivat ryminällä takaisin ja vielä korkojen kera. Niin kovasti toivoisin, että tämä on nyt viimeinen kerta kun minun pitää näitä ylenpalttisia ylipainokiloja laihduttaa.. Olisin nyt tyytyväinen loppupainoon joka olisi jossakin 60 kilon huitteilla, vähän alle, vähän yli. Painoindeksin mukaan noin 62 kiloa olisi normaalipainon yläraja 158 senttiselle ihmiselle. Siihen on matkaa vielä noin 30 kiloa..
Ei pidä ajatella sitä koko könttää kerralla, vaan pitää pilkkoa se pieniin palasiin ja iloita välitavoitteiden saavuttamista. Tai sitten vaan yrittää miettiä asiaa oman terveyden ja kunnon kohentamisen kannalta, paino lähtee siinä sivussa. Sillä tavalla ajateltuna laihdutus ei ehkä tunnu niin uuvuttavalta, eikä lopputavoite kovin kaukaiselta. Pitäisi yrittää iloita pienistä parannuksista, esimerkiksi punnerruksissa huomasin että sainkin tehtyä jo useamman punnerruksen suorin vartaloin kuin aikaisemmin. Muistan kun viime syksynä aloitin Kevyen Sankarin ja sain hädin tuskin kolme punnerrusta tehtyä polvet maassa, ennen kuin voimat olivat aivan loppu. Tai kun otin muutamia juoksuaskeleita ehtiäkseni jonnekin ajoissa, läähätin ja läkähdyin pienestäkin spurtista. Nyt en ole vielä uskaltanut kokeilla juoksemista ihan tosimielellä, mutta voin ottaa helposti pieniä pyrähdyksiä, eikä happi lopu kokonaan, vaikka vähän hengästyttääkin. Sellaiset asiat motivoivat, ainakin minua. Ja sitten ne vaatteet... :)
En ole oikein koskaan ollut mikään vaatefriikki, enkä ole raaskinut ostaa mitään kovin kallista tai erikoista. Takaraivossa on aina kummitellut ajatus siitä, että vaate jää käyttämättä kun laihdutan. Yllätys yllätys, tässä on mennyt jo hirmuisen monta vuotta odotellessa sitä päivää, että olen laiha. Pitää elää nyt. Tässä päivässä. Tai huomisessa, kun ostan niitä liian pieniä vaatteita. Eipä tässä kyllä ole juuri ollut varaakaan ostaa oikein mitään ihmeellistä, mutta alennusmyynnit ovat kyllä tosi hyviä löytöpaikkoja! Ja kun ostaa laadukkaista materiaaleista tehtyjä vaatteita, niin ne kestävät pitkään kovaa käyttöä ja useita pesuja. Painon pudottua olen huomannut itsessäni enemmän ja enemmän kiinnostusta kauniisiin vaatteisiin ja muotiin yleensäkin. Ehkä minusta muotoutuu vielä vaate-/muotibloggaaja, kun vielä vähän innostun.. heh. No, tuskinpa sentään. Mutta kyllä tässä on itsestään huomannut uusia piirteitä, kun kroppa on pienentynyt, kunto kohonnut, olo parantunut ja itsetuntokin on varmaan kohentunut. Ja onhan liikunta hyvää hoitoa mustalle mielellekin. :)
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
maanantai 28. tammikuuta 2013
Mittausmaanantai, lukija ja kymppitonni
Blogia on nyt klikkailtu hieman yli 10 000 kertaa, WAU! Ja kahdeskymmenes lukijakin on liittynyt joukkoon, tervetuloa! Ihan huippuhienoa! :)
Ihan yhtä huippuhienot fiilikset eivät olleet aamulla, kun paino näyttää ikävästi nousevan viimeviikkoisesta.. Peräti reilulla kahdella kilolla! Viikko sitten paino oli tasan 88 kiloa, kun tänäaamuna vaakapirulainen pomppasi näyttämään taas niitä ysillä alkavia lukemia.. 90,7 kg. Vyötärökin oli suurentunut, 108 cm. Mitä kummaa? Ruokavalio ei ole ollut ihan orjallista, mutta että noin paljon plussaa.. hmm. Vaikuttaakohan se, että aloitin liikunnan taas reilun kuukauden tauon jälkeen? Keräisikö kroppa nestettä? Sehän ei selviä kuin ajan kanssa, treeniä jatkamalla. Käynnistymisvaikeuksia, sovitaan niin. On sentään talvi ja pakkasta ja kaikkea, eiväthän autotkaan lähde pakkasella käyntiin ihan tuosta vaan - ainakaan ihan kaikki.
Eipä tässä tällä erää nyt muuta. Mukavaa maanantaita!
Ihan yhtä huippuhienot fiilikset eivät olleet aamulla, kun paino näyttää ikävästi nousevan viimeviikkoisesta.. Peräti reilulla kahdella kilolla! Viikko sitten paino oli tasan 88 kiloa, kun tänäaamuna vaakapirulainen pomppasi näyttämään taas niitä ysillä alkavia lukemia.. 90,7 kg. Vyötärökin oli suurentunut, 108 cm. Mitä kummaa? Ruokavalio ei ole ollut ihan orjallista, mutta että noin paljon plussaa.. hmm. Vaikuttaakohan se, että aloitin liikunnan taas reilun kuukauden tauon jälkeen? Keräisikö kroppa nestettä? Sehän ei selviä kuin ajan kanssa, treeniä jatkamalla. Käynnistymisvaikeuksia, sovitaan niin. On sentään talvi ja pakkasta ja kaikkea, eiväthän autotkaan lähde pakkasella käyntiin ihan tuosta vaan - ainakaan ihan kaikki.
Eipä tässä tällä erää nyt muuta. Mukavaa maanantaita!
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Syvälle sydämeen sattuu
Enpä löytänyt kahvakuulaa. Missähän kummassa se on? Olen varmaan jemmannut sen omantunnontuskissani niin varmaan paikkaan, että ei sieltä kolkuttele ja kummittele.. Paino tuntuisi olevan vähän noususuunnassa, viimekertaisen aloituksen kaltaista kahden kilon rysähdystä ei taideta tulla näkemään tällä kerralla. Vähän jähmeältä on tuntunut taas tuon ruokavalionkin kanssa, ei jaksaisi tehdä ruokaa. Ta edes syödä. Jotenkin laiskistuttaa. Tai en tiedä onko tämä laiskuutta, ehkä muuten vaan jotain lamaannusta? Keskeneräiset asiat vievät voimia. Pitäisi tehdä päätöksiä. Päätöksiä, päätöksiä, päätöksiä.. huoh.
Tapasin erään tutun ja hän kehotti minua tekemään päätöksen pian avioliiton jatkamisesta tai erosta. Hän sanoi että asia pitää jättää taakse, eikä siihen saa enää koskaan palata ja sitten vain jatkaa yhdessä. Tai jos ei siihen pysty, pitää erota. En kuulema saisi kiusata miestä kaivelemalla menneitä. Mieheni ei tämän tuttuni mielestä jaksa kohta enää odottaa.
Vai että mieheni ei jaksa enää odottaa.. jaa jaa, no onpa erikoinen teoria. Valitettavasti en ehtinyt jutella tämän tuttuni kanssa pidempään, olisin hyvinkin kyseenalaistanut hänen näkemyksensä asiasta. En usko että pidemmän päälle olisi hyvä vain lakaista asioita maton alle ja päättää että menneet ovat menneitä ja tästä jatketaan nyt vain eteenpäin, eikä niihin asioihin enää palata. Koskaan. Jos asioita ei ole käsitelty ihan kokonaan ja perusteellisesti, niin pitkään kuin siihen tuntuu olevan tarvetta (etenkin loukatun osapuolen mielestä), en usko että jatkaminen onnistuu, ainakaan kovin pitkää aikaa. Perusteeton jankuttaminen ja jauhaminen ei toki vie asioita eteenpäin, mutta jos ei asioista saisi puhua ollenkaan, mitenkään, yhtään, niin kyllä siinä on lopun alku kyseessä minun mielestäni. Siitähän tulee loukatulle osapuolelle aivan hirveä tilanne! Sisällä kiehuu ja kaivertaa, mutta päällepäin pitäisi näytellä onnellista ja rakastavaa puolisoa. Hirveää! Siinä tappaa itsensä henkisesti. Ja aikaa myöten parisuhde kuolee ja kuihtuu pois, kun ei pysty olemaan siinä aito ja oikea oma itsensä.
Tällaista näytelmäähän täällä meillä on itse asiassa näytelty jo jonkin aikaa. Mies näyttelee(?) onnellista, käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut, hassuttelee, vitsailee, on samanlainen kuin ennen salasuhteen selviämistäkin. Minä yritän hymyillä väkinäisesti, olla ainakin jossain määrin kiinnostunut hänen tekemisistään, leikkiä mukana.. mutta mieleni ja sydämeni ei ole siinä mukana. Eikä se paha olo mene pois teeskentelemällä. Eikä asiaa auta yhtään se, että mieheni käyttäytyi aivan samalla tavalla myös silloin kun hänellä oli suhde ystäväni kanssa. En huomaa mitään eroa. Miten häneen voi luottaa ja uskoa, että enää hän ei mene panemaan toista naista kun olen töissä, tai kun hän on reissussa? Tai miten voin luottaa siihen ettei hän avaudu asioistaan toiselle naiselle, suunnittele tulevaisuutta hänen kanssaan, spekuloi minkälaista heidän yhteiselämänsä olisi jos..? Mies sanoo että hän on oppinut läksynsä. Mies myöskin sanoo että ei voi luvata ettei se toistu enää, kun ei tulevaisuudesta voi tietää.. mutta samaan hengenvetoon hän toteaa ettei voi mitenkään todistaa muuttuneensa, hän vain on nyt oppinut läksynsä ja minun pitäisi nyt vain uskoa ja luottaa. Tosin, ei näistä olla edelleenkään puhuttu pitkään aikaan. Mies vain on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Kai minun pitää taas sitten olla se pahis ja ottaa asiat puheeksi - eli haastan riitaa ja pilaan illan.. Mutta kun minun sisälleni sattuu!! Sydän itkee verta, vaikka päällisin puolin olen tyyni.
Tapasin erään tutun ja hän kehotti minua tekemään päätöksen pian avioliiton jatkamisesta tai erosta. Hän sanoi että asia pitää jättää taakse, eikä siihen saa enää koskaan palata ja sitten vain jatkaa yhdessä. Tai jos ei siihen pysty, pitää erota. En kuulema saisi kiusata miestä kaivelemalla menneitä. Mieheni ei tämän tuttuni mielestä jaksa kohta enää odottaa.
Vai että mieheni ei jaksa enää odottaa.. jaa jaa, no onpa erikoinen teoria. Valitettavasti en ehtinyt jutella tämän tuttuni kanssa pidempään, olisin hyvinkin kyseenalaistanut hänen näkemyksensä asiasta. En usko että pidemmän päälle olisi hyvä vain lakaista asioita maton alle ja päättää että menneet ovat menneitä ja tästä jatketaan nyt vain eteenpäin, eikä niihin asioihin enää palata. Koskaan. Jos asioita ei ole käsitelty ihan kokonaan ja perusteellisesti, niin pitkään kuin siihen tuntuu olevan tarvetta (etenkin loukatun osapuolen mielestä), en usko että jatkaminen onnistuu, ainakaan kovin pitkää aikaa. Perusteeton jankuttaminen ja jauhaminen ei toki vie asioita eteenpäin, mutta jos ei asioista saisi puhua ollenkaan, mitenkään, yhtään, niin kyllä siinä on lopun alku kyseessä minun mielestäni. Siitähän tulee loukatulle osapuolelle aivan hirveä tilanne! Sisällä kiehuu ja kaivertaa, mutta päällepäin pitäisi näytellä onnellista ja rakastavaa puolisoa. Hirveää! Siinä tappaa itsensä henkisesti. Ja aikaa myöten parisuhde kuolee ja kuihtuu pois, kun ei pysty olemaan siinä aito ja oikea oma itsensä.
Tällaista näytelmäähän täällä meillä on itse asiassa näytelty jo jonkin aikaa. Mies näyttelee(?) onnellista, käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut, hassuttelee, vitsailee, on samanlainen kuin ennen salasuhteen selviämistäkin. Minä yritän hymyillä väkinäisesti, olla ainakin jossain määrin kiinnostunut hänen tekemisistään, leikkiä mukana.. mutta mieleni ja sydämeni ei ole siinä mukana. Eikä se paha olo mene pois teeskentelemällä. Eikä asiaa auta yhtään se, että mieheni käyttäytyi aivan samalla tavalla myös silloin kun hänellä oli suhde ystäväni kanssa. En huomaa mitään eroa. Miten häneen voi luottaa ja uskoa, että enää hän ei mene panemaan toista naista kun olen töissä, tai kun hän on reissussa? Tai miten voin luottaa siihen ettei hän avaudu asioistaan toiselle naiselle, suunnittele tulevaisuutta hänen kanssaan, spekuloi minkälaista heidän yhteiselämänsä olisi jos..? Mies sanoo että hän on oppinut läksynsä. Mies myöskin sanoo että ei voi luvata ettei se toistu enää, kun ei tulevaisuudesta voi tietää.. mutta samaan hengenvetoon hän toteaa ettei voi mitenkään todistaa muuttuneensa, hän vain on nyt oppinut läksynsä ja minun pitäisi nyt vain uskoa ja luottaa. Tosin, ei näistä olla edelleenkään puhuttu pitkään aikaan. Mies vain on kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.. Kai minun pitää taas sitten olla se pahis ja ottaa asiat puheeksi - eli haastan riitaa ja pilaan illan.. Mutta kun minun sisälleni sattuu!! Sydän itkee verta, vaikka päällisin puolin olen tyyni.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Treeniä, työnhakua ja parisuhdetta
Lihakset ovat taas kipeinä treenaamisesta. Se on hyvä fiilis! :) Tahtoo lisää! Kalenteriin osuu nyt kymmenen viikon aikana ikävän monta päällekkäisyyttä treenien kanssa, joten joudun joistakin jäämään pois ja se harmittaa jo etukäteen. Pitää sitten varmaan yrittää saada jotain treeniä aikaan omin päin, tai jos vaikka kävisi jollain muulla ohjatulla liikuntatunnilla tuolla kuntosalilla.
Työtilanne on vähän hiljainen vieläkin. Olen kovasti lähettänyt hakemuksia, mutta lieneekö sitten niin, että nyt on niin paljon työnhakijoita että oma hakemus hukkuu helposti sinne massaan. Pitäisi jotenkin pystyä erottautumaan joukosta - mielellään positiivisesti. Tässä tosin juuri tein taas erääseen kiinnostavaan paikkaan hakemuksen. Soitinkin sinne ennen sen lähettämistä ja siitä työstä tuli ihan positiivinen kuva ja puhelimessa ollut mukava henkilökin vaikutti kiinnostuvan minusta. Nyt ei sitten voi muuta kuin odotella hakuajan päättymistä ja toivoa, että tulee kutsu haastatteluun ja sitten vielä saisi sen pääpotin, eli työn. :) Ainoa pieni miinus siinä on se, että työ olisi toisella paikkakunnalla ja työmatka olisi kohtalainen. No, se nyt ei maata kaada. Kyllähän ihmiset kulkevat todella pitkiäkin työmatkoja päivittäin ja saattaahan muuttokin tulla vielä ajankohtaiseksi, joten sitten viimeistään voisi miettiä lähemmäs sijoittautumistakin. Jos nyt siis ensin saa sen työn. :)
Parisuhdetilanne tuntuu nyt seesteiseltä. Ei mitään isoa draamaa suuntaan tai toiseen. Kovasti se mieli ja ajatukset muuttuvat matkan varrella. Yhtenä päivänä tuntuu siltä että ei jaksa tätä enää hetkeäkään ja joskus sitten kaikki on ihan suht fine. Nyt lienee päällä tuo jälkimmäinen olotila. Vaikka ei tämä nyt mitään täysipainoista parisuhdettakaan ihan ole, kämppiksinä tässä lähinnä kai ollaan, kavereina. Kun en muista milloin viimeksi olisi halattukaan.. joulun aikoihin kai? Sitä ennen taisi olla syntymäpäivänäni, kun mies onntteli ja halasi. (Mutta ei antanut lahjaa..) Puhutaan miehen työasioista, minun työnhaustani, harrastuskuvioista, koirasta, mitä syödään, mitä kaupasta tuodaan, rahasta, auton katsastuksesta, perusjutuista.. mutta ei sanaakaan parisuhteestamme.
No, ajattelin kaivaa pari vuotta sitten ostamani kuuden kilon kahvakuulan esiin. Se taitaa olla vielä ostopakkauksessaankin koskemattomana.. ainoa treeni sen kanssa oli se kun kannoin sen kaupasta kotiin. :) Hyvä minä.. Nyt kun jotain liikkeitä osaan sen kanssa tehdäkin, niin voisi sitä jopa käyttääkin. Missäköhän se oikein on..?
Työtilanne on vähän hiljainen vieläkin. Olen kovasti lähettänyt hakemuksia, mutta lieneekö sitten niin, että nyt on niin paljon työnhakijoita että oma hakemus hukkuu helposti sinne massaan. Pitäisi jotenkin pystyä erottautumaan joukosta - mielellään positiivisesti. Tässä tosin juuri tein taas erääseen kiinnostavaan paikkaan hakemuksen. Soitinkin sinne ennen sen lähettämistä ja siitä työstä tuli ihan positiivinen kuva ja puhelimessa ollut mukava henkilökin vaikutti kiinnostuvan minusta. Nyt ei sitten voi muuta kuin odotella hakuajan päättymistä ja toivoa, että tulee kutsu haastatteluun ja sitten vielä saisi sen pääpotin, eli työn. :) Ainoa pieni miinus siinä on se, että työ olisi toisella paikkakunnalla ja työmatka olisi kohtalainen. No, se nyt ei maata kaada. Kyllähän ihmiset kulkevat todella pitkiäkin työmatkoja päivittäin ja saattaahan muuttokin tulla vielä ajankohtaiseksi, joten sitten viimeistään voisi miettiä lähemmäs sijoittautumistakin. Jos nyt siis ensin saa sen työn. :)
Parisuhdetilanne tuntuu nyt seesteiseltä. Ei mitään isoa draamaa suuntaan tai toiseen. Kovasti se mieli ja ajatukset muuttuvat matkan varrella. Yhtenä päivänä tuntuu siltä että ei jaksa tätä enää hetkeäkään ja joskus sitten kaikki on ihan suht fine. Nyt lienee päällä tuo jälkimmäinen olotila. Vaikka ei tämä nyt mitään täysipainoista parisuhdettakaan ihan ole, kämppiksinä tässä lähinnä kai ollaan, kavereina. Kun en muista milloin viimeksi olisi halattukaan.. joulun aikoihin kai? Sitä ennen taisi olla syntymäpäivänäni, kun mies onntteli ja halasi. (Mutta ei antanut lahjaa..) Puhutaan miehen työasioista, minun työnhaustani, harrastuskuvioista, koirasta, mitä syödään, mitä kaupasta tuodaan, rahasta, auton katsastuksesta, perusjutuista.. mutta ei sanaakaan parisuhteestamme.
No, ajattelin kaivaa pari vuotta sitten ostamani kuuden kilon kahvakuulan esiin. Se taitaa olla vielä ostopakkauksessaankin koskemattomana.. ainoa treeni sen kanssa oli se kun kannoin sen kaupasta kotiin. :) Hyvä minä.. Nyt kun jotain liikkeitä osaan sen kanssa tehdäkin, niin voisi sitä jopa käyttääkin. Missäköhän se oikein on..?
maanantai 21. tammikuuta 2013
Mittausmaanantai ja toinen Kevyt Sankari
Jepulis jee. Taas oli treffit vaa'an kanssa. Paino on hiljalleen laskenut ja nyt se on 88 kiloa. Vyötäröllä on ympärysmittaa jotakuinkinosapuilleentasan 107 senttiä. Että silleen. No, edelleenkin olen kahdeksalla alkavissa lukemissa, jopa joulu-uusivuosi-loppiainen-viikonloput-tiistait-janemuutpäivät -välisen ajanjakson mässyttelyt huomioiden. :)
Kuten tuossa aiemmin kerroinkin, päätin aloittaa taas Kevyen Sankaroinnin. Sankaritarina alkaa tänään, mutta koska tuo edellinen hommeli meni vähän sekavaksi omien ja ns. virallisten painolukemien kanssa, niin kirjailen tänne edelleenkin vain näitä omia maanantaimittauksia. Näkeehän niistäkin missä mennään.
Kuten tuossa aiemmin kerroinkin, päätin aloittaa taas Kevyen Sankaroinnin. Sankaritarina alkaa tänään, mutta koska tuo edellinen hommeli meni vähän sekavaksi omien ja ns. virallisten painolukemien kanssa, niin kirjailen tänne edelleenkin vain näitä omia maanantaimittauksia. Näkeehän niistäkin missä mennään.
torstai 17. tammikuuta 2013
Uusia lukijoita, mailiosoite ja tunnustus
Olen saanut taas muutaman uuden lukijan blogiini, kiitos teille! Pari liittyi tuossa jokin aika sitten ja yksi ihan äsken. Huomasin teidät kaikki kyllä, mutta valitettavasti en enää ole pysynyt kärryillä, että ketkä olivat jo aikaisemminkin, ja ketkä nyt liittyivät. Tervetuloa teille kaikille kuitenkin yhtälailla ja tasapuolisesti! :)
Tuossa vasemmalla on nyt mailiosoitteeni, eli jos tulee mieleen jotain sellaista mitä ette halua tänne blogiin kirjoittaa, niin tuonne voi sitten tyrkätä postia. Ei kiitos pervouksia ja muuta semmoista, tiedätte kyllä mitä tarkotan. ;) Olen kyllä edelleenkin erittäin kiitollinen kaikista tänne jätetyistä viesteistä ja kommenteista, joten jatkakaa ihmeessä!
Sain Mantalta tunnustuksen (tuossa edellisen postauksen kommenttikentässä) jonka liitän tänne, kunhan ensin päätän kenelle sen jaan eteenpäin. Kiitos tosi paljon, Manta! :)
Tuossa vasemmalla on nyt mailiosoitteeni, eli jos tulee mieleen jotain sellaista mitä ette halua tänne blogiin kirjoittaa, niin tuonne voi sitten tyrkätä postia. Ei kiitos pervouksia ja muuta semmoista, tiedätte kyllä mitä tarkotan. ;) Olen kyllä edelleenkin erittäin kiitollinen kaikista tänne jätetyistä viesteistä ja kommenteista, joten jatkakaa ihmeessä!
Sain Mantalta tunnustuksen (tuossa edellisen postauksen kommenttikentässä) jonka liitän tänne, kunhan ensin päätän kenelle sen jaan eteenpäin. Kiitos tosi paljon, Manta! :)
tiistai 15. tammikuuta 2013
Kerroin äidille miehen uskottomuudesta
Sain hiljattain kerrottua äidilleni mieheni uskottomuudesta. Olin stressannut kertomista etukäteen ja päättänyt olla asiasta hiljaa niin kauan, että asiat selkeytyisivät edes jonkin verran omien korvieni välissä ja että ehtisin itse muodostaa edes jonkinlaisen mielipiteen siitä, mitä aion tehdä. Äidilläni on tunnetusti vahva temperamentti ja erittäin voimakkaat näkemykset ja mielipiteet asiaan kuin asiaan, eikä hän epäröi niiden julkituomista. Ei ole ihan yksi tai kaksi kertaa elämäni aikana, kun olen tuskissani manannut että olinkin mennyt kertomaan tietyistä asioista hänelle, sillä sen suuruusluokan pyöritys niistä on aina tullut, että oksat pois. Omilla näkemyksilläni ja mielipiteilläni ei ole ollut yhtään mitään merkitystä, kun kyllähän hän tietää miten tämä asia kuuluu hoitaa ja mitä minun pitää tehdä. Voitte varmaan kuvitella, että en suinkaan ole ollut asioista ihan samaa mieltä. Ja voitte varmaan kuvitella senkin, mitä siitä on seurannut, jos en ole tehnyt hänen mielensä mukaan..
No, kerroin hänelle ja jäin korvat luimussa odottamaan räjähdystä ja sanelua että mitä minun tulisi nyt tehdä. Hämmästykseni oli suuri, kun hän olikin yllättävän tyyni ja rauhallinen. Ei draamaa. Ei huutoa. Ei yhtään ainutta edes neuvon muotoon verhoiltua määräystä, mitä minun tulisi tehdä, muuta kuin että katsele nyt, miltä tuntuu. Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi..! Ihan turhaan olin stressannut tätäkin asiaa puoli vuotta. Toisaalta, kun aina aikaisemmin suhtautuminen on ollut ihan toisenlainen, niin on ollut perusteitakin olla stressaantunut kertomisesta. Etenkin kun omakin pää on ollut ihan sekaisin. On se kyllä vieläkin, mutta kuitenkin..
Toki äiti väläytteli omintakeisia ajatuksiaan, sillä hän sanoi miettineensä jo pitkään, että kyllä minun pitäisi miehestäni erota, jotta saisin laihdutettua rauhassa. Hänen näkemyksensä mukaan laihdutus ei onnistu niin kauan kun asumme yhdessä, kun mieskin syö aina niin paljon.. Jjjjoo, no ripaus totuuttahan tuossa saattaa toki olla, sillä onhan se hankalaa muuttaa omia ruokailutottumuksiaan, jos toinen syö mitä mieleen juolahtaa, mutta että ihan erota sen takia?
Siinä yhdessä päiviteltiin, mitä miesten (ja naistenkin) mielessä liikkuu, kun pettävät. Kertoili omia kokemuksiaan tuntemistaan ihmisistä ja omista seurusteluaikaisista kokemuksistaan. Yllättävän hyvässä hengessä siinä jutusteltiin ja olin kyllä hurjan helpottunut siitä, miten kivuttomasti kaikki sujui. Vaikka vielähän tässä ehtii tapahtumaan yhtä ja toista, enkä ollenkaan ihmettelisi sitäkään, että tästä(kin) tulisi sellainen soppa mitä ruoditaan kohta puolen suvun kanssa puhelimitse ja naamatusten niin, että jokaisella on oma totuutensa, miten tässä nyt pitäisi edetä. Ei olisi ensimmäinen kerta sekään. Mutta totisesti toivon, että niin ei käy, vaan että saisimme mieheni kanssa ihan rauhassa käsitellä asiaa keskenämme. Sikäli kun käsittelemme. Ei olla taas vähään aikaan puhuttu asiasta mitään. Mies vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta, minä esitän iloista ja odotan että mies itse haluaisi jutella.. Tiedän ettei sitä tule tapahtumaan, vaan että minä sen keskustelun joudun taas aloittamaan ja miehen mielen siten pahoittamaan.. Mutta eihän sitä tiedä. Ehkä mies yllättää minut kuten äitini minut yllätti?
No, kerroin hänelle ja jäin korvat luimussa odottamaan räjähdystä ja sanelua että mitä minun tulisi nyt tehdä. Hämmästykseni oli suuri, kun hän olikin yllättävän tyyni ja rauhallinen. Ei draamaa. Ei huutoa. Ei yhtään ainutta edes neuvon muotoon verhoiltua määräystä, mitä minun tulisi tehdä, muuta kuin että katsele nyt, miltä tuntuu. Ihmeiden aika ei todellakaan ole ohi..! Ihan turhaan olin stressannut tätäkin asiaa puoli vuotta. Toisaalta, kun aina aikaisemmin suhtautuminen on ollut ihan toisenlainen, niin on ollut perusteitakin olla stressaantunut kertomisesta. Etenkin kun omakin pää on ollut ihan sekaisin. On se kyllä vieläkin, mutta kuitenkin..
Toki äiti väläytteli omintakeisia ajatuksiaan, sillä hän sanoi miettineensä jo pitkään, että kyllä minun pitäisi miehestäni erota, jotta saisin laihdutettua rauhassa. Hänen näkemyksensä mukaan laihdutus ei onnistu niin kauan kun asumme yhdessä, kun mieskin syö aina niin paljon.. Jjjjoo, no ripaus totuuttahan tuossa saattaa toki olla, sillä onhan se hankalaa muuttaa omia ruokailutottumuksiaan, jos toinen syö mitä mieleen juolahtaa, mutta että ihan erota sen takia?
Siinä yhdessä päiviteltiin, mitä miesten (ja naistenkin) mielessä liikkuu, kun pettävät. Kertoili omia kokemuksiaan tuntemistaan ihmisistä ja omista seurusteluaikaisista kokemuksistaan. Yllättävän hyvässä hengessä siinä jutusteltiin ja olin kyllä hurjan helpottunut siitä, miten kivuttomasti kaikki sujui. Vaikka vielähän tässä ehtii tapahtumaan yhtä ja toista, enkä ollenkaan ihmettelisi sitäkään, että tästä(kin) tulisi sellainen soppa mitä ruoditaan kohta puolen suvun kanssa puhelimitse ja naamatusten niin, että jokaisella on oma totuutensa, miten tässä nyt pitäisi edetä. Ei olisi ensimmäinen kerta sekään. Mutta totisesti toivon, että niin ei käy, vaan että saisimme mieheni kanssa ihan rauhassa käsitellä asiaa keskenämme. Sikäli kun käsittelemme. Ei olla taas vähään aikaan puhuttu asiasta mitään. Mies vaikuttaa iloiselta ja onnelliselta, minä esitän iloista ja odotan että mies itse haluaisi jutella.. Tiedän ettei sitä tule tapahtumaan, vaan että minä sen keskustelun joudun taas aloittamaan ja miehen mielen siten pahoittamaan.. Mutta eihän sitä tiedä. Ehkä mies yllättää minut kuten äitini minut yllätti?
Mittaustiistai
Eilen ihan unohdin käydä punnitsemassa itseni. Tai en oikeastaan edes tajunnut, että on maanantai.. päivät jo menneet ihan sekaisin. Korjasin tilanteen tänään ja iloisesti sain huomata, että paino on pysynyt kurissa ja nuhteessa pahanlaatuisista repsahduksistani huolimatta. (Se Fazerin Sininen ei suinkaan ole ollut ainoa syntini viime aikoina.) Joitakin päiviä sitten vaaka näytti jotain ihan kamalia lukemia, mutta siitä ollaan tultu vähän alas - onneksi! Paino siis 88,9 kiloa, vyötärö 107 senttiä.
Tein periaatepäätöksen itseni ja terveyteni puolesta ja ilmoittauduin uudestaan Kevyen Sankarin laihishommeliin. Alkaa ensi maanantaina. Yksin tästä laihdutuksesta ei tule mitään, etenkin kun on näin paha stressitilanne päällä. Maksaa paljon, antaa enemmän.. tai niin olen asian ajatellut. Kymmenen viikkoa hyvää treeniä ja tsemppausta, niin kyllä tämä rouva on huhtikuun alussa ihan toisessa kunnossa! :)
Tein periaatepäätöksen itseni ja terveyteni puolesta ja ilmoittauduin uudestaan Kevyen Sankarin laihishommeliin. Alkaa ensi maanantaina. Yksin tästä laihdutuksesta ei tule mitään, etenkin kun on näin paha stressitilanne päällä. Maksaa paljon, antaa enemmän.. tai niin olen asian ajatellut. Kymmenen viikkoa hyvää treeniä ja tsemppausta, niin kyllä tämä rouva on huhtikuun alussa ihan toisessa kunnossa! :)
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Joo joo, jojoillaan vaan..
Tänään kävin hoitamassa erästä pikku projektia, ja päätin ihan itseäni muistuttaakseni ja laihista vauhdittaakseni pukea ne aamulla kireiksi todetut housut jalkaan. Ihan vaan, että sitten heikkona hetkenä muistaisin ettei kannata syödä herkkuja. Hommahan sujui kuin rasvattu ja päivän aikana käytiin sitten syömässä, valitsin terveellisesti kalaa ja paljon kasviksia, rasvatonta maitoa ja vettä jne.. Olin oikein ylpeä siitä että sain itseni tosi hyvin taas ruotuun ja että tästä ne kilot taas lähtevät. Joopa joo. Mikä lie mielenhäiriö siinä ruokailun jälkeen sitten tuli, mutta meninpä reippaana rouvana ostamaan Fazerin Sinisen (200g) ja söin sen melkein kokonaan. Hups. Kyllä nyt on taas hyvä fiilis.. ai että ottaa päähän. Huomenna on taas päivä uus, joten ei tästä nyt sen suurempaa draamaa kannata kehitellä. Oppia ikä kaikki.
Paino jojoilee
Paino nousee tasaisen varmasti, ou jee. Vielä ollaan nipin napin kasilla alkavissa lukemissa mutta ei kauaa, jos tätä menoa jatketaan.. Vetäisin aamulla jalkaan housut, joita en ole käyttänyt muutamaan viikkoon ja hopsista vaan, nehän ovatkin tiukat! Ne eivät jousta yhtään, joten lisääntyneen massan huomaa. Onneksi! Kyllä pitää nyt ryhtyä taas ottamaan niskasta kiinni tätä rouvaa, että paino ei enää nouse enempää. En, en, en, en, EN halua enää kaiken tämän muun lisäksi päästää itseäni lihomaan kaikkia niitä hiellä ja tuskalla laihdutettuja kiloja takaisin! Jojoilu saa nyt loppua, siis ihan oikeasti! Pitää keskittyä muistelemaan niitä mahtavia hetkiä, kun huomasin miten upealta tuntui, kun vaaka näytti pienempiä ja pienempiä lukemia, vaatteet tuntuivat entistä väljemmiltä, olo oli virkeämpi ja peilistä katsoi kapeampi minä. Back to the basics! Herkut pois, säännölliset ruoka-ajat, runsaasti vettä, paljon proteiinia, kasviksia, liikuntaa.. Niillä pitäisi päästä vauhtiin. Olen kyllä elämäni aikana jojoillut jo ihan riittävästi.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Sitä sun tätä ja vähän totakin
Mulla oli ihan joku aihekin mielessäni, kun päätin avata blogini ja kirjoittaa muutaman rivin. Unohdin. No, ei voi mitään. On kuitenkin sellainen tunne, että pitää päästä purkamaan mieltään tänne, joten näppäimistö saa laulaa mitä mieleen juolahtaa.
Laihdutus: Ja kököt.. ei tuu taas yhtään mitään. Mä oikeasti tarvitsen jonkun potkimaan mua ahteriin, että saan jotain aikaan. Päätin että maksoi mitä maksoi, ilmoittaudun taas jonnekin "kurssille". Rahaahan ei ole siis senttiäkään ylimääräistä, mutta omaan hyvinvointiin pitää sijoittaa. Eikös? Yritän raapia rahat jostakin. Mä olen kohta muuten taas samassa painossa mistä kesällä lähdin, ja sitten kohta taas siinä missä olen isoimmillani ollut (99, jotain kiloa, ellei ollut jo yli satasenkin..), ja sitten siitä onkin hyvä jatkaa alkanutta matkaa.. Juuei, ei käy.
Raha: Joo, tätä liippasikin tuo äskeinen aihe. Rahaa ei ole yhtään liikaa. Piti jo laittaa pankkiin viestiä, että voitaisiinko maksaa asuntolainasta vain korkoja jonkin aikaa, kun lainanlyhennykseen ei ole mitenkään varaa. Toivottavasti ovat suopeita, eivätkä vaadi taloa myyntiin. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun pankin kanssa tällä asialla olemme.. Vaikka voihan se olla että talo menee myyntiin ihan eronkin takia ennen pankin vaatimuksia. Elämme jännittäviä aikoja.
Parisuhde: Mies taisi havahtua eron mahdollisuuteen siinä vaiheessa, kun eropaperi oli pöydällä nenän edessä. Hän suuttui, eikä halunnut puhua asiasta, hänelle tuli "paha mieli". Miehen mielestä pitäisi katsoa eteenpäin ja rakentaa suhdetta yhdessä. Päivän, pari hän oli äreä ja etäinen. Ei pitäisi kuulema kaivella yksityiskohtia ja muutenkaan puhua siitä mitä tapahtui, koska hän ei muuten pääse siitä yli. Hän?! Jaahas, no ikävää sinänsä, että minä en pääse siitä yli, jos asia lakaistaan maton alle ja eletään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja katsotaan vain tulevaisuuteen. Pattitilanne. Kun hän ei näyttänyt ottavan asiaa mitenkään esille, aloitin keskustelun jossa kerroin (ja itkin) mm. että olen tuntenut itseni loukatuksi hyvin monella tavalla: ihmisenä, vaimona, naisena, seksuaalisesti, ystävänä (tämän toisen naisen taholta), sekä epäileväni hänen menemisiään ja saamiaan tekstareita/maileja.. Ja että haluaisin että hän jotenkin osoittaisi katumusta ja sitä että on pahoillaan ja pyytäisi anteeksi ja yrittäisi edes jotenkin hyvittää asiaa. Hän kuunteli sohvalla takakenossa silmät kiinni, eikä puhunut kovinkaan paljoa. Sen sanoi, että nythän sä puhuit ihan eri asioista kuin ennen (..? Kun en ilmeisesti siis kysellyt mm. koska ja miten suhde alkoi), eikä lohduttanut juurikaan millään tavalla, tai mitenkään osoittanut ymmärtävänsä minua. Vastasi vaan että en minäkään voi tietää miltä hänestä tuntuu. Vajaan tunnin kuluttua hän sanoi, että nyt pitäisi lopettaa, koska muuten aiheet alkavat kiertää kehää ja keskustelusta tulee vaan samojen asioiden jankkausta. Että voidaan sitten jatkaa joskus toisen kerran, vaikka vaan vähän aikaa. Typerryin, mutta eihän toista voi pakottaa keskustelemaan. Mulla olisi kyllä ollut monta aihetta vielä sanomatta, eikä keskustelu suinkaan ollut mennyt tuollaiseksi jankkaamiseksi, kuten mies sanoi. Keskustelun jälkeen hän on ollut hyvin mielin kielin ja vaikuttanut iloiselta(?!) ja käyttäytynyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Saan todennäköisesti odottaa maailman tappiin saakka, että hän aloittaisi keskustelua itse, joten minähän sitten olen taas se ikävä ihminen, joka haluaa vaan kaivella menneitä, eikä panostaa suhteeseen kun en katso eteenpäin..
Ei tässä nyt tainnut mitään punaista lankaa olla, mutta tulipahan taas avauduttua. Seuraavaksi suuntaan keittiöön tekemään ruokaa siiheksi kun mies palaa töistä. Jee jee.. ja happy happy joy joy.
Laihdutus: Ja kököt.. ei tuu taas yhtään mitään. Mä oikeasti tarvitsen jonkun potkimaan mua ahteriin, että saan jotain aikaan. Päätin että maksoi mitä maksoi, ilmoittaudun taas jonnekin "kurssille". Rahaahan ei ole siis senttiäkään ylimääräistä, mutta omaan hyvinvointiin pitää sijoittaa. Eikös? Yritän raapia rahat jostakin. Mä olen kohta muuten taas samassa painossa mistä kesällä lähdin, ja sitten kohta taas siinä missä olen isoimmillani ollut (99, jotain kiloa, ellei ollut jo yli satasenkin..), ja sitten siitä onkin hyvä jatkaa alkanutta matkaa.. Juuei, ei käy.
Raha: Joo, tätä liippasikin tuo äskeinen aihe. Rahaa ei ole yhtään liikaa. Piti jo laittaa pankkiin viestiä, että voitaisiinko maksaa asuntolainasta vain korkoja jonkin aikaa, kun lainanlyhennykseen ei ole mitenkään varaa. Toivottavasti ovat suopeita, eivätkä vaadi taloa myyntiin. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun pankin kanssa tällä asialla olemme.. Vaikka voihan se olla että talo menee myyntiin ihan eronkin takia ennen pankin vaatimuksia. Elämme jännittäviä aikoja.
Parisuhde: Mies taisi havahtua eron mahdollisuuteen siinä vaiheessa, kun eropaperi oli pöydällä nenän edessä. Hän suuttui, eikä halunnut puhua asiasta, hänelle tuli "paha mieli". Miehen mielestä pitäisi katsoa eteenpäin ja rakentaa suhdetta yhdessä. Päivän, pari hän oli äreä ja etäinen. Ei pitäisi kuulema kaivella yksityiskohtia ja muutenkaan puhua siitä mitä tapahtui, koska hän ei muuten pääse siitä yli. Hän?! Jaahas, no ikävää sinänsä, että minä en pääse siitä yli, jos asia lakaistaan maton alle ja eletään kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan ja katsotaan vain tulevaisuuteen. Pattitilanne. Kun hän ei näyttänyt ottavan asiaa mitenkään esille, aloitin keskustelun jossa kerroin (ja itkin) mm. että olen tuntenut itseni loukatuksi hyvin monella tavalla: ihmisenä, vaimona, naisena, seksuaalisesti, ystävänä (tämän toisen naisen taholta), sekä epäileväni hänen menemisiään ja saamiaan tekstareita/maileja.. Ja että haluaisin että hän jotenkin osoittaisi katumusta ja sitä että on pahoillaan ja pyytäisi anteeksi ja yrittäisi edes jotenkin hyvittää asiaa. Hän kuunteli sohvalla takakenossa silmät kiinni, eikä puhunut kovinkaan paljoa. Sen sanoi, että nythän sä puhuit ihan eri asioista kuin ennen (..? Kun en ilmeisesti siis kysellyt mm. koska ja miten suhde alkoi), eikä lohduttanut juurikaan millään tavalla, tai mitenkään osoittanut ymmärtävänsä minua. Vastasi vaan että en minäkään voi tietää miltä hänestä tuntuu. Vajaan tunnin kuluttua hän sanoi, että nyt pitäisi lopettaa, koska muuten aiheet alkavat kiertää kehää ja keskustelusta tulee vaan samojen asioiden jankkausta. Että voidaan sitten jatkaa joskus toisen kerran, vaikka vaan vähän aikaa. Typerryin, mutta eihän toista voi pakottaa keskustelemaan. Mulla olisi kyllä ollut monta aihetta vielä sanomatta, eikä keskustelu suinkaan ollut mennyt tuollaiseksi jankkaamiseksi, kuten mies sanoi. Keskustelun jälkeen hän on ollut hyvin mielin kielin ja vaikuttanut iloiselta(?!) ja käyttäytynyt kuin mitään ei olisi tapahtunut. Saan todennäköisesti odottaa maailman tappiin saakka, että hän aloittaisi keskustelua itse, joten minähän sitten olen taas se ikävä ihminen, joka haluaa vaan kaivella menneitä, eikä panostaa suhteeseen kun en katso eteenpäin..
Ei tässä nyt tainnut mitään punaista lankaa olla, mutta tulipahan taas avauduttua. Seuraavaksi suuntaan keittiöön tekemään ruokaa siiheksi kun mies palaa töistä. Jee jee.. ja happy happy joy joy.
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Oman elämänsä sankari
Jos olisikin joku käsikirjoitus, jota voisi vain seurata.. Vaan kun ei ole. Ei ole ohjeita, joita voisi kohta kohdalta noudattaa ja lopputuloksena olisi onnistunut ja onnellinen lopputulos. Pitää olla samaan aikaan oman elämänsä käsikirjoittaja, ohjaaja, lavastaja, kuvaaja ja pääosanesittäjä. Aikamoinen soppa, kun niin moneen keitokseen kauhansa laittaa. Reality show. Nehän ovat nyt muotia..
Mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä voi antaa anteeksi? Voiko ihminen muuttua? Voiko asioista ottaa opikseen? Saako ajatella vain omaa etuaan? Mikä sitten on se oma etu? Onko se sitä, että pitää tutut asiat ympärillään ja saa elää suojamuurin sisällä, vai sitten sitä että hajoittaa päätöksillään myös toisen ihmisen ympärillä olevat asiat, muuttaa muidenkin elämää ja pakottaa etsimään jotain uutta? Toisaalta tavarat ja esineet ovat.. no, ne ovat vain tavaroita ja esineitä. Asuntokin on .. no, lämmin paikka jossa on seinät ja katto.
Sain edesmenneeltä isältäni hiljattain lämpimiä terveisiä yli 30 vuoden takaa. Suomeksi sanottuna hänen tekemiään koivuhalkoja, joita poltin takassa. Kuivia ja helposti syttyviä. Olihan se nostalginen tunne ja kirvoitti silmäkulmasta kyyneleen. Kun kukaan ei nähnyt, menin halaamaan takkaa.. tunsin lämmön ja rakkauden, niin monen vuoden takaa. Sain siitä voimaa. Mietin, mitä isäni minulle nyt sanoisi. Mitä hän minulle toivoisi. Onnea ja rakkautta, turvallisuutta ja luotettavan kumppanin, hyvän elämän. Olen oman elämäni sankari, reality shown päätähti. Mitä elokuvan sankaritar tekisi? Riippuisi kai elokuvan tyylilajista..
Mutta edelleenkin minun pitäisi kirkastaa mieleeni asia, joka on minulle itselleni tärkeä: Mitä minä haluan? Miksi noinkin yksinkertainen asia on niin kamalan vaikeaa?
Mikä on oikein ja mikä väärin? Mitä voi antaa anteeksi? Voiko ihminen muuttua? Voiko asioista ottaa opikseen? Saako ajatella vain omaa etuaan? Mikä sitten on se oma etu? Onko se sitä, että pitää tutut asiat ympärillään ja saa elää suojamuurin sisällä, vai sitten sitä että hajoittaa päätöksillään myös toisen ihmisen ympärillä olevat asiat, muuttaa muidenkin elämää ja pakottaa etsimään jotain uutta? Toisaalta tavarat ja esineet ovat.. no, ne ovat vain tavaroita ja esineitä. Asuntokin on .. no, lämmin paikka jossa on seinät ja katto.
Sain edesmenneeltä isältäni hiljattain lämpimiä terveisiä yli 30 vuoden takaa. Suomeksi sanottuna hänen tekemiään koivuhalkoja, joita poltin takassa. Kuivia ja helposti syttyviä. Olihan se nostalginen tunne ja kirvoitti silmäkulmasta kyyneleen. Kun kukaan ei nähnyt, menin halaamaan takkaa.. tunsin lämmön ja rakkauden, niin monen vuoden takaa. Sain siitä voimaa. Mietin, mitä isäni minulle nyt sanoisi. Mitä hän minulle toivoisi. Onnea ja rakkautta, turvallisuutta ja luotettavan kumppanin, hyvän elämän. Olen oman elämäni sankari, reality shown päätähti. Mitä elokuvan sankaritar tekisi? Riippuisi kai elokuvan tyylilajista..
Mutta edelleenkin minun pitäisi kirkastaa mieleeni asia, joka on minulle itselleni tärkeä: Mitä minä haluan? Miksi noinkin yksinkertainen asia on niin kamalan vaikeaa?
maanantai 7. tammikuuta 2013
Mittausmaanantai
Vaihteeksi vähän juttua tästä alkuperäisestäkin aiheesta.. Joulun ja loppiaisen välisen ajanjakson mässyttelyn johdosta paino nousi hieman, eli aamulla julma vaaka kertoi karuja faktoja: 89,0 kg. Viikossa paino on noussut 800 grammaa. Vyötärö oli 107 cm, eli tässä mennään hissukseen kohti suurempia lukemia. No, ainakin kaikki kaapit on nyt tyhjennetty herkuista, joten ylimääräisiä kiusauksia ei enää ole. On siis helppo palata takaisin terveellisiin elämäntapoihin.. tai jotain. Sen verran siimaa annan itselleni, että menen ensi lauantaina hyvän ystäväni kanssa syömään ja viikon kuluttua siitä on eräät juhlat. Muutoin pidän kielen keskellä suuta ja näpit irti herkuista.
Eihän tilanne ole mitenkään katastrofaalinen, kun miettii miten hyvin kumminkin olen saanut painoa pois. Olisi voinut lähteä enemmänkin, mutta olen tyytyväinen tähänkin. Olo on kevyempi ja energisempi, vaatteet eivät ahdista niin pahasti. Nyt jälkeenpäin ajatellen se on ollut suhteellisen helppoa, mitään nälkiintymistä ei ole tarvinnut kokea, vaan kyse on vain oikeista valinnoista ja liikunnasta. Kuulostaa helpolta, mutta sitähän se ei tosiasiassa ole. Vanhoihin tapoihin palaa helposti uudestaan, eikä vannoutunutta sohvaperunaa ole helppo saada liikkeelle, vaikka se liikunnan ilo tuossa loppuvuonna jo löytyikin. Itse tarvitsen pidempiaikaisen motivaattorin ja liikuttajan, aikataulutetut treenit ja "jonkun" valvomaan sitä että liikunko vai en. Siksi Kevyt Sankari oli niin hyvä juttu minulle, kun oli selkeä aikataulu ja treeniohjaaja, sekä tuttu ryhmä, niin oli jotain painetta ja ns. velvoitetta ilmestyä paikalle. Ei voinut jäädä kotiin ja tuumata itsekseen, että en minä tänään, menen vaikka huomenna, tai illalla, tai kohta, tai joskus toiste.. Kun oli tietty aika ja paikka sovittuna, niin sinne sitten piti mennä. Ja vaikuttihan sekin tietysti, että kun siitä lystistä oli maksanut, niin olisihan se ollut hölmöä jäädä ihan pikkujutun takia pois.
Eihän tilanne ole mitenkään katastrofaalinen, kun miettii miten hyvin kumminkin olen saanut painoa pois. Olisi voinut lähteä enemmänkin, mutta olen tyytyväinen tähänkin. Olo on kevyempi ja energisempi, vaatteet eivät ahdista niin pahasti. Nyt jälkeenpäin ajatellen se on ollut suhteellisen helppoa, mitään nälkiintymistä ei ole tarvinnut kokea, vaan kyse on vain oikeista valinnoista ja liikunnasta. Kuulostaa helpolta, mutta sitähän se ei tosiasiassa ole. Vanhoihin tapoihin palaa helposti uudestaan, eikä vannoutunutta sohvaperunaa ole helppo saada liikkeelle, vaikka se liikunnan ilo tuossa loppuvuonna jo löytyikin. Itse tarvitsen pidempiaikaisen motivaattorin ja liikuttajan, aikataulutetut treenit ja "jonkun" valvomaan sitä että liikunko vai en. Siksi Kevyt Sankari oli niin hyvä juttu minulle, kun oli selkeä aikataulu ja treeniohjaaja, sekä tuttu ryhmä, niin oli jotain painetta ja ns. velvoitetta ilmestyä paikalle. Ei voinut jäädä kotiin ja tuumata itsekseen, että en minä tänään, menen vaikka huomenna, tai illalla, tai kohta, tai joskus toiste.. Kun oli tietty aika ja paikka sovittuna, niin sinne sitten piti mennä. Ja vaikuttihan sekin tietysti, että kun siitä lystistä oli maksanut, niin olisihan se ollut hölmöä jäädä ihan pikkujutun takia pois.
torstai 3. tammikuuta 2013
Erokeskustelu
Eilen päätin ottaa puheeksi tunteeni ja ajatukseni suhteestamme, sekä kertoa miehelle, että haluan erota. Päätin pysyä rauhallisena ja yrittää hoitaa asian mahdollisimman hyvässä hengessä.
Riski Rouva: - Minulla on ollut tosi paha olla ja olen ahdistunut. En pysty luottamaan sinuun enää niin paljon, että voisin jatkaa enää.
Mies: - No mitäs nyt sitten..?
RR: - Kai se harkinta-aika sitten täytyy pyöräyttää käyntiin.
M: - Etköhän sä ole jo tarpeeksi harkinnut. Mä arvasin että tässä käy näin.
Pyörittelin sanoja mielessäni, mies vaikutti ärtyneeltä.
RR: - No se nyt kuuluu tähän, se ensimmäinen puoli vuotta. Vähintään.
M: - Mä olen kyllä yrittänyt kaikkeni! Mä en enää keksi mitä muuta mä olisin voinut tehdä..
Purin hammasta ja päätin olla tarttumatta tähän, vaikka kiukutteleva asenne ärsyttikin. En todellakaan halua itselleni miestä, jolle pitää jokainen asia selittää juurta jaksain, kertoa mitä asioita suhteessa saa ja ei saa tehdä. Ilmeisesti sekin olisi sitten ollut aiheellista.. Olin kyllä kertonut mitä asioita hän olisi voinut tehdä toisin sen jälkeen kun pettäminen tuli ilmi, vaikka en edes itsekään osannut määritellä, mitä sellaista hän olisi voinut tehdä millä uskottomuuden voisi kokonaan hyvittää.
M: - Kyllä mä arvasin että tässä näin käy.
RR: - Se mitä sä sinne uudenvuodenjuhliin lähtiessäsi sanoit, että lupaat rakastaa ja muuta.. Mä en vaan pysty luottamaan. Sä lupasit mulle samat asiat aikaisemminkin, ja miten siinä sitten kävi. Ei mennyt montaa viikkoa, kun.. Mä olen luottanut suhun 100-prosenttisesti ja jos joku olis tullut mulle sanomaan että sulla on suhde, niin en mä olis uskonut. En millään..
Mies oli hiljainen ja vaikutti jotenkin harmistuneelta, kiukkuiselta ja turhautuneelta. Itse nieleskelin kyyneleitä.
M: - Mä voin rehellisesti sanoa että sen jälkeen mulla ei ole ollut ikävä, enkä ole ollut yhteydessä (toisen naisen nimi), eikä keneenkään muuhunkaan.
Kaksi asiaa iskeytyivät mieleeni, ensinnäkin "sen jälkeen" ja "keneenkään muuhunkaan". Mietin mielessäni, että muista luottaa vaistoihisi.. Jos itse olisin ollut mieheni tilanteessa, olisin todennäköisesti vakuutellut maasta taivaisiin, ettei koskaan ole ollut ketään muuta, eikä ole senkään jälkeen ollut. Jos asia siis olisi niin. Nyt mies toteaa, että "sen jälkeen" ei ole tapahtunut mitään.. Tässä vaiheessa minulle on käytännössä aivan sama, vaikka mies sanoisi mitä, päätökseni olen tehnyt. Tunnen olevani todellakin petetty ja suhteemme tuntuu nyt olevan aivan pelkkää valhetta. Arvelen miehelläni olleen muitakin naisia tässä vuosien mittaan, vaikka ei tunnustakaan.
RR: - Vaikka sä sanoisit ettei sulla ole ollut ketään muuta ennen sitä, eikä sen jälkeen, niin en mä usko. Mä vaan en enää pysty uskomaan. Mä haluaisin uskoa sua, mutta en pysty.
M: - No mun ei sitten tarvitse selitellä sulle enää mitään.
Mies nousee selvästi ärtyneenä ja lähtee pesemään hampaitaan.
M: - Menen nukkumaan. Hyvää yötä.
RR: - Hyvää yötä..
Päälimmäinen ajatukseni oli se, että olen nyt tehnyt oikean ratkaisun. Mietin jopa sitä, että olinpa hölmö kun odotin näin kauan. Miehen käytös oli vähän kummallista, kiukuttelevaa. Ihan kuin hän olisi ollut harmissaan siitä, että hänen omasta mielestään runsaat ja ylitsepursuavat sovittelun eleensä eivät olleet riittäneet, että olen kohtuuton, kiittämätön ja mihinkään tyytymätön, että mikään ei riitä, eikä hänellä olisi mitenkään ollut mahdollisuutta korjata asiaa. Mies oli keskustelun aikana kylmäkiskoinen ja.. no, vaikea sanoa. Jotenkin tuli sellainen olo, että hän oli luovuttanut taistelun jo ennen kuin oli sitä edes aloittanutkaan, kun hän sanoi arvanneensa tuloksen.
Kyllä hänen käytöksensä tässä puolen vuoden aikana on nyt jälkeenpäin ajatellen ollutkin sellaista, että kunhan tässä nyt vähän jotain muodon vuoksi yritän, ei tästä kuitenkaan mitään tule. En tiedä kuinka paljon hän loppujen lopuksi sitten oikeasti sydämessään halusikaan jatkaa kanssani. Olisi voinut kuvitella, että jos hän todella olisi ollut pahoillaan ja olisi halunnut uuden mahdollisuuden, hän olisi pahoitellut ja pyydellyt anteeksi vähän väliä ja yrittänyt kaikin keinoin keksiä tapoja sovitella tekosiaan. Tai ehkä sitten vain kuvittelen. Ehkä vain elokuvissa toimitaan niin? Vaikka onhan tämä tosielämäkin joskus elokuvaa ihmeellisempää.
Riski Rouva: - Minulla on ollut tosi paha olla ja olen ahdistunut. En pysty luottamaan sinuun enää niin paljon, että voisin jatkaa enää.
Mies: - No mitäs nyt sitten..?
RR: - Kai se harkinta-aika sitten täytyy pyöräyttää käyntiin.
M: - Etköhän sä ole jo tarpeeksi harkinnut. Mä arvasin että tässä käy näin.
Pyörittelin sanoja mielessäni, mies vaikutti ärtyneeltä.
RR: - No se nyt kuuluu tähän, se ensimmäinen puoli vuotta. Vähintään.
M: - Mä olen kyllä yrittänyt kaikkeni! Mä en enää keksi mitä muuta mä olisin voinut tehdä..
Purin hammasta ja päätin olla tarttumatta tähän, vaikka kiukutteleva asenne ärsyttikin. En todellakaan halua itselleni miestä, jolle pitää jokainen asia selittää juurta jaksain, kertoa mitä asioita suhteessa saa ja ei saa tehdä. Ilmeisesti sekin olisi sitten ollut aiheellista.. Olin kyllä kertonut mitä asioita hän olisi voinut tehdä toisin sen jälkeen kun pettäminen tuli ilmi, vaikka en edes itsekään osannut määritellä, mitä sellaista hän olisi voinut tehdä millä uskottomuuden voisi kokonaan hyvittää.
M: - Kyllä mä arvasin että tässä näin käy.
RR: - Se mitä sä sinne uudenvuodenjuhliin lähtiessäsi sanoit, että lupaat rakastaa ja muuta.. Mä en vaan pysty luottamaan. Sä lupasit mulle samat asiat aikaisemminkin, ja miten siinä sitten kävi. Ei mennyt montaa viikkoa, kun.. Mä olen luottanut suhun 100-prosenttisesti ja jos joku olis tullut mulle sanomaan että sulla on suhde, niin en mä olis uskonut. En millään..
Mies oli hiljainen ja vaikutti jotenkin harmistuneelta, kiukkuiselta ja turhautuneelta. Itse nieleskelin kyyneleitä.
M: - Mä voin rehellisesti sanoa että sen jälkeen mulla ei ole ollut ikävä, enkä ole ollut yhteydessä (toisen naisen nimi), eikä keneenkään muuhunkaan.
Kaksi asiaa iskeytyivät mieleeni, ensinnäkin "sen jälkeen" ja "keneenkään muuhunkaan". Mietin mielessäni, että muista luottaa vaistoihisi.. Jos itse olisin ollut mieheni tilanteessa, olisin todennäköisesti vakuutellut maasta taivaisiin, ettei koskaan ole ollut ketään muuta, eikä ole senkään jälkeen ollut. Jos asia siis olisi niin. Nyt mies toteaa, että "sen jälkeen" ei ole tapahtunut mitään.. Tässä vaiheessa minulle on käytännössä aivan sama, vaikka mies sanoisi mitä, päätökseni olen tehnyt. Tunnen olevani todellakin petetty ja suhteemme tuntuu nyt olevan aivan pelkkää valhetta. Arvelen miehelläni olleen muitakin naisia tässä vuosien mittaan, vaikka ei tunnustakaan.
RR: - Vaikka sä sanoisit ettei sulla ole ollut ketään muuta ennen sitä, eikä sen jälkeen, niin en mä usko. Mä vaan en enää pysty uskomaan. Mä haluaisin uskoa sua, mutta en pysty.
M: - No mun ei sitten tarvitse selitellä sulle enää mitään.
Mies nousee selvästi ärtyneenä ja lähtee pesemään hampaitaan.
M: - Menen nukkumaan. Hyvää yötä.
RR: - Hyvää yötä..
Päälimmäinen ajatukseni oli se, että olen nyt tehnyt oikean ratkaisun. Mietin jopa sitä, että olinpa hölmö kun odotin näin kauan. Miehen käytös oli vähän kummallista, kiukuttelevaa. Ihan kuin hän olisi ollut harmissaan siitä, että hänen omasta mielestään runsaat ja ylitsepursuavat sovittelun eleensä eivät olleet riittäneet, että olen kohtuuton, kiittämätön ja mihinkään tyytymätön, että mikään ei riitä, eikä hänellä olisi mitenkään ollut mahdollisuutta korjata asiaa. Mies oli keskustelun aikana kylmäkiskoinen ja.. no, vaikea sanoa. Jotenkin tuli sellainen olo, että hän oli luovuttanut taistelun jo ennen kuin oli sitä edes aloittanutkaan, kun hän sanoi arvanneensa tuloksen.
Kyllä hänen käytöksensä tässä puolen vuoden aikana on nyt jälkeenpäin ajatellen ollutkin sellaista, että kunhan tässä nyt vähän jotain muodon vuoksi yritän, ei tästä kuitenkaan mitään tule. En tiedä kuinka paljon hän loppujen lopuksi sitten oikeasti sydämessään halusikaan jatkaa kanssani. Olisi voinut kuvitella, että jos hän todella olisi ollut pahoillaan ja olisi halunnut uuden mahdollisuuden, hän olisi pahoitellut ja pyydellyt anteeksi vähän väliä ja yrittänyt kaikin keinoin keksiä tapoja sovitella tekosiaan. Tai ehkä sitten vain kuvittelen. Ehkä vain elokuvissa toimitaan niin? Vaikka onhan tämä tosielämäkin joskus elokuvaa ihmeellisempää.
tiistai 1. tammikuuta 2013
Ajopuuna riippusillalla?
Mies palaili reissultansa kotiin ja painui saman tien nukkumaan oloaan pois. Minä olen ahkerasti syönyt herkkuja, huh mikä urakka. Onhan ne saatava ennen arjen alkua pois, että voi aloittaa terveellisen elämän! Heh, no ei nyt ihan sillä asenteella, mutta vähän olen kyllä herkutellut. Huomenna aloitan aamun terveellisesti kaurapuurolla.
Minulla on ollut tänään aikaa pohdiskella parisuhdekuvioitamme. Koko ajan enemmän ja enemmän nousee pinnalle tunne siitä, että haluan erota. Varmasti olisi mahdollista jatkaa yhdessä, mutta se yhdessäolo ei olisi minulle, eikä ehkä miehellekään, hyväksi. Olen tullut siihen tulokseen, että en pysty luottamaan mieheen enää täydellisesti, luultavasti katkeroituisin ja vanhempana sitten antaisin miehen kyllä sen kuulla - jos vielä olisimme yhdessä. Minulla on petetty ja väheksitty olo, en arvosta mieheni ratkaisua, ehkä en sitten arvosta enää miestäkään. En pysty kunnioittamaan miestä, joka loikkaa vieraan naisen sänkyyn, jos omassa parisuhteessa on jotakin vikaa. Ensin pitäisi saada selvitettyä ne oman suhteen ongelmat, jos mahdollista. Jos ne eivät selviä, eikä parisuhteella ole tulevaisuutta, pitää erota ja vasta sitten katsella uusia kumppaneita. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, sitä mieltä olen.
Mieheni on periaatteessa herkkä ja kiva ihminen, huumorintajuinen, sosiaalinen, hauska ja helläkin. Varmasti loistava mies jollekin naiselle, mutta ei minulle. Emme ehkä vain sovi toisillemme, ehkä se johti siihen ettei mies osannut avautua ajatuksistaan ja tunteistaan minulle, enkä minä sitten hänelle. Ehkä se on se perimmäinen syy siihen, että hän harhautui toisen naisen syliin. Tai ehkä olimme tavatessamme molemmat niin nuoria ja kokemattomia, tietämättömiä elämästä ja ihmisistä, että emme osanneet vaatia parisuhteelta ja kumppanilta oikeita asioita. Siis itsellemme oikeita, meille parhaiten sopivia. Itsestäni ainakin voin sanoa sen, että olin silloin vielä nuori nainen, joka ei ollut löytänyt itseään ja mukautui muiden tahtoon. Ja onhan se vähän vaikea elää elämäänsä, jollei itseäänkään tunne. Silloin helposti ajelehtii ajopuuna virran vietävänä ja myöhemmin löytää itsensä keskeltä merta, eksyksissä ja yksin, eikä turvallisesta rannasta näy merkkiäkään.
Nyt välillemme on muodostunut Indiana Jones -elokuvista tuttu valtava rotko, jonka poikki kulkee vain kapea ja hapertunut parisuhteen riippusilta, jota nakertaa rotkon toiselta puolelta poikki epäluulo ja halveksunta, toiselta puolelta viha ja pettymys. Sillan yläpuolella kiertelevät katkeruuden korppikotkat silmissään murhanhimoinen katse. Minä seison rotkon toisella puolella ja mies toisella puolella, eikä kumpikaan uskalla astua tuulessa heiluvalle ja notkahtelevalle sillalle.
Minulla on ollut tänään aikaa pohdiskella parisuhdekuvioitamme. Koko ajan enemmän ja enemmän nousee pinnalle tunne siitä, että haluan erota. Varmasti olisi mahdollista jatkaa yhdessä, mutta se yhdessäolo ei olisi minulle, eikä ehkä miehellekään, hyväksi. Olen tullut siihen tulokseen, että en pysty luottamaan mieheen enää täydellisesti, luultavasti katkeroituisin ja vanhempana sitten antaisin miehen kyllä sen kuulla - jos vielä olisimme yhdessä. Minulla on petetty ja väheksitty olo, en arvosta mieheni ratkaisua, ehkä en sitten arvosta enää miestäkään. En pysty kunnioittamaan miestä, joka loikkaa vieraan naisen sänkyyn, jos omassa parisuhteessa on jotakin vikaa. Ensin pitäisi saada selvitettyä ne oman suhteen ongelmat, jos mahdollista. Jos ne eivät selviä, eikä parisuhteella ole tulevaisuutta, pitää erota ja vasta sitten katsella uusia kumppaneita. Ei siitä pääse yli eikä ympäri, sitä mieltä olen.
Mieheni on periaatteessa herkkä ja kiva ihminen, huumorintajuinen, sosiaalinen, hauska ja helläkin. Varmasti loistava mies jollekin naiselle, mutta ei minulle. Emme ehkä vain sovi toisillemme, ehkä se johti siihen ettei mies osannut avautua ajatuksistaan ja tunteistaan minulle, enkä minä sitten hänelle. Ehkä se on se perimmäinen syy siihen, että hän harhautui toisen naisen syliin. Tai ehkä olimme tavatessamme molemmat niin nuoria ja kokemattomia, tietämättömiä elämästä ja ihmisistä, että emme osanneet vaatia parisuhteelta ja kumppanilta oikeita asioita. Siis itsellemme oikeita, meille parhaiten sopivia. Itsestäni ainakin voin sanoa sen, että olin silloin vielä nuori nainen, joka ei ollut löytänyt itseään ja mukautui muiden tahtoon. Ja onhan se vähän vaikea elää elämäänsä, jollei itseäänkään tunne. Silloin helposti ajelehtii ajopuuna virran vietävänä ja myöhemmin löytää itsensä keskeltä merta, eksyksissä ja yksin, eikä turvallisesta rannasta näy merkkiäkään.
Nyt välillemme on muodostunut Indiana Jones -elokuvista tuttu valtava rotko, jonka poikki kulkee vain kapea ja hapertunut parisuhteen riippusilta, jota nakertaa rotkon toiselta puolelta poikki epäluulo ja halveksunta, toiselta puolelta viha ja pettymys. Sillan yläpuolella kiertelevät katkeruuden korppikotkat silmissään murhanhimoinen katse. Minä seison rotkon toisella puolella ja mies toisella puolella, eikä kumpikaan uskalla astua tuulessa heiluvalle ja notkahtelevalle sillalle.
2013 - uudet kujeet
Hyvää alkanutta vuotta 2013!
Olkoon se kaikille parempi, onnellisempi, antoisampi ja palkitsevampi kuin tämä, tai aikaisemmat vuodet. Kantakoot siivet, kestäkööt suunnitelmat, tuokoot suotuisat tuulet myönteisiä asioita elämään.
Vaikea uskoa että miehen uskottomuuden selviämisestä todellakin on jo puoli vuotta. Se tuntuu samaan aikaan etäiseltä ja vieraalta asialta, mutta toisaalta tuntuu että se olisi tapahtunut vasta äsken, viime viikolla. Nopeasti se aika kuluu, se laittaa myös miettimään ajankulua tästä hetkestä eteenpäin. Miten haluan käyttää seuraavan puolikkaan vuoden? Entä sitä seuraavan? Tai seuraavat? Kenen kanssa, missä, mitä tehden? Mitä miettien, epäillen vai luottaen? Särkien itse itseäni sisältä, vai rakentaen itsestäni vahvemman? Ei kovempaa ja karskimpaa, mutta vahvemman ja viisaamman.. toivottavasti. En halua katkeroitua, en halua surkutella elämääni ja ajelehtia kuolleena kalana virran mukana. Ne vahvat ja elinvoimaiset kalat uivat vastavirtaan, kyljet hopeaisina loikkien kosken kuohuissa kohti yläjuoksua.
Näennäisen tyynestä myrskynsilmästä pääsee pois vain kohdaten sen ympärillä vellovan synkän ja pelottavan myrskyrintaman, hirmuiset tuulet ja ilmassa lentävät satuttavat asiat. Mielen myrskynsilmä on petollisen tyyni, mutta lopulliseen turvapaikkaan pääsee vain pahimmat pelkonsa kohdaten, voimakkaissa tuulissa taistellen.
Siispä on aika tehdä uudenvuodenlupauksia, itselleni, muista välittämättä. Itsekkäästi, mutta hienovaraisesti, ei muita talloen. Jokainen ihminen on arvokas, ketään ei saa polkea maahan.
Vuonna 2013:
1. Lupaan pitää itsestäni huolta.
2. Lupaan asettaa itseni, omat tunteeni ja tavoitteeni etusijalle. Hienovaraisesti.
3. Lupaan opetella tunnistamaan omat tuntemukseni ja motiivini, jotta osaan toimia itselleni parhaalla tavalla.
4. Lupaan luottaa omiin vaistoihini.
5. Lupaan olla itselleni armollinen, en vaadi itseltäni liikoja, en vaadi täydellisyyttä.
6. Lupaan etten muutu tosikoksi, vaikka taivas putoaisi niskaani. Taas.
7. Ja lupaan muistaa pitää pyyheliinan valmiina, en ehkä aina mukana, mutta valmiina. ;) (Suosittelen Douglas Adamsin tuotantoon perehtymistä, etenkin viisiosaista Linnunrata-trilogiaa..)
Eiköhän siinä ole tarpeeksi lupauksia yhden ihmisen pidettäväksi. Näin aluksi ainakin.
Vuodelta 2013 toivon saavani terveyttä ja onnellisuutta, molemminpuolista rakkautta, hyväsydämisiä ystäviä, mielenkiintoisen työpaikan, sydämelle ja sielulle kodin, uskoa tulevaisuuteen, valoa tunnelin päähän. Voimaa ja energiaa vaikeuksien voittamiseksi, elämää ja ihmisiä, kauniita asioita, iloa ja hyvää mieltä, jaettavaksikin saakka.
Siinä on monta ihanaa ja kaunista asiaa, jotka ovat jopa saavutettavissa. Eivät ne ole mitään mahdottomuuksia, en kurkottele tähtiin. Raha ja omaisuus eivät tuo onnea, onnea ei voi pakottaa, onnellisuus on ihmisessä itsessään, löydettävissä ja saavutettavissa. Pienin askelin, päivä kerrallaan. Omia valintoja. Omia päätöksiä. Omaa itseään kuunnellen sen voi saavuttaa.
Onnellisuuden aiheita pitää etsiä ympäriltään, niitä pitää osata arvostaa. Juuri nyt olen onnellinen esimerkiksi siitä, että koiramme ei pelkää raketteja, pauketta ja välkettä. Sen kanssa saa olla ulkona pahimmankin rätinän aikana ja koira vain omissa ajatuksissaan nuuskuttelee lumihankea. Ihana tapaus.. :)
Kohotan kuplivan maljan menneille, joita ilman ei olisi tulevaa.
Tulevalle, joka ei tuntuisi tavoittelemisen arvoiselta ilman menneitä.
Jokaiselle elämän polulla kohdatulle, tuleville kohtaamisille, kaikille meille.
Onnea ja iloa, kaikkea hyvää!
maanantai 31. joulukuuta 2012
Päätä sekoittavia lupauksia ja rakkaudentunnustuksia
Mies lähti reissuunsa, palaa ensi vuonna, huomenna. Lähtiessään sanoi, että yleensä ei tee uudenvuodenlupauksia, tai muitakaan lupauksia, mutta:
Mies: - Mitäs jos nyt lupaisin rakastaa sinua myötä- ja vastamäessä tästä eteenpäin?
Riski Rouva: - No, itsehän siinä lupaat, en minä osaa sanoa.
M: - Lupaan, rakastan sinua.
Mies halasi minua ja käänsi päätäni, antoi suukon huulille.
M: - Sinä et sanonut mitään..
RR: - Täytyy pohtia..
Mies katsoi hieman pettyneen ja ärtyneen oloisena, kääntyi ja lähti.
Tästä jäi vähän valju olo itselle. Mies ei ole vakuutellut rakkauttaan pettämisen tultua ilmi, ennen kuin vasta nyt. Emme myöskään ole suukotelleet pitkään aikaan. Minun olisi tehnyt mieli avata keskustelua enemmänkin, mutta eihän siinä lähtökiireessä ollut aikaa. Muutama kirpeä sana olisi saattanut löytyä esimerkiksi aiheesta "rakastaa myötä- ja vastamäessä", sillä sitä aihetta pappikin muistaakseni sivusi vain viikkoja ennen sivusuhteen aloittamista. Ei niillä valoilla silloin(kaan?) ollut merkitystä. Miksi uskoisin ja luottaisin nyt?
Ei mies minun mielestäni ole oikeutettu penäämään minulta rakkaudentunnustuksia ja osoittamaan niiden puuttuessa mieltään. En tiedä rakastanko, tunteeni ovat aivan sekaisin.
Ja mikä yhteys tällä tunteenpurkauksella oli eiliseen vierailuun miehen vanhempien luona. Kävimme pikaisella iltakahvilla, joka sujui päällisin puolin hyvin - sisälläni myllersi ja olin aivan rikki salailusta ja kulissien ylläpitämisestä. Sanoin siitä kotiin palattuamme miehelle, joka ei kommentoinut asiaa. Pelkääkö hän että paljastan koko jutun hänen vanhemmilleen ja yrittää rakkaudentunnustuksillaan ja lupaamisillaan saada minua pitämään suuni kiinni? Pääni on aivan pyörällä. :(
Mies: - Mitäs jos nyt lupaisin rakastaa sinua myötä- ja vastamäessä tästä eteenpäin?
Riski Rouva: - No, itsehän siinä lupaat, en minä osaa sanoa.
M: - Lupaan, rakastan sinua.
Mies halasi minua ja käänsi päätäni, antoi suukon huulille.
M: - Sinä et sanonut mitään..
RR: - Täytyy pohtia..
Mies katsoi hieman pettyneen ja ärtyneen oloisena, kääntyi ja lähti.
Tästä jäi vähän valju olo itselle. Mies ei ole vakuutellut rakkauttaan pettämisen tultua ilmi, ennen kuin vasta nyt. Emme myöskään ole suukotelleet pitkään aikaan. Minun olisi tehnyt mieli avata keskustelua enemmänkin, mutta eihän siinä lähtökiireessä ollut aikaa. Muutama kirpeä sana olisi saattanut löytyä esimerkiksi aiheesta "rakastaa myötä- ja vastamäessä", sillä sitä aihetta pappikin muistaakseni sivusi vain viikkoja ennen sivusuhteen aloittamista. Ei niillä valoilla silloin(kaan?) ollut merkitystä. Miksi uskoisin ja luottaisin nyt?
Ei mies minun mielestäni ole oikeutettu penäämään minulta rakkaudentunnustuksia ja osoittamaan niiden puuttuessa mieltään. En tiedä rakastanko, tunteeni ovat aivan sekaisin.
Ja mikä yhteys tällä tunteenpurkauksella oli eiliseen vierailuun miehen vanhempien luona. Kävimme pikaisella iltakahvilla, joka sujui päällisin puolin hyvin - sisälläni myllersi ja olin aivan rikki salailusta ja kulissien ylläpitämisestä. Sanoin siitä kotiin palattuamme miehelle, joka ei kommentoinut asiaa. Pelkääkö hän että paljastan koko jutun hänen vanhemmilleen ja yrittää rakkaudentunnustuksillaan ja lupaamisillaan saada minua pitämään suuni kiinni? Pääni on aivan pyörällä. :(
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Kommunikointia lauantai-iltana
Mies pyytää kanssaan keittiöön siivoamaan ja laittamaan ruokaa. Menen. Avaan viinipullon ja kaadan juomaa lasiin ennen aloittamista. Siinä astioita koneeseen laittaessani huokaisen..
Riski Rouva: *huokaus*
Mies: - Mikä nyt?
RR: - Harmittaa vaan.. tää meidän.. tilanne.
Mies keskeyttää touhunsa ja menee harmistuneen näköisenä hämärään olohuoneeseen istumaan.
RR: - Mitäs sie sinne menit?
M: - ...
Jatkan siivousta ja astioiden laittamista tiskikoneeseen ja kun saan sen käyntiin, menen olohuoneeseen.
RR: - Mitäs sie sinne menit?
M: - Katsoin tuleeko telkkarista mitään.
RR: - No tuliko?
M: - Ei.
RR: - Okei..
Palaan keittiöön, hörppään pari siemausta viinilasista, lasken mielessäni hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen menen olohuoneeseen istumaan.
M: - Piti sitten pilata tääkin ilta, kun yritin ehdottaa jotain yhteistä tekemistä.
RR: - Täh?
M: - Niin, sulla on oikein nimikin tälle .."Tilanne"
RR: - No, siis.. mitä sanaa mun sitten pitäisi käyttää, mitä mun olis pitänyt sanoa?
M: - Ihan vaan, että harmittaa.
M: - Ja eikö voi puhua muuten kuin silloin kun on juonut?
RR: - Siis just avasin viinipullon ja ekasta lasista oon muutaman kerran hörpännyt..
M: - Tarkoitinkin itseäni.
RR: - En mä sitä silleen ajatellut, etkä sä mun mielestäni mitenkään humalassa ole.
M: - Tässä olis ollut monta päivää, viikkoa aikaa aikaisemminkin. Miks pitää pilata tää nyt?
RR: - En halunnut just ennen joulua alkaa riitelemään tästä.. Mua ahdisti se kun meidän molempien porukat tuli tänne ja piti esittää että kaikki on hyvin. En mä jaksa enää teeskennellä. Ja nyt ollaan viikonloppu kotona, niin..
M: - Olisko ehkä voinut sanoa asiasta jotain?
RR: - No niin, mut en mä ennen joulua..
M: - Mitä mun pitäis muka vielä tehdä, en mä tiedä mitä mun pitäis tehdä? Mä oon yrittänyt, enkä saa mennä mihinkään, enkä..
Tässä vaiheessa meinaa niskakarvat nousta pystyyn, sillä en todellakaan ole sanellut miehelle mitään ehtoja tai kieltoja minkään suhteen.
RR: - Hetkinen! Mä en ole kertaakaan sulle sanonut, ettet sä saa mennä jonnekin tai tehdä jotain? Olenko muka?
M: - Kyllä mä oon huomannut, monta kertaa nytkin kysynyt että ootko menossa uudeksivuodeksi xxx:lle, ootko kotona sillon..
Mies on siis menossa reissuun uudeksivuodeksi, jään koiran kanssa kahdestaan kotiin.
RR: - Siis mä oon toivonut että olisit mun kanssa kahden silloin, mut en mä oo sanonut ettet sä saa mennä.
M: - Mitä mun muka pitäisi tehdä..
RR: - Voisit sä joskus kysyä miten mä jaksan, mitä mulle kuuluu, haluatko jutella, sanoa olevas pahoillas, pyytää anteeks.. Mä oon kyllä suoraan sanoen päästänyt sut helvetin helpolla..
M: - Jaha, nyt sitten jo kiroillaankin. Et sitten osaa keskustella sivistyneesti.
Olen ihminen joka ei juuri koskaan kiroile, joten kai tuo sitten kuulostaa pahalta...? Mutta että en osaa keskustella sivistyneesti...? En ole edes huutanut.
RR: - No mun nähdäkseni aihe on kyllä nyt semmonen, että mulla voi olla vähän syytä olla kiukkuinen.
M: - Mitä sä oot tehnyt tän suhteen eteen?
RR: - Öö.. siis munko tässä nyt pitää olla se sovittelevampi osapuoli? Mä oon saanut kaiken kökön niskaani ja mun tässä nyt pitäisi olla sovittelemassa?
M: - Yhdessä tätä parisuhdetta pitäisi hoitaa. Mitä sä oot tehnyt?
RR: - Mä olen antanut sulle mahdollisuuden, mä en ole heittänyt sua pihalle. Se on mun mielestäni aika paljon tehty..
M: - En minä yksin osaa mitään tehdä, en mä enää tiedä mitä mun pitäis tehdä, en jaksa enkä kohta haluakaan.
RR: - No jos siltä tuntuu niin sillähän siitä pääsee että laittaa nimet paperiin.
M: - Sitäkö sä haluat?!
RR: - En mä tiedä mitä mä haluan, mutta ei tää voi jatkua tämmösenä.
M: - Mä en halua enää tänään keskustella tästä..
Mies lähtee tupakalle. Jään hämärään olohuoneeseen odottamaan. Miehen palattua teemme ruokaa, syömme hiljaisina. Mies pyytää minua siivoamaan pöydän ja sen teen.
M: - Helpottiko se keskusteluhetki.
RR: - Olisin mä halunnut vielä vähän jatkaa.
M: - No mitä..
RR: - Siis mistä se oikein alkoi, se teidän juttu?
M: - En mä enää muista.
RR: - Et muista.. Alkoiko se ennen häitä?
M: - Ei.
RR: - Miten sä voit niin pian häiden jälkeen alkaa siihen, eihän pappi kysynyt että viitsitkö rakastaa, tai että huvittaako rakastaa..?
M: - ... Olen mä sulle ne syyt kertonu.
RR: - Kerro vielä. Tai antaa olla.. Miten mä voin suhun luottaa enää..? Mistä mä tiedän ettei tällaista tapahdu enää?
M: - Ei elämästä tiedä mitä eteen tulee, en mä voi luvata mitään. Jos mulla olis oikeat lottonumerot etukäteen, niin mä kertoisin ne. Mä kuitenkin uskon että olen oppinut tästä, mutta en mä voi sulle mitenkään todistaa että sä voit nyt luottaa. Mä olen läksyni oppinut.
RR: - ..
M: - Mä tässä just joku aika sitten tajusin.. kavereidenkin puheista että se (toisen naisen nimi) on ihan huora..
Tässä vaiheessa nostelin kulmiani, sillä minä en ole sitä naista tuolla nimityksellä kutsunut, en lähimainkaan.. Tosin, juttuja olin kuullut minäkin nyt jälkeenpäin.
M: - Että jos me oltais yhteistä elämää vietetty, niin mun olis pitänyt vahtia sitä koko ajan. Mä pääsin siitä lopullisesti irti silloin. Olin ihan helpottunut siitä että me ei olla yhdessä. Mä olen nyt seikkailuni seikkaillut. Tajusin sen.
En osannut sanoa oikein mitään. Ajatukset sinkoilivat joka suuntaan ja törmäilivät toisiinsa, enkä saanut mistään mitään selkoa..
M: - Mä menen nyt nukkumaan. Hyvää yötä.
RR: - Yötä..
Jäin yksin hämärään olohuoneeseen, kello oli vasta kahdeksan illalla. Jonkin ajan kuluttua päätin mennä nukkumaan, eri huoneeseen. Olemme jo pitkään nukkuneet erillään, minä makuuhuoneessamme, mies toisessa huoneessa. Pyörin sängyssä aamuneljään saakka, ennen kuin sain edes jonkinlaista katkonaista unta.
Mielessä pyöri monen monta asiaa. Mies on seikkailunsa seikkaillut, kuulema, tällä erää. Entäs minä, entäs jos minäkin haluan vielä seikkailla, etenkin nyt näiden miehen temppujen jälkeen? Mieheni kuitenkin on ainoa mies jonka kanssa olen seurustellut. Miehellä meni näin monta vuotta siihen että totesi seikkailunsa seikkaillun, onko siis jotakin mitä en vielä tiedä? Miten paljon hän on suhteemme aikana seikkaillut? Miksi hän jättää itselleen kätevästi takaportin, ettei voi luvata ikuista uskollisuutta.. no, eihän sitä kai aikuistenoikeasti voikaan luvata (?), mutta mielestäni hän jättää aika ison raon josta voi pujahtaa, jos tulevaisuudessa tuleekin jotain. Ja olenko minä nyt sitten jotain, mihin pitää tyytyä? Joku jämäpala? Mulle tuli ihan semmoinen olo tuosta miehen loppulöpinöistä. Ja minkä läksyn hän nyt on oppinut, mitä hän on oppinut? Että ei kannata jäädä kiinni? Ja monen monta muuta asiaa, mitkä sinkoilivat korvien välissä..
Tulevaisuus näyttää hataralta..
Riski Rouva: *huokaus*
Mies: - Mikä nyt?
RR: - Harmittaa vaan.. tää meidän.. tilanne.
Mies keskeyttää touhunsa ja menee harmistuneen näköisenä hämärään olohuoneeseen istumaan.
RR: - Mitäs sie sinne menit?
M: - ...
Jatkan siivousta ja astioiden laittamista tiskikoneeseen ja kun saan sen käyntiin, menen olohuoneeseen.
RR: - Mitäs sie sinne menit?
M: - Katsoin tuleeko telkkarista mitään.
RR: - No tuliko?
M: - Ei.
RR: - Okei..
Palaan keittiöön, hörppään pari siemausta viinilasista, lasken mielessäni hitaasti kymmeneen, jonka jälkeen menen olohuoneeseen istumaan.
M: - Piti sitten pilata tääkin ilta, kun yritin ehdottaa jotain yhteistä tekemistä.
RR: - Täh?
M: - Niin, sulla on oikein nimikin tälle .."Tilanne"
RR: - No, siis.. mitä sanaa mun sitten pitäisi käyttää, mitä mun olis pitänyt sanoa?
M: - Ihan vaan, että harmittaa.
M: - Ja eikö voi puhua muuten kuin silloin kun on juonut?
RR: - Siis just avasin viinipullon ja ekasta lasista oon muutaman kerran hörpännyt..
M: - Tarkoitinkin itseäni.
RR: - En mä sitä silleen ajatellut, etkä sä mun mielestäni mitenkään humalassa ole.
M: - Tässä olis ollut monta päivää, viikkoa aikaa aikaisemminkin. Miks pitää pilata tää nyt?
RR: - En halunnut just ennen joulua alkaa riitelemään tästä.. Mua ahdisti se kun meidän molempien porukat tuli tänne ja piti esittää että kaikki on hyvin. En mä jaksa enää teeskennellä. Ja nyt ollaan viikonloppu kotona, niin..
M: - Olisko ehkä voinut sanoa asiasta jotain?
RR: - No niin, mut en mä ennen joulua..
M: - Mitä mun pitäis muka vielä tehdä, en mä tiedä mitä mun pitäis tehdä? Mä oon yrittänyt, enkä saa mennä mihinkään, enkä..
Tässä vaiheessa meinaa niskakarvat nousta pystyyn, sillä en todellakaan ole sanellut miehelle mitään ehtoja tai kieltoja minkään suhteen.
RR: - Hetkinen! Mä en ole kertaakaan sulle sanonut, ettet sä saa mennä jonnekin tai tehdä jotain? Olenko muka?
M: - Kyllä mä oon huomannut, monta kertaa nytkin kysynyt että ootko menossa uudeksivuodeksi xxx:lle, ootko kotona sillon..
Mies on siis menossa reissuun uudeksivuodeksi, jään koiran kanssa kahdestaan kotiin.
RR: - Siis mä oon toivonut että olisit mun kanssa kahden silloin, mut en mä oo sanonut ettet sä saa mennä.
M: - Mitä mun muka pitäisi tehdä..
RR: - Voisit sä joskus kysyä miten mä jaksan, mitä mulle kuuluu, haluatko jutella, sanoa olevas pahoillas, pyytää anteeks.. Mä oon kyllä suoraan sanoen päästänyt sut helvetin helpolla..
M: - Jaha, nyt sitten jo kiroillaankin. Et sitten osaa keskustella sivistyneesti.
Olen ihminen joka ei juuri koskaan kiroile, joten kai tuo sitten kuulostaa pahalta...? Mutta että en osaa keskustella sivistyneesti...? En ole edes huutanut.
RR: - No mun nähdäkseni aihe on kyllä nyt semmonen, että mulla voi olla vähän syytä olla kiukkuinen.
M: - Mitä sä oot tehnyt tän suhteen eteen?
RR: - Öö.. siis munko tässä nyt pitää olla se sovittelevampi osapuoli? Mä oon saanut kaiken kökön niskaani ja mun tässä nyt pitäisi olla sovittelemassa?
M: - Yhdessä tätä parisuhdetta pitäisi hoitaa. Mitä sä oot tehnyt?
RR: - Mä olen antanut sulle mahdollisuuden, mä en ole heittänyt sua pihalle. Se on mun mielestäni aika paljon tehty..
M: - En minä yksin osaa mitään tehdä, en mä enää tiedä mitä mun pitäis tehdä, en jaksa enkä kohta haluakaan.
RR: - No jos siltä tuntuu niin sillähän siitä pääsee että laittaa nimet paperiin.
M: - Sitäkö sä haluat?!
RR: - En mä tiedä mitä mä haluan, mutta ei tää voi jatkua tämmösenä.
M: - Mä en halua enää tänään keskustella tästä..
Mies lähtee tupakalle. Jään hämärään olohuoneeseen odottamaan. Miehen palattua teemme ruokaa, syömme hiljaisina. Mies pyytää minua siivoamaan pöydän ja sen teen.
M: - Helpottiko se keskusteluhetki.
RR: - Olisin mä halunnut vielä vähän jatkaa.
M: - No mitä..
RR: - Siis mistä se oikein alkoi, se teidän juttu?
M: - En mä enää muista.
RR: - Et muista.. Alkoiko se ennen häitä?
M: - Ei.
RR: - Miten sä voit niin pian häiden jälkeen alkaa siihen, eihän pappi kysynyt että viitsitkö rakastaa, tai että huvittaako rakastaa..?
M: - ... Olen mä sulle ne syyt kertonu.
RR: - Kerro vielä. Tai antaa olla.. Miten mä voin suhun luottaa enää..? Mistä mä tiedän ettei tällaista tapahdu enää?
M: - Ei elämästä tiedä mitä eteen tulee, en mä voi luvata mitään. Jos mulla olis oikeat lottonumerot etukäteen, niin mä kertoisin ne. Mä kuitenkin uskon että olen oppinut tästä, mutta en mä voi sulle mitenkään todistaa että sä voit nyt luottaa. Mä olen läksyni oppinut.
RR: - ..
M: - Mä tässä just joku aika sitten tajusin.. kavereidenkin puheista että se (toisen naisen nimi) on ihan huora..
Tässä vaiheessa nostelin kulmiani, sillä minä en ole sitä naista tuolla nimityksellä kutsunut, en lähimainkaan.. Tosin, juttuja olin kuullut minäkin nyt jälkeenpäin.
M: - Että jos me oltais yhteistä elämää vietetty, niin mun olis pitänyt vahtia sitä koko ajan. Mä pääsin siitä lopullisesti irti silloin. Olin ihan helpottunut siitä että me ei olla yhdessä. Mä olen nyt seikkailuni seikkaillut. Tajusin sen.
En osannut sanoa oikein mitään. Ajatukset sinkoilivat joka suuntaan ja törmäilivät toisiinsa, enkä saanut mistään mitään selkoa..
M: - Mä menen nyt nukkumaan. Hyvää yötä.
RR: - Yötä..
Jäin yksin hämärään olohuoneeseen, kello oli vasta kahdeksan illalla. Jonkin ajan kuluttua päätin mennä nukkumaan, eri huoneeseen. Olemme jo pitkään nukkuneet erillään, minä makuuhuoneessamme, mies toisessa huoneessa. Pyörin sängyssä aamuneljään saakka, ennen kuin sain edes jonkinlaista katkonaista unta.
Mielessä pyöri monen monta asiaa. Mies on seikkailunsa seikkaillut, kuulema, tällä erää. Entäs minä, entäs jos minäkin haluan vielä seikkailla, etenkin nyt näiden miehen temppujen jälkeen? Mieheni kuitenkin on ainoa mies jonka kanssa olen seurustellut. Miehellä meni näin monta vuotta siihen että totesi seikkailunsa seikkaillun, onko siis jotakin mitä en vielä tiedä? Miten paljon hän on suhteemme aikana seikkaillut? Miksi hän jättää itselleen kätevästi takaportin, ettei voi luvata ikuista uskollisuutta.. no, eihän sitä kai aikuistenoikeasti voikaan luvata (?), mutta mielestäni hän jättää aika ison raon josta voi pujahtaa, jos tulevaisuudessa tuleekin jotain. Ja olenko minä nyt sitten jotain, mihin pitää tyytyä? Joku jämäpala? Mulle tuli ihan semmoinen olo tuosta miehen loppulöpinöistä. Ja minkä läksyn hän nyt on oppinut, mitä hän on oppinut? Että ei kannata jäädä kiinni? Ja monen monta muuta asiaa, mitkä sinkoilivat korvien välissä..
Tulevaisuus näyttää hataralta..
lauantai 29. joulukuuta 2012
Uusi sivu
Lisäsin blogiin Tähän mennessä tapahtunutta -sivun tuohon otsikon alla olevaan valikkoon. Siitä näkee edes suurinpiirtein, mitä tässä blogissa on tapahtunut.
Uusi sivu on kääntymässä muutenkin tässä ihan kohta, vuosi vaihtuu. Vuoden vaihteessa on perinteisesti tapana katsastella mitä kuluvana vuotena on tullut tehtyä ja mitä ensi vuodelta odottaa. Nyt on ilmassa suuria muutosten tuulia, joita olen yrittänyt haistella ja ennakoida. Miehen petollisuuden ilmitulemisesta on puoli vuotta, miten tästä eteenpäin? Luotanko, kunnioitanko, arvostanko, ..rakastanko? Entä hän? Siinä aihepiiriä pohdittavaksi tulevina päivinä.
Uusi sivu on kääntymässä muutenkin tässä ihan kohta, vuosi vaihtuu. Vuoden vaihteessa on perinteisesti tapana katsastella mitä kuluvana vuotena on tullut tehtyä ja mitä ensi vuodelta odottaa. Nyt on ilmassa suuria muutosten tuulia, joita olen yrittänyt haistella ja ennakoida. Miehen petollisuuden ilmitulemisesta on puoli vuotta, miten tästä eteenpäin? Luotanko, kunnioitanko, arvostanko, ..rakastanko? Entä hän? Siinä aihepiiriä pohdittavaksi tulevina päivinä.
torstai 27. joulukuuta 2012
Mukava joulu, miettimisen aihetta..
Joulu meni leppoisasti, oli itse asiassa oikein mukavaa. Ennakkoon ahdisti ja pelotti miten kaikki sujuu, mutta sitten kun vieraat olivat saapuneet ja ensimmäiset glögit olivat menossa, tunnelma rentoutui. Vieraat viihtyivät pitkään ja kaikki sujui oikein hyvin, meillä oli leppoisa, hauska, rauhallinen joulutunnelma. En saanut mieheltäni joululahjaa, en tosin itsekään ollut hankkinut lahjaa hänelle. Annoin hänelle kyllä syksyllä syntymäpäivälahjan, mutta hän ei antanut minulle syntymäpäivälahjaa n. kuukausi sitten. Ajattelin että kun olosuhteet ovat mitkä ovat, niin olisihan se nyt ollut ihan kohtuullista odottaa häneltä edes jotain pientä muistamista.. mutta ei näköjään. No, ei hän yleensäkään ole lahjoja ostellut, joten vähän arvelinkin etten saa häneltä mitään.
Sitä olenkin sitten miettinyt tässä että voisiko meillä olla sittenkin mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen mieheni kanssa, kun joulunpyhät menivät kuitenkin kohtalaisen hienosti. Olen sitä pohtinut ja tullut ainakin osittain siihen tulokseen, että koska minä olen ihan liian kiltti ihminen, ollut käytännössä koko ikäni, niin minun olisi todella helppo palata takaisin siihen kilttiin rooliin ja antaa tämän koko pettämisjupakan vain olla. Luulen että se olisi oikeasti mahdollista, ainakin suurimmaksi osaksi. Ihan toinen asia sitten on se, että mikä on minun itseni kannalta parasta. Olisiko minun jo viimeinkin aika ravistaa kynnysmaton rippeet selästäni ja itsenäistyä, tehdä asioita ihan oman itseni takia, omaksi parhaakseni. Lopettaa se liika kiltteys, sillä ei se ole ihmiselle hyväksi, vaan pitää osata olla terveesti itsekäs. Siinä voisi olla minulle tämän joulun lahja.
Sitä olenkin sitten miettinyt tässä että voisiko meillä olla sittenkin mahdollisuus yhteiseen tulevaisuuteen mieheni kanssa, kun joulunpyhät menivät kuitenkin kohtalaisen hienosti. Olen sitä pohtinut ja tullut ainakin osittain siihen tulokseen, että koska minä olen ihan liian kiltti ihminen, ollut käytännössä koko ikäni, niin minun olisi todella helppo palata takaisin siihen kilttiin rooliin ja antaa tämän koko pettämisjupakan vain olla. Luulen että se olisi oikeasti mahdollista, ainakin suurimmaksi osaksi. Ihan toinen asia sitten on se, että mikä on minun itseni kannalta parasta. Olisiko minun jo viimeinkin aika ravistaa kynnysmaton rippeet selästäni ja itsenäistyä, tehdä asioita ihan oman itseni takia, omaksi parhaakseni. Lopettaa se liika kiltteys, sillä ei se ole ihmiselle hyväksi, vaan pitää osata olla terveesti itsekäs. Siinä voisi olla minulle tämän joulun lahja.
maanantai 24. joulukuuta 2012
24.12.2012
Viime hetken järjestelyt, koristeiden asettelut.
Onko kaikki hankittuna, ruuat, lahjat katsottuna?
Joululaulut hiljaa soivat, kynttilöissä tulet ovat.
Nyt on kaikki valmisteltu, joulun henki houkuteltu.
Voimme takan eteen istahtaa, mielen antaa levähtää.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
lauantai 22. joulukuuta 2012
Jouluherkkuja ja valmisteluja
Maailma ei loppunutkaan eilen, joten täällä ollaan vielä. Jouluvalmistelut ovat jo hyvällä mallilla, kaikki tarpeellinen on hankittu, kinkku paistetaan huomenna ja muut ruokavalmistelut sitten maanantaina. Vieraat tulevat joulupäivänä, tiistaina, joten tässä on hyvää aikaa laittaa kaikki valmiiksi. Jouluherkkuja on tullut nautiskeltua jo nyt ihan liiaksi, mutta joulu on vain kerran vuodessa.. Olen päättänyt aloittaa taas joulun jälkeen (27.12. torstaina) reippailun ja terveellisen ruokavalion. Teen kotona käsipainoilla ja kahvakuulalla bootcamp-tyyppisesti liikkeitä, samoja mitä tehtiin Kevyessä Sankarissa. Siihen saakka yritän nauttia joulusta mahdollisimman paljon, tilanteen huomioon ottaen. Ei tässä nyt tällä kerralla tämän kummempia. Iloista joulunodotusta!
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
Ulkokuori voi hämätä
Tapasin eilen erään ihmisen pitkästä aikaa ja hän oli jälkeenpäin kommentoinut minua sanoen, että näytin tosi hyvältä, energiseltä ja pirteältä. Ulkokuori voi todellakin hämätä, sillä nuo adjektiivit eivät omasta mielestäni kuvaa minua pätkääkään tällä hetkellä..
Itsesäälissä kieriskeleminen ei tosin auta minua ollenkaan, joten päätin suoristaa ryhtini, nostaa leuan ylös ja kohdata tulevaisuuden haasteet. Asiat nyt vaan täytyy selvittää, jotta elämässä pääsee eteenpäin. Paikallaan tarpominen ja päätösten pakoilu ei edistä hyvinvointiani, mutta pieni aikalisä tekee hyvää tässä(kin) asiassa. Päätin etten anna minkään pilata joulumieltäni, mutta viimeistään ensi vuoden alussa nostan kissan (ja koiran) pöydälle ja tämä parisuhdeasia selvitetään juuria myöten. Joulurauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tai sitten se hämäävä ulkokuori..
Itsesäälissä kieriskeleminen ei tosin auta minua ollenkaan, joten päätin suoristaa ryhtini, nostaa leuan ylös ja kohdata tulevaisuuden haasteet. Asiat nyt vaan täytyy selvittää, jotta elämässä pääsee eteenpäin. Paikallaan tarpominen ja päätösten pakoilu ei edistä hyvinvointiani, mutta pieni aikalisä tekee hyvää tässä(kin) asiassa. Päätin etten anna minkään pilata joulumieltäni, mutta viimeistään ensi vuoden alussa nostan kissan (ja koiran) pöydälle ja tämä parisuhdeasia selvitetään juuria myöten. Joulurauha ja ihmisillä hyvä tahto. Tai sitten se hämäävä ulkokuori..
tiistai 18. joulukuuta 2012
Ahdistusta joulun alla
Nyt ei kyllä tunnu tulevan mistään mitään. Ihan ankeaa. Olo tuntuu niin pieneltä ja mitättömältä, merkityksettömältä. Tuo aamun vaakaoivallus (vaaka + matonreuna = virheellinen tulos) oli vielä oikein kirsikka kakun päälle. No olihan se ihan loogista, eihän mässyttelemällä paino putoa, kun en ole liikkunutkaan juuri ollenkaan. Sai sentään hetken aikaa nauttia olosta ja iloita laihduttamisen etenemisestä, jos nyt jotain lohtua yrittää tilanteesta löytää.. Tömähdys takaisin maanpinnalle oli sitten melkoinen.
Mutta joo.. yleisesti ajatellen tilanteeni tuntuu nyt aika ahdistavalta. Mies on pettänyt minua kaverini kanssa melkein vuoden, alkaen juuri häittemme jälkeen. Nyt on kulunut puolisen vuotta siitä kun asia selvisi minulle ja olen aivan sekaisin ajatusteni kanssa. Jatkaa, ei jatkaa, miksi, miksi ei, miten..? Mies tuntuu käyttäytyvän samalla tavalla kuin ennenkin, tilanne tuntuu ja näyttää normaalilta, mutta sisälläni on myrsky, joka ei löydä ulospääsyä, ei sanoja. Miten paljon voin vaatia ja odottaa mieheltä? Mitä hänen tulisi tehdä sovitellakseen petostaan? En edes itse tiedä mitä häneltä haluan. Olen työtön, ollut jo kohta kolme kuukautta. Yhtään kutsua työhaastatteluun ei ole tullut, sopivan oloisia työpaikkojakaan ei oikein ole - ainakaan täällä päin. Olen kyllä hakenut vähän kaikkialle, mihin edellytykseni riittävät, mutta ei.. Olen lähettänyt avoimia hakemuksia yrityksiin, kysellyt kavereilta, selannut nettiä ympäriämpäri, viilannut CV:tä ja hakemuksia tuntikausia. Ei. Ei tärppää. Edes niitä haastatteluja. Tuntuu että olen ihan epäkelpo. Vanha. Lihava. Ilman työpaikkaa on vaikea muuttaa vuokralle, omilleen. Ja jos sekin järjestyisi, niin sitten on vielä tuo koira. Sairas ja iäkkäänpuoleinen koira, jolla kuitenkin vielä on elämäniloa ja energiaa, mutta joka ei osaa elää kerrostalossa. En pääse täältä nykyisestä kodista ja parisuhteen raunioista mihinkään. Joulu on tulossa. Ilon, rakkauden, perheen ja sukulaisten juhla - ja mieli on ihan musta. Parisuhdekulissi on pystyssä, huojuen. Toivon ettei se romahda kesken joulunpyhiä, ei silloin.. Ehkä viimeinen joulu yhdessä minun ja miehen vanhempien ja sukulaisten kanssa. Se riippuu minun päätöksestäni, haluanko erota vai en. Sillä päätöksellä on kauaskantoiset vaikutukset ja minua suututtaa että minun pitää tehdä se. Mies teki omat päätöksensä ja toimi niiden mukaan ja kuitenkin minä olen se, joka tämän kaiken sitten päättää. Jos päättää. Jos pystyy päättämään, päättääkö vai eikö päätä.
On hanget korkeat nietokset, vaan musta joulu on meillä...
Mutta joo.. yleisesti ajatellen tilanteeni tuntuu nyt aika ahdistavalta. Mies on pettänyt minua kaverini kanssa melkein vuoden, alkaen juuri häittemme jälkeen. Nyt on kulunut puolisen vuotta siitä kun asia selvisi minulle ja olen aivan sekaisin ajatusteni kanssa. Jatkaa, ei jatkaa, miksi, miksi ei, miten..? Mies tuntuu käyttäytyvän samalla tavalla kuin ennenkin, tilanne tuntuu ja näyttää normaalilta, mutta sisälläni on myrsky, joka ei löydä ulospääsyä, ei sanoja. Miten paljon voin vaatia ja odottaa mieheltä? Mitä hänen tulisi tehdä sovitellakseen petostaan? En edes itse tiedä mitä häneltä haluan. Olen työtön, ollut jo kohta kolme kuukautta. Yhtään kutsua työhaastatteluun ei ole tullut, sopivan oloisia työpaikkojakaan ei oikein ole - ainakaan täällä päin. Olen kyllä hakenut vähän kaikkialle, mihin edellytykseni riittävät, mutta ei.. Olen lähettänyt avoimia hakemuksia yrityksiin, kysellyt kavereilta, selannut nettiä ympäriämpäri, viilannut CV:tä ja hakemuksia tuntikausia. Ei. Ei tärppää. Edes niitä haastatteluja. Tuntuu että olen ihan epäkelpo. Vanha. Lihava. Ilman työpaikkaa on vaikea muuttaa vuokralle, omilleen. Ja jos sekin järjestyisi, niin sitten on vielä tuo koira. Sairas ja iäkkäänpuoleinen koira, jolla kuitenkin vielä on elämäniloa ja energiaa, mutta joka ei osaa elää kerrostalossa. En pääse täältä nykyisestä kodista ja parisuhteen raunioista mihinkään. Joulu on tulossa. Ilon, rakkauden, perheen ja sukulaisten juhla - ja mieli on ihan musta. Parisuhdekulissi on pystyssä, huojuen. Toivon ettei se romahda kesken joulunpyhiä, ei silloin.. Ehkä viimeinen joulu yhdessä minun ja miehen vanhempien ja sukulaisten kanssa. Se riippuu minun päätöksestäni, haluanko erota vai en. Sillä päätöksellä on kauaskantoiset vaikutukset ja minua suututtaa että minun pitää tehdä se. Mies teki omat päätöksensä ja toimi niiden mukaan ja kuitenkin minä olen se, joka tämän kaiken sitten päättää. Jos päättää. Jos pystyy päättämään, päättääkö vai eikö päätä.
On hanget korkeat nietokset, vaan musta joulu on meillä...
maanantai 17. joulukuuta 2012
Mittausmaanantai, kymppi rikki ..not.
Huomenta, huomenta, ihanaa huomenta! :) En tiedä mitä ihmettä on tapahtunut, mutta paino olikin pudonnut viikon aikana aikamoisesti, puolitoista kiloa! Piti hieraista unihiekat silmistä kahteenkin kertaan, kun tuijottelin hämärässä saunan pukuhuoneessa vaa'an numeroita. Paino oli siis 86,4 kiloa ja yhteispudotusta bloginpidon ajalta on nyt 10,9 kiloa! Myös BMI:ssä tapahtui muutos, en ole enää vaikeasti lihava, vaan "ainoastaan" merkittävästi lihava. :) Hihihiii..!! *boing, boing, boing, boing* (=pomppii jänöjussin lailla ympäri huonetta)
Vyötärö oli 107 cm, eli pari senttiä suurempi kuin viimeksi, vaan enpä anna sen häiritä, sillä turvotusta se on vain, joka lähtee aikanaan pois. On vähän sellainen aika kuusta..
Hohhoi, olipa mahtava yllätys! Ihana aamu! :)
Edit. 18.12.2012:
Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.. joten: Vaaka oli aaaaaavistuksen verran maton reunalla ja se kevensi tulosta hieman, joten oikeasti en ollut pudottanut painoa, vaan itse asiassa se oli noussut. Tämän aamun mittaustulos oli 88,3 kg.
Takaisin todellisuuteen..
Vyötärö oli 107 cm, eli pari senttiä suurempi kuin viimeksi, vaan enpä anna sen häiritä, sillä turvotusta se on vain, joka lähtee aikanaan pois. On vähän sellainen aika kuusta..
Edit. 18.12.2012:
Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, se ei todennäköisesti ole totta.. joten: Vaaka oli aaaaaavistuksen verran maton reunalla ja se kevensi tulosta hieman, joten oikeasti en ollut pudottanut painoa, vaan itse asiassa se oli noussut. Tämän aamun mittaustulos oli 88,3 kg.
Takaisin todellisuuteen..
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Old habits die hard..
Ei tiikeri raidoistaan noin vain eroon pääse. Viikonlopun kunniaksi käytiin eilen miehen kanssa kaupassa herkkuostoksilla.. tuli sitten ostettua pussillinen irtokarkkeja, melkein 600 grammaa. Ja nyt ne on syöty. Kaikki yksin, sillä miehellä oli oma pussi. Voi pöö.. Se on kyllä sanottava, että samanlaista herkkuhimon tyydytystä ei tällä kerralla tullut, kuin monesti aikaisemmin. Olo on aika ällö ja iljettävä, harmittaa vietävästi että tuli ostettua ja syötyä moinen mättömäärä. Ikävää ja harmillista että sorruin, mutta positiivista on se, että tästä jäi päälimmäiseksi huono muistijälki. Ensi kerralla kun tekee mieli herkkuja, ei välttämättä mielessä kajastelekaan enää se entisenlainen herkkuhekuma, vaan tällainen öklöttävä karkkikrapula. Kokemuksena siis kallistuu ehkä positiivisen puolelle pitkässä juoksussa. (Tai sitten yritän jotain seliseliä, ettei olisi nyt niin kurja fiilis..)
Huonoja tapoja, jotka eivät noin vain unohdu, vaikka kuinka olisikin hyvät aikeet. Se täytyy muistaa, että tähän ei terveellinen elämäntapa ja hoikempi tulevaisuus kaadu, vain hieman hidastuu. Ei ole syytä heittää kirvestä kaivoon, ei suinkaan. Harmittaa, mutta ei voi enää mitään. Tästä opitaan ja osataan tulevaisuudessa tehdä viisaampia valintoja.
Huonoja tapoja, jotka eivät noin vain unohdu, vaikka kuinka olisikin hyvät aikeet. Se täytyy muistaa, että tähän ei terveellinen elämäntapa ja hoikempi tulevaisuus kaadu, vain hieman hidastuu. Ei ole syytä heittää kirvestä kaivoon, ei suinkaan. Harmittaa, mutta ei voi enää mitään. Tästä opitaan ja osataan tulevaisuudessa tehdä viisaampia valintoja.
perjantai 14. joulukuuta 2012
Levotonta aikaa
Lähestyvä joulu saa mielen levottomaksi. Parisuhdekulissia täytyisi jaksaa pitää yllä, ei joulu sentään ole oikea aika kertoa tällaisia asioita.. Miehellekin pitää jossain vaiheessa sanoa, että en jaksa enää tätä tällaista jurnutusta. Omassa mielessäni taitaa jo olla valmis vastaus kysymykseen, erotako vai ei. Tavallaan olo on helpottunut ja huojentunut, mutta pelottaa kovasti. Tulevaisuudessa on synkkiä pilviä ja vaikeita aikoja jos/kun eroan. Työttömänä on vaikea saada asuntoa. Miten koira sopeutuu uuteen kotiin, vai sopeutuuko ollenkaan? Miten vaikeaksi mies asiat tekee, kun kerron lopullisen päätökseni.. Muutto. Omaisuuden jako. Kaikki vuosien varrella kertyneet muistoesineet, valokuvat.. Yhteiset ystävät, yhteiset kummilapset, yhteiset ne ja nämä ja nuo..
Pelottaa, jännittää, hirvittää, harmittaa, surettaa, masentaa, ahdistaa, lamaannuttaa.. Ja silti pitäisi löytyä virtaa ja voimaa, jotta saa asiansa järjestymään. Oman itsensä takia. Huoh. Joulukin vielä..
Pelottaa, jännittää, hirvittää, harmittaa, surettaa, masentaa, ahdistaa, lamaannuttaa.. Ja silti pitäisi löytyä virtaa ja voimaa, jotta saa asiansa järjestymään. Oman itsensä takia. Huoh. Joulukin vielä..
torstai 13. joulukuuta 2012
Uusi terapeutti.
Kävin hiljattain terapeutilla. Olen käynyt muutaman kerran "omalla" terapeutilla pariterapian ohessa, mutta erinäisten syiden takia terapeutti vaihtui, ainakin joksikin aikaa. En tiedä menenkö ensimmäiselle terapeutille takaisin jossakin vaiheessa, vai jatkanko nyt sitten "loppuun saakka" tämän uuden kanssa. Tuntuu raskaalta joutua aloittamaan taas alusta uuden ihmisen kanssa, kun ennätin jo sen ensimmäisen kanssa tapaamaan muutaman kerran ja hänen kanssaan oli helppo ja mukava puhua. Mukava, vaikka itkinkin joka kerta, mutta se taas johtui käsiteltävistä asioista..
Tämä uusi terapeutti oli toisen tyylinen persoona, vähän virastomaisempi ja tuntui etäisemmältä. Hyvin asiallinen ja kävimme hänenkin kanssaan kipeitä asioita läpi. Hänellä on myös hieman erilainen tyyli, hän mm. asetti ison nallen tuolille minua vastapäätä ja pyysi minua puhumaan nallelle, kuin siinä istuisi mieheni. Ensimmäinen ajatus oli, että siis ihan oikeastiko, älä nyt pelleile, mutta sen jälkeen päätin tehdä kuten terapeutti pyysi ja se oli ihan ok juttu.
Kaiken kaikkiaan tapaaminen oli hyvä ja sain taas uutta ajattelemisen aihetta. Minun pitää miettiä tilannetta oman jaksamiseni kannalta. Mikä on minulle parasta. Nyt saa ja pitää olla myös itsekäs, eikä miettiä sitä miten joku muu pärjää, tai mitä asiasta ajattelee, tai pahoittaako joku mielensä. Palataan taas sen perimmäisen kysymyksen äärelle: Mitä minä haluan?
Lisäsin blogin otsikkoon kysymyksen..
Tämä uusi terapeutti oli toisen tyylinen persoona, vähän virastomaisempi ja tuntui etäisemmältä. Hyvin asiallinen ja kävimme hänenkin kanssaan kipeitä asioita läpi. Hänellä on myös hieman erilainen tyyli, hän mm. asetti ison nallen tuolille minua vastapäätä ja pyysi minua puhumaan nallelle, kuin siinä istuisi mieheni. Ensimmäinen ajatus oli, että siis ihan oikeastiko, älä nyt pelleile, mutta sen jälkeen päätin tehdä kuten terapeutti pyysi ja se oli ihan ok juttu.
Kaiken kaikkiaan tapaaminen oli hyvä ja sain taas uutta ajattelemisen aihetta. Minun pitää miettiä tilannetta oman jaksamiseni kannalta. Mikä on minulle parasta. Nyt saa ja pitää olla myös itsekäs, eikä miettiä sitä miten joku muu pärjää, tai mitä asiasta ajattelee, tai pahoittaako joku mielensä. Palataan taas sen perimmäisen kysymyksen äärelle: Mitä minä haluan?
Lisäsin blogin otsikkoon kysymyksen..
tiistai 11. joulukuuta 2012
Kevyt Sankari, loppuyhteenveto
Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin tämäkin. Olen tosi tyytyväinen ja iloinen siitä että lähdin mukaan, vaikka viime hetkillä ilmoittauduinkin ryhmään. Sain 10 viikon aikana pudotettua painoani 7,6 kiloa ja kohotettua kuntotasoani roimasti. Tulokseen olisi ollut mahdollista saada enemmänkin kiloja, periaatteessa jopa aika helpostikin, mutta ottaen huomioon stressitilani ja sairastelut olen tulokseen kohtalaisen tyytyväinen.
Aluksi ja lopuksi otettiin kehonkoostumusmittaukset. Sen mukaan minulta olisi lähtenyt myös hieman lihasmassaa, eli kaikki pudottamani paino ei ole ollut rasvaa. Kuvittelemani suurentuneet lihakset ovat luultavasti vain tulleet rasvan alta paremmin esiin - ei huono tilanne sekään. Ohjaaja totesikin lopuksi, että lisäämällä proteiinin määrää olisi lihasten pienentyminen saatu estettyä, ja neuvoikin jatkossa kiinnittämään huomiota siihen. Mittausten perusteella saatujen tulosten mukaan minulta olisi kuitenkin lähtenyt sitä itseään, eli rasvaa 5,2 kiloa. Kun sen miettii vaikkapa pinottuina voipaketteina, niin onhan se melkoinen klöntti! Melkein kymmenen ja puoli pakettia! Täytyypä ensi kerralla kaupassa käydä katsomassa miltä sellainen määrä rasvaa näyttää.. Myös erityisen vaarallisen viskeraalisen (= sisäelinten ympärillä olevan) rasvan määrä oli pienentynyt. Arvo oli alussa 12 ja nyt se oli 11, molemmat oli määritelty matalaksi riskiksi.
Myös liikunnan ilo löytyi tämän kymmenen viikon aikana. Nyt sitä ei vaan saa päästää häviämään uudestaan. Ehti myös muodostua rutiini siitä että kävi säännöllisesti tekemässä jonkinlaista fyysistä aktiviteettia, keho kaipaa rasitusta ja paikallaan oleminen on jopa raskasta. Tulee huono fiilis siitä että ei pääse liikkumaan, kuten nyt viime viikon aikana, kun olin kipeä. Nämä ovat kaikki todella hyviä juttuja, joista on syytä pitää kiinni. Ruokavalion suhteen on myös tullut muutoksia parempaan, vaikkakaan en ole noudattanut annettuja ohjeita aivan orjallisesti. Siihen tuleekin kiinnittää nyt enemmän huomiota. Tottahan onkin että vaikka liikkuisin kuinka paljon, niin jos syön huonosti ja epäterveellisesti, paino ei putoa eikä keho voi hyvin. Suurin haasteeni tuleekin olemaan se, että pidän näistä opituista asioista napakan otteen myös itsenäisesti, ilman kenenkään valvovaa silmää ja valmiiksi ohjelmoituja aikatauluja ja treeniohjelmia. Nyt on kuitenkin olemassa jo hyvä pohja ja sille on helpompi lähteä rakentamaan omaa terveyttä ja hyvinvointia.
Aluksi ja lopuksi otettiin kehonkoostumusmittaukset. Sen mukaan minulta olisi lähtenyt myös hieman lihasmassaa, eli kaikki pudottamani paino ei ole ollut rasvaa. Kuvittelemani suurentuneet lihakset ovat luultavasti vain tulleet rasvan alta paremmin esiin - ei huono tilanne sekään. Ohjaaja totesikin lopuksi, että lisäämällä proteiinin määrää olisi lihasten pienentyminen saatu estettyä, ja neuvoikin jatkossa kiinnittämään huomiota siihen. Mittausten perusteella saatujen tulosten mukaan minulta olisi kuitenkin lähtenyt sitä itseään, eli rasvaa 5,2 kiloa. Kun sen miettii vaikkapa pinottuina voipaketteina, niin onhan se melkoinen klöntti! Melkein kymmenen ja puoli pakettia! Täytyypä ensi kerralla kaupassa käydä katsomassa miltä sellainen määrä rasvaa näyttää.. Myös erityisen vaarallisen viskeraalisen (= sisäelinten ympärillä olevan) rasvan määrä oli pienentynyt. Arvo oli alussa 12 ja nyt se oli 11, molemmat oli määritelty matalaksi riskiksi.
Myös liikunnan ilo löytyi tämän kymmenen viikon aikana. Nyt sitä ei vaan saa päästää häviämään uudestaan. Ehti myös muodostua rutiini siitä että kävi säännöllisesti tekemässä jonkinlaista fyysistä aktiviteettia, keho kaipaa rasitusta ja paikallaan oleminen on jopa raskasta. Tulee huono fiilis siitä että ei pääse liikkumaan, kuten nyt viime viikon aikana, kun olin kipeä. Nämä ovat kaikki todella hyviä juttuja, joista on syytä pitää kiinni. Ruokavalion suhteen on myös tullut muutoksia parempaan, vaikkakaan en ole noudattanut annettuja ohjeita aivan orjallisesti. Siihen tuleekin kiinnittää nyt enemmän huomiota. Tottahan onkin että vaikka liikkuisin kuinka paljon, niin jos syön huonosti ja epäterveellisesti, paino ei putoa eikä keho voi hyvin. Suurin haasteeni tuleekin olemaan se, että pidän näistä opituista asioista napakan otteen myös itsenäisesti, ilman kenenkään valvovaa silmää ja valmiiksi ohjelmoituja aikatauluja ja treeniohjelmia. Nyt on kuitenkin olemassa jo hyvä pohja ja sille on helpompi lähteä rakentamaan omaa terveyttä ja hyvinvointia.
 |
| Sain pudotettua voipaketillisen rasvaa joka viikko! |
maanantai 10. joulukuuta 2012
Mittausmaanantai!
Dingdingdingdingding!! Wupii! Aamu-unisuus karisi kummasti kun vaaka kertoi että tänä aamuna painan vain 87,9 kiloa! Vyötärönkin mittasin ja se oli 105 cm. Vähän hankalaa oli, kun vatsaa on jotenkin niin vaikea pitää samanlaisena joka kerta. Milloin sitä vetää sisään ja milloin sitten antaa olla rentona (=pömppänä), mutta pitkällä tähtäimellä tulos kai sitten on vertailukelpoinen. Olisi ollut järkevää ottaa mittoja muualtakin, kun rasvaahan lähtee hyvinkin eri tahtiin eri osasta kroppaa, mutta eipä nyt ole tullut mitattua. Illalla sitten on Kevyt Sankarin viimeinen punnitus, kirjoittelen siitä erikseen vielä.
Eilen oli tosi hyvä fiilis ulkonäköni suhteen. Kävin eräässä tilaisuudessa ja puin päälle uudet farkkuni, punaisen hihattoman paidan ja erään mustan jakkuni, joka on mahtunut päälleni viimeksi joskus vuonna miekka ja kirves, eli jotakuinkin vuonna 1996! Nyt se istui miltei virheettömästi, hartioista vielä kiristi hieman kun kumartui vähän enemmän eteenpäin, eikä napit menneet kiinni, mutta se näytti päälläni tosi hyvältä! Mahakaan ei pömpöttänyt ihan entiseen malliin vyön päällä. Olin ihan fiiliksissä koko tilaisuuden ajan!!! Oi näitä onnen hetkiä! Dingdingding!
Eilen oli tosi hyvä fiilis ulkonäköni suhteen. Kävin eräässä tilaisuudessa ja puin päälle uudet farkkuni, punaisen hihattoman paidan ja erään mustan jakkuni, joka on mahtunut päälleni viimeksi joskus vuonna miekka ja kirves, eli jotakuinkin vuonna 1996! Nyt se istui miltei virheettömästi, hartioista vielä kiristi hieman kun kumartui vähän enemmän eteenpäin, eikä napit menneet kiinni, mutta se näytti päälläni tosi hyvältä! Mahakaan ei pömpöttänyt ihan entiseen malliin vyön päällä. Olin ihan fiiliksissä koko tilaisuuden ajan!!! Oi näitä onnen hetkiä! Dingdingding!
lauantai 8. joulukuuta 2012
Parempi olo jo
Aamupaino jumittaa sitkeästi siinä samassa 88,6 kilossa. Siitä tulee vähän ristiriitaisia tunnelmia, sillä toisaalta on aivan ihanaa että se kuitenkin sitkeästi on alle 9-alkuisissa lukemissa, mutta toisaalta taas harmittaa kun se ei siitä tunnu nytkähtävän alaskaan päin. Pitää kuitenkin muistaa että tämä viikko on mennyt aivan kokonaan ilman liikuntaa, sairastellessa. En siltikään ole repsahtanyt lohtumässyihin, vaikka olen makoillut niin surkeana sängynpohjalla. Niin olen tehnyt monen monta kertaa aikaisemmin ja vaikka herkut ovatkin maistuneet hyviltä, niin mieli on kuitenkin vähän mustana lisäkaloreiden takia. Nyt ei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa ja pahaa mieltä itsekurin pettämisen takia. :)
Olo alkaa olla jo vähän parempi, jaksoin lyhentää ostamani farkutkin ja ne ovat nyt jalassa. Reidet näyttävät paaaaaljon hoikemmilta ja maha pienemmältä kuin aikaisemmin.. :) Ihana fiilis! Minulla on eräät toiset aikaisemmin ostamani 44-kokoiset (tuntuvat olevan korkeintaan kokoa 42!) kivat farkut, jotka toivon saavani jalkaan tammikuun puolivälin maissa. Silloin on eräät pikkujoulut (joo, joulun jälkeen koska ennen joulua porukalla on niin paljon muuta tekemistä) ja kovasti yritän saada itseäni siihen kuntoon että pääsisin juhlimaan hoikempana! Tavoitetta on, katsotaan kuinka käy. Joulu ja kaikki jouluherkut ovat tässä kuitenkin vielä edessäpäin..
Olo alkaa olla jo vähän parempi, jaksoin lyhentää ostamani farkutkin ja ne ovat nyt jalassa. Reidet näyttävät paaaaaljon hoikemmilta ja maha pienemmältä kuin aikaisemmin.. :) Ihana fiilis! Minulla on eräät toiset aikaisemmin ostamani 44-kokoiset (tuntuvat olevan korkeintaan kokoa 42!) kivat farkut, jotka toivon saavani jalkaan tammikuun puolivälin maissa. Silloin on eräät pikkujoulut (joo, joulun jälkeen koska ennen joulua porukalla on niin paljon muuta tekemistä) ja kovasti yritän saada itseäni siihen kuntoon että pääsisin juhlimaan hoikempana! Tavoitetta on, katsotaan kuinka käy. Joulu ja kaikki jouluherkut ovat tässä kuitenkin vielä edessäpäin..
torstai 6. joulukuuta 2012
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille!
Kohta voikin siirtyä kohti televisioruutua, tokihan ne Linnan juhlien puvut ja ihmiset täytyy tarkastaa tänäkin vuonna.
Kohta voikin siirtyä kohti televisioruutua, tokihan ne Linnan juhlien puvut ja ihmiset täytyy tarkastaa tänäkin vuonna.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Puolivuosikatsaus, laihdutus
Niiskutiniiskutiniisk.. varsinainen Niiskuneiti täällä. Tai Nuhanenä, ei puutu kuin kuusi kääpiötä ja Lumikki. Pfffthh..
Tässä pärskimisen lomassa ajattelin kirjoitella mitä laihdutuksesta liikkuu mielessä nyt puolisen vuotta blogin aloittamisen jälkeen. Paino on laskenut mukavasti, jos nyt tämänaamuista 88,6 kg tulosta pidetään vertailukohtana, niin 8,7 kiloa on kadonnut puolessa vuodessa. Ottaen huomioon välillä tuskaisenkin hitaan etenemisen, tulos on mielestäni ihan kelvollinen. Parhaan tuloksen olen saanut sekä kilomäärällisesti, että kroppaan saadun vaikutuksen perusteella tässä viimeisen kymmenen viikon aikana, kun olen käynyt treenaamassa. Kahvakuula, käsipainot, levytanko, steppilauta, jumppamatto ja -pallo ovat olleet kovassa käytössä. Ihan sitä "oikeaa" salitreeniä en ole harrastanut kovin aktiivisesti, muutaman kerran vain. Tähän lisäksi ulkoliikuntaa, pelejä, leikkejä, rappusia, ylämäkiä, puistonpenkkipunnerrusta jne. ja kaverin kanssa tehtyjä vajaan parin tunnin kävelyitä mäkisellä pururadalla.
Olo tuntuu (nuhan poislukien) hyvältä ja energiseltä, ja kroppa on kiinteytynyt kovasti. Vielä on löllyköitä, tottakai, mutta vähemmän. Erityisen iloinen olen siitä, että valtavan mahamakkarani kiinteytyessä myös nahka on kutistunut mukana. Ainakaan vielä ei ole lörppänää mahanahkaa läpsyttelemässä joka askeleella iloisesti! :) Toivon totisesti, että nahka pysyy muutoksen mukana loppuun saakka. Käsivarret, ne iänikuiset allit, ovat pienentyneet, mutta vielä ne ovat olemassa.
Kroppaan tulleita selkeitä muutoksia ovat olleet selkämakkaroiden väheneminen (etenkin yläselästä), rintojen alla olevan makkaran kutistuminen, sekä ison mahamakkaran pienentyminen. Kasvot ovat kaventuneet ja leuan alla oleva heltta on pienempi. Myös reidet ovat kaventuneet ja takapuoleen tullut ehkä hieman sellaista erilaista pyöreyttä (lihasten myötä?). Aikaisemmin kireät ja jopa liian pienet vaatteet menevät nyt mukavasti päälle, eivätkä purista.
Kunto on myös parempi. Aloittaessani pelkkä ajatuskin juoksemisesta puistatti. En ole vielä uskaltanut kokeilla ihan oikeasti juoksemista pidempää matkaa (minun tapauksessani siis sataa metriä), mutta sellaisia pieniä juoksupyrähdyksiä olen välillä tehnyt ja askel tuntuu aika kevyeltä. En hengästy niin pahasti kuin mitä olen aikaisemmin hengästynyt, jaksan kiivetä rappusia huomattavasti paremmin kuin ennen. Ryhmämme vetäjä sanoikin minulle viime viikkoisen rappusnousun jälkeen, että on tapahtunut räjähtävä kuntotason nousu verrattuna lähtötasoon. :) Jaksan myös treenata isommilla painoilla ja useampia toistoja kuin aloittaessani.
On hienoa huomata oikeita, konkreettisia tuloksia ja vielä hienommalta tuntuu, kun tietää että MINÄ ITSE olen saanut ne aikaan! Minä itse omalla työlläni ja hikipisaroillani olen saanut tehtyä näkyviä tuloksia. Tämä tuntuu hienolta ja jotenkin tuntuu siltä että tästä on hyvä jatkaa kohti normaalipainoa, liikunnan avulla, terveellisesti.
Tässä pärskimisen lomassa ajattelin kirjoitella mitä laihdutuksesta liikkuu mielessä nyt puolisen vuotta blogin aloittamisen jälkeen. Paino on laskenut mukavasti, jos nyt tämänaamuista 88,6 kg tulosta pidetään vertailukohtana, niin 8,7 kiloa on kadonnut puolessa vuodessa. Ottaen huomioon välillä tuskaisenkin hitaan etenemisen, tulos on mielestäni ihan kelvollinen. Parhaan tuloksen olen saanut sekä kilomäärällisesti, että kroppaan saadun vaikutuksen perusteella tässä viimeisen kymmenen viikon aikana, kun olen käynyt treenaamassa. Kahvakuula, käsipainot, levytanko, steppilauta, jumppamatto ja -pallo ovat olleet kovassa käytössä. Ihan sitä "oikeaa" salitreeniä en ole harrastanut kovin aktiivisesti, muutaman kerran vain. Tähän lisäksi ulkoliikuntaa, pelejä, leikkejä, rappusia, ylämäkiä, puistonpenkkipunnerrusta jne. ja kaverin kanssa tehtyjä vajaan parin tunnin kävelyitä mäkisellä pururadalla.
Olo tuntuu (nuhan poislukien) hyvältä ja energiseltä, ja kroppa on kiinteytynyt kovasti. Vielä on löllyköitä, tottakai, mutta vähemmän. Erityisen iloinen olen siitä, että valtavan mahamakkarani kiinteytyessä myös nahka on kutistunut mukana. Ainakaan vielä ei ole lörppänää mahanahkaa läpsyttelemässä joka askeleella iloisesti! :) Toivon totisesti, että nahka pysyy muutoksen mukana loppuun saakka. Käsivarret, ne iänikuiset allit, ovat pienentyneet, mutta vielä ne ovat olemassa.
Kroppaan tulleita selkeitä muutoksia ovat olleet selkämakkaroiden väheneminen (etenkin yläselästä), rintojen alla olevan makkaran kutistuminen, sekä ison mahamakkaran pienentyminen. Kasvot ovat kaventuneet ja leuan alla oleva heltta on pienempi. Myös reidet ovat kaventuneet ja takapuoleen tullut ehkä hieman sellaista erilaista pyöreyttä (lihasten myötä?). Aikaisemmin kireät ja jopa liian pienet vaatteet menevät nyt mukavasti päälle, eivätkä purista.
Kunto on myös parempi. Aloittaessani pelkkä ajatuskin juoksemisesta puistatti. En ole vielä uskaltanut kokeilla ihan oikeasti juoksemista pidempää matkaa (minun tapauksessani siis sataa metriä), mutta sellaisia pieniä juoksupyrähdyksiä olen välillä tehnyt ja askel tuntuu aika kevyeltä. En hengästy niin pahasti kuin mitä olen aikaisemmin hengästynyt, jaksan kiivetä rappusia huomattavasti paremmin kuin ennen. Ryhmämme vetäjä sanoikin minulle viime viikkoisen rappusnousun jälkeen, että on tapahtunut räjähtävä kuntotason nousu verrattuna lähtötasoon. :) Jaksan myös treenata isommilla painoilla ja useampia toistoja kuin aloittaessani.
On hienoa huomata oikeita, konkreettisia tuloksia ja vielä hienommalta tuntuu, kun tietää että MINÄ ITSE olen saanut ne aikaan! Minä itse omalla työlläni ja hikipisaroillani olen saanut tehtyä näkyviä tuloksia. Tämä tuntuu hienolta ja jotenkin tuntuu siltä että tästä on hyvä jatkaa kohti normaalipainoa, liikunnan avulla, terveellisesti.
tiistai 4. joulukuuta 2012
Niisk..
Joo-oh.. sairastuin kuitenkin ja tämän viikon treenit, ainakin alkuviikon osalta, jäävät sitten käymättä. Harmittaa hurjasti. Ärsyttää muutenkin olla flunssassa, mutta tuplaärsyttävämpää tämä on siksi että tämä on viimeinen treeniviikko. Olisin halunnut päästä treenaamaan..
Ei auta, näillä mennään.
No, mietitäänpä iloisia asioita. Kävin perjantaina farkkuostoksilla, kun vanhat farkut ovat reisistä melkein puhki. Eri valmistajien mitoitukset ja kokonumeroinnit eivät aina ole ihan suoraan vertailukelpoisia, mutta edelliset olivat kokoa 46 ja nämä uudet ovat kokoa 44! Jee! Olivat jopa nippanappa löysähkön oloiset, mutta en kuitenkaan uskaltanut testata 42 kokoisia. Halusin jättää päälimmäiseksi mielikuvan siitä että sain kokoa pienemmät housut kevyesti jalkaan. Lahkeita pitää lyhentää vielä, niin sitten saan otettua housut käyttöön.
Hassu juttu muuten.. kaupassa ihmettelin kokonumerointia, kun koot oli merkitty esim. 44S ja 44L. En jaksanut kysyä myyjältä, joten päättelin että S = slim ja L = large. No, tajusinpa nyt aamulla että eiväthän ne kuitenkaan tainneet olla ihan noin, vaan että S = short ja L = long. Ostinpa hukkapätkänä sitten varmuuden vuoksi housut pitkällä lahkeenpituudella. :D Ihmettelinkin sovituskopissa että tuleepa näistä paljon lyhennettävää, mutta sakset ja ompelukone on keksitty, onneksi.. Mutta olihan siitä oivalluksesta sekin ilo, että tajusin etteivät ostamani housut olleetkaan large-mitoituksella! Ilo se on pienikin ilo.
Ei auta, näillä mennään.
No, mietitäänpä iloisia asioita. Kävin perjantaina farkkuostoksilla, kun vanhat farkut ovat reisistä melkein puhki. Eri valmistajien mitoitukset ja kokonumeroinnit eivät aina ole ihan suoraan vertailukelpoisia, mutta edelliset olivat kokoa 46 ja nämä uudet ovat kokoa 44! Jee! Olivat jopa nippanappa löysähkön oloiset, mutta en kuitenkaan uskaltanut testata 42 kokoisia. Halusin jättää päälimmäiseksi mielikuvan siitä että sain kokoa pienemmät housut kevyesti jalkaan. Lahkeita pitää lyhentää vielä, niin sitten saan otettua housut käyttöön.
Hassu juttu muuten.. kaupassa ihmettelin kokonumerointia, kun koot oli merkitty esim. 44S ja 44L. En jaksanut kysyä myyjältä, joten päättelin että S = slim ja L = large. No, tajusinpa nyt aamulla että eiväthän ne kuitenkaan tainneet olla ihan noin, vaan että S = short ja L = long. Ostinpa hukkapätkänä sitten varmuuden vuoksi housut pitkällä lahkeenpituudella. :D Ihmettelinkin sovituskopissa että tuleepa näistä paljon lyhennettävää, mutta sakset ja ompelukone on keksitty, onneksi.. Mutta olihan siitä oivalluksesta sekin ilo, että tajusin etteivät ostamani housut olleetkaan large-mitoituksella! Ilo se on pienikin ilo.
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Slow Sunday
Hidastempoinen sunnuntai. Olen tankannut itseäni C-vitamiinilla ja mustaherukkamehulla, levännyt peiton alla ja notkunut tietokoneen ääressä. Kaverin kanssa suunnittelemani lenkki jäi väliin, kävin sentään koiran kanssa tepastelemassa lyhyen ja hidastempoisen kävelyn ihanan raikkaassa talvisäässä. Nenä yrittää vähän niiskuttaa, mutta kurkku ei ole enää kovin kipeä, eikä olokaan enää kovin huono. Tällä hetkellä näyttää siis aika hyvältä. Pohkeetkin ovat vielä jumissa, mutta ovat jo paljon paremmassa kunnossa kuin eilen.
Ensimmäinen adventtisunnuntai. Joulu on jo lähellä..
Ensimmäinen adventtisunnuntai. Joulu on jo lähellä..
lauantai 1. joulukuuta 2012
Jou jou, joulukuu!
On hanget, korkeat nietokset
Vaan joulu, joulu on meillä
On kylmät paukkuvat pakkaset
Ja tuimat Pohjolan tuuloset
Vaan joulu, joulu on meillä..
Vaan joulu, joulu on meillä
On kylmät paukkuvat pakkaset
Ja tuimat Pohjolan tuuloset
Vaan joulu, joulu on meillä..
Okei, okei, vähän etuajassa tuo biisi, mutta on niin jouluinen fiilis kun on lunta ja alkoi joulukuu. Ja ikään kuin etuajassa olevana joululahjana vaaka näytti aamulla lukemaa 88,4 kg! :) Vau!
Pohkeet ovat edelleenkin kipeät, eivät ehkä aivan niin pahasti enää kuin eilen, mutta käveleminen, rappusissa kulkeminen, kyykistely ja muu sen semmoinen sattuu. Kokeilin ottaa aamulla magnesiumtabletin, sen pitäisi kuulema auttaa lihaksia palautumaan rasituksesta. Venyttelen ja ravistelen koipia myös kevyesti, yritän myös kävellä vähän. Huomenna menen kaverini kanssa kävelylenkille, joten eiköhän se sitten viimeistään palauttele koivet kuntoon. I hope!
On vähän kipeä olotila, kurkku on kipeä ja pää tuntuu höttöiseltä. Kuumetta ei ainakaan vielä äsken ollut. Toivottavasti ei tulekaan, en halua sairastaa, en, en, en.. Yritän karkottaa alkavaa nuhaa C-vitamiinilla, lämpimällä mustaherukkamehulla ja vällyjen välissä lepäilemällä. Ensi viikko on viimeinen treeniviikko ja haluan vetää sen täysillä, kun on tässä jo ollut niitä lepsumpiakin viikkoja syystä ja toisesta.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Treeniä, treeniä!
Antti-myrsky toi tullessaan hyytävää tuulta, vaakatasossa lentävää lunta, luihin asti ulottuvaa kylmyyttä ja sähkökatkoja. Aamu alkoikin tunnelmallisesti kynttilänvalossa. Tänään oli kuitenkin onneksi sisätreenipäivä, bootcamp. Ja raskas olikin, taas. Eilen kävimme ulkotreenissä mm. nousemassa rappusia ja sen jäljiltä olikin pohkeet valmiiksi jumissa. Tämän päivän treenin jälkeen olenkin könynnyt kuin vanha mummo. :) Viiden kilon käsipainot ja stepperi olivat tämän aamun välineet. Onneksi on viikonloppu välissä niin pääsee palauttelemaan jalat ennalleen. Kyllä tuntuu. Vaan tuntuupa se myös hyvältä! Kiva fiilis kun tietää tehneensä kunnon treeniä josta tulee tulosta.
Nopeasti se aika kuluu, sillä ensi viikko on viimeinen Kevyt Sankari -treeniviikko. Sen jälkeen on jäljellä enää maanantain loppupunnitus. Sitten olenkin taas omillani ja se pelottaa. En tiedä miten saan itseni motivoitua liikkeelle, tai pysymään ruodussa, kun ei ole vierasta ihmistä punnitsemassa, seuraamassa kehitystä ja aikatauluttamassa edes niitä kolmea ohjattua treenikertaa viikossa. Oma personal trainer olisi enemmän kuin poikaa, mutta ei minulla ole siihen varaa. Tuo ryhmämme vetäjä tekee myös personal trainerin hommia ja pidän hänen tyylistään, hurtista huumorista ja lempeän napakasta tavasta pitää porukka ruodussa. Uskon että hänen ohjauksessaan saisin takuuvarmasti tulosta aikaan. Vaan ei auta jossitella, näillä on mentävä. On tämä ollut hieno elämys ja onneksi se jatkuu vielä vähän aikaa. :)
Nopeasti se aika kuluu, sillä ensi viikko on viimeinen Kevyt Sankari -treeniviikko. Sen jälkeen on jäljellä enää maanantain loppupunnitus. Sitten olenkin taas omillani ja se pelottaa. En tiedä miten saan itseni motivoitua liikkeelle, tai pysymään ruodussa, kun ei ole vierasta ihmistä punnitsemassa, seuraamassa kehitystä ja aikatauluttamassa edes niitä kolmea ohjattua treenikertaa viikossa. Oma personal trainer olisi enemmän kuin poikaa, mutta ei minulla ole siihen varaa. Tuo ryhmämme vetäjä tekee myös personal trainerin hommia ja pidän hänen tyylistään, hurtista huumorista ja lempeän napakasta tavasta pitää porukka ruodussa. Uskon että hänen ohjauksessaan saisin takuuvarmasti tulosta aikaan. Vaan ei auta jossitella, näillä on mentävä. On tämä ollut hieno elämys ja onneksi se jatkuu vielä vähän aikaa. :)
torstai 29. marraskuuta 2012
Pitkästä aikaa täällä
Olen ollut tässä hiljaiseloni aikana vähän kipeänä, kuumetta ja nuhaa, ei sen kummempaa. Parisuhdekiemuroita on yritetty setviä, tai olen yrittänyt setviä niitä enimmäkseen omien korvieni välissä. Mies ei oikein ole juttutuulella. Laihdutusprojekti on ollut vähän taustalla viime viikkojen ajan. Yhdessä vaiheessa olin jo vähän antamassa periksi koko homman, sorruin herkkuihin aika pahastikin jne.. mutta siitä sitten taas sain itseni uuteen nousuun ja takaisin ruotuun. Aamupainoja olen mittaillut ja epävirallisten tulosten perusteella olen päässyt jopa tulokseen 88,5 kg! Jälkeenpäin mietittynä koko alamäki ja häslinki alkoi siitä kun pariterapiassa terapeutti kehotti tekemään ajatuksia selkeyttävän nelikentän siitä että mitä hyviä ja huonoja asioita liittyy eroon ja yhdessä jatkamiseen.
Sainkin listattua isoja asioita sekä eron plussiin ja miinuksiin, että sitten jatkamisen plussiin ja miinuksiin. Sen jälkeen ajatukset ovatkin sitten olleet ihan mullinmallin ja erokin tuntui todellisemmalta vaihtoehdolta, kuin mitä se on aikaisemmin tuntunut. Samaten ne eron ja yksin jäämisen miinukset sitten ovat pelotelleet tekemästä sitäkään ratkaisua. Toki ensimmäinen asia eron esteenä/hidasteena on ihan yksinkertaisesti se, että minulla ei ole nyt töitä. Työttömänä on vähän vaikea edes löytää asuntoa. Toinen iso asia on jo vähän iäkkäänpuoleinen ja hiukan sairaskin koiramme, joka tulisi sitten minun mukaani. Se on asunut koko ikänsä maalla, eikä osaa elää kaupunkikoirana. Se on kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, pirteä ja iloinen, että vain tämän parisuhdekriisin takia en halua lähettää sitä viimeiselle matkalleen. Se olisi itsekästä ja väärin, todella väärin.
Käytännössä koira antaa nyt miehelle "armonaikaa" yrittää saada asiat paremmalle tolalle - jos se koskaan onnistuu. Mies ei tosin ole ollut kovin aktiivinen siinä, vaan tuntuu siltä että hän lähinnä toivoo asioiden jotenkin lutviutuvan ennalleen itsestään. Siinä hän on väärässä. Terapeuttikin sanoi miehelle, että tuo sinun vaimosi on ollut todella kärsivällinen ja ymmärtäväinen, eikä varmaan jaksa loputtomiin odottaa. En jaksakaan, omaa jaksamista ja oloa tässä on mietittävä. Tällainen roikkuva ja epäselvä tilanne on riipivää, vaikkei riidelläkään. Ihan kamalaa. Toivoisin että minulla olisi jokin ulospääsy tästä sopasta, olisipa työpaikka ja mahdollisuus hankkia asunto missä koirankin on hyvä olla.. Lottovoitto tässä tarvittaisiin, eikä siihen riitä neljä oikein tulos.
Sainkin listattua isoja asioita sekä eron plussiin ja miinuksiin, että sitten jatkamisen plussiin ja miinuksiin. Sen jälkeen ajatukset ovatkin sitten olleet ihan mullinmallin ja erokin tuntui todellisemmalta vaihtoehdolta, kuin mitä se on aikaisemmin tuntunut. Samaten ne eron ja yksin jäämisen miinukset sitten ovat pelotelleet tekemästä sitäkään ratkaisua. Toki ensimmäinen asia eron esteenä/hidasteena on ihan yksinkertaisesti se, että minulla ei ole nyt töitä. Työttömänä on vähän vaikea edes löytää asuntoa. Toinen iso asia on jo vähän iäkkäänpuoleinen ja hiukan sairaskin koiramme, joka tulisi sitten minun mukaani. Se on asunut koko ikänsä maalla, eikä osaa elää kaupunkikoirana. Se on kuitenkin sen verran hyvässä kunnossa, pirteä ja iloinen, että vain tämän parisuhdekriisin takia en halua lähettää sitä viimeiselle matkalleen. Se olisi itsekästä ja väärin, todella väärin.
Käytännössä koira antaa nyt miehelle "armonaikaa" yrittää saada asiat paremmalle tolalle - jos se koskaan onnistuu. Mies ei tosin ole ollut kovin aktiivinen siinä, vaan tuntuu siltä että hän lähinnä toivoo asioiden jotenkin lutviutuvan ennalleen itsestään. Siinä hän on väärässä. Terapeuttikin sanoi miehelle, että tuo sinun vaimosi on ollut todella kärsivällinen ja ymmärtäväinen, eikä varmaan jaksa loputtomiin odottaa. En jaksakaan, omaa jaksamista ja oloa tässä on mietittävä. Tällainen roikkuva ja epäselvä tilanne on riipivää, vaikkei riidelläkään. Ihan kamalaa. Toivoisin että minulla olisi jokin ulospääsy tästä sopasta, olisipa työpaikka ja mahdollisuus hankkia asunto missä koirankin on hyvä olla.. Lottovoitto tässä tarvittaisiin, eikä siihen riitä neljä oikein tulos.
maanantai 5. marraskuuta 2012
Kevyt Sankari puolivälissä
Niin se aika rientää kun on mielekästä ja mukavaa tekemistä. Kevyt Sankari laihdutusprojekti on puolivälissä, takana viisi viikkoa ja toiset samanmoiset vielä edessä. Tämän illan punnituksessa tuloksena oli 91,2 kg, eli 0,8 kg on lähtenyt viime viikosta. Viidessä viikossa olen pudottanut 4,9 kg, ja siihen mahtuu väliin yksi plussaviikkokin! Olen tosi tyytyväinen tulokseen, vaikka se plussa harmittaakin vähän. Mennyt on mennyttä ja nyt katse tulevaan ja seuraaviin viiteen viikkoon. En ehkä ihan usko että tahti pysyy samanlaisena, mutta en aseta mitään tavoitetta tälle projektille. Teen sen mukaan mikä tuntuu hyvältä ja niillä keinoilla saavutettuun tulokseen on sitten oltava tyytyväinen. Koko kisan kärkisijoituksista en uskokaan kilpailevani, tuloksen pitäisi olla paljon parempi, mutta ihan oman itseni vuoksi tätä teenkin. Keho on kiinteytynyt ja pehmeitä löllyköitä on nyt vähemmän kuin aluksi. On myös virkeämpi ja parempi olo kokonaisvaltaisestikin ja itsetunnollehan tämä on mannaa, kun ulkonäkö kohenee. ;)
Ainoa miinuspuoli tässä on se, että jalkani on ollut vähän kipeä. Reiden etupuoli on nipistellyt ja "poltellut" jonkin aikaa. Mietin että olisikohan pitänyt jättää jalkaprässikokeilu väliin.. laitoin laitteeseen (itselleni) reilut painot (yht. 75 kg) ja testasin jaksanko tehdä niillä sarjaa. Ensin sain 19 toistoa ja hetken kuluttua 16. Seuraavana päivänä oli molemmissa polvissa pistävää kipua, mutta se meni ohi. Tämä nipistely sen sijaan ei mennyt. Mietin että sainkohan nyt rikottua jotain, revähtiköhän joku lihas vai mitä kummaa.. Pöhlä mikä pöhlä, ohjaaja kun oli juuri varoitellut että nyt pitäisi olla varovainen ettei riko paikkoja. Oma moka.
Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena minulla on tosi hyvä fiilis tästä ja vilpittömästi suosittelen osallistumaan, jos eteen osuu joskus. Tästä vielä loppuviikot hyvällä tsempillä ja lopussa kiitos seisoo! :)
Ainoa miinuspuoli tässä on se, että jalkani on ollut vähän kipeä. Reiden etupuoli on nipistellyt ja "poltellut" jonkin aikaa. Mietin että olisikohan pitänyt jättää jalkaprässikokeilu väliin.. laitoin laitteeseen (itselleni) reilut painot (yht. 75 kg) ja testasin jaksanko tehdä niillä sarjaa. Ensin sain 19 toistoa ja hetken kuluttua 16. Seuraavana päivänä oli molemmissa polvissa pistävää kipua, mutta se meni ohi. Tämä nipistely sen sijaan ei mennyt. Mietin että sainkohan nyt rikottua jotain, revähtiköhän joku lihas vai mitä kummaa.. Pöhlä mikä pöhlä, ohjaaja kun oli juuri varoitellut että nyt pitäisi olla varovainen ettei riko paikkoja. Oma moka.
Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena minulla on tosi hyvä fiilis tästä ja vilpittömästi suosittelen osallistumaan, jos eteen osuu joskus. Tästä vielä loppuviikot hyvällä tsempillä ja lopussa kiitos seisoo! :)
Maanantain aamumittaukset, putoaa se!
Hyvää huomenta! Oma kotivaaka näytti aamulla pyöreää lukemaa: 90,0 kg! Toinen tavoitepiste on saavutettu, jee! Viime viikosta 0,8 kg pudotusta, vaikka lauantaina olikin bileet. Tosi kiva!
Tämä kahden eri mittausajan ja -paikan systeemi on hämäävä, tiedän, mutta illalla sitten se Kevyen Sankarin punnitus. Siinä ollaankin sitten puolivälissä, alun "helpot kilot" on nyt pudotettu ja loppujen kanssa pitää sitten tehdä enemmän töitä. No, kunhan paino lähtee edes vähän, kroppa kiinteytyy ja kunto paranee, niin olen tyytyväinen. Stressaantuneena laihdutus ei suju helposti. Olen ollut tosi iloinen siitä että olen lähtenyt siihen mukaan, sillä ihan omin päin laihdutukseni jämähti ja kaiken tämän stressin ja muun kanssa olisin varmaan lähtenyt seuraavaksi mässyttämään, kun "eihän tästä taaskaan tullut mitään" ja kilot olisivat tulleet korkojen kera takaisin.. luultavasti olisi pumpsahtanut satasen pahemmalle puolelle.
Tänään tekisi mieli mennä uimaan.. löytäisinköhän vanhat uikkarini vielä jostakin?
Tämä kahden eri mittausajan ja -paikan systeemi on hämäävä, tiedän, mutta illalla sitten se Kevyen Sankarin punnitus. Siinä ollaankin sitten puolivälissä, alun "helpot kilot" on nyt pudotettu ja loppujen kanssa pitää sitten tehdä enemmän töitä. No, kunhan paino lähtee edes vähän, kroppa kiinteytyy ja kunto paranee, niin olen tyytyväinen. Stressaantuneena laihdutus ei suju helposti. Olen ollut tosi iloinen siitä että olen lähtenyt siihen mukaan, sillä ihan omin päin laihdutukseni jämähti ja kaiken tämän stressin ja muun kanssa olisin varmaan lähtenyt seuraavaksi mässyttämään, kun "eihän tästä taaskaan tullut mitään" ja kilot olisivat tulleet korkojen kera takaisin.. luultavasti olisi pumpsahtanut satasen pahemmalle puolelle.
Tänään tekisi mieli mennä uimaan.. löytäisinköhän vanhat uikkarini vielä jostakin?
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Herkkuhalloween
Eilen tuli käytyä kaverin Halloweenjuhlissa.. Vähän lipsahti herkuttelun puolelle, mutta onneksi tuli käytyä eilen aamulla parin tunnin sadelenkillä mäkisellä kuntopolulla. Tuli poltettua edes vähän kaloreita alta pois. No, tästä eteenpäin taas katse pois herkuista ja kohti kevyttä olotilaa!!
Mies muuten huomautti bileisiin lähtiessämme, että "kyllä sä olet vähän tainnut laihtua", kun puin vartalonmyötäisen mekkoni päälle pitkää velhonviittaa.
Mies muuten huomautti bileisiin lähtiessämme, että "kyllä sä olet vähän tainnut laihtua", kun puin vartalonmyötäisen mekkoni päälle pitkää velhonviittaa.
lauantai 3. marraskuuta 2012
Sataa, sataa ropisee..
..ja olen luvannut lähteä kaverin kanssa kävelemään. Suomalaisella sisulla sitä sitten mennään, vaikka sataisi pieniä mummoja. Aamiainen on nyt syöty, eli maustamatonta rasvatonta jugurttia, kauraleseitä, puolukkasurvosta "puurona" ja lasillinen appelsiinimehua päälle. Seuraavaksi ulkoiluvaatteiden etsintään ja menoksi.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Nälkä
Olen huomannut, että minun on hankalaa saada syötyä riittävästi. Nytkin on nälkä.. Tiedän että jos en vähitellen saa itseäni ruotuun ja syömään riittävästi ja säännöllisesti, tilanne menee siihen että teen salamahyökkäyksen keittiöön ja syön sen tyhjäksi alta aikayksikön. Sen jälkeen suuntaan kauppaan, karkki-, keksi- ja jäätelöosastolle ja ostan kassillisen herkkuja. Syön ostoksista puolet jo kotimatkalla ja kotona sitten loput, viimeiset muruset väkipakolla kurkusta ängeten. Se ei ole kaunista. Ei tosiaankaan..
Mistä sitten kiikastaa, kun selkeästi tiedostan itsekin tilanteen? Siinäpä se tuhannen taalan kysymys onkin. Miksi en syö, vaikka tiedän että minun pitää syödä ja että en laihdu jos en syö? Elimistö vetää itsensä säästöliekille, eikä suostu kuluttamaan rasvaa. Koko homma menee ihan puihin. Minulla olisi parempi olokin, jos söisin säännöllisesti 4 - 5 kertaa päivässä, ja sopivan suuria annoksia, ja terveellisiä tottakai. Miksi, miksi, miksi..?
En haluaisi pilata hyvin alkanutta laihdutusta tämän takia. Syömisen pelko on kova, vaikka ei siinä ole mitään pelättävää. Kumma juttu. Nälkä on..
Mistä sitten kiikastaa, kun selkeästi tiedostan itsekin tilanteen? Siinäpä se tuhannen taalan kysymys onkin. Miksi en syö, vaikka tiedän että minun pitää syödä ja että en laihdu jos en syö? Elimistö vetää itsensä säästöliekille, eikä suostu kuluttamaan rasvaa. Koko homma menee ihan puihin. Minulla olisi parempi olokin, jos söisin säännöllisesti 4 - 5 kertaa päivässä, ja sopivan suuria annoksia, ja terveellisiä tottakai. Miksi, miksi, miksi..?
En haluaisi pilata hyvin alkanutta laihdutusta tämän takia. Syömisen pelko on kova, vaikka ei siinä ole mitään pelättävää. Kumma juttu. Nälkä on..
maanantai 29. lokakuuta 2012
Kevyt maanantai
Jepulis. Kevyt Sankari punnituksessa mittari näytti lukemaa 92,0 kg, joka on 0,8 kg vähemmän kuin viime viikolla. Jee! Puolisen kiloa salin vaaka heittää omastani, sillä punnitsin itseni lähtiessä samoissa varusteissa kuin punnitaan salilla ja tulos oli 91,5 kg. No, eipä tuo haittaa, sillä painoa on taas lähtenyt ja siihen voi olla vain tyytyväinen! Homma edistyy.
Huomenna aamulla treeneihin, jumppapallolla ensimmäinen setti. Ryhmämme vetäjä vilautti aamun ohjelmaa. Hän myös huomautti siitä että tässä vaiheessa loukkaantumisvaara on suurin. Pitää muistaa verrytellä ja venytellä huolellisesti ennen ja jälkeen treenien, ettei vain käy mitään rikkoontumisia nivelissä ja lihaksissa. Maltti on valttia, tässäkin.. :)
Huomenna aamulla treeneihin, jumppapallolla ensimmäinen setti. Ryhmämme vetäjä vilautti aamun ohjelmaa. Hän myös huomautti siitä että tässä vaiheessa loukkaantumisvaara on suurin. Pitää muistaa verrytellä ja venytellä huolellisesti ennen ja jälkeen treenien, ettei vain käy mitään rikkoontumisia nivelissä ja lihaksissa. Maltti on valttia, tässäkin.. :)
Putoaa..!
Voi pojat! Tänään aamupaino oli 90,8 kg! :) Haamuraja häämöttää, kahdeksalla alkava luku on jo niin lähellä, niin lähellä..! Jännittää illan Kevyt Sankari punnitus, vähän enemmän se on kuin nyt aamulla, mutta miten paljon enemmän?
Mittasin vyötärönmitankin, se oli 109 cm. Kiinteytymistä on ihan silminnähden tapahtunut, enkä voi muuta kuin olla tyytyväinen siihen että lölleröt näyttäisivät vihdoinkin olevan lähdössä! Tai ainakin vähenemässä. Vielä en uskalla edes ajatella lopputavoitetta, tai sitä että miltä sitten haluaisin näyttää. Pelkään pettymystä liikaa, jos en vaikka sitten olekaan sen näköinen tai jos en painakaan niin vähän. Menen hetki kerrallaan, kilo kerrallaan, sentti kerrallaan. Haluan myös että nahka pysyy muutoksissa mukana, ettei jää kurjia lerppuja roikkumaan mahaan, tai muuallekaan. Tisseihin ei tosin taida auttaa muu kuin kirurgin veitsi, mutta se nyt on vielä tällä hetkellä aika kaukainen ajatus. Vakavasti en ole sitä harkinnut koskaan, mutta eihän sitä tiedä miten mieli muuttuu.. etenkin jos tässä joskus ihan aikuisten oikeasti pääsee sinne normaalipainon rajoihin.
Mittasin vyötärönmitankin, se oli 109 cm. Kiinteytymistä on ihan silminnähden tapahtunut, enkä voi muuta kuin olla tyytyväinen siihen että lölleröt näyttäisivät vihdoinkin olevan lähdössä! Tai ainakin vähenemässä. Vielä en uskalla edes ajatella lopputavoitetta, tai sitä että miltä sitten haluaisin näyttää. Pelkään pettymystä liikaa, jos en vaikka sitten olekaan sen näköinen tai jos en painakaan niin vähän. Menen hetki kerrallaan, kilo kerrallaan, sentti kerrallaan. Haluan myös että nahka pysyy muutoksissa mukana, ettei jää kurjia lerppuja roikkumaan mahaan, tai muuallekaan. Tisseihin ei tosin taida auttaa muu kuin kirurgin veitsi, mutta se nyt on vielä tällä hetkellä aika kaukainen ajatus. Vakavasti en ole sitä harkinnut koskaan, mutta eihän sitä tiedä miten mieli muuttuu.. etenkin jos tässä joskus ihan aikuisten oikeasti pääsee sinne normaalipainon rajoihin.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Kellot ja äänestys
Muistithan kääntää kelloja tunnin taaksepäin? :) Aamut ovat nyt taas jonkin aikaa valoisampia, tosi kiva! Ja kunnallisvaalien äänestyspäiväkin on tänään, muista käydä äänestämässä!
Olen lähdössä kaverin kanssa kävelylle, ihana aurinkoinen pakkasaamu, lunta maassa ja raikas ilma. Hyvä fiilis tänään! :)
Olen lähdössä kaverin kanssa kävelylle, ihana aurinkoinen pakkasaamu, lunta maassa ja raikas ilma. Hyvä fiilis tänään! :)
lauantai 27. lokakuuta 2012
Maanantaita odotellessa
Aamun epävirallinen punnitus omalla vaa'alla antoi tuloksen 91,1 kg! Suunta on taas alaspäin, jännä nähdä taas maanantain tulokset. Aamulla punnitsen kotona aamupainon ja illalla sitten on virallisen Kevyt Sankari -punnituksen vuoro salilla. Paino laskee vähän hitaasti nyt.. jotain pieniä hairahduksia oli viime viikolla, tämä viikko on mennyt paremmin. Tästä sitten viikonlopun viettoon, terveellisesti ja kevyesti tietenkin! ;)
torstai 25. lokakuuta 2012
Kirpeä pakkasaamu
Ulkotreeneissä reippailtiin kirpeän kuulaassa syysaamussa. Treenin jälkeen oli taas tosi hyvä fiilis. Vähänkö on muuten mahtavaa liikkua ja ponnistella! Tulee tosi kiva olo koko päiväksi. Liikunnan ilo alkaa löytyä! Jee! :)
Vaikka kunto ei ole vielä hyvä, niin on se parempi kuin tämän hässäkän alkaessa. Huomaan myös että jotain muutoksia on tapahtunut vartalossakin, ainakin tissien ja navan välissä oleva makkara on pienentynyt huomattavasti ja muutenkin tuntuu olevan sieltä sun täältä lähtenyt vähän jotain ylimääräistä hyllyvää.. vaikka vielä sitä riittää! Hyvällä sykkeellä taas eteenpäin!
Vaikka kunto ei ole vielä hyvä, niin on se parempi kuin tämän hässäkän alkaessa. Huomaan myös että jotain muutoksia on tapahtunut vartalossakin, ainakin tissien ja navan välissä oleva makkara on pienentynyt huomattavasti ja muutenkin tuntuu olevan sieltä sun täältä lähtenyt vähän jotain ylimääräistä hyllyvää.. vaikka vielä sitä riittää! Hyvällä sykkeellä taas eteenpäin!
maanantai 22. lokakuuta 2012
Takapakkia
Kevyt Sankari ei ole tällä viikolla ihan niin kevyt kuin viime viikolla.. 0,2 kg oli tullut plussaa. :( Aina ei voi voittaa, ja pakko on myöntää että viime viikko meni syömisten suhteen vähän niin ja näin. Tuli syötyä jonkin verran herkkuja ja aika paljon ns. epäsopivaa ruokaa. Hesburgerin kanawrappi ei kai kuulu laihisruokiin... eikä lonkero, eikä karkit, eikä pizza, eikä.. Johtopäätöksenä siis se, että iteppä kuoppani kaivoin tälle viikolle. Tästä suunta taas kohti parempia ruokavalintoja ja tavoitteeksi reipas pudotus ensi maanantaiksi!
Reipas maanantaiaamu
Kävin kaverin kanssa kävelemässä reippaan lenkin kuulaassa syysaamussa. Matkaa tuli jotakuinkin 8,5 km ja maasto ei ollut tasaisimmasta päästä. Huh, kyllä se kävi reisien lihaksiin aika mukavasti, mutta yllättävän helposti se lenkki kuitenkin sujui, vaikka pidimme aika reipasta vauhtia yllä koko ajan. Kunto on kohonnut selvästi tässä kolmen viikon aikana, sen huomasi hyvin.
Illalla on vuorossa virallinen Kevyt Sankari punnitus. Enpä tiedä mitä odottaa, aikaisemmat viikot ovat menneet hyvin, kun ensimmäisellä viikolla putosi 1,5 kg ja toisella 2 kg. Saattaa olla että nyt ei olekaan tapahtunut mitään edistystä, kun alku on sujunut noin hyvin. Lauantaina tuli myös vähän herkuteltua, söin vähän karkkia ja yhden leivoksen, ja muutenkin viime viikon syömiset olivat vähän niin ja näin.. Nythän sen sitten näkee mitä siitä on seurannut.
Liikunta tuntuu kuitenkin tosi mukavalta ja vaikka treenien jälkeen onkin joskus lihakset tosi kipeinä muutaman päivän, niin fiilis on loistava. Olen tosi iloinen siitä että lähdin tähän mukaan! Nyt jo vähän harmittaa se, että tämä ei kestä enää kuin seitsemän viikkoa.
Illalla on vuorossa virallinen Kevyt Sankari punnitus. Enpä tiedä mitä odottaa, aikaisemmat viikot ovat menneet hyvin, kun ensimmäisellä viikolla putosi 1,5 kg ja toisella 2 kg. Saattaa olla että nyt ei olekaan tapahtunut mitään edistystä, kun alku on sujunut noin hyvin. Lauantaina tuli myös vähän herkuteltua, söin vähän karkkia ja yhden leivoksen, ja muutenkin viime viikon syömiset olivat vähän niin ja näin.. Nythän sen sitten näkee mitä siitä on seurannut.
Liikunta tuntuu kuitenkin tosi mukavalta ja vaikka treenien jälkeen onkin joskus lihakset tosi kipeinä muutaman päivän, niin fiilis on loistava. Olen tosi iloinen siitä että lähdin tähän mukaan! Nyt jo vähän harmittaa se, että tämä ei kestä enää kuin seitsemän viikkoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)